× Konspiraatio-keskustelussa tutkitaan politiikkaa ja maailmanmenoa. Vilunkimeno joutuu koville.

väestönhallintarokote?

Lisää
15.09.2010 18:53 #5037 : Jukkis
Jukkis loi aiheen: väestönhallintarokote?
Heräsi mielenkiinto kun lueskelin ensimmäisiä tietoja väestönhallintarokotteista. Kaikkea sitä onkin.
Tämähän on siis pidemmälle kehitetty idea perinteisestä e-pilleristä, jonka seuraava välivaihe olikin sitten ehkäisykapseli joka pannaan ihon alle. Kehittäjänä muuten suomalainen Leiras joka sen ekana toi markkinoille, ja alan tyyliin kuuluu että sivuoireet tulevat vasta sitten esiin kun niitä on aikansa kaupiteltu. Siinä mielessä Norplant-kapseli ei muodostanut poikkeusta, sillä se on saanut Yhdysvalloissa aikaan melkoisia joukkokanteita ei-toivottujen vaikutustensa takia. Herää kyllä kysymys, missä suomalaisyhtiö on sitä testannut ja keillä?
Amerikassa kun ollaan, niin tietyillä alueilla siitä on jo onnistuttu kehittämään eugeniikan täsmäase. Huonosti lapsiaan hoitavat tai muuten epäkelpoa elämää viettävät, saattavat joutua asentamaan sellaisen. Kaikkein köyhimmille sen asentaminen on ainoa keino saada nauttia sosiaalietuuksista.
Nyt näyttäisi siltä että seuraava kehitysaskel on sitten kapselista rokotteeksi. Onhan noita molekyylejä hurumykkä, millä tehdä steriiliksi niin miehet kuin naisetkin. Kunnianhimoisena yrityksenä saada aikaan ehkäisyrokote joka toimisi lyhytvaikutteisesti länsimaisen naisen tarpeeseen. Antaas katsoa voiko sellaista kehittää.

Itse WHO on haistanut tässä oivan tilaisuuden tasata väestöä kehitysmaiden suunnasta. Sillä lienee menossa hyvinkin kunnianhimoisia – toivottavasti vielä teoreettisia – ideoita suorittaa globaalia väestönhallintaa eli hoitaa liikakansoitus pois ihmiskuntaa kiusaamasta. Ehkä tehdä kehitysmaiden väki steriiliksi koko luonnollisen elinikänsä ajan heti kun 1-2 lasta on synnytetty?
Kuulemma ei ole salaliittoteoriaa vaan ihan tosissaan miettivät asiaa, tuotekehittely on jo varsin pitkällä ja käytäntö enää kivenheiton päässä. Tulee vaan mieleen tuo Bill Gatesin ja muiden miljadöörien luotsaama kehitysmaa-avustus, että toimiikohan se sitten projektin rahoituspohjana?
Mielenkiintoisia juttuja, enpä ollut aiemmin tutustunutkaan ennen kuin tsekkasin mitä uutta rokotusinfo tarjoaa.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
15.09.2010 20:36 - 15.09.2010 22:24 #5038 : Narian
Narian vastasi aiheeseen: Vs:väestönhallintarokote?
Niin, kiveenhakattu tavoitehan on, että maapallon väestö halutaan pudottaa 500 miljoonaan ASAP.

Erikoista asiassa onkin vain se, että miksi kaikki yritykset tähän tavoitteeseen pääsemiseksi ovat systemaattisesti epäonnistuneet. HIV näytti aluksi lupaavalta, mutta vaikutukset ovat jääneet marginaalisiksi. Ja vaikka WHO on sen perään toteuttanut monenlaista uuttakin ”kampanjaa”, ovat niidenkin tulokset jääneet kehnoiksi. Uusia neekereitä sikiää aivan kuin he eivät olisi koskaan rokotusneulaa nähneetkään. Kampin Narinkkatorin feissareita ei voi tästä syyttää: kyllä projektilla rahaa on. Kansoja ei vaan saada murhatuksi jostain mystisestä syystä.

Monenlaista on yritetty. Olen ymmärtänyt, että useampikin suunniteltu ydinräjäytys on torpattu vastavoimien toimesta.

Noloin epäonnistuminen oli tietysti viime vuoden H1N1-kampanja. Kaverit jäivät housut kintuissa kiinni tekosistaan, eikä edes juuri ketään saatu hengiltä.

