zombieTunnustaudun hillittömäksi zombie-faniksi. Kerran aloin ihmettelemään – kun kaikki zombie-leffat oli jo kattottu sataan kertaan – että olis kiva lukeekin välillä kunnon zombie-aiheista kauhukirjaa. Paljastui että sellaista ei ole, joten ei muuta kun kirjoittamaan. Näinhän se on tässä maailmassa, että jos jotain haluaa, se on tehtävä itse. Jo yksin kunnioituksesta lajityyppiä kohtaan. Hyvät naiset ja herrat – aitoa zombiekauhua. Itse asiassa puhtaat zombie-kirjat ovat jopa maailmanlaajuisesti kortilla, johtuneeko sitten siitä, että laji on ollut elokuva-alan monopolissa. Sinänsä tämä teos on ansainnut huomionsa.

Kirja on ehkä aavistuksen lajityypin peruselementtejä seuraava, mutta hemmetti – tämä on tehty viihteeksi. Sen vuoksi se on perinteinen selviytymistarina ihmisistä, jotka yrittävät piileskellä Tampereen takana Teiskossa olevassa saaressa. Tai siihen asti, kunnes liikkeelle on lähdettävä. Alkaa hengenvaarallinen matka raunioituneen Tampereen halki kohti merta ja Poria, jossa kuljetaan koko matka raunioituneen siviilisaation halki. Hylättyjä kaupunkeja, raunioituneita kyliä, ja joka puolella saalistavia zombeja. Vastaantuleviin harvoihin ihmisiin on yhtä vähän luottamista, kuin zombeihinkaan.  Tämä on puhdas maailmanlopun kuvaus – mutta Suomesta.
zombie_hyokkaaZombie hyökkää. Jokainen pureman saanut muuttuu eläväksi kuolleeksi.
Itsehän en lue romaaneja, kuin pakon edessä. Oli kirjoittaessa vähän pelottavaa huomata, että olen parempi romaanikirjailija, kuin tietokirjailija. Olkoonkin etten ota tätä enempää tavaksi. Oli vaan liian kutkuttavaa olla käyttämättä tilaisuutta kirjoittaa Suomen paras kauhukirja. Enkä edes liioittele. Tosin se ei johdu siitä, että kirja olisi hyvä, onhan se hyvä, mutta ei ihan niin hyvä, vaan koska kotimainen kauhukirjallisuus on melkoisen heikossa hapessa. Ellen ole väärässä, niin edellinen kauhukirja Suomessa on tehty 1984, ja aiempia pitää koluta jo Mika Waltarin ajoilta alkaen. Jostain syystä, kotimainen kauhukirjallisuus on jäänyt novellien tasolle. Ajattelin tehdä pelkän viihdekirjan, mutta tiedostin tekeväni juttua, joka onkin tapaus, jollaista ei usein tässä maassa tapahdu. Olisi ollut rikos olla ottamatta kauhukirjallisuuden suomenmestaruus-titteli itselleen, kun kerran oli niin helpolla otettavissa.
vanha_tammerkoskiTampere kolme vuotta maailmanlopun jälkeen. Kaupungissa tapahtuneiden lukuisten tulipalojen ja räjähdysten jälkeen, Tammerkoski on etsinyt itselleen uuden uoman.
Onhan tämä wanhan koulukunnan pulp-kirjallisuutta, mutta mielestäni onnistuin aika hyvin tavoittamaan siihen apokalyptisen, maailmanlopullisen tunnelman. Ketään ei ole jäljellä missään, ja painostava tunnelma etenee halki kirjan. Yleensä muuten on tapana, että kirjailija ottaa jonkun oikean tapahtuman, ja luo sille keksityt henkilöhahmot. Tässä on toimittu täysin päinvastoin; kirjan hahmot ovat todellisia ihmisiä, ja tapahtumapaikat ovat todellisia, vaikkakin tapahtumat sepitteellisiä. Onneksi tietenkin. Jos kiinnostaa, niin reitinhän voi vaikka pyhiinvaeltaa kesällä autollaan. Siinä mennään Teiskosta Tampereen halki Siuroon, Häijääseen, Mouhijärvelle, Suodenniemelle, Laviaan ja viimein Kullaalle – tai mitä niistä jäljellä on. Viimein Poriin – tai ne ketkä sinne asti pääsevät. Jonkun oudon älynväläyksen seurauksena kirjoitin itsenikin sinne sekaan. Kirjassa seikkailee ylipainoinen Jukkis, toivoton nikotinisti, aavistuksen epäsosiaalinen luonne, mutta jonka taidoissa heiluttaa kirvestä ei ole moitteen sijaa, kun zombit ihan liiveihin uivat.
kuollut_tammelantori_tampereella Näkymä kuolleesta Tampereesta. Tarkennettuna entinen Tammelantori.
