Elokuvapäiväkirja

Lisää
05.12.2017 15:33 #38614 : Jukkis
Jukkis vastasi aiheeseen: Elokuvapäiväkirja
No nyt on nähty…

Itsehän pidän koko WalkingDeadia ainoana katsomisen arvoisena sarjana ja koko sen ideaa parhaimpana 2000-luvun eeppisenä kertomuksena. Siinä on hyviä viittauksia niin keskilännen asutushistoriaan kuin nykyiseen keskiluokan romahtamiseen ja – amerikkalaisittain - Downtownin paisumiseen eli suomeksi sanottuna alaluokan paisumiseen.
Toisekseen kiehtoo se, miten se on päässyt töllöttimeen. Ensin täytyy tietenkin oivaltaa että tv-sarjojen käsikirjoittajat eivät tätä kykenisi luomaan koska heille on takaraivoonsa koodattu että jokainen sarja on yhtä kuin mainosalusta ja vaikeahan se on mitään kaupata moisen väkivaltaviihteen saralla.Ei siis ihme että sarjan luojat löytyy sarjakuvataiteilijoiden puolelta – itsehän olen aina sanonut että parhaat elokuvat ja sarjat pohjaavat aina kirjoihin tms taiteisiin. Hyvänä esimerkkinä vaikka tämän sarjan rinnakkaisteokset kun muut kanavat ovat pyrkineet osingoille – ne ovat keskinkertaisia, hailakoita ja niistä puuttuu syvyys tyystin.

Vaikea kuvitella että tällänen megahitti voisi syntyä jossain Suomessa. Tuollaista on vain mahdoton kaupata mihinkään televisiokanavaan – ei ne niistä mitään ymmärrä. Eikä ymmärtäis katsojatkaan. Kanavapalaute täyttyis näistä mummeleista joille televisio edustaa vain viihtymisen välinettä ja kyllä niin mielensä pahoittaisi kun telkkarissa vaan ammutaan ja kiroillaan. Mainostajat vetäis tästä omat johtopäätöksensä ja sarja lopetettaisiin. Ihan siitä syystä että normi suomalaiskatsojan maku ei ole niin korkealla että se ymmärtäisi näitä sarjoja. Luulen kyllä että amerikassakin on tarvittu kaapelikanavaa normikanavien sijaan. Ihmisten maku nyt vaan on niin alkeellinen.

ja jos tosta venäläisinvaasiosta nyt vahingossa tulis jotain niin se täytys suunnitella niin että sen kohderyhmä löytyy suoraan pietarilaisen televisiokanavan katsojista. Mulla on siitä vahva tunne että tuollainen voi kiehtoa venäläiskatsojaa. Sitä on ihan turha tyrkyttää suomalaisille suoraan, ei ne sellaista ymmärrä .Mutta sen ne ymmärtää toki että jos jotain noteerataan ulkomailla, niin sitten saa tietenkin arvostusta ihan eri mitoissa.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
06.12.2017 10:57 #38621 : juppe
juppe vastasi aiheeseen: Elokuvapäiväkirja
Survival horror on kaupunkilaisien juttu ja maalaiset tykkää just päinvastasista jutuista. Pitää juosta joukolla päin konekivääritulta ilman että kukaan ees tietäis, että mitä ollaan tekemässä, niin ne innostuu.

Tällasessa pienessä takapajulassa leffat pitää tehä heinäkengille tai muuten joutuu tottumaan marginaalissa olemiseen.