Mistä homma kanittaa? Siitä, että Illuminatilla on vastavoima. Ja tuo vastavoima on tasaisesti voimistunut. Saatat onnistua hävittämään pari ydinpommia kirjanpidosta, ja jopa kuljettamaan ne B2:lla ulos maasta. Mutta sitten homma tyssää: lööpit ympäri maailman revittelevät pommeistasi. Kuka vasikoi?

Tämä kaikki tarkoittaa sitä, että lähitulevaisuudessa tulemme näkemään Illulta entistä suorasukaisempia yrityksiä, ja toisaalta yhä enemmän loikkareita ja pilliinpuhaltajia. Viimeistä taistoa ei ole vielä läheskään käyty – se tulee olemaan kova –, mutta lopputulos alkaa silti olla selvillä. Elämme todella mielenkiintoisia aikoja.
Viimeksi muokattu: 15.09.2010 22:24 : Narian.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
15.09.2010 21:33 #5039 : juppe
juppe vastasi aiheeseen: Vs:väestönhallintarokote?
WHO:lle sattui joku vuosi sitten sellainen pikku fiba, että Intiaan ja joihinkin kehitysmaihin tarkoitettujen rokotteiden sekaan eksyi hormonia, jota nainen alkaa erittää oltuaan jonkun viikon raskaana. Sille kun on immuuni niin tulee raju keskenmeno ja toistuvat keskenmenot aiheuttavat steriiliyttä sun muuta jännää. Koska rokotteet hankitaan pieniltä paikallisilta valmistajilta, fiba sattui lähemmäs sadalla tuotantolinjalla yhtä aikaa, mutta tutkimuksissa se paljastui kuitenkin puhtaaksi vahingoksi.

Sitä aiemminhan WHO kärysi HIV:n levittämisestä likaisilla neuloilla pari kertaa ja se jälkeen on eräissä Afrikan maissa tehdyissä epidemiologisissa tutkimuksissa löytynyt runsaasti HIV:a hyvissäkin olosuhteissa varttuneilta lapsilta, joilla ei ole ollut muuta yhteistä kuin WHO:lta saadut rokotteet. WHO:a ei kuitenkaan ole saatu siitä kiinni ja jos olisikin, niin se olisi varmasti ollut vahinko. Monin paikoin se on kuitenkin tarvinnut sotilaiden apua saadakseen porukan rokotettua ja vanhemmat ovat hätäpäissään katkoneet lapsien raajoja sotilaiden poistuttua.

Salaliittohörhö voi päätellä tästä, että WHO harjoittaa liikakansoittuvissa maissa kömpelöä väestönharvennusta hallitusten toivomuksesta.

Sotia, nälänhätiä ja epidemioita olisi vähemmän jos kaikissa kehitysmaissa innostuttaisiin syntyvyyden säännöllisyydestä, eikä ilmastonmuutos ei ole vielä kovin pahasti haitannut maanviljelyä ja länsimaat ottavat tuhottomasti lainaa ylituotannon kustantamiseen. Mitäs sitten kun säät pilaavat sadot ja länsimaat joutuvat säästökuurille välttääkseen Kreikan kohtalon ja kehitysmaissa on nykyistäkin enemmän väkeä? Montako sataamiljoonaa kuolee nälkään ja sekasortoon? Meneekö miljardin ihmisen haamuraja rikki?

Siksi toisekseen kehitysmaissa kansa haluaa talouskasvua ja hyvinvointia ja syyttää hallitusta kun tilanne vain pahenee lastentarhakokoisien perheiden takia. Euroopassa nykymallisen hyvinvointivaltion suosio kasvoi vasta kun ensin oli käyty pari maailmansotaa eivätkä heikosti tai ei ollenkaan koulutetut kehitysmaiden asukkaat ole yhtään sen nerokkaampia, joten näyttää pahasti siltä, että sielläkin porukka oppii tekemään itsekin jotain hyvinvointinsa eteen vasta kun paska on osunut kunnolla tuulettimeen.

Siihen saakka keskivertoihmisen johtaja maku takaa, että ainakin rauhallisempien maiden johtajat käyttävät härskejäkin keinoja yrittäessään välttää pahimman mahdollisen skenaarion, ja ohjaavat siinä sivussa kehitysapuvaroja sveitsiläisille pankkitileille päästäkseen itse nauttimaan vauraudesta. Epätoivoisissa kriisipesäkkeissä voimavarat luonnollisesti on valjastettu valtataisteluun ja tilanne kehittyy omalla painollaan.

