Findie-elokuvat

Lisää
25.05.2015 13:52 #27169 : Jukkis
Jukkis vastasi aiheeseen: Findie-elokuvat
ja sitten on sekin että elokuva-avustajat on vasta tulemisensa prosessissa. Hesassa on tätä varten ihan omat harrrasteryhmänsä joita saa kourallisen muutaman tunnin varoitusajallakin. Muualla se on vielä ihan amatöörimäistä ja mitä olen itse niitä kahminut esim tampereelta tai turusta niin aina tuntuu olevan työesteitä, muita sovittuja juttuja tai tää vaan ei oikeestaan kiinnostakaan.. tiät sä. Melkeen tekis mieli räjähtää ja sanoo että piruako sitä yleensä hakee kun ei kerran alkuaan ollu aikomustakaan tulla paikanpäälle. mutta mitä sitä hermostuu, valtaosahan näistä tyypeistä vetää oharin vasta kuvauspaikalla joten hyvä että ees joku ilmoittaa etukäteen.
On kai aikas luultavaa, en tiedä missä toi venäläisraina oli kuvattu, mutta jos jossain imatralla niin sieltä ei saa väkee eikä kukaan lähde sinne.

Yleensä nää avustajahommat on näitä palkkioksi kaksi leffalippua ja siinä kaikki. vastineeksi saa kuskautua paikanpäälle, venailla seittemän tuntia ja siltikin ohjaaja leikkaa oman kohdan pois. ei niistä kyllä ura urkene. sit voi kattoo olevansa elokuva-avustajan uran huipulla kun pääsee margariinimainokseen ja saa kuukauden parin työmiehenpalkan. Yleensä kukaan ei sit käytä samaa pärstää toista kertaa toisessa mainoksessa. Näyttelijöitä ei haeta koskaan näistä piireistä vaan niille on omat kanavansa. tai siis minähän hain, joka oli ihan ainutlaatuista. Se olikin kaksi kuukautta kestävä prosessi joka vanhensi allekirjoittaneen vuosikymmenen edestä näitten pikkuprinsessojen kanssa vääntäessä.

Ehkei niille vaan koskaan selvinny se oivallus että jos ja kun pääsee elokuvaan - vaikka vaan indietuotannon - pääosaan niin se on sen kokoluokan meriitti että melkeen voi noissa teatteri- ym piireissä valita oman työpaikkansa ja palkkansa. Sillä sellainen onnistuu yhden suhde kymmeneen miljoonaan ja kaipa nääkin pikkudiivat sen jälkikäteen tajuaa kun joutuvat seuraavaa näkyvää elokuvaroolia venaileen viitisentoista vuotta.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
06.10.2015 23:01 #28565 : juppe
juppe vastasi aiheeseen: Findie-elokuvat
Tuossa on hyvä esimerkki siitä, mitä halvalla voi tehdä. Ei tarvita kuin vähän taiteellista näkemystä ja paljon intoa.



watch.wakaliwood.com/

Kirja, joka mullistaa käsityksesi Suomesta ja suomalaisuudesta. Lataa omasi jo tänään ja jaa sitä kavereillekin.

pohjolangalapagos.wordpress.com/

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
07.10.2015 12:27 #28568 : Jukkis
Jukkis vastasi aiheeseen: Findie-elokuvat
Tulevaisuuden hittielokuva tullaan kuvaamaan kännykameralla. Spielbergin ennustuksen mukaan maailman parhaan elokuvan tulee tekemään kansasilainen kotirouva. Tämä ei ole mahdollista vielä teknologisessa mielessä mutta se päivä lähenee kuitenkin koko ajan.
Elokuvien tekemisen indie-tasolla loi tietenkin digiaika, sillä tavallisella ihmisellä ei ollut mitään jakoa filmikelojen kanssa, saati että niitä olis voinu tavallinen pulliainen edes editoida. Seuraava hyppäys oli siirtyminen käsikameroihin perinteisten jalustakameroiden kanssa joka notkeutti leffantekoa aikas paljon ja vapautti ne studioista luonnonhelmaan. Pian alkaa kaikki olla mahdollista. Ugandalainen koulupoika voi olla ihan yhtä luova kun kokonainen hollywoodin tuotttajaryhmä.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
07.10.2015 12:36 #28569 : Amidontti
Amidontti vastasi aiheeseen: Findie-elokuvat
Nyt ei tarvitse edes kuvaajaa erikseen kun ostaa Lily-kameran.

Helppo tehdä esim. takaa-ajo kohtauksia.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
07.10.2015 17:24 #28582 : Jukkis
Jukkis vastasi aiheeseen: Findie-elokuvat
On muuten näppärän näköinen laite.