Kirja, joka mullistaa käsityksesi Suomesta ja suomalaisuudesta. Lataa omasi jo tänään ja jaa sitä kavereillekin.

pohjolangalapagos.wordpress.com/

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
06.12.2017 13:30 #38624 : Jukkis
Jukkis vastasi aiheeseen: Elokuvapäiväkirja
Mä oon kieltämättä vähän miettiny tota venäläisjuttua aavisuksen vakavammin ja sen pystyy tekeen nippanappa jos pitää itse sodan taustalla niin paljon kun mahdollista. Tosin sellaisesta jää paha pettymyksen maku ellei siinä ny vähän sodita. Ohjusten osuminen kaupunkiin räjähdyspilvineen on toki helppo tehdä digitaalisesti. Sit tiiän että jossain joku kaveri vuokraa jotain tsekkiläistä panssariautoa jonka avulla voi rakentaa vaikka sissi-iskun kolonnaa vastaan. Muuten modernin sodankäynnin kuvaaminen vaatii kyllä melkoista optimismia. Kattelin tossa kyllä että on olemassa yritys joka tekee näitä kuulasotia ja heillä on pinkka spetnaz -univormuja ettei tartte ostaa tai teettää. Varustelekasta parit panssariliivit siihen päälle.

Isoin ongelma on tietenkin suomalaiset univormut - tässä tapauksessa M62 -maastovaatteet. Nehän on kalliita, harvinaisia ja isoin ongelma että ne on tehty vaan varusmiehille joiden kokoluokka liittyy nuortennaisten koossa S-X. Tuurin kyläkaupassa kerran niitä kattelin eikä niistä yksikään mee raavaan miehen päälle. Täytyy varmaan oikoa ja panna koko porukka nostoväeksi joiden rättivarasto on palanut ohjusiskussa niin voivat käyttää malli cajanderia.
Elokuva kai kuvais asiaa siviilien vinkkelistä johon on helppo löytää maatalo ja sen lähellä risteyksessä on tiesulku. Se voi olla haasteellinen koska tarttis olla asfalttitie mutta nokian moottoriradan vois vuokrata päiväseltään koska oikeeta tietä ei voi kumminkaan käyttää eikä ainakaan tuu mieleen asfaltoitua yksityistietä.

Tiesulun vastaava on vänrikki Ellilä joka on läpeensä kusipäätyyppi, Just sellainen virkaintoinen joustamaton puusilmä joka ei muuta teekään kun kuulustelee pakolaisia ja uhkailee suodatinleirillä, silloin kun ei ole tekemässä kotietsintöjä lähitaloissa. Sen alaisena on alikersantti jonka bravuuri on poistaa pakolaisen kun pakolaisen lompakosta sellaiset 85% kaikista seteleistä, eli kundi on läpeensä roisto. Vastaavasti venäläiskapteeni esitetään mahdollisimman sympaattisena ja syvällisenä kaverina. Muutenkin tarina liikkuu niin että venäläiset on suvereenin ylivoimaisia ja etenee 50-100km per vuorokausi ja edelleen mantteleihin ja pystykorviin nojaava kenttäarmeija tapaa venäläisarmeijan jonka sotilas saa kännykkäänsä reaaliaikaista satelliittikuvaa kaikesta mikä on 500m etäisyydellä ja tilaa vaan heitiniskun raivaan tien.

Se isoin ongelma on taas ne avustajat. Mieleen tulee jos mahtipontisesti itse uskois omiin valheisiinsa ja mainostelis vaan härskisti et tää lähtee venäläisille elokuvajuhlille jossa se ostetaan ja se saa venäjällä satamiljoonaa katsojaa. ja sit jaetaan rahat... josko tolla sais sitoutumiskykyisiä ihmisiä? Eikä se ny loppujen lopuks kauheen mahdoton asia olis vaikka se oikeesti esitettäskin venäjällä sillä tunnen porukkaa joka käy pietarissa pohtimassa näitä kulttuurivaihtojuttuja ja niiltä vois saada vetoapua.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
06.12.2017 21:28 #38625 : juppe
juppe vastasi aiheeseen: Elokuvapäiväkirja
Suomalaiset ei pysty reagoimaan hyökkäykseen niin nopeesti, että nykyaikaselle kalustolle olis ruuhkia kummempia esteitä mennä koko maan läpi ennen kun mitään saadaan aikaseks.

