Uutta Hermeetikko-lehteä tässä varmaan kaikki jo odotellaan, mutta sen valmistuminen etenee taas kuin Mannerheim-elokuvan kuvaukset, joten tulee kun tulee. Sitä odotellessa on ehkä hyvä kertoilla vähän tästä tulevasta Hermeetikko-tapahtumasta.
Tärkein tieto on, että Hermeetikon lukijatapahtuma tulee olemaan lauantaina 10.9 vuonna 2011 ad. kellonlyömän 10.00-15.30 välillä. Paikka on Tampere, ruotsiksi Tammerfors ja tarkempi osoite on Hämeenpuisto 14 F. Toisin sanoen, tönö on Hämeenpuiston ja Satakunnankadun kulmassa ns. Puisto-Emmaus. Te jotka autolla tulette, niin Amurin puolella lienee kadunpätkiä, joihin edelleen saa ilmaiseksi pysäköidä?
RiotKuva jota ei otettu: Hermeetikon lukijatapaaminen vetää väkeä…

Meillähän ei aiemmin ole ollut lukijatapaamista, mutta nyt tilanne korjataan. Jonkinlainen visio on muotoutumassa miltä se tulee näyttämään. Ensinnäkin sinne saa tulla kuka tahansa; sisäänpääsy on ilmainen, ja luennot ym.  ohjelmat ilmaisia. Arvonta  – jo hon osallistuminen niin ikään on ilmaista – tullaan suorittamaan tunnin välein,  joten paikalla roikkuminen kannattaa. Tietenkin kannattaa tiputtaa nimensä kulhoonkin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta maksimoi voittonsa,  jos kerran tunnin välein joku voittaa.

Varmaa on sekin, että ensimmäistä kertaa tullaan jakamaan Hermeetikko-palkinto vuoden kirjalle, jonka sisällössä on ollut edes hitunen järkeä. Tarkempi ohjelma näillä sivuilla elokuun puolella. Syy miksi hehkuttelen asiasta jo nyt, johtuu siitä että saa sinne tulla ulkopuoliset kaupustelijatkin.
Messupaikan varaajille:

Okei, itse asiassa nämä eivät ole mitkään kaupalliset messut vaan lukijatapaaminen. Mukana puuhassa on kuitenkin niitäkin, jotka samalla kaupustelevat laatujuttujaan. Mainittakoon nyt heti esimerkiksi kirjakauppa Aatma ja Ultra-lehti jne.  Myyn kyllä lattiatilaa asevelihintaan, eli kunhan saa paikan vuokran maksuun niin ok. Sen takia paikkahinta (1-2m) maksaa 20e.

Hinta on sikahalpa koska ensisijaisesti toivon paikalle yhdistyksiä, järjestöjä, kuppikuntia ym. sitä porukkaa joka ei voi oikeille messuille mennä maksamaan satasia vaan harrastaakseen PR-toimintaa. Ei tässä silti ketään ruveta käännytteleen, vaikka ”ammattilaiset” tulisikin ekana kyseleen. Lastaukseen voi käyttää pääovea klo 08.00-9.30 välisenä aikana.
Mitä 20 eurolla sitten saa? Ei mitään, siis ei yhtikäs mitään. Paitsi tietenkin metrin pari lattiatilaa, mutta mitään pöytää on turha ruinata talon puolesta. Jos ei omaa pöytää ole, niin sitten vaan viltti lattialle. Turha myöskään pyytää spotteja, pistokkeita, taustaseiniä tai ylipäätään mitään muuta kuin lattiaa. Enkä lupaa edes yleisöä, nämähän on ekat tapahtumat, eikä hajuakaan millainen suosio Hermeetikolla on. Ehkä siellä on vain tyhjä sali, jossa on pelkät järjestäjät pulisee keskenään kääntämässä floppia voitokseen: ”muutama ohikulkija osoitti kiinnostusta joka oli positiivista”.

Yhteydet minuun vaikka palautelomakkeen kautta, ja vastaan jokaiselle jos mukana on sähköpostiosoite, niin varmistutaan,  että viesti tuli perille.
Harpers_1861_Baltimore_Riot001Näin ei voisi koskaan käydä Hermeetikon lukijatapaamisessa, sillä siellä on tietenkin lämmin ja esoteerinen tunnelma, johon eksyy vain siwistynein kansanosa.

Hermeetikko-tapahtumasta ei koskaan esoteerisen kentän suurinta ja kauneinta. Hommaa kun ei edes tulla kehittämään NewAge-messujen suuntaan, vaan valttimme tulee olemaan laatu ja taas laatu. Hermeetikon kirjapalkinnosta tulee ajan saatossa kasvamaan arvostetuin palkinto rajatieteen ja kansanperinteen kentässä, ja ketä tapahtumaan pyydetään puhujaksi, saa olla imarreltu, sillä mitään bulkki-puhujia ei kelpuuteta. Vain niitä joilta tiedetään tasoa löytyvän. Valttina tapahtumassa tulee olemaan aina yllätyksellisyys, erilaisuus ja sekä se, että ketään ei puuduteta tylsällä jorinalla. Sähköä, vauhtia ja elämyksellisyyttä tulee löytymään. Pirteää virtaa joka saa tunnelman heti lämpöiseksi. Ei muuta kun panemaan päivää kalenteriin.

Jukkis
Piilota kommentointilomake