Oli itsellekin yllätys, kun halusin tarkistaa jotakin juttua keskiajasta, ja satuin törmään näihin ruotsalaisiin akateemikkoihin, jotka ovat vuosia sitten epäilleet suomeen tehtyjen ristiretkien mielekkyyttä. Nyt aikani aihetta googlattuani, siitä voidaan tehdä pieni referaatti. Enkä edes yritä olla asiallinen, vaan revitellään nyt kerrankin sydämen kyllyydestä.

 

Eerikinkronikka – mikä lie sepitelmä.

 

Ihan perusasioita että historiankirjojen mukaan Suomeen tekivät ruotsalaiset kolmekin ristiretkeä. Kaikille tuttu on tämä pyhän Henrikin ns. ensimmäinen ristiretki joskus vuonna 1150. Tällöin kuulemma maa kristillistettiin. Toinen ristiretki eli Birgerin ristiretki hämeeseen – joskus 1240 –luvulla – on sitten strategisempaa laatua, koska tällöin kuulemma maamme kristillistyi lopullisesti, sai valloitetun ikeen niskaansa ja olikin sitten vuosisadasta toiseen ruotsalaisvallan alla. Kolmaskin ristiretki tehtiin Karjalaan joskus 1293, mutta ei siitä sen enempää. Näin historiankirjat. Lähde näille kaikille näyttää olevan yksinomaan ja vain nk. Eerikinkronikka, jonka arvellaan kirjoitetun vasta 1300-luvulla, vaikkakin vanhin tunnettu painos on vasta 1480 –luvulta. Kirjaa voi pitää aitona kronikkana, tai sitten keskiaikaisena väärennöksenä.

 

Osa ruotsalaistutkijoista uskoo, että kirjaan on hyvä olla enemmän kuin kriittinen. Sen kirjoitusajankohta oli tulvillaan ristiretkeläisromantiikkaa, jota hyödynnettiin sen ajan meiningissä.

Samalla vaiettiin siitä että Ruotsissa alkoi 1480 –luvulla ”ristiretkeläis-romantiikka”. Esim Erik Tottin sotaretki Karjalaan nähtiin ristiretkenä. Sen aikaisten oppineiden mukaan sitä kailotettiin vieläpä ”ensimmäisenä ristiretkenä” mutta pianhan se historia kirjoitettiin uudelleen, ja se nähtiinkin pian vain ristiretkien jatkumona. Samassa syssyssä se Eerikinkronikkakin putkahti julkisuuteen. Vaikka on kylmiltään vaikea sanoa, pohjaako Eerikinkronikka johonkin vanhempaan versioon, vai onko se puhdas sepitelmä tältä ajalta, sen poliittinen merkitys oli tietenkin melkoinen. Onhan se Suomenkin historian selkäranka ja kulmakivi johon historiantutkijat uskovat kuin itseensä Jumalan sanaan, vailla minkäänlaista kritiikkiä. Sille kumarretaankin tässä maassa kolme kertaa päivässä. Näissä oloissa ei ole kumma jos ruotsalaistutkijoiden lähdekritiikkiä ei ole haluttu nähdä ollenkaan. Sen vuoksi ruotsalaistutkijat ovat lähes varmoja, että koko ristiretkeläishegemonia on myöhempää sepitettä, ja jos sotaretkiä Suomeen olisi tehty – joka on historiallisesti epävarmaa – niillä tuskin oli mitään kristillistä motivaatiota. Ei tämä tässä maassa mikään salaisuus ole. Kun esim Thomas Lindkvistin kriittinen tutkimus tuli julki, ja jota komppasi teeveestäkin tuttu Herman Lindqvist juttua kelattiin myös Suomen puolella. Takavuosina käytiinkin melkoinen debatti esim piispa Henrikin historiallisuudesta, kuin koko kristillistymisen historiastakin, joka kotimaisten tutkijoiden mukaan on alkanut jo 700 –luvulla ensimmäisten erakkomunkkien myötä. Mikäli Henrik sellaisen reissun olisi tehnyt, hän kiistattomasti olisi saapunut kristilliseen maahan, ainakin länsirannikon osalta. Piispa Henrikin roolia spekuloitiin näyttävästi, kuin koko Erik Pyhän ristiretkeäkin.

 

Olematon Birgerin sotaretki

 

Sen sijaan Lindkvistin tutkimuksista vaiettiin täydellisesti ns. Hämeen ristiretki. Thomas Lindkvist kuