Tässä tapahtuu aikas paljon lyhyessa ajassa, joten pannaan tänne etusivullekin stooria, ettei vaan keltään mene informaatiota ohi korvien. Pääosin tietty kaupallisia tiedotteita. Koettakaa kestää.


Sinikivi nro 4 – täällä taas

sinikivi4Kansilehti - Sinikivi 4Tiesittehän että uusi Sinikivi-lehti on ilmestynyt? Vaikka sitä aina vähättelenkin ja annan siitä kitistä niitten, jotka nyt kaikesta tykkää marmattaa ja valittaa, niin eihän se huono lehti ole – eikä tämäkään mikään huono numero. Tutkitaan Chaplinin taustoja, mietitään koska törmätään facebookissa kaksoisolentoonsa, ja ihmetelllään kun kuppikivet kulkee viivasuorassa toisiinsa nähden. Hämmästellään tyyppiä, joka tunkeutuu toisten uniin ja kerrotaan tarinaa edelleen löytämättömästä kulta-aarteesta, jonka alkuperäiselle löytäjälle muuten kävi köpelösti. Lopuksi Lehtosen Jussi kertoilee meille Kangasalan Lepokodin kummituksista ja raportoi yhdestä kummitusmetsästyksestä.

Ihan mielenkiintoisia juttuja minusta, vaikka niitä tuleekin aliarvioitua. Ei tälläistä lehteä kukaan toinen tee samalla konseptilla, ja sen arvo tajutaan vasta kun lehti joskus loppuu. Sitten kyllä vingutaan perään, niinhän se oli edellisenkin lehteni kanssa.

Vielä ei ole myöhäistä katua. Tuosta vierestä sen saa näppärästi ostettua pikatilauslomakkeella. Hinta on halpa mutta sen kuuluukin olla halpa. Lokakuussa sitten taas. ja vielä kerran joulukuussa.

Suomen Mysteerit -kirjasta

Vaan ei haukuta lukijakuntaa kiittämättömyydestä yhtään enempää vaan aletaan kehumaan.  Suomen Mysteerit –kirja on löytänyt lukijansa, ja sekös mukavalta tuntuu kirjailijastakin. Tuntuu hemmetin hyvältä ajatella että vielä tästä maasta löytää valistunutta väkeä, joka osaa vaistonvaraisesti valita jotakin johon ei joka päivä törmää. Lukijathan ne kirjan oikeastaan tekee. Eikä tässä ole kyse rahasta; suomalaisia mysteerejä on yritetty luetteloida toki aiemminkin, ja yritykset ovat järjestään flopanneet. Ne on jääneet hyllyihin. Viesti on ollut selvä, me ei haluta mitään rationaalisuudesta poikkeavaa; me halutaan tasapaksua, yllätyksetöntä ja ennalta-arvattavaa. Tällä kertaa oli kuitenkin toisin. Tämä on ensimmäinen kerta kun tämä aihepiiri pääsi murtautumaan laajempaan tietoisuuteen, ja toivotaan että se avaisi lukunautinnon sijasta vielä uudenlaisen aikakaudenkin kirjallisuuden saralla. Muutos! Muutos, ystävät, muutos.

Huomio! Alennusmyynti alkoi

Ilahtuneena siitä että Suomen Mysteerit –teos myi heti ekalla viikolla satoja, olen päättänyt juhlistaa tilannetta. Lähes kaikki vanhemmat kirjat saa nyt pudota alennuslaariin. Salaseurojen aika ja Suomalaisten Tuho ovat nyt kahdenkympin sijasta enää 15e. Aiemmin 25e maksanut Muinaiskunkku on enää 20e. Cibolan seitsemän kaupunkia nyt vain 12e.

Huonona uutisena että kartta a.d. 814 poistuu myynnistä kokonaan lähipäivinä. Se on saavuttanut jo tavoitteensa eli koristaa laatutietoisen kotiseinää arwokkaissa raameissa. Kaikkea aikansa. Onneksi uusia kujeita suunnitellaan jo.

Syksyllä muutellaan vähän nettisivujakin, mutta siitä sitten kun on sen aika

Jukkis


Piilota kommentointilomake