Nämä uudet hienot väestönhallintarokotteet ovat varmaankin tervetullut uudistus kehitysmaissa jos ne saadaan kehitettyä piikitettävään muotoon riittävän nopeasti. Saman asian ajava kierukkahan on keksitty jo ajat sitten, mutta se ei ole useimmissa kehitysmaissa kovin suosittu keksintö, ja kapseli on vieläpä helpompi poistaa jos se sijoitetaan vain ihon alle.



Mulla on muuten sellainen ihan vain hatusta revitty teoria, tai enempi mielikuva, että paavi ja monet mullahit vastustavat ehkäisyä henkeen ja vereen varmistaakseen, että messias syntyy ennen kuin suuri yleisö tajuaa Jeesuksen olleen Buddhan inkarnaatio, jonka kotimaan reissusta syntyi pari tyhjän päälle rakennettua uskontoa. Olisihan se harmi jos kaksi valtauskontoa poistuisi kuvioista vain sen takia, että messiaan äidiksi valittu nainen onkin e-pillerikuurilla kun Pyhä henki käy yövisiitillä.

Joku noin tärkeä uskonnollinen syy kehitysmaiden tilanteen tietoiseen pahentamiseen joka tapauksessa täytyy olla.

Paras valinta joululukemiseksi ja pukin konttiin.

goo.gl/wxygfb

pohjolangalapagos.wordpress.com/

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
16.09.2010 00:19 #5048 : Jukkis
Jukkis vastasi aiheeseen: Vs:väestönhallintarokote?
No jos saan vastata paavin puolesta, niin Vatikaani on ollut jo vuosikymmeniä huolissaan miten sen kirkon käy. ja joku velvollisuus silläkin pitää kristinuskon lippua pystyssä.
Sillä raaka totuus on, että eurooppalaiset on onnistuneet paremmin kuin hyvin pienentämään väestöään. Illuminaattiset ohjeet on menneet hyvin perille. Siinä missä eurooppalaisia oli 1900-luvun alussa 25% maapallon väestöstä, oli niitä 50-luvulla enää 12%. Luku taitaa huidella tätä nykyä jossain 5-8% hujakoilla ja käyrä laskee….laskee.
Joidenkin laskelmien mukaan kulttuuri tarvitsee 1.38 lasta per perhe selvitäkseen. Oliko Italiassa ja Espanjassa luku nyt jotain 1.1 lasta, eli näille maille voi sanoa bye bye. Sama kehityskulku on kautta euroopan, itäeurooppa kärjessään.

Ei tarvitse olla paavi tajutakseen että euroopasta ei ole katolista kirkkoa kannattelemaan. Vatikaani on tajunnut vuosikymmeniä sitten mihin perhearvojen luhistaminen, ehkäisy, elintarvikkeiden ja lääkkeiden aiheuttama steeriliys ym tulevat johtamaan. Sukupuuttoon. Voidaan kai sanoa että Vatikaani oli kaukaa viisas alkaessaan sijoittaa katolisiin kehitysmaihin; Brasiliaan, Meksikoon ym jossa se näkee kirkkonsa tulevaisuuden. Kyseessä on Vatikaanin sota islamia vastaan jota käydään naisten kupeissa aidon ja puhtaan evoluution hengessä – lisääntymiskykyisin selviää.

(Ehkä nämä WHO:n salajuonet on sitä, että he alkavat viimein herätä karuun todellisuuteen. Liian myöhään sanoisin, mikään kansanmurhajuoni ei eurooppalaista kulttuuria enää pelasta.)

Vatikaanin ehkäisyn vastainen kampanja on tietenkin herättänyt närkästystä euroopan marxilaisessa älymystössä jonka filosofian mukaan valkoisen rodun on näytettävä esimerkkiä, ja antava tappaa itsensä sukupuuttoon, tai ainakin jäämällä tulevan eurabian vähemmistökansaksi jotka asustelee omissa reservaateissaan keskellä afrikkalais- ja arabikulttuuria. Ellei sitten Kanadan takametsiin ole noussut ”uutta eurooppaa” jonne kukin kynnelle kykenevä valkoinen on muuttanut. ja mistä sen tietää vaikka 2100-luvulla paavinistuinkin olisi siellä. Paavin näkökulmasta siis eurooppalainen rotu ja kulttuuri sammuu, mutta kirkon tulevaisuus on katolisissa kehitysmaissa.
Seuraavat käyttäjät sanoivat kiitos: Ansgarius