Asiasta viidenteen. Kun tässä on sorvaamassa omaa elokuvaa niin kyllähän kai jokainen sille haluaa mahdollisimman suuren yleisönkin. Kyselin tuolla indie-porukoilta että mitäs tehään jos saa leffan valmiiksi niin miten se myydään jollekulle esitystaholle. Kysymys yllätti radikaalisti sillä indie-porukoista ei kukaan oo koskaan edenny niin pitkälle – itse asiassa harva ees koskaan saanut kokopitkää myytävää elokuvaakaan joten kaikki vaan arvaili. Kysyin jopa elokuvasäätiöltä joka nyt ei osannu tohon sanoo kun ei ees tiedä millaisesta elokuvasta puhutaan. Ainoa poikkeus tuo StarWreck –mies joka on ainoona onnistunut. Se anto ihan kohtuullisia neuvoja.

Yhtä kaikki, suomessa tämä elokuvaketju on rakennettu sillain, että tarvitaan satatuhatta katsojaa jotta voi elokuvantekijäkin ruveta jotain saamaan. ja sehän ei onnistu liian erikoisella elokuvalla vaikka se olis hyväkin, ellei suorastaan paras. Tyyli onkin tukea jotain kotimaisia spektaakkeleja ”ihmiskohtaloita sodan jaloissa” kuten esim pian ilmestyvä Kätilö tyylipuhtaasti edustaa. Sen ohjaaja vähän pahastu kun hänen kahden millin elokuvaansa vihjattiin kliseiseksi ja laskelmoiduksi kassamagneetiksi. ja jonka esitystapa, miljöö ja kohderyhmät on laskettu tuon katsojamäärän saavuttamiseksi. Yleensähän moinen määrä täyttyy kun leffateatteriin saadaan pariskunta (komediat) tai koko perhe isomummoa myöten (lasten elokuvat). kaikki on vaan samaa mieltä että kotimainen elokuva ei esiinny muuten kuin huonouttaan ja ennalta-arvattavine teemoineen ja jopa juonenkäänteineen. Itsehän välttelen hysteerisesti kaikkia kotimaisia juuri tuon iänkuisen lajityyppi-pakkomielteen takia.

Sitten on toi telkkari jossa taas mainostajilla on yllättävän iso sana. Ei ne halua sinne mitään erilaista vaan sitä tutun turvallista elokuvaa ”räjähtävää toimintaa V” ja jota höystetään pakollisilla dekkareilla ja komedoilla. ja kansa on kiittänyt jo pitkään sammuttamalla töllön ja keksimällä muuta. Ei ne tälläsiä osta.

ja sit on toi videolevittäjä. Itse asiassa on muutama videolevittäjä jotka ostaa myös indieitä. Tosin kuulin että niillä ei ole siitä mitään aikomusta maksaa kun muutama tonni jos sitäkään. Osaksi kai siksi, että yleensä tee-se-itse –elokuvat on oikeasti huonoja ja kömpelöitä, mut on siinä silti ihan selvää artisti maksaa –asennetta. Tosin siinäkin on noi rojalti-pykälät mut jätkät sano ett se on ihan normia ettei ne niitä pulita vaan vetoo johkin ”tuotannollisiin kuluihin” ja ilman varatuomarilla uhkaamista ei saa ees sitä muutamaa satastakaan. Kyl mulle muutamakin tonni kiistatta kelpais mutta jos sen vastineeksi joutuu sit luopuun kaikista oikeuksistaan omaan työhönsä niin hinta on liian halpa.

Käytännössä se kai menee niin että sen kanssa pyörii monenkirjavilla elokuvafestivaaleilla ja toivoo parasta että sen joku noteerais. Muuta kanavaa ei vissiin ole olemasakaan.
Ainoa tapa on painaa itse ja kaupitella kädestä käteen.

mut omansa voi saada pois jos myy ulkomaille. Mikä tarkottaa et se pitäs ainakin tekstittää. Tällöin se päätyy ainakin bulgarialaisten piraattityyppien kouriin ja niille kavereille sen jakelu ei tuota ollenkaan vaivaa. Joku päivä siihen sit törmää Tallinnan sataman myyntikojussa ja kyl sit vituttaa.

Kotimainen elokuva on kiistatta kökköä; käsikirjoitukset huonoja, teemat toistuvia ja samat pärstät näyttelijöinä kerta toisensa jälkeen. Äänilaatu onnetonta, lopputulos tylsää ja seassa häärää liian monta kokkia vääntämässä yhteistä kompromissia. Eikä se auta vaikka mua on ottanut tää päähän ja tehnyt tietoisesti erilaisen ja paremman elokuvan, jos itse koneisto on tyystin kehittymätön eikä pysty sulauttamaan saati ymmärtämään toisenlaisista lähtökohdista tehtyä laatua.