Suomalainen on näissäkin asioissa se autistinen pelle, jonka maailma pyörii tiiviisti oman navan ympärillä. Uhkiin pitää aina varautua riitelemällä ja valehtelemalla, ja sitten kun jotain tapahtuu, menee ehkä päivä tai pari ennen kun sen verran iso osa kansasta alkaa pitää sitä todellisena, että vähän jotain alkaa tapahtuakin. Sittenkin lähetään hitaasti liikkeelle, että kaikille jäis tarpeeks aikaa kirota sitä, että maailma petti taas kerran eikä paskapuheet muuttunukkaan todeks, ja pitää jotain kesäteatteriesityksiä, mitkä kuuluu kategoriaan ihmissuhteet ja yhteiskunnallinen osallistuminen.

Jos venäläiset hyökkäis nyt, niin suomalaiset alkais pitää sitä todellisena joskus huomenna ja sillon venäläiset olis jo länsirajalla asti. Varuskunnissa olis siinä vaiheessa jo onnistuttu järjestäytymään, koska sitä varten harjotellaan koko ajan ja liikkeelle lähteminen on kiinni siitä, että pahimmat politiikassa vaikuttavat tuuliviirit onnistuu muuttaan mieltään kun ne on kuitenkin korkeimmissa asemissa, mutta vittuako ne enää siinä vaiheessa mitään tekee kun kaikki muu on jo venäläisillä ja suunnitelmat on tehty sen mukaan, että ehdittäis tuhota kukureitit venäläisien tieltä ja sitten järjestäydyttäis asemiin odottaan niitä. Ei niillä oo sellasta skenaariota, että varuskunta on piiritetty yön aikana, koska kukaan ei oo kehannu ajatella sellasta, ettei ylennykset vaarantuis.

Sun kannattais vaan ettiä joku hyvä kellari, missä voi kuvata vastarintaliikkeen toimintaa. Sellaseen kummiskin liittyis paljon niin hitaita tyyppejä, että ne on heränny heränny tilanteeseen niin myöhään, ettei venäläiset oo osannu pitää niitä vihamielisinä, niin että tarinasta sais jännän kun soluttautujia on joka puolella.

Kirja, joka mullistaa käsityksesi Suomesta ja suomalaisuudesta. Lataa omasi jo tänään ja jaa sitä kavereillekin.

pohjolangalapagos.wordpress.com/

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
06.12.2017 23:08 #38628 : Jukkis
Jukkis vastasi aiheeseen: Elokuvapäiväkirja
Mulla on ollu tähän ihan samanlainen visio että ihan turha rakentaa mitään itärajan etulinjaa koska sellainen ei ole tätä päivää ja tää maa, jonka armeija vastaa kooltaan suurinpiirtein Pietarin poliisivoimia, on tietenkin kykenemätön vastustaan mitään suurvaltaa. Eli kaipa se kuvais kahden viikon episodia.

Vaikka tää menee spoilauksen puolelle niin miettiny et tää nostoväestä koostuva tiesulkusakki liitetään reserviin tarkoituksena vallata Ylöjärvi takaisin ja vittumainen ja holtiton Ellilä kävelyttää porukan suoraan omaan miinakenttään ja venäläiset saa halvan voiton kun toiset tuhoo itte ittensä jo ryhmitysvaiheessa. Vitsi on se että Vaasassa sijaitseva pääesikunta ylentää tän Ellilän luutnantiksi koska se johti tilannetta niin suurten tappioiden keskellä kun taas järkevämpi kapteeni erotetaan. Tässä on aika selkee viittaus mitä minä aattelen suomalaisesta johtajuudesta ja miten ne puikkii ylöspäin munauksesta toiseen.

Tiesulunkin tuhon vois tehdä reaalisesti. Varomattomat "tullimiehet" vaan näkee jonkun hummerin tummennetuissa laseissa ja aattelee et nyt tulee kunnon ryöstettävää. Sähköikkunat vaan aukee ja sieltä sojottelee äänenvaimennettuja pistoolinpiippuja ja venäläinen kommandoryhmä ampuu kaikki niille sijoilleen, homma on ohi muutamassa sekunnissa, ja venäläiset vaan nostaa ikkunat ja jatkaa matkaansa.

Lopullinen juttu on se että ei alakaan mitään tyranniaa vaan venäläiset valtaa suomalaisten sydämet nostamalla keskipalkkoja, laskemalla veroja ja tekemällä suomesta suurtilauksia joka asettaa ruotsissa olevan pakolaishallituksen hämilleen. Se vastarintaliike mikä sitten organisoituu pestaa esim tän raakan murhaajan jota on helppo kiristää elinkautisella, koska näinhän oikeatkin terroristit värvää väkeä riveihinsä; puolipakolla, kiristyksillä, ym.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
07.12.2017 00:46 #38629 : juppe
juppe vastasi aiheeseen: Elokuvapäiväkirja
Suomalaisesta johtajasta tekee yleensä kusipään se, että se möhlii ja sitten pitää alkaa ettiä syyllisiä. Se on oikein joviaali niin kauan kun se uskaltaa ottaa rennosti ja antaa hommien mennä vituiksi, mutta luonne muuttuu kun saavutuksia alkaa kasaantua.

Suomalaiset ei tarvii edes oikeeta kriisitilannetta, että ne menee niin sekasin, että yksinkertasimmatkin jutut saadaan sössittyä, vaan niille riittää pelkkä tietosuus siitä, että möhlimisellä on seurauksia. Sen takia ne alkaa heti miettiä omien jälkien peittelyä eikä kerkiä keskittyä siihen, mitä niitten pitäis tehä.

Mä olen seurannut sivusta sellasta tilannetta, missä toiminta lähti käyntiin vasta siinä vaiheessa kun radiosta kuultiin, että tilanne oli jo hallinnassa, koska tällaset ihan perusasiatkin voi unohtua kun pitää teeskennellä, että homma on hoidettu esimerkillisesti. Kukaan ei tietty valittanu ollenkaan, koska tunareita ei passannu häiritä vastuulla.

Kirja, joka mullistaa käsityksesi Suomesta ja suomalaisuudesta. Lataa omasi jo tänään ja jaa sitä kavereillekin.

pohjolangalapagos.wordpress.com/

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
07.12.2017 13:18 #38640 : Jukkis
Jukkis vastasi aiheeseen: Elokuvapäiväkirja
Täytyy vielä tätä miettiä sillä jotenkin tällänen elokuva haiskahtaa siltä että menee taas joustoluotto tappiin ja kesälomarahat päälle joten pitää harkita tarkkaan mitä tekee. Toisaalta tälläsessä ideassa on myös omat vahvuutensakin.

a) se on kumminkin toteuttavissa oleva idea jopa olemattomilla budjeteilla mikä on kai kaiken lähtökohta.

b) sille on olemassa poliittinen tendenssi. Sillä ainahan me kuullaan näitä profetioita että ellei tämä kansa heti liity eeuuhun/natoon/tee parannusta ym niin ryssä tulee ja vie. Iltasanomat ainakin on pitänyt ilmapiiriä yllä. Silti kukaan ei ole aiheeseen tarttunut.

c) sille ei ole esikuvaa, ei jäljittele, matki, kopioi kuten muut sen tekis. Se on yks miljoonasta joka voi poimia uniikin idean suoraan platonisesta ideamaailmasta ja minä ny vaan satun oleen se miljoonas.

d) Sille vois oikeesti olla markkinoita venäjän puolella. Tosin venäläiset tuntien, ne helpolla unohtaa maksaa, siitä otetaan miljoona piraattiversiota ja saa tuskailla sen jengin kanssa jo kielimuurinkin takia, mutta se tekis täkäläisiin vaikutuksen kun pääsis sanoon et tän on nähny 100 miljoonaa venäläistä joten vois keikaroida ja mainostaa leffaansa kansainvälisenä hittinä. Toisaalta kun tätä ny miettii niin voishan sitä brassailla etukäteenkin ja kattoo antaako joku tollo kymppitonnin rahoitusta kun lupailis ummet ja lammet muhkeista liikevoitoista. Joku rahakas höynä vois hyvinkin mennä ahneuttaan lankaan ja vasta kun on rahat kulutettu, sille selviäis ettei mulla ole mitään hajua miten leffan kanssa pitäis edetä että sen sais estradille.