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
16.09.2010 11:10 #5049 : Jukkis
Jukkis vastasi aiheeseen: Vs:väestönhallintarokote?
Jatkan vielä aihetta että sukupuuttoon tappamisen takana tuskin ovat valtiot vaan yhtiöt. Multi-death corporation inc. Länsimaat on pitkään toimineet steriloinnin pääasiallisena koekenttänä, ja vain satunnaisesti on isketty kehitysmaihinkin. Onhan siihen syynsä, kapitalismin kannalta 75% ihmisistä on joka tapauksessa tyystin turhia ja yhtä hyvin ne voi hävittää – tai estää syntymästä.
Siinä mielessä Pandermix on hyvin tyypillinen aines suorittaa mittava joukko keskenmenoja ja vammautuneita lapsia, jotta taas olisi muutama länsimainen ihminen vähemmän. Kyse on kuitenkin isommasta ilmiöstä, sillä eihän ole salaisuus että hedelmättömyys iski länsimaihin joskus 90-luvulla. Lasten autismi alkoi todenteolla, ja elintarviketeollisuuden myrkyt alkoi muokata näitä ylipainoja ja ADHD-tapauksia. Pandermix on vaan yksi osa isossa kokonaisuudessa.

Vakavasti puhuen ei tietenkään ole mitään kokonaissuunnitelmaa eikä mitään illuminaattiakaan. On vaan läpeensä ahneita tyyppejä jotka haalii voittoa hintaan mihin hyvänsä, eikä siinä miljoonakaan kuollutta paljoa merkkaa, jos ne on liikevoittojen edessä. Kyse on todellakin laajamittaisesta ihmiskunnan myrkyttämisestä, luottaen siihen että joka maassa on aina omat Pekka Puskansa, jotka antaa sen tapahtua, jos nettoaa 1.5% välistä.

Tietenkin yhtiöille tulee pitkän päälle ongelmaksi, että nekin tarvitsevat joka tapauksessa toimintakulttuurin, ja jos ne hävittää länsimaiset ihmiset olemattomiin, ne tuhoaa myös yhtiönsä toiminnallisen tilan. Islamilaiseen kulttuuriin kun eivät suuryhtiöt oikein istu, ja afrikkalaiset ovat liian takapajuisia sellaiselle infralle jota yhtiöt tarvitsevat. Kaikkihan tässä siis sahaa omaa oksaansa, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jää suorittaa poisto-operaatio myös kolmannen maailman kohdalla. Tasapainottaa.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
16.09.2010 17:15 - 16.09.2010 17:22 #5050 : juppe
juppe vastasi aiheeseen: Vs:väestönhallintarokote?
Jukkis kirjoitti:

Vatikaanin ehkäisyn vastainen kampanja on tietenkin herättänyt närkästystä euroopan marxilaisessa älymystössä jonka filosofian mukaan valkoisen rodun on näytettävä esimerkkiä, ja antava tappaa itsensä sukupuuttoon, tai ainakin jäämällä tulevan eurabian vähemmistökansaksi jotka asustelee omissa reservaateissaan keskellä afrikkalais- ja arabikulttuuria.


Eurabia on pelkkä sotahullujen ja länsimaista kulttuuria vihaavien hörhöjen päiväuni. Tulevaisuudessa odottaa Euroopan Yhdysvallat, jossa etnojengit tappelevat lähiöissä keskenään ja sossutuet kustantavat länsimainen kulttuuri ja siihen integroituneet maahanmuuttajat. Vallankumous kiinnostaa elintasopakolaisia suunnilleen yhtä paljon kuin mustalaisia ja valtakulttuuria vihaavia ääriaineksia maahanmuuttajien joukossa ei ole kuin korkeintaan terroristisoluiksi asti.

Ajatus, että Lähi-Idän ja Afrikan kulttuurit sulautuisivat täällä yhdeksi rintamaksi on täysin pähkähullu, koska ne eivät ole koskaan kyenneet luomaan kestävää rauhaa Lähi-Itään ja Afrikkaankaan ja ottavat yhteen monien maiden sisälläkin. Ketkään eivät inhoa eteläsomalialaisia niin kuin pohjoissomalialaiset ja se on lähinnä klaani- ja valloitussotia harrastavien eteläsomalialaisien omaa syytä.

Jatkan vielä aihetta että sukupuuttoon tappamisen takana tuskin ovat valtiot vaan yhtiöt. Multi-death corporation inc.


