Mitä onkaan huuhailu? Tämä on muokattu ja typistetty versio Sinikivi-lehdessä olleesta artikkelista ”Rajatieteilyn lähihistoria” sillä uskon aihepiirin kiinnostavan laajempaakin lukijakuntaa kuin pelkkiä silloisia lehdentilaajia. Koetetaan vähän valottaa millaisia vivahde-eroja huuhailulla on, ja miten ne ovat ilmenneet eri sukupolvien aikana. Tämä on tietenkin vain oma versioni, joku toinen tekisi siitä kokonaan toisenlaisen version.

Teosofia

Jos puhutaan miten kotomaassamme on esiintynyt tätä nk. esoteerista ajattelua, niin varmastikin voidaan hyväksyä, että ensimmäinen järjestäytynyt muoto kansan parissa on ollut teosofiaa. Teosofiahan syntyi ristiriitaisen ja boheemin madame Blavatskyn toimesta jo 1800-luvulla, ja Suomeen sen ensimmäisiä kaikuja toi Matti Kurikka (1863-1915), joka näki orastavan työväenliikkeen nimenomaan teosofisena liikkeenä. Tai kunnes bolsevikit heittivät hänet liikkeestä pihalle. Teosofia oli filosofiana yhdenlainen vastaveto edistyksellisyydelle. Edistykseen kuuluu olennaisena osana filosofinen tieteen suuri kertomus, joka edellyttää tieteen ennemmin tai myöhemmin ratkovan kaikki ongelmat tieltään. Optimistinen usko voi olla vaikkapa kaikkien tautien – ja viimein kuolemankin – voittaminen, pysyvän hyvinvoinnin syntyminen ja avaruuden valloitus, yhteydet vieraisiin siviilisaatioihin jne. Tämä kaikki on suurta kertomusta, ja jokainen keksitty tekninen vimpain vain tukee tätä optimismia.

Suuri kertomus, joka naivisti oletti myös ihmisluonnon jalostuvan kohti jalompia sfäärejä, sai sittemmin kylläkin kovan kolauksen toisen maailmansodan ja sen lieve-ilmiöiden – keskitysleirien – myötä. Toisaalta taas teosofia oli tämän ajattelun vastavoima eikä katsonut tulevaisuuteen vaan menneisyyteen. Oli olemassa ns. kadonnut tieto, salatieto, joka oli kulkenut sukupolvesta toiseen maanalaisena virtauksena, ja osin kadonnutkin.

pekka ervastPekka Ervast – työn sankari Teosofia hallitsi suvereenisti kotimaamme salatieteellistä kenttää aina 30-luvulta jopa 80-luvulle saakka. Teosofisen liikkeen suoranaiseksi profeetaksi Suomessa nousi nopeasti Pekka Ervast (1875-1934). Eikä suinkaan sattumalta, sillä katsoo asiaa miten päin tahansa, Ervast oli työnarkomanian saralla henkinen jättiläinen. Se tuli esiin kun hän sai kynän käteensä. Hänellä oli aivan uskomaton kirjoitusvimma, ja kirjasia ilmestyi lähes liukuhihnalta. Eikä vain vuosien, vaan kokonaisten vuosikymmenien ajan tahdin helittämättä hetkeksikään. Tuskin olivat hänen ihailijansa saaneet edellistäkään kirjaa loppuun, kun jo uutta pukkasi painokoneesta. Tietenkin Suomessa oli muitakin jotka tekivät mystistä kirjallisuutta, mutta Ervastin vauhti jätti nämä leikiten varjoonsa. Jos asettaisi kaiken sen ajan mystisen kirjallisuuden samaan läjään, näkisi heti kuka on siitä tehnyt leijonaosan. Näin Ervastin tuotanto alkoi moisen tempon perästä hallita salatieteen kenttää lähes suvereenissa asemassa, ja oli selvää että aiheesta ei voinut edes puhua ilman Ervastia.