Mutta siitä pitäis riisua tietenkin poliittisen elokuvan ilme pois ja keskittyä realismiin tavallisten ihmisten kautta. Miettis sen ihan puhtaasti siltä lähtökohdalta miten suomen miehitys tapahtuis oikeasti ja mitä miehittäjä haluais. Luulen että se olis tietynlainen shokki kun ei seuraiskaan sitä klisettä että tulossa on joku stalinistinen hirmuvalta jossa tyyppejä ajetaan karjavaunuihin kohti siperian perukoita ja viimeiset patriootit piileskelee suonlaidalla.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
07.12.2017 13:58 #38642 : juppe
juppe vastasi aiheeseen: Elokuvapäiväkirja
Tossa on edelleen ongelmana liian pieni budjetti. Tohon hintaan vaan ei saa mitään kovin ihmeellistä jos suunnitelmat on liian suuret.

Sä saisit tehtyä noi sotajutut paljon halvemmalla kun vääntäsit ne jostain nettiaddikteista, jotka yrittää muuttaa maailmaa trollaamalla elikkä käytännössä lähinnä riitelis muiden samanlaisien kanssa.

Välissä olis Salkkari-aineksia sen verta, että eukko lähtee ja se on vaan merkki siitä, ettei enää tarvii roikkua netissä selvin päin.

Kirja, joka mullistaa käsityksesi Suomesta ja suomalaisuudesta. Lataa omasi jo tänään ja jaa sitä kavereillekin.

pohjolangalapagos.wordpress.com/

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
09.12.2017 15:28 #38665 : juppe
juppe vastasi aiheeseen: Elokuvapäiväkirja
Oikeestaan tota Venäjä-juttua kannattais ehkä jalostaa, koska suomalaiset innostuu venäläisyydestä jos siihen vaan on mahdollisuus.

Neuvostoliiton nuoleminen johti siihen, että venäläisissä ei ollu mitään vikaa ja se matalaotsanen paska, mitä ne kutsuu huumoriks, olikin äkkiä jotain hirveen fiksua. Siitä sitten alko suomalaisen huumorin kultakausi, joka oli melkein kokonaan vaan sitä, että muut on tyhmiä. Ei tarvinnu ees rakennella kunnollista sketsiä vaan riitti kun kehitteli tarinan pätkän, missä muut oli tyhmiä.

Suomessa tällaset jutut on kaupunkitarinoita eikä porukka ihan tiedä, onko ne totta vai ei, niin että yleensä tällaista viihdettä vältetään, ettei tulis väärinkäsityksiä.

Varmaan sieltä löytyis jotain muutakin roskaa, minkä vois tuoda suomalaisien ihmeteltäväks. Hyvällä tuurilla indie-leffoissa olis jotain, minkä vois tehä halvalla ja naamioida laaduks korostamalla, että tässä on nyt otettu mallia vanhasta kulttuurikansasta.

Kirja, joka mullistaa käsityksesi Suomesta ja suomalaisuudesta. Lataa omasi jo tänään ja jaa sitä kavereillekin.

pohjolangalapagos.wordpress.com/

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
10.12.2017 12:24 #38674 : koizilla
koizilla vastasi aiheeseen: Elokuvapäiväkirja

Sarja onnistui suututtamaan Venäjän. Venäjän Norjan suurlähettiläs uhkasikin, että sarja saattaa haitata Norjan ja Venäjän todellisen maailman välejä.


www.episodi.fi/uutiset/venaja-valloittaa-norjan-tassa-mainio...-venajan-viela-ehdit-katsoa-netflixista/