Tässä seison enkä muuta voi, tais Lutherkin aikanaan sanoa.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
07.10.2015 22:26 #28587 : Arthos
Arthos vastasi aiheeseen: Findie-elokuvat
Kyllähän se vanhan koulukunnan indie-ohjaaja Lloyd Kaufmankin on tainnut joskus sanoa, että todellakin indieille ainut ja varmin markkinointikanava on se, että tunkee itsensä ja leffansa kaikille mahdollisille elokuvafestareille ja on itse aktiivinen oman leffan promoamisessa; koska indie-filmit jää aina suurten piirien ulkopuolelle.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
21.09.2017 18:55 #38029 : Jukkis
Jukkis vastasi aiheeseen: Findie-elokuvat
Tässä on kyllä jotain joka pani vähän sisuuntuun.
www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/201709212200409509_tw.shtml
Siis tää Rendel on kenties huonoin supersankari-elokuva.
Panin siihen jo kommentinkin mutta pannaan nyt tähänkin. En sano että Rendel olisi millään muotoa sellainen jota haluaisin kattoo mutta olen seurannut sen tekoprosessia lähinnä facebookin kautta kun siinä on muutama tuttu mukana. Se on puhdasverinen indie ja jotenkin ohjaaja on sille onnistunut taikoon rahaa ja kun siihen on saatu miljoona meneen sponsorien taholta niin tokihan ostajakuntakin siitä kiinnostuu. Se onkin sitten käyny kaupaks eli alkujaan omakustanneleffa onnistu pääseen vihreelle oksalle.
Silti se on kumminkin indie ja vieläpä esikoisohjaus. Tollanen lyttäys on kyllä sit tyystin väärin ja osoittaa arvostelijalta ammattitaidottomuutta kohtuuttomuuden saralla. Esikoisille ollaan lempeitä, arvostellaan hellästi ja rakentavasti ja koetetaan nähdä ees joku valopilkku. Saman kohtelun muuten sai se joka teki sen natsi-zombie -jutun.
Olkoon että on huonoja kun mitkä, kliseisiä niin että arvaa juonenkäänteet jo puoli tuntia ennakkoon ja niin edelleen mutta maasta ja omasta selkänahastaan se pienikin tässä maailmassa ponnistaa. Mun mielestä kun elokuvia arvostelee niitä pitäis arvostella niitten omista lähtökohdista. Jollekin kakssataa miljoonaa maksaneelle hollywood-tuotannolle voi olla ankarampi kun jollekin kotimaiselle indielle jonka ainoo lähtökohta on ollut haalia lihaksikkaita nyrkkisankareita ja saatu ilmatteeks käyttöön joku vanha tehdas.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
21.09.2017 19:43 #38030 : juppe
juppe vastasi aiheeseen: Findie-elokuvat
Haukkuminen on tässä sarjassa vaan hyvää mainosta, koska alimman luokan paska kiinnostaa enemmän kun tavallisen kehno leffa. Erottuu niinku joukosta ees jollain tavalla.

Slasher-roska synty tollasista arvosteluista, koska niillä saa teinit kattoon onnessaan ihan mitä vaan. Mihkään tasoon siinä ei oo koskaan ees pyritty vaan hyviks luokitellut leffat on menestyny ilman että tekijät olis osannu ees haaveilla sellaisesta. Niille on sitten väännetty jatko-osaa yleisön pyynnöstä ja sen toivomuksia noudattaen, mutta suosion syy ei välttämättä oo koskaan auennu.

Perjantai 13. päivä -leffoissa ei koskaan oo ollu kunnolla tehtyä käsikirjotusta. Ekaan ei viittitty tehä ja muihin ei oo tarvinnu tehä.

Kirja, joka mullistaa käsityksesi Suomesta ja suomalaisuudesta. Lataa omasi jo tänään ja jaa sitä kavereillekin.

pohjolangalapagos.wordpress.com/

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
22.09.2017 13:42 #38032 : Jukkis
Jukkis vastasi aiheeseen: Findie-elokuvat
Tässä on kai vähän kyse elokuva- tai musiikkiarvostelijan asiantuntemattomuudesta. Yleensä amatöörit tuppaa arvostelemaan toisten hengentuotoksia samoin kriteerein kuin mitä ammattilaistöitä arvostellaan. Helppohan se on esim tollasta Rendeliä verrata johonkin hollywoodin 200 miljoonan marvel-leffaan ja todeta se sen takia huonoksi. Ei oikein sisäistetä että kaikkea pitäisi arvioida sen omista lähtökohdista.

Eihän toi Rendel voi tietenkään oikeesti olla huono jos se kerran on onnistunut keplottelemaan itselleen rahoitusta ja saanut vielä jakelukanavankin. Se ei ole ihan pikkujuttu se. Verrattavissa vaikka siihen kuinka joku köyliöläinen autotallibändi saisi esikoissinglensä julkaistua jollain isolla levy-yhtiöllä. Sellainen yksin kielii jo tietystä tasosta ja tollasen kohdalla että kyse ei enää ole pelkästä omakustanneleffasta vaan tasoaan paremmasta ts. harraste-elokuvasta joka on toteutettu ammattitason vaateella. Eikä sellaistakaan nyt ihan joka uolevi tee.