Kirjasten lisäksi Ervast toimitti ainakin kolmea lehteä, kirjoitteli lukuisiin sanomalehtiin, käänsi tekstejä ja perusteli erinäisiä järjestöjä, joissa heilui pääluennoitsijana. Ervastin nousu ykköseksi perustui hyvin yksinkertaiseen taktiikkaan: tempo, tempo ja vielä kerran tempo. Hlllitön vauhti päälle ja suoranainen liukuhihnamainen työvauhti. Ervastia voi edelleen pitää ykkösnimenä, ja varmaan hän pysyykin kunnes tulee joku toinen jolle annetaan vastaava kirjoittamisen lahja. Sellaista ei kuitenkaan ole näköpiirissäkään, sillä ahkerimpienkin kirjoittajien takki alkaa olla tyhjä viimeistään kymmenen kirjan perästä. Ervastin salaisuus oli puhtaassa työvoitossa. Tämän vuoksi oli selvää, että teosofinen ajattelu hallitsi kotimaamme esoteerista kenttää melkein 80-luvulle saakka. Oivaa vetoapua se sai suurten ikäluokkien tarpeessa luoda massaliikkeitä yhdistys- ja järjestötoiminnan avulla, joka toi teosofiaankin kokonaan uuden kattavan sukupolven.

Rajatiede

Haastaja oli kuitenkin syntynyt. 60-luvun San Franciscossa boheemit beatnikit, joita olivat lähinnä opiskelija- ja taidepiirit, niin ikään lueskelivat Blavatskya, ja loivat sen pohjalta hippiaatteen. Vaikka hippiaate ei kestänytkään kuin muutaman vuoden, sen vaikutus oli raju seuraavan vuosikymmenen aikana. Sen seurauksena syntyi varsinainen rajatiede Erich von Dänikeneineen ja Uri Gellereineen. Yllättäen Suomessa teosofiset liikkeet huomasivat saaneensa erilaisia ufo-kerhoja rinnalleen. Ne ammensivat aivan toiselta pohjalta, ja niiden lähtökohta oli aivan toisenlainen.

Salatiede oli vaihtumassa rajatieteeksi. Kuten aiemminkin, myös tästä tuli ajan hengessä hetkellinen muoti-ilmiö joka tavoitti useita kansankerroksia. Suomessa nämä jutut kolahtivat. Pitää muistaa että silloinen Suomi oli ankea paikka, jota silloin – aivan kuin nykyäänkin – määritti leveysasteen pimeys ja kylmyys. Vanhempi väki oli lähinnä toimeentulonsa kituuttamalla saavia pientilallisia, ja metsäisen maan harva tieverkko yhdisti siellä täällä pilkahtavat kauppalat toisiinsa.

Mielenterveysongelmat ja itsemurhat olivat omaa luokkaansa. YYA-vetoinen Suomi oli kaikkinensa jähmeä takapajula. Uri Gellerin saama vastaanotto toi selväksi millainen mystiikannälkä tällä Jumalan hylkäämällä kansakunnalla oikein oli, ja kun vihdoin viimein saatiin itse Däniken Suomeen, eivät kaikki mahtuneet sisäänkään. Myös kaikkinaiset ajan henkeen kuuluvat ilmiöt – kuten vaikkapa Pudasjärven ufot – kuuluivat oleellisesti asiaan. Buumi jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi, kansa palasi katsomaan televisiosta Cannonia ja kaikkinaiset paranormaaliudet katosivat lehtien lööpeistä. Jotakin oli kuitenkin syntynyt; olivat syntyneet rajatiedon piirit, jonkinlainen kaikesta irrallaan oleva alakulttuuri, joka elää kituutti parin pienlehden ja harvalukuisten tapahtumien voimin. Tapani Kuningas – herrasmiesmäinen visionisti

tapani kuningasTapani Kuningas - herrasmiesmäinen visionistiJos joku pitäisi nostaa tämän aikakauden ikoniksi, niin se varmaan olisi Tapani Kuningas, mies Ultra-lehden takaa. Itse asiassa juuri hän keksi sanan rajatieto erotuksena vanhemmalle salatieteelle. Vaikka hän ei varmastikaan ollut kuin yksi palanen monisäikeisessä kulttuuri-ilmiössä, parempaa roolimallia saa hakemalla hakea. Sillä näiden tiettyjen keulakuvien ansiosta on, että rajatieteen piireistä syntyi suvaitsevainen ja luova yhteisö, jossa toista kunnioitettiin, olivat hänen näkemyksensä sitten kuinka omintakeiset tahansa. Jokainen sai toteuttaa itseään.