Pahat yhtiöt ovat toinen fantasia. Sillä vastuu nykytilanteesta yritetään vierittää pois poliitikoilta ja virkamiehiltä ja sitä kautta itseltä. Totuus kuitenkin on, että firmat saavat lobata kauan ja ahkerasti jo pelkkien turvallisuusmääräysten höllentämiseksi ja pitkällä aikavälillä ne kuitenkin vain kiristyvät.

Paras valinta joululukemiseksi ja pukin konttiin.

goo.gl/wxygfb

pohjolangalapagos.wordpress.com/
Viimeksi muokattu: 16.09.2010 17:22 : juppe.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
16.09.2010 18:50 #5053 : Jukkis
Jukkis vastasi aiheeseen: Vs:väestönhallintarokote?

Eurabia on pelkkä sotahullujen ja länsimaista kulttuuria vihaavien hörhöjen päiväuni.


En tiedä, pianhan sen tiedämme. Britanniassa on kai tämä laatuaan ensimmäinen kaupunki jonka pitäisi muuttua muslimienemmistöiseksi ihan muutaman vuoden sisään. Tällä vuosikymmenellä myös monet maakunnat - esim malmö ja ruhr - jatkavat samalla linjalla. Ensimmäinen valtio jossa muslimit saavuttaa enemmistöaseman on Hollanti. Tai siis sehän on jo sen saavuttanut, alle 10-vuotiaista yli 50% on jo muslimeita, mutta saavatko he poliittista valtaa vielä 20 vuoteen, on avoin kysymys. Sitten seuraa sarja pikkuvaltioita; Belgia, Tanska...

mutta se on tietenkin fantasiaa että siitä syntyisi jotain mullahien johtamaa fundisyhteisöä. Pikemmin la Zone on todennäköisempi; autovarkauksien, huumekaupan ja raiskausten määrittämät laajat gettoalueet joiden keskellä asustaa valkoinen väestö piikkilankojen ja vartijoiden suojassa. En kyllä usko siihenkään.
Sen sijaan uskon että länsimainen kulttuuri on tiensä päässä. Miksi ihmeessä irakista tai nigeriasta juurensa omaavat kiinnostuisi millään lailla Goethesta, Shakespearesta tai vaikka roomalaiskatolisesta kirkosta? Kulttuuri vain tulee korvautumaan toisella, mikä tuskin on edes suomalaiselle ongelma. mehän olemme jopa poistaneet kaikki kulttuuriset, uskonnolliset ja nationalistiset identiteetit itseltämme, jotta niiden tilalle voi tulla jotain uutta. Mitä se uusi sitten on, se jäänee nähtäväksi.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
16.09.2010 19:31 #5054 : juppe
juppe vastasi aiheeseen: Vs:väestönhallintarokote?
Jukkis kirjoitti:

Sen sijaan uskon että länsimainen kulttuuri on tiensä päässä. Miksi ihmeessä irakista tai nigeriasta juurensa omaavat kiinnostuisi millään lailla Goethesta, Shakespearesta tai vaikka roomalaiskatolisesta kirkosta? Kulttuuri vain tulee korvautumaan toisella, mikä tuskin on edes suomalaiselle ongelma. mehän olemme jopa poistaneet kaikki kulttuuriset, uskonnolliset ja nationalistiset identiteetit itseltämme, jotta niiden tilalle voi tulla jotain uutta. Mitä se uusi sitten on, se jäänee nähtäväksi.


Länsimainen kulttuuri on muutenkin hakemassa uutta suuntaa. Goethet sun muut muka sen peruskivet ovat vain elitistisen kulttuurin peruskiviä. Rahvas ja uutta luovat henkilöt eivät ole niitä koskaan palvoneetkaan. Shakespeare oli kyllä aikanaan suosittu viihdyttäjä, mutta hänen näytelmänsä ovat auttamattomasti vanhentuneet oudon kielenkäytön takia.

Suomessa yritetään elitistien taholta edelleen luoda kansallistunnetta hehkuttamalla, että Schjerfbeckin tai Gallen-Kallelan näyttelyssä käy pari tuhatta ulkomaalaista jos se järjestetään suurkaupungissa, mutta fakta on ja elitistien sössötyksistä huolimatta sellaisena pysyy, että maailman tunnetuin suomalainen kuvataiteilija on Tom of Finland. Rahvas kyllä pystyy hyväksymään sen, koska äijä taisteli rintamalla itsenäisen Suomen puolesta ja oli taatusti oikeutetumpi edustamaan isänmaataan maailmalla kuin joku kotirintamalla vaikuttanut 'oikea taiteilija', joiden teoksia elitistit pitävät merkittävänä taiteena, vaikkei niissä maailman mittakaavassa mitään omaperäistä ole koskaan ollutkaan.

