Otsikko hätkähdyttää? Siinä on vaan kaksi asiaa samassa lauseessa. Ekaks on tää meitin maasäteilypäivä lauantaina 21 syyskuuta ja siellä on myynnissä – paitsi tätä mun suursuosion saavuttanu Tavastia –kirja mutta yks romaani nimeltään Ufohauta, josta haluan sanoa sanasen pari tässä kirjoituksen loppupuolella, mutta ensin siihen lauantaihin:

dowsing 1 Kuva joka pian otetaan: Sinikivistit nolaamassa itsensä Keskustorin puistossa. Meillähän oli tää muinaistelu-päivä tossa vähän aika sitten joka toimi komeesti. Erilaiset puhujat toi esiin erilaisia näkökulmia muinaishistoriaamme, ja jokainen osasi sillä tavalla kivasti jatkaa edellisestä puhujasta. Konsepti toimi oikein hyvin, ja sitä nyt jatketaan. Ideahan on aina ottaa yksi teema kerrallaan, ja käsitellä se niin tyhjentävästi kuin suinkin – ja tällä kertaa on siis aiheena maasäteily. Suoraan sanoen varvunheilutus.

Allright. Miten varpu toimii? Mitä sillä oikein pitäisi etsiä? Mitä tiedepiirit sanoo moisesta puuhasta ja onko sillä takanaan joku tieteellinen teoria? Miten se toimii käytännössä? Mitä on maasäteily ja miten se maaperässä kulkee? Kaikkiin näihin ja lukemattomiin muihinkin kysymyksiin olis niinku tarkoitus vastata alan experttien toimesta. Tästä tapahtumasta tulee ulos vaan asiantuntijoita. Miten Sinusta tulee asiantuntija joka osaa ja tietää kaiken varvuista ja maasäteilystä – jos ei muuta niin teorian tasolla. Se on helppoa. Hilaat vaan ittes paikalle, rojahdat takapenkkiin ja istua möllötät siellä suu auki sen neljä viis tuntia jonka show kestää – ja vedät karvalakkia syvempään jos jutut menee  yli.  Sitten poistut – viisaana.

On tietenkin asiallista kysyä, missä pitäis olla mihin aikaan?
Paikka on siis Tampereen vanha kirjastotalo siellä Keskustorin puistossa ja ohjaa ittes yläkerran ns. musiikkisaliin. Päivä on siis lauantai 21. 9. kuluvaa vuotta (2013) ja aloitamme kello 11 reikä reikä ja lopetamme kello 15. Tai ainakin yritämme lopettaa. Taukoja pidetään missä vaan kyetään.


Tapahtuma on ilmainen, ja ketään ei ovella puhalluteta. Olkaa kaikki tervetulleita ja tuokaa ystävännekin – hoidetaan sali täyteen ja ylikin.

Tuhatkauno heiluriPuhujista ei tule karismaa puuttumanTapahtuman avaa joku alustuspuheella. Ilmeisesti joku Tampereen UFOn tyypeistä sillä tää tehdään yhteistyössä heitin kanssaan. Sitten meillä saattaa olla yllätysvieras jonka nimee ei nyt tässä sanota kun en tiedä onko tulossakaan. Jos tulee niin sittenpähän kuulette kuka.

Sitten möykkää allekirjoittanut. Aiheesta mitä tiedemaailma sanoo varpuilusta ja esittelee varvunkäytön keskeiset tieteelliset teoriat. Aihe rönsyää taas kuka ties minne mutta  lupaan että vauhdikas se on. Virallinen nimi on ”tiede ja varpu”.
Pikkutauko ja ääneen pääsee maineikas Leif Paulin joka opettaa systeemiä käytännön tasolla. Kukapa ei haluaisi varpumestariksi minuutin pikakurssilla? Esitelmän/opetuksen nimi on ”Varpu – isäntä vai renki?”


Viimeisenä vaan ei vähäisempänä on sitten Esko Leikas joka on sattumoisin maasäteily-yhdistyksen puheenjohtaja. ”Maasäteily ja siihen liittyviä ilmiöitä” on esitelmän aihe. Kyllä näillä taas eteenpäin päästään. Ohjelma ja esiintyjämäärä on mukavan löysä.

Paikalla myydään pikkusuolaista, bullaa, kahveeta ja sitä tavanomaista, jotta ei kuukahda kesken kaiken. Otan myös Tavastia –kirjaa mukaan ja paikalla saa ensi-iltansa myös romaani Ufohauta, josta nyt sanonkin sanasen pari tähän loppuun, eräänlaiseksi kirja-arvosteluksi.