Mä en kyllä tajua miks Venäläiset haluis kattoa jotai missä ne hyökkää toiseen maahan. Siellähän kansa on sitä mieltä että Venäjä ei ole koskaan hyökänny mihinkään, vaan puolustanut itseään. Mutta toi on silti hyvä idea. Tehdä leffaa heidän markkinoille. Heillä kaikki leffat dubataan, voi olla että ovat tottuneet siihen enemmin kuin tekstityksiin. Mutta en tiedä, voiha se toimia teksteilläkin jos pätkä on oikeesti hyvä. Ehkä parempi juoni vois olla että suomi on parin vuoden päästä täysin lamaantunut eu:n toimesta, eu on käytännössä hajonnu ja suomeen on tullu älytön pakolaisvyöry yli 2miljoonaa muslimia, ja tääl täys sisällissota, jengi täältä lähtee venäjälle karkuun.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
10.12.2017 13:23 #38676 : Jukkis
Jukkis vastasi aiheeseen: Elokuvapäiväkirja
Mä oon vähän miettiny et tällästä aihetta kannattas varmaan lähestyä puhtaan realismin pohjalta. Tuollainen isovenäläisen imperialismin motiivi varmaan ärsyttääkin venäläisiä. Itte oon miettiny sen niin että maamme hallitus aikoo ottaa ydinarsenaalia maaperälleen ja periaatteessa se ei jätä venäläisille mitään diplomaattista liikkumatilaa asian suhteen. Venäläisille kyse on pakkoraosta ja lupaavat poistua heti kun päätös kumotaan pitävin sopimuksin mutta ruotsissa majaansa pitävä pakolaishallitus on tietenkin perikansalliseen tapaan jääräpäinen ja pitää asujaimistoa panttivankinaan. Mutta tälläinen stoori pitää tietenkin ujuttaa asteittain mukaan irrallisin lausein.

mutta ei tämä kanna tälläisenään. Sen kantava voima on monissa muissakin seikoissa ja hyvä olisi pitää koko sota taka-alalla niin paljon kun mahdollista. Itte aattelisin sen niin että lähinnä kuvataan vetäytyvää ja lyötyä kenttäarmeijaa joka valuu kohti pohjoista pakolaisten mukana kunnes lopulta ollaan ei-kenenkään-maalla. Jos asiat esittää oikein, tottakai venäläisyleisö siitä kiinnostuu. Noiden norjalaisversioiden helmasynti on varmaan että ne kuvastaa miehityksen jälkeistä poliisivaltiota, jonkinlaista stalinistista urkintajärjestelmää ja jossa motiivi on öljymonopolissa.

Paras ideani kumminkin tähän mennessä. Pitkään pyörittelin ideaa jossa vieraalla planeetalla saastuttava kaivos lopulta suljetaan ja autiomaasta ilmaantuu vanha mainari kertomaan viimeisille paikallaolijoille isosta kultakimpalelöydöstään. Siinä oli kyllä oivallinen juonenkulku mutta hylkäsin sen sitten.

Sitten mietin sellaista lähtökohtaa että ollaan juhannustansseissa kun kaikkien puhelimet mykistyy ja alkaa kiertää huhu että helsingissä on räjähtänyt 30 megatonnin ydinlataus. ainakaan ei pääse syyttään etteikö juonenkäänteessä löytyis.

Oli sellainenkin kiero idea että puolueen presidenttiehdokas päättää maineensa takia irtisanoa dominansa joka parin muun tytön kanssa puilla paljailla päättää ryöstää ukon. Leikkikidutuksen sijasta Kiduttaakin siltä oikeasti pankkitunnukset ja ottaa parit kiristysvideot jottei se soita poliisille, mutta yhden naisen hullu exä saapastelee paikalle hillumaan ja ennen kun siitä saadaan henki, myös pressaehdokas saa luodin ja koska tilisiirrot on tehty, tietävät tytöt joutuvansa kuseen ryöstömurhasta.