Ennustan, että koppalakkipäinen muskelihomo tulee olemaan yksi tulevan länsimaisen kulttuurin peruskivistä eivätkä itse fantasioimaansa kansallisromantiikkaan takertuvat suomalaiset elitisti kykene koskaan hyväksymään sitä todeksi.

Paras valinta joululukemiseksi ja pukin konttiin.

goo.gl/wxygfb

pohjolangalapagos.wordpress.com/

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
16.09.2010 22:48 #5056 : Tuule
Tuule vastasi aiheeseen: Vs:väestönhallintarokote?
Kuulin että suomalaiset kätilöt sairaaloissamme kutsuvat sika-rokotusta nimellä "vihdoinkin idioottivarma supistusten käynnistyskeino" - ongelma vaan että ne vauvat eivät olleet vielä valmiita syntymään... synnytyshän joskus käynnistetään lääkkeillä.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
17.09.2010 01:48 #5062 : Jukkis
Jukkis vastasi aiheeseen: Vs:väestönhallintarokote?
Joo, en tarkoittanut noita shakespeareja kovin konkreettisesti vaan esimerkkinä asioista jotka on tuomittu katoamaan lähivuosikymmeninä. Samalla tavalla kuin Gallen-Kallela häviää, häviää myös Tom of Finland. Samaan syssyyn kaikki. Arvo se tuokin että on arvostettu sotaveteraani mutta kauanko menee ennen kuin veteraaneja – kuten Talvisotaa – ei pidetä hienona puheenaiheena, vaan häpeällisenä. Sellaiset jutut voi hävitä nopeastikin, vaikka meneillään onkin vasta uskonnon puolella kulttuuripuhdistus. Siinä mielessä tunnustaudun konservatiiviksi että vaikka en koululaisten ruokarukouksia arvostakaan, tiedän että ne on poistettu monikulttuurisuuden ts. tulevan eurabian edestä. Sopeutuminen huomisen realiteetteihin alkaa jo nyt. Askel askeleelta kulttuuri kaventuu.

Pahintahan kulttuurimme tuhoutumisessa on, että sitä ei voi torjua `rajat kiinni´politiikalla ja äänestämällä Soinia. Kyse on oikeastaan länsimaisten ihmisten ikääntymisestä sekä tietenkin koko ajan vähenevästä syntyvyydestä. Kemialliset myrkyt on tehneet sen, että yksikin lapsi alkaa olla työn, tuskan ja pitkällisen keinohedelmöityksen takana, vaikka tämä vähän dramatisoiden olikin sanottu. On vain euroopan kokoinen tyhjiö joka täyttyy uusilla tulokkailla. Eikä näkyvissä ole mitään mikä voisi nostaa syntyvyyttä. Ainoa hyvä että me emme ole näkemässä vuotta 2100 jolloin kaikki on ohi. Tai ehkä eurooppa onkin parempi paikka, mistä sen tietää, varmaa on vain että Gallen-Kallelat on silloin tyystin unohdettuja juttuja ja hyvä jos joku muistaa mikä se Suomikaan oli.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
20.05.2018 10:21 - 20.05.2018 10:38 #39971 : Super-Electric
Super-Electric vastasi aiheeseen: väestönhallintarokote?

Jukkis kirjoitti: Itse WHO on haistanut tässä oivan tilaisuuden tasata väestöä kehitysmaiden suunnasta. Sillä lienee menossa hyvinkin kunnianhimoisia – toivottavasti vielä teoreettisia – ideoita suorittaa globaalia väestönhallintaa eli hoitaa liikakansoitus pois ihmiskuntaa kiusaamasta. Ehkä tehdä kehitysmaiden väki steriiliksi koko luonnollisen elinikänsä ajan heti kun 1-2 lasta on synnytetty?
Kuulemma ei ole salaliittoteoriaa vaan ihan tosissaan miettivät asiaa, tuotekehittely on jo varsin pitkällä ja käytäntö enää kivenheiton päässä. Tulee vaan mieleen tuo Bill Gatesin ja muiden miljadöörien luotsaama kehitysmaa-avustus, että toimiikohan se sitten projektin rahoituspohjana?
Mielenkiintoisia juttuja, enpä ollut aiemmin tutustunutkaan ennen kuin tsekkasin mitä uutta rokotusinfo tarjoaa.


