Tunnustaudun ihmiseksi joka ei usko jääkauden olemassaoloon. Kun sanon näin, ihmiset katsovat minua yleensä kuin hullua, ja sijoittavat kategoriassaan jonnekin kreatonistien ja niihin litteään maapalloon uskovien välimaastoon. Sen takia pieni apologia on aina paikallaan, ja koetan tässä perustella näkemyksiäni. Olkaa siitä sitten mitä mieltä olette, Suomessahan jääkausi-teoria on luonteeltaan pyhä, jota selvästikään ei saa arvostella, mutta minäkös sellaisista asenteista paljoa piittaisin.

Pitkälle on tultu siitä kun 80-luvulla Keijo Parkkunen ja Spede Pasanen alkoivat miettimään jääkausiteorian kummallisuuksia. Eivät he toki ainoita lajissaan ole koskaan olleet, aina on ollut tiedemiehiä, jotka eivät ole kyseistä teoriaa koskaan ostaneet. Allan&DeClairin populaarissa kirjassa ruoditaan jäääkausiteoriaa oikein olan takaa, ja se kiteyttää asian: ”on tietenkin ollut pleistoseenikaudella kylmä jakso, josta ei kuitenkaan ole säilynyt minkäänlaista geologista todistetta”. Mitä sitten ovat ne maankohoamat, hiidenkirnut, kallioviirut ja siirtolohkareet? Niiden selittäminen toisella tavalla on kiistatta monimutkaista, ja olen kykyni mukaan pyrkinyt teoriaa esittelemään kirjassani Suomalaisten Tuho 10 000 eKr. Tutustukaa siihen jos haluatte, tässä yhteydessä ei esitellä tätä vaihtoehtoteoriaa kuin mainitsemalla että takana on katastrofi eikä jääkausi. Tällä kertaa koetetaan vain selvittää pintaa raapaisten jääkausiteorian onttoutta. Olen ehdottomasti samaa mieltä Allan & DeClairin sanoessa että ”jääkausiteorian olevan `tutiseva teoria´ ja koko jääkausiteorian syntyneen äänekkään koulukunnan tuloksena joka ei koskaan todistanut asioita loppuun asti ja lunastanut lupauksiaan.

Spede PasanenSpede Pasanen teki eläissään jääkautta kritisoivan dokumentin, joka on eräs sensuroimmista elokuvista maassammeKukaan tuskin kiistänee Spede Pasasen lahjakkuutta. Ei epäilystäkään, josko Spede olisi valinnutkin elokuvanteon sijasta tiedemaailman, hän olisi ollut lahjakkuus sielläkin. Meillä keskivertokansalaisilla on kuitenkin yksi etu joka tasoittaa tilejä lahjakkuuksien kanssa: meillä on käytössämme Internet. Googlen kuvahakua kammatessamme huomaamme piankin, että jääkauden tuotoksina pitämämme asiat ovatkin maailmanlaajuinen ilmiö. Kallioviiruja, hiidenkirnuja ja sorakasoja, siirtolohkareita ym ym ym esiintyy maailmanlaajuisena ilmiönä. Sanomattakin selvää että ehdottomasti seuduilla joilla niitä ei selitä minkäänlaisella jääkaudella.

Jääkausiteorian ongelma on, että se on ristiriidassa fysikaalisten lainalaisuuksien kanssa. Sitä selitetään luonnonlain vastaisesti. Otan lyhyen esimerkin. Tiedetään että Saksaan on kulkeutunut Suomesta siirtolohkareita, jotka ovat tämän ns. jääkauden kuljettamia. Ongelma on vain että ainoa voima joka jäätiköitä liikuttaa on painovoima. Virtaavassa vedessä on tietenkin monenlaisia turbulenssisia voimia, mutta jää liikkuu – tai liukuu – vain alaspäin. Ei ne vuoriltakaan putoa kuin alaspäin. Saksanmaa on kuitenkin paljon korkeammalla kuin Fennosskandia ja jos ajattelemme että maamme on jopa kohonnut niistä päivistä, on varhainen Suomemme ollut paljonkin alempana kuin Saksanmaa. Tavalla tai toisella pitäisi selittää, miten jäämassat ovat kyenneet liukumaan ylämäkeen, joka on kuten sanottua, fysikaalinen mahdottomuus. Tähän kiinnitti huomiotaan jo 1893 Henry Howorth joka piti jääkausiteoriaa naurettavana, ja vaati jääkauteen uskovilta siihen selitystä. Turhaan tietenkin – kysymys vain ohitettiin kuin se olisi ilmaa. Eikä siihen ole kyetty vastaamaan vieläkään.

