…on sitten vietetty, ja kiitos kaunis kaikille jotka kävitte kunnioittamassa tilaisuutta läsnäolollanne. Onhan se mukavaa kun jotain järkkää, ja sinne tulee väkeäkin. mutta teenpä tässä jonkinsortin yhteenvedon tapahtuneesta, jotta muutkin pääsevät juoneen kiinni.


Tapahtumaahan (23.2) markkinoitiin aktiivisesti niin Ultra-lehdessä kuin ufo-piireillekin, unohtamatta millään muotoa sitä verkostoa, jonka jokainen rajatieteilijä tuntee. Vaan kuten arwon läsnäolevat huomasivat, tapahtumassa ei ollut minkäänlaista rajatieteellistä mukana. Päinvastoin, se oli hyvinkin – jos ei nyt akateeminen – niin asiallinen kumminkin.

Säästän tässä teidät siltä prosessilta joka ohjelmantekoon meni, ja lopputulos oli sitten hyvinkin arkeologia-voittoinen. Syntyi teema, ja sen puitteissa me sitten vietimmekin lauantain mukavasti.

sotanuija”Oliks jotain asiaa?” Takapenkin häirikkölauma tajuaa viimeinkin koska on aika olla hiljaa.Hivenen jännäsin, tuleeko ketään? Tulihan sitä porukkaa, ja osa jengiä ilmaantui vasta puolenpäivän korvilla joten hyvin saatiin likemmäs 60 ihmistä kasalle, joka ei näissä oloissa ole ollenkaan huono tulos. Aiemminhan on tullut pidettyä hermeetikkopäivät, jossa osanottajamäärä oli n. 70 immeistä, joten tätä taustaa vasten katoa ei ole sanottavasti tullut. Näin aktiivisestä yleisöstä kannattaa myös pitää kiinni, joten antaas katsoa saadaanko syksyllä jotain vastaavaa aikaiseksi. Mietintämyssy sauhuaa jo kovasti.

Ekana lavalle kiipesi Maritta Lehvonen, sydämestään harrastaja-arkeologi ja metsäsissi. Hän oli nähnyt esitykseensä todella paljon vaivaa, ja kuljetti mukanaan vaikka mitä kvartsi-iskosta ja piikivinuijaa. Kuvia riitti heijastettavaksi seinälle, ja käytännössä siinä yritettiin läpivalaista koko muinaishistoria 45 minuutissa. Ei se silti vaikea ja puuduttava esitys ollut, vaikka myönnän alkuun pelänneeni että näin tulisi tapahtumaan. Mielestäni Lehvosesta on vielä joskus hyväksi luennoitsijaksi, kunhan oppii raamittamaan esityksensä tiukemmaksi, mutta sehän syntyy vain kokemuksella. Tai riippuu mihin vertaa. Itsehän en harrasta koskaan pitkiä luentoja, koetan pärjätä aina ja vain pelkällä moottoriturvalla enkä kuljettele kilpehööriä mukanani. Saattaa olla että kun itse edustan tuollaista minimalistista kantaa, normaaliluennon seuraaminen tuntuu – miten sen sanoisi – ”liialta”. Se oli joka tapauksessa hyvä lämmitys aiheeseen, perustietopaketti, joka muuttui edukseen seuraavan esityksen kohdalla. Tärkeä kumminkin, sillä jos oikein arvaan, yleisöllä menee helpolla rauta- ja pronssikaudet sekaisin. Siinä vaistoni sanoin oikeaan, että alan harrastajaa on helpompi lähestyä kuin ammattilaista. 

 

kamaaAnne Pöyhönen opetti meille riimusauvojen salaisuuksia. Virallisestihan suomessa ei ole riimukirjoitusta olemassakaan, joten tämä oli virkistävä oppitunti muinaisuuden ´tiskin alta` - asioihin joista ei juurikaan tietoa muuten saa. Vaikka riimusauvojen aihepiiri liikkuikin enemmän keskiajassa, saatiin siitä oivaa täydennystä edelliseen esitykseen merkkipäivien kohdalla. Kun sitten seuraavana esiintyjänä ollut Marianne Ridderstad kykeni näyttämään, että samaiset merkkipäivät ovat arkeoastronomisesti rakennettu kivisiin monumentteihin jo niinkin kauan aikaa sitten kuin 3000 eaa. alkoivat kaikki esitykset täydentää toisiaan. Anne hoiti homman tutulla rutiiinilla; hän vetää aina hihastaan asioita, joista yleisöllä ei ole aiemmin ollut hajuakaan. Sellainen pikantti yksityiskohta valkeni, että sekä hänellä että ridderillä oli tukka ponkkarilla, ja  valkoinen isokauluksinen villapaita – miten osasivatkin toisistaan tietämättä?

Päivän tähdeksi oli pestattu siis Marianne Ridderstad, ja sanotaan mitä sanotaan – hän todellakin oli tähti. Tuntui että yleisö suorastaan ahmi hänen sanojaan, ainakin itse tein niin. Näinhän kellostani että menee luento yliajalle mutten saanut vinkattua häntä lopettamaan, kun itsekin kuuntelin kuin hypnoosissa. Arkeoastronomiahan on vasta takavuosina kyennyt rantautumaan Suomeen, ja lähinnä jätinkirkkojen kautta, mutta kuten Ridderstad sen sanoi – vastaavaa löytää jokaiselta aikakaudelta. Luulen että tämä kiinnosti esoteerisesti orientoitunutta yleisöä, koska alan kirjallisuushan on painottanut näitä puolia, muttaa lähes järjestään ne on leimattu huuhaaksi ja höpöhöpöksi. Nyt sitten kuulemme että siitä on tässä välin tullut tiedettä.  Muistetaan että nykyisin esim Stonehengeä pidetään astronomisena juttuna, mutta vielä 80-luvun alussa sen ajan oppineet tyrmäsivät idean täytenä rajatietona. Niin muuttuu maailma. Eikä vain muutu, vaan samainen tutkimuspiiri on levinnyt suomeen saakka kuin varkain. Asenneilmapiiri on selvässä muutoksessa – ja hyvä niin. 

kekkenKekki-koodi elokuva ottamassa palautetta vastaan. Kuvassa pääosanesittäjä ja ohjaaja.Sellainen oli arkeologinen osuus. Lopuksi vielä katselimme dokkarin Kekki-koodi. Jorma Kekki – ruotsiksi Kekken (sisäpiirivitsi)– oli ohjaajan kanssa, jonka nimeä en nyt muista tähän hätään, tehneet loistavan 40 minuuttisen elokuvan.  Sen esitys ensi-ilta oli nyt. Todellisuudessa elokuva oli ollut valmis jo joulukuusta, mutta olin pyytänyt panttailemaan sitä  jotta saa arvoisensa raamit kantaesitykselleen. Ollaan siitä mitä mieltä vaan, sen sisältö ainakin omissa silmissäni oli älykäs ja rehellinen.

Sellaiset iltamat tällä kertaa. Vaan kuten sanottua, hyvällä lykyllä syksyllä voitaisiin tempaista taas, jos on sanomisen arvoista asiaa kertynyt.

Jukkis 
Piilota kommentointilomake