Nyt alkaa olla valmistelut tehty ja on aika aloittaa tämä kampanja.. nimittäin uusi ebola-rokote on aika tuoda markkinoille.

www.fiercepharma.com/vaccines/promising-ebola-vaccines-from-merck-j-j-win-barda-funding

Viime vuoden lopulla globaalit lääkejätit, Merck (rVSV-ZEBOV) ja J&J ilmoittivat kehittäneensä uudet tehokkaat ebola rokotteet, joihin saivatkin United$nakesin terveysviranomaisilta tukea (funding =funny-money) lisenssointiin ja valmistukseen.. eli koneet käyvät yötä päivää jotta tätä rokotetta saataisiin valtavat määrät varastoihin odottamaan ebolan leviämistä.

Sehän on selvää, ettei näitä rokotteita jätetä varastoon happanemaan vaan niiden levitykseen on valmisteltava sopiva pelottelupropaganda kuvio. Elikkä nyt alkaa sitten ebola leviämään länsi-afrikan viidakoista kaupunkeihin ja jokaiseen maailman kolkkaan. Se tarkoittaa siis sitä, että jos haluat jatkaa elämääsi tällä planeetalla niin sinun on ostettava tämä kälttärirokote itseesi piikitettäväksi. Uusi sotehan tarkoittaa sitä.. että sinä maksat.. sinä maksat edelleen verosi entiseen malliin, mutta et saa enää ilmaista/edullista kunnallista terveydenhoitoa. Terveysasemat yksityistetään.. ja verorahoista kustannetut sairaalat ja hoitolaitteet myydään..



Niin tästä ebola rokotteesta.. patentithan omistaa Bill Gates

Bill Gates kehottaakin kälttäriseurapiiriä tässä muutaman viikon takaisessa puheessaan varautumaan tulevaan pandemiaan

www.gatesfoundation.org/Media-Center/Speeches/2018/04/Shattuck-Lecture-Innovation-for-Pandemics

33 miljoonaa.. miksi juuri luku 33.. eikä 30 tai 35?

"Älä usko mitä luet tai kuulet puhuttavan, ellet itse koe sitä oikeaksi (Buddha)"
Liitetiedostot:
Viimeksi muokattu: 20.05.2018 10:38 : Super-Electric.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
20.05.2018 19:31 - 20.05.2018 19:51 #39973 : juppe
juppe vastasi aiheeseen: väestönhallintarokote?
Toi Gatesin vetäminen mukaan tähän juttuun on sitä samaa markkinointia, minkä mukaan Google vakoilee sua ja sen takia pitäis luottaa uudempiin tulokkaisiin niin kun vaikka Facebookiin, minkä käyttämistä mä en koskaan oo ees harkinnu. Nilkit vaan yrittää raivata isompia tekijöitä pois tieltä.

Tää vaikuttaa asenteisiin niin paljon, että ei varmaan olis haitaks keksiä joku oravainfluenssa ja antaa myrkkyrokote kaikille, jotka ottaa sen tosissaan. Netin laatu paranis kerralla ilman että pitäis vääntää vuoskymmenet kättä sen sensuroimisesta.

Onhan näistä oikeistakin uhkista yritetty varotella, mutta ne on tajuttu vasta nyt kun paska on jo housuissa. Sen takia on sitten jo persoonallisuustesteillä kerättyjä tietojakin, jotka on päässy vuotaan, mutta urpot pelkää vieläkin enemmän näitä käyttömukavuusohjelmia, millä Windows muuttuu koko ajan kätevämmäks ja Google-haulla löytää paremmin sitä mitä on ettimässä.

Ei oo pelkoo, että näillä tämmösillä tiedoilla pystyis räätälöimään jonkun Nigerian kirjeen just sua varten, mutta Facebookissa kerätyillä tiedoilla sellasen vois jo tehäkkin, koska siellä on näkyvissä koko elämä ja hyvällä tuurilla jostain saa tiedot siitäkin, mitä sun korvies välissä liikkuu.