Kirja antaa mahdollisuuden kuvata asioita myös sielutieteen puolelta, johon elokuvat eivät pysty. Se kuvaa neljää ihmistä, kahta miestä ja kahta naista, jotka koluavat matkan varrelta ravinnokseen kaikkea mikä vaan suussa sulaa aina koiranruoasta kolme vuotta vanhoihin punajuuriin, ja mitä nyt käteen osuukaan. Se kertoo ihmisistä äärimmäisissä stressitiloissa, henkisiä romahtamisia, syviä masennuskausia, shokkitiloja ja kuinka jokaisen on kerta toisensa jälkeen itsensä koottava, jos meinaa huomiseen saakka elää. Tämä maailma ei armoa tunne. Kirjassa on syvyyttä henkilöhahmojen osalta, mutta myönnän että oli haastavaa, että syvällisyys ei merkitsisi samaa kuin tylsyys. Tarinan kuljettaminen ilman koko ajan toistuvaa lahtaamista, on meriitti sekin. Toisaalta voi itsekukin pohtia, miten itse reagoisi maailmassa, josta kaikki on kadonnut, ja itselleen rakkaat ihmiset hortoilevat elävinä kuolleina.
hepe_tulittaaKirjan sivuilla ollaan Hepen ampumataitojen varassa. Rynkky raivaa tietään zombie-lauman läpi.
Kirja on kenties nopeasti tehty, mutta taustatyöhön on paneuduttu. Itseäni on aina kiinnostanut kauhukirjallisuuden ”pahikset” ja millaisiin sosiologisiin selityksiin niissä päädytään. Eihän se salaisuus ole, että vaikkapa Dracula ihan alkujaan symboloi viktoriaanisessa maailmassa seksuaalisuuden perässä kulkevaa kuppaa. Samalla tavalla zombit symboloivat jälki-keynesiläistä maailmaa, jossa kuka tahansa voi pudota keskiluokasta, ja ajautua alempaan yhteiskuntaluokkaan. Yhdellä sanalla sanoen, zombit symboloivat koko ajan paisuvia gettoja, joissa köyhyys ja toivottomuus elelee. Länsimaiden rappiota. Omalla tavallaan lajityypin aloittaja Romero ymmärsi tämän sosiologisen kontekstin viimeisimmässä zombie-kuvauksessaan. Otin itsekin yhteiskunnallista kantaa yhdessä kappaleessa. Siinä politiikkojen luotsaama työryhmä on täydellisen kykenemätön ymmärtämään zombie-epidemian vakavuutta, ja ohjaa päätöksiään jonkinlaisen nyyhkyliberalismin ehdoilla, kun maailma ympärillä jo romahtaa. Ainakin omasta puolestani toivon, että sain siihen tarvittavaa sarkasmia.
ruokapaikkaPaikkoja, joista matkalaiset yrittävät haalia ruokaa itselleen. Ikinä ei tiedä kuka sisällä odottaa.
Monet ovat jo kyselleet, onko kirjassa onnellinen loppu. Valitettavasti en voi tähän vastata. En siksi, että en halua paljastaa loppuratkaisua, vaan siksi, etten oikein itsekään tiedä. Enkä nyt puhu kirjan henkilöistä, vaan asioista laajemmissa puitteissa. Vaikkapa ekologiselta kantilta? Onko ihmiskunnan taantuminen hitaiksi laahustelijoiksi, hyvä vai paha asia? Kenen kannalta, ainakin maapallon eläimistön ja muun luonnon kannalta vissiin hyvä asia. Onko se hyvä asia viimeisten ihmisten kannalta? Periaatteessa kai sitäkin, sellaisessa maailmassa saa elää kuin vapaa republikaani hyvin yksinkertaisten periaatteiden mukaan. Edellyttäen tietenkin, että omaa kunnollisen asearsenaalin. Tosin kirjan kantava hahmo Hepe on luonnollinen tappaja, jonka rynnäkkökiväärin varassa edetään sivu sivulta. Aivoja roiskuu. Kuuluu asiaan.
kaikki_tuhoutunuttaMatkan varrella kaikki on tuhoutunutta.
Kirjassa on muutama kohtaus, josta olen erityisen ylpeä. Eihän näitä pitäisi paljastaa, mutta autolla törmääminen pariin tuhanteen zombiin oli erityisen hieno kohtaus. Tämä oli nyt pakko paljastaa. Jostakin ihmeellisestä syystä halusin muuten kuvata yksityiskohtaisesti miten osumat osuvat. Kenellä tukka pelmahtaa, keneltä lentää silmä kuopastaan ja kun oikein riittävän läheltä ammutaan – hiukset syttyvät palamaan. Kaipa tuo yksityiskohtainen kuvaaminen selittyy sillä, että varsinaisia tappokohtauksia ei ole niin paljon kuin aihepiiri edellyttäisi. Koetin ennemmin hakea edes jonkinlaista tunnelmaa autioituneiden taajamien kuvauksista, minähän ajoin autolla koko matkan suunnitellen kaikenlaista matkan varrelle. Kuvitellen millainen tämä ja tämä paikka olisi kolme vuotta ilman ihmisen korjaavaa kättä.
zombieperheMouhijärvellä – tai mitä siitä jäljellä on – matkalaiset törmäävät kokonaiseen zombie-perheeseen. Hepe hoitelee hommat.
Kirjan voi siis ostaa allaolevan lomakkeen kautta. Se putkahtaa postiluukusta jo seuraavana arkiaamuna. On erityisen tärkeä yksityiskohta, pulp-kirjallisuuden perinteitä kunnioittaen, että kunnon viihdekirja ei saa maksaa liikaa. Kävin pitkällistä neuvottelua, vai pitäisikö sanoa tinkimistä, että sain puristettua hinnan kymppiin.  En lupaa muuta kuin kunnon kesälukemista.
 Tilauslomake poistettu. Kirja ei ole enää myynnissä.
Piilota kommentointilomake