Ufohauta
 
ufohautaSalanimi Juhani Olutkosken romaani Ufohauta kiistatta yllätti, ja nimenomaan positiivisesti. Teemahan siinä on tuttu, veijaritarina jossa etsitään jotakin kadonnutta salaisuutta, mutta taitavasti konteksti on kiertänyt daVincimäiset sakraalirakennukset ja keskittynyt Pudasjärven korpiin – ja kokonaan toisenlaisiin teemoihin. Paikkahan on sama joka 70-luvulla oli kuuluisa ufohavainnoistaan.


Sanotaan se heti kärkeen. Olutkoskesta on ainesta ainakin kunnon komediakirjailijaksi. Tyylilaji jota pidetään vaikeimpana kaikista tyylilajeista. Lentävät sanonnat ja humoristiset juonikoukut ilmentävät hyvin lahjakasta verbaaliakrobatiaa, ja siitä täytyy antaa kyllä täydet pisteet. Huumoriosuus on suoraa ja osaa iskeä hermoon. Yksin henkilöhahmojen kehittelyssä on jotakin ylitsepursuavia, suorastaan friikkimäisiä yksityiskohtia. Mitä pitäisi ajatella romaanihahmo Eerosta joka yrittää kerätä kaikki levytykset joissa Anita Pajunen toimii taustalaulajana?

Kirjan ehdottomasti paras kappale käsittelee grandmaster Urho Jyrävuorta, joka on titteleiltään kontaktien kuningas, kanavoinnin generalisssimus ja abduktioiden airut. Hippigurun yksi saavutuksista on ollut estää kertaalleen maailmanloppu kanavoinnin ja meditoinnin avulla, teko jota hänen opetuslapsensa avoimesti palvovat hänessä. Tässä saattaa olla käsissä yksi kotimaisen romaanitaiteen kuolemattomampia kappaleita. Tunnustan suoraan että kadehdin tätä kappaletta ja sen sfääreihin asti ulottuvaa NewAgelle vittuilevaa huumoria aivan avoimesti ja peittelemättä. Jo pelkästään se, että kaltaiseni tosikon saa nauramaan kirjaa lukiessaan, kielii että sen huumori on todella hyvää ja oivaltavaa.

Jos jotakin miinusta etsii, niin se varmaan on sen ylipitkä kirjoitusaika. Vaikka kuvitellaan että pitkä kypsyttelyaika on eduksi, niin asia ei useinkaan ole näin. Ihminen muuttuu kirjoittamisen välillä, hänellä on erilaiset mielentilat ja aika antaa uudenlaista perspektiiviä. Tämän näkee kirjastakin jossa hurtin huumorin seassa on pitkiä dogmaattisia keskusteluja, ja lopun jonkinlaisen ”esoteerisen kokonaisteorian” kohdalla mennään jo toinen jalka paatoksen puolella. Mitä sitä kaunistelee, että loppua kohden romaani alkaa muuttua raskaammaksi, ja alkaa ottamaan itsensä vakavasti. Lyhyesti sanoen, kirjassa ei ole kokonaisuutta näkökulman ja tyylilajin osalta. En kuitenkaan usko että lukijalle jota nämä asiat kiinnostavat, tai joille ne ovat uusia asioita, hän juurikaan kiinnittäisi näihin seikkoihin huomiota. Sitä paitsi on sanottava, että jopa kristillinen dogmatiikka toimii oikeanlaisessa yhteydessä. Kornin henkilöhahmon fundamentalistipappi Rautavarstan suusta dogmaattinen vyöry toimii, mutta puhtaana dialogina se jää keskinkertaiseksi oikeanlaisen viiteyhteyden puuttuessa.
 
Tämä tyylilaji on nykyisin muodissa, ja povaan että tämäkin saa vielä omaa mainettaan. Sen vahvuuksina on nokkela sanansäilä, rankka huumori mutta ennenkaikkea; alan mielikuvituksettomia kliseitä on osattu välttää. Pääasia että näen kirjailijalle itselleen tulevaisuuden. Hänessä on selvää kykyä osata liikuttaa lukijan mielialoja – taito jonka vain aniharva osaa ja senkin yleensä vaistonvaraisesti. Tässä meillä on lahjakas kynänkäyttäjä, keskimääräistä parempikin kirja tällä saralla, mutta jonka pääsyn hitiksi estää juonirakenteen romahtaminen liian aikaisin koska epilogi on venynyt liian pitkäksi. Kiistatta tämä olisi kannattanut kustannustoimittaa turhien rönsyjen poistamiseksi. Vaan koska olette nähneet kirjailijan, joka antaisi tekstejään näpelöidä?

Tässä vielä linkki kirjoittajan sivuille: http://ufohauta.jimdo.com/

Ugh. Olen puhunut!

Piilota kommentointilomake