Puhtaasti rikollinen, manipuloiva tai perverssi väki ei koskaan saanut jalansijaa näihin piireihin. Jos otamme huomioon että varsinainen hippiliike kaatui jo muutamassa vuodessa rankkoihin huumeisiin tai Charles Mansonin kaltaisiin häiriintyneisiin kulttijohtajiin, selvisi kotimaamme rajatieteen piirit tästä koitoksesta suhteellisen puhtain paperein. Varmasti liikkeen tervehenkisyyteen ovat vaikuttaneet Tapani Kuninkaan kaltaiset hiljaiset älyköt, joilla on ollut tervettä pelisilmää. Tapania voi pitää visionistina. Hän antoi elämänsä ohjautua oman visionsa mukaan, ja ajan hengessä vaistonvarainen suuntautuminen kannatti. Hänen perustamansa Ultra-lehti oli se joka pääosin ylläpiti rajatieteen piirejä. Alakulttuuri eli ja vaikutti lehden ympärillä.

Skeptismi

Jokainen aikakausi kuitenkin vaatii vastavoimansa, ja tahdin käännyttyä Yhdyvalloissa hippeilyn jälkimainingeissa kohti reaganilaista konservatiivisuutta, oli selvää että rajatieteen kenttäkin, joka Dänikenin kaltaisten kirjailijoiden myötä eli jo hyperkierroksilla, tulisi saamaan oman vastavoimansa. Tämä vastaveto tuli amerikkalaisen taikurin James Randin myötä, ja hän tulisi synnyttämään ilmiön nimeltään skeptikot. Sana joka ei jätä ketään rajatiedon piiriläistä tunnekylmäksi. Tietenkin on niin, että varsinaisesti skeptikoilla ei ole tekemistä varsinaisen rajatieteen kanssa, vaan ovat pikemmin sen ulkopuolinen anti-voima, mutta liikkeen merkitys varsinaiselle rajatiedolle oli merkittävä. Sillä se käytännössä musersi rajatieteen ja teosofian piirit pitkälliseen paitsioon.

Alkuun Skepsis Ry oli Suomessakin todellinen sivistyselämän vaalija joka veti puoleensa eturivin tutkijoita ja älyköitä, ja ennen kaikkea kadun kansaa jolla nyt oli mahdollisuus päästä sisään populaarin yhdistystoiminnan kautta piireihin, jotka ennen oli rajattu vain suljetuille akateemisille piireille. Oli edistyksellistä kuulua skeptikoihin ja näihin aikoihin ei ollutkaan tavatonta tavata ihmisiä, jotka ääni ylpeydestä kuultaen ilmoittivat skeptikoita olevansa. Sen glamour oli sen edustamassa ns. tieteellisessä maailmankuvassa, johon kuka tahansa kaduntallaajakin sai liittyä ja tuntea sen kautta itsensä tärkeäksi. Filosofisesti kyse oli vanhasta kunnon suuren kertomuksen palauttamisesta kunniaansa, eli modernin rationalismin palauttamisesta. Kukaan ei voine kiistää että 80-luvun loppupuolella liike oli hottia ja se nousi kertaheitolla jopa sellaiselle tasolle, jota harvoin yhdistystasolla saadaan. Skeptismi nousi yleiseksi puheenaiheeksi eli agendaksi.

nils mustelinNils Mustelin – synnynnäinen strategi Suomeen skeptismin toi kovalla volyymilla karismaattinen Nils Mustelin. Mustelin ei niinkään ollut visionisti, kuin pikemmin strategi. Nils Mustelinin strateginen päätavoite ei kuitenkaan tuntunut olevan rajatieteen kentän kumoamisessa, vaan taistelussa kansakunnan sivistystilasta. Rajatieteen alakulttuuri pyrittiin siis saartamaan pois ihmisten ulottuvilta. Skeptikoiden merkitys sille tosiasialle, että rajatiede joutui ottamaan aimo askeleen taaksepäin on kuitenkin kiistaton tosiasia. Rajatieto kaikkinensa muuttui väitteissään varovaisemmaksi ja käsitteissään metafyysisen epämääräiseksi.

Skeptikoiden ylivalta johti siihen, että 2000-luvun puolella alettiin alan piireissä mukautumaan tilanteeseen, ja koetettiin rynnistää uudestaan ”tieteellisesti tutkivien paraseurojen” avulla ulos, mutta lopputulos oli sekin hyvin väkinäinen eivätkä ne oikein ottaneet tulta alleen. Oikeastaan kyse olikin käänteisestä skeptismistä. Mustelinin kuoleman jälkeen Skepsis radikalisoitui ja yhdistyksen sisällä aggressiivinen ihmisluonto vei lopulta voiton jalosta asiasta. Nils Mustelinin poismenon jälkeen tapahtui tasaiseen tahtiin hyökkäilyjä naisasialiikkeiden, pienyrittäjien, postmodernien ilmiöiden ja viimein puhtaiden kansalaisjärjestöjen suuntaan, joka karkotti yhdistyksestä viimeisetkin älyköt. Tässä mielessä Mustelinin strategia oli kenties liian korkealentoinen ihmisen perimmäistä luonteenlaatua ajatellen.

Salaliitot

Huuhailu leimahti jälleen. Yhdenlaista vetoapua tuli taas – yllätys yllätys – Amerikasta saakka, jossa oli kehittymässä uudenlainen rajatieteen sukupolvi. Kyse oli tästä X-Files –ilmiöstä joka toi kenttään kokonaan uuden ulottuvuuden – salaliittoteoriat. Nämä syntyivät Amerikassa sen kansallisen trauman pohjalta, jonka esim Nixonin aikana teetetty MK-Ultra –projekti aikaansai, ja joka jätti syvän epäluulon liittovaltiota kohtaan, jota sittemmin tv-sarja Salaiset Kansiot osasi hyödyntää. Suomessa salaliittoteoriat otettiin ilolla vastaan rajatieteen nuoremmissa piireissä, sillä se tuntui tarjoavan kokonaan uudenlaisen polun kehityksessä. Kunnolla ilmiön voi katsoa alkaneen WTC-iskuista, joka synnytti Internetissä suoranaisen hyökytulvan. Omalta osaltaan siihen vaikutti varmasti se jännite jonka epäsuosittu Yhdysvaltain Presidentti George W Bush töykeällä retoriikallaan aiheutti. Uusi vuosituhat näyttäytyikin salaliittoteorioiden vuosikymmenenä, vaikka suuri yleisö pitikin salaliittoteorioita yliampuvana retoriikkaana. Käytännössä salaliittoteorioiden aikakauden ehdoton kuningatar on tietenkin Rauni-Leena Luukanen-Kilde.

NewAge

Sen sijaan isolla kapasiteetilla rynnisti ilmiö joka tunnetaan NewAgena. NewAge on avoimesti kaupallinen. Yksin NewAge –messujakin on ollut ainakin kertaalleen lähes joka kaupungissa, ja ne vetivät väkeä massoittain. Luonnollisesti alalle on tullut myös alan kauppiaita, kuka harrastajamaisesti ja kuka ammattimaisesti. Ammattimaisuus näyttäytyi myös pöytähinnoissa, joka takasi, että yhdistystason PR-edustajat pysyvät poissa. Pitää olla kaupattavaa, hipelöitävää, shopattavaa. Korukivet on suunniteltu värin, koon, painon, mukavuuden ym seikkojen perusteella ja ne ovat läpikäyneet melkoisen tuotekehittelyn.