Toki siirtolohkareista tiedetään sen verran, että ainakin trooppisissa olosuhteissa (aivan, näitä ”jääkauden” jälkiä löytää myös tropiikista) hurrikaanit ja muut tornadot viskovat niitä pitkiäkin matkoja. Sen jätän avoimeksi, onko myös Skandinaviassa ollut ammoin tornadoja, kun maapallon keskilämpötila oli kuusi astetta lämpimämpää kuin nykyään.  En lähde itse arvailemaan.
Toinen murhe näissä siirtolohkareissa on, että miten jäämassat ne olisivat voineet kuljettaa. Jäätiköistä tiedämme että se jakaantuu eri kerroksiin, ja pohjajäätiköt pysyttelevät paikallaan kun taas pintajää liukuu kohti lähintä alamäkeä. Homma pitäisi selittää siis niin, että iso siirtolohkare on puskenut jäätikön sisällä kohti yläilmoja, ja sitten kun se on kammennut pintajäähän, sen on jäätikkö sitten kuljettanut – suoraan ylämäkeen. Kun mietitte tätä vähän aikaa ajatuksella, tajuatte mistä puhun.

nighoj potholesHiidenkirnuja IntiassaNäissä siirtolohkareissa on myös kolmaskin ristiriita. Jotain mätää niiden kulkusuunnassa on, jos vertaa vaikka kallioviiruihin. Kallioviirut sanotaan myös tehneen jäämassat jotka jäätikön alla kuljettivat pikkukiviä jotka rouhivat peruskallion pintaa. Ajatus on jo lähtökohtaisesti naurettava. Jos vastassa on pikkukiviä ja graniittinen peruskallio, niin kumpikohan siinä hajottaa kummankin? Hemmetti, sitähän saa ajaa vaikka legendaarisella 56.9 tonnia painavalla Tiger-panssarivaunulla peruskallion päältä saamatta aikaan edes valkoista viirua kallion pintaan. Pikkukiviä? Lisäksi tässä on sekin ilmiö sotimassa ajatusta vastaan, että varsinaisesti jäätikkö ja peruskallio eivät voi suoraan koskettaa toisiaan, erityisesti jos jäätikkö liikkuisi. Kitkan vuoksi väliin syntyisi väkisinkin vesipatja. Paine estäisi pikkukiviä liikkumasta tämän vesipatjan sisällä, ja paine olisi painon vuoksi vain alaspäin. Miettikää sitä.


kallioviiru kurvitKallioviirut tekevät outoja kurveja?
Mutta asiaan. Siirtolohkareet siis ovat oikeaoppisesti kulkeutuneet pohjois-etelä –suunassa, mutta kallioviirut kulkevat itä-länsi –suunnassa ja joskus vähän koilliseenkin. Tajuatte kyllä jo tästä pointin. Sama jäätikkö, sama jääkausi, mutta jääkauden jäljet menevät kukin omaan suuntaansa?

Tahdon kuitenkin sanoa sanasen noista kallioviiruista. Niiden pitäisi kaiken järjen mukaan kulkea viivasuoraan mutta silti ne tekevät kurveja. Jos aiheuttajana olisi jäämassat, niiden olisi pitänyt liikkua kuin maaninen balettitanssija; ensin suoraan, sitten äkkijyrkkä käännös, vähän lisää vasempaan ja taas hetken aikaa suoraan. Välillä ylämäkeen ja sitten jopa pystysuoraa seinämääkin ylös – kaikkeen se jäätikkö pystyykin. Mieletön juttu, eikö vaan?
Pahinta että näissä kurveissa on jotakin tuttua. Vastaavia löytää Utahista jossa tuuli on kovertanut hiekkaan vastaavia uurteita, ennen kuin ne ovat kivettyneet.

Aiheesta kauniita kuvia:
Tuulen kovertamia kauniita kuvioita (Google)

Jotenkin, jollain kummallisella tavalla, tekisi mieli selittää myös pohjoisen pallonpuoliskon kallioviirut tuulen aiheuttamalla eroosiolla. Jälki on identtinen tuulen kanssa, mutta ongelmahan on, että kotomaamme kallioperä ei ole tuolloin ollut hiekkaa, eikä edes laavamaisessa vaiheessaan. On yksi teoria joka lähestyy aihetta plasmateorian kautta; kyseessä on ollut tulikuuma protonimyrsky, joka tosin edellyttäisi maapallon magneettikentän romantamista jolloin aurinkotuuli pääsisi mellastamaan vapaasti. Maaperään asti ylettyvät kiehuvan kuumat revontulet polttaisivat helpolla kalliopintaan viiruja – joka on paitsi fysiikanlakien mukainen prosessi, myös myötäilee kallioviirujen kulkusuuntaa.

Mutta onko asia sitten oikeasti näin? Luonnollisesti tämä on vain spekulointia, mutta veikkaan että niin kauan kun jääkausiteoria on luonteeltaan ns. pyhä teoria, se estää meitä selvittämästä mitä silloin oikeasti tapahtui. Pitää muistaa että myös tieteessä on olemassa samanlaisia uskomusjärjestelmiä kuin mitkä on tavattu liittää uskontoihin. Jääkausiteoria on yksi sellainen, ja koska haluan vapauttaa meidät kaikki ihastelemasta keisarin uusia vaatteita, tämä aihe varmaan jatkuu tässä etusivulla rönsyten välillä minne minnekin.






Piilota kommentointilomake