Arvostelijat ei aina tajua näitä juttuja koska ne ei oo niin syvällä omassa ammatissaan. Ne kattoo vaan videolta leffoja ja otaksuu että niitä kaikkia voi arvostella samoin kriteerein. Eikä ne sisäistä ees sitä että tekee mitä tahansa niin esikoinen nyt ei aina välttämättä ole mikään hitti - oikeastaan ei koskaan. Sen takia taiteilijalle kuuluu antaa rakentavaa kritiikkiä ja olla suhtkoht lempeä missä pystyy koska joskus tulevaisuudessa tämä voi vielä olla kova tekijä joka suoltaa hitin toisensa perästä. Mutta sellaista tukemistahan ei kaikki aattele, ne aattelee että kenet tahansa voi torpedoida heti alkumetreillä, tuhota orastavan uran ja siinä sivussa pelottaa muutkin yrittäjät takavasemmalle koska ne ei halua samanlaisen teilauksen kohteeksi. Ei varmaan ihme että meillä on toi elokuvapuoli niin kökkö kun on ja yks syy siihen varmaan on että heti alusta asti alkaa sataan paskaa niskaan ja joutuu ryöpytyksen kohteeksi. Kyllä tää juttu on arvostelijalta silkkaa ammattitaidottomuutta.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
26.09.2017 23:10 #38052 : juppe
juppe vastasi aiheeseen: Findie-elokuvat

Kirja, joka mullistaa käsityksesi Suomesta ja suomalaisuudesta. Lataa omasi jo tänään ja jaa sitä kavereillekin.

pohjolangalapagos.wordpress.com/

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
05.10.2017 16:16 #38147 : Jukkis
Jukkis vastasi aiheeseen: Findie-elokuvat
Näyttää uutistarjonnan perusteella että valtavirta -leffa eli klassinen perhekomedia Yösyöttö oliskin tulossa omakustanne-elokuvaksi. Pian sitä varmaan esitetään jossain ravintolassa elokuvateatterin sijasta. Minähän en sit yhtään tiiä mitä asian taustalla on ja tuottaja Selin on kyllä kunnostautunut suhteellisen värikkäänä hahmona joten vikaa voi ettiä sieltäkin päästä... tai mistä minä tiedän?

Ihmetyttää vaan tää kiista että leffateatteri yks kaks kieltäytyy esittämästä elokuvaa koska kattoo oman katteensa olevan tarkistamisen tarpeessa. Mun käsittääkseni ei se ihan noin voi toimia vaan kyseessä on sopimusrikkomus. Jos olen käsittänyt niin levitysneuvotteluja on käyty rutiininomaisesti jo keväällä - mikä tietenkin viisasta onkin - ja hintavaateet on nekin olleet iän kaiken läpihuutojuttu joka katsotaan taulukosta sekin rutiininomaisesti. ja kun nimiä on sopimuksissa, ei siitä voi kukaan sitten enää luistaa ellei halua kauppajuristeja kimppuunsa. Se olis vähän sama kun tilais australiasta laivalastillisen tavaraa ja juuri ennen kun rahtilaiva rantautuu satamaan, sanois ettei haluakaan maksaa lastista pyydettyä summaa ja et laivan voi lähettää takas. Näinhän se ei tietenkään mene koska tavaran kun tavaran tuottaja ja tilaaja on molemmat sitoutuneet samaan sopimukseen eikä sopimusta voi purkaa mielivaltaisin perustein. Luulisin tän perusteella että Selin on asiassa aikas vahvoilla ja sen kannattas pistää lakimiehet kimppuun vaatiin Finnkinolta miljoonakorvaukset menetetyistä mainoskuluista ja maksaan reippaat korvaukset menetetyistä lipputuloista. Seuraan kumminkin mielenkiinnolla miten tilanne etenee.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
09.10.2017 22:35 #38189 : juppe
juppe vastasi aiheeseen: Findie-elokuvat

Suomalaiselokuva Rendel kansainvälisille markkinoille – Renne Korppila: Saksassa hyvä vastaanotto!


www.seiska.fi/Uutiset/Suomalaiselokuva-Rendel-kansainvalisil...arkkinoille-Renne-Korppila-Saksassa-hyva

Kirja, joka mullistaa käsityksesi Suomesta ja suomalaisuudesta. Lataa omasi jo tänään ja jaa sitä kavereillekin.

pohjolangalapagos.wordpress.com/

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

ykskertayks
Sivu luotiin ajassa: 0.306 sekuntia