Ammattilaisella on myös oheistoimintaa; luentoja, CD-levyjä, kursseja ja milloin mitäkin oheiskrääsää. Vanhan kaartin rajatieteilijät puhuivat katkeranävyisesti disneylandista, esoteeristen asioiden vesittämisestä, jossa kaikki kimaltaa, koreilee kuin Gary Glitter muinoin, ja vanhan polven varpumies tuntee seassa olevansa kummajainen. Asiakaskunta on uutta verta. He ovat täysillä mukana jutussa; he joogaavat, syövät kasvisruokaa, käyttävät vaihtoehtohoitoja sekä harrastavat esoteerisia messuja. Silti heille ei mikään Blavatsky, Ultra-lehti tai skeptikot kerro yhtään mitään. Muistavat toki kuulleensa että sellaisia tantoreita eli kauan sitten menneisyydessä, mutta eivät ole perehtyneet aiheeseen sen enempää.

Uudella NewAge-sukupolvella ei ole mitään tekoa vanhojen juttujen kanssa. NewAge on osa ruohonjuuritason yritystoimintaa. Sillä on oikeasti merkitystä sisäisen liikevaihdon kannalta ja on arvioitu että Suomessakin peräti kaksi miljardia vaihtoi parhaina päivinä omistajaa näissä piireissä. Kympit, jotka vaihtavat omistajaa kädestä käteen, luovat sitä liikevaihtoa joka pitää syrjäytymisen kaukana, ja loppukädessä luo valtiollekin vaatimatonta verotuloa.

matti sornikivi Matti Sornikivi – isojen riskien ottaja NewAge-liikkeen hetkellinen ikoni oli Matti Sornikivi. Hän ymmärsi, että vanhan polven rajatiede oli vain historiallista painolastia ja pitäisi alkaa kokonaan tyhjältä pöydältä. Sornikivellä oli puhdasta liikevainua kun hän ymmärsi hylätä kokonaan rajatieteen alakulttuurin, ja luoda kokonaan uuden markkinaryhmän keski-ikäisistä kotirouvista. Paino nimenomaan sanalla markkinaryhmä, sillä nyt aloitettiin isolla rahalla. Mistään pienlehdestä ei Sornikivi haaveillut vaan veti isolla rahalla perustamansa Minä Olen –lehden suoraan valtakunnalliseen lehtitarjontaan. Lehti onnistuikin tavoitteissaan, sillä lehteä tehtin heti alusta asti naistenlehden formaatilla.

Sornikivi kuoli lähes välittömästi suurvoittonsa jälkeen sydänkohtaukseen. Huhun mukaan stressin laukeamiseen. Hän oli pelannut valtavilla riskeillä ja jännityksen on täytynyt olla melkoinen. Matti Sornikiveä voi pitää liikemiehenä jolla oli valtavasti rohkeutta ja kyky ottaa valtaisa riski ”syteen tai saveen” –periaatteella. Harvasta on moiseen peliin.

Joka tapauksessa lopputulos on, että perinteinen rajatieteen aikakausi päättyi, ja tilalle syntyi NewAge-kulttuuri, joka habitukseltaan oli ehkä samantapainen, mutta joka erosi siitä kuin yö ja päivä. Kaukana olivat ne peräkammarin pojat, jotka näkivät ufoja iltamyöhällä, nyt oli eturivissä koulutettu nuori nainen, joka messuilla hypisteli vaatteita ja koruja – ja liikevaihto virtasi. NewAgea voi pitää nykyisen yksilökeskeiden aikakauden vastineena aiemmille kollektiivisille joukkoliikkeille.

Näin siis esoteerisuuden lähihistoria voidaan jakaa tiettyihin sukupolviin. Se oli lähes 80-luvulle saakka teosofisvetoista järjestötoimintaa, kunnes sen rinnalle syntyi 70-luvulla puhdas rajatieteily. Seuraavalla vuosikymmenellä sen vastavoimaksi syntyi skeptikkopiirit. Sitten seurasi salaliittoteorioiden aikakausi, mutta lopullisen irtioton otti NewAge-kulttuuri. Tottakai kaikissa ilmiöissä on ollut myös sisäisiä kehityskaaria, joita ei ole tullut mainittua. Tällä hetkellä NewAge alkaa jälleen taantua, ja uusi aikakausi on koettamassa. Vaan millainen? Se jää nähtäväksi – jälleen kerran.

Piilota kommentointilomake