Enkä tee mitään muinaisaihetta. tota kainuun kuningatarta kun pohdin, sen ainoa toimiva konsepti olis ollu hulluruohon kiskominen muttei siitä enempiä mielenkiintoisia irronnut.

sit on toi MadMax mutta se tehdään.... se on liian hyvä hukattavaksi.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
10.12.2017 14:05 #38679 : koizilla
koizilla vastasi aiheeseen: Elokuvapäiväkirja
Kattelin tossa vähän aikaa sit leffan hopeaa rajan takaa. Se pohjautu tositapahtumiin, tähän anttalan omakohtaisee kertomukseen. Se leffa varmasti ei kovin isolla budjetilla ole tehty, mut varmasti yks parhaista ja katsotuimmista kotimaisista leffoista. Viihdyttävämpi ku tuntematon sotilas, vaikka siinä ei juurikaa sodittu.. mitä nyt muutama laukaus rajalla. Juonihan leffassa oli se, että sota on loppunut, karjala on menetetty. Kolme kaukopartiomiestä, yhdellä heidän perheellä oli kultasepänliike jossai menetetyssä karjalassa. Sieltä kun jouduttiin lähtemään, niin tää perhe piilotti kaupan hopiat maan alle. Nää kolme kaukopartiomiestä sit lähti niitä hakemaa takasi. Eli rajan yli rajavartioiden huomaamatta ja takas. Eikä siinä oikeestaa ollu ku nää 3 näyttelijää + venäjän puolella tapasivat joitai paikallisia. Leffassa puhuttii jonkin verran venäjää. Ois voinu varmankin toimia venäläisillekin katsojille. Jos tehtäis nykypäivänä.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
10.12.2017 14:59 #38681 : Jukkis
Jukkis vastasi aiheeseen: Elokuvapäiväkirja
Näinhän se Renny Harlinkin aikanaan uransa teki - vaan yks oikeanlainen neuvostovastainen elokuva oikeassa kohtaa ja loppuelämä onkin mennyt oivasti Hollywoodin puolella.

Mutta katsotaan asiaa mitenpäin vaan, niin eihän tossa voi kun voittaa. Tiettävästi Pietarin elokuvamessuille ei ole ollut tunkua johtuen näistä boikottihommista joten saattas hyvin sinne päästäkin. eikä sen tarttis päästä kun vaikka vaan esikarsintaan saakka niin vois täällä leveillä että nykysin sitä ei enää tee kun kansainvälisiä suurhittejä ja johan sais mainetta. Suomalaisethan on sillain törppöä kansaa että jos joku edustaa suomea ulkomailla, se on välitön stara. Mieleen tulee sekin kansainvälinen kuvataiteilija joka vuokras jonkun näyttelytilan sveitsistä jossa sitä ei kukaan käyny kattoon mutta täällä sitä pidettiin jonain tulevaisuudentoivona ja keikku joka naistenlehden kannessa. ja harvemmin noilla elokuvajuhlillakaan muita on yleisönä kun tekijäkaarti itte.
mutta jos se ei kelpaa, on vaikka tasollisesti niin huono tms niin siitäkin vaan tehot irti. Venäläiset elokuvajuhlajärjestäjät suuttuivat: venäjävastainen elokuva! ja sit vaan heti iltiksen toimitukseen tekeen ittestään kohuohjaajaa... ja YLE soittaa heti koska sen on uhmallakin näytettävä se töllössä kuin osoittaakseen ettei täällä ryssiä pelätä.

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
10.12.2017 15:46 #38682 : juppe
juppe vastasi aiheeseen: Elokuvapäiväkirja
Venäläiset on kiinnostunu megaliiteista, niin että niitä kannattais esitellä leffassa. Ei tarviis ees osotella sormella vaan kuvauspaikat olis valittu niitten vierestä.

Kirja, joka mullistaa käsityksesi Suomesta ja suomalaisuudesta. Lataa omasi jo tänään ja jaa sitä kavereillekin.

pohjolangalapagos.wordpress.com/

Kirjaudu tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

ykskertayks
Sivu luotiin ajassa: 0.334 sekuntia