Paras valinta joululukemiseksi ja pukin konttiin.

goo.gl/wxygfb

pohjolangalapagos.wordpress.com/
Viimeksi muokattu: 20.05.2018 19:51 : juppe.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
20.05.2018 21:11 - 20.05.2018 21:45 #39975 : Super-Electric
Super-Electric vastasi aiheeseen: väestönhallintarokote?
Onhan se tietty hienoa, että B&M Gates säätiö rahoittaa näitä juttuja, mutta omituista on tämä Darpan mukana olo näissä kuvioissa..

danielcameronmd.com/what-is-the-nanotrap-test-for-lyme-disea...y-the-bill-and-melinda-gates-foundation/

Tämä Mason-yliopisto Virginiassa onkin ihmeellinen paikka.. siellä on keksitty mm. syöpärokote (!) ja em ebolarokote (Microvax).. CIAn Langleyn päämaja onkin sopivasti vieressä..

Kyllähän tuollainen pandemia tulee olemaan lottovoitto näille kälttäreille.. jos nyt joku ebolakin lähtisi leviämään.. niin paniikkihan siitä syntyisi..ensiksi myydään näitä test-kit testipaketteja ja sitten rokotteita.. ne vietäisiin käsistä.. ja niitä myydään sitten miljoonia.. ja ne eivät tule olemaan halpoja..

No.. onneks niitä on varastossa valmiina

"Älä usko mitä luet tai kuulet puhuttavan, ellet itse koe sitä oikeaksi (Buddha)"
Viimeksi muokattu: 20.05.2018 21:45 : Super-Electric.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
20.05.2018 23:56 #39976 : Antero
Antero vastasi aiheeseen: väestönhallintarokote?
Jenkeillä on kummallinen tapa patentoida taudit joita keittelee ja muistan näkeneeni myös epola-viruksesta patentin. Sikalentsu patentoitiin elokuussa 2008 glaxo smith klinen toimesta ja huhtikuussa 2009 virus sitten laskettiin mexikossa liikkeelle. Luonnollisesti rokote siihen oli kehitelty jo silloin valmiiksi. Samoin AIDS on levitetty lääketehtaiden keittiöstä, New Yorkin homot taisivat olla ensimmäiset koekaniinit jossa heille oli tarjottu jotain hepatiitti rokotusta ja jonka lisukkeena olikin muuta tappavaa. Asia paljastui viimeistään siinä vaiheessa kun AIDS-taudin kehittäjä Robert Gallo ei saanutkaan litkustaan rojalttituloja ja tämähän alkoi pettyneenä ja suuttuneena laulamaan. Myös pienipäisyyttä aiheuttava zika-virus on lähtöisin Rokkefellerin köökistä ja nämähän myi sitä verkkokaupastaan 600 eurolla purkki. Nykyisin suomenniemeä on keväisin ja kesäisin kierrellyt punkkibussi, josta hyvinkin voi ajatella kauppaneuvos Paukun tavoin että päivällä rokotetaan ja yöllä levitetään... kummallisesti siperialainen punkki on levinnyt pohjoiseenkin muutamassa vuodessa kotimaisen puutiaisen könnätessä paikoillaan turun ja ahvenamaan saaristoissa. Siperialaisen leviämisestä muuttolintuja syytellään, vaikka niillä on omat lintupunkkinsa ja eivät ne idästä siperian suunnalta tapaa lennellä.

Seuraavan häjymmän Windows käyttiksen nimi taitaa olla "Windows Ebola".... Sillä joka toinen päivitysversio Windowsista on aina tavannut olla täyttä paskaa.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
21.05.2018 16:36 #39978 : Jukkis
Jukkis vastasi aiheeseen: väestönhallintarokote?
Mäkin oon ihmetelly tota taigapunkkia - tai oikeammin siperianpuutiaisen - levinneisyyttä ja maailmanvalloitushanketta. Käytännössä se elää suomessa kolmella alueella eli tampere-lempäälä, perämerellä ja sit pohjoiskarjalassa ja tämä ilmentää ettei se ainakaan omatoimisesti ole rajan yli tullut. Silloinhan leviämisalue olisi tasaisempi ja etenisi järjestelmällisesti idästä länteen. Enkä muutenkaan keksi miten se voisi hyppiä kokonaisten alueiden yli noin vain. Linnut on tosiaan epäuskottava selitys ja tiettävästi mitään puukuormiakaan ei ole tuotu rautateitse niin kaukaa joiden mukana se olisi voinut kulkeutua.

Tiedän vaan että miljoonabisneshän se lääkeyhtiölle nyt on kun on tollanenkin harmi tänne ilmaantunut.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

ykskertayks
Sivu luotiin ajassa: 0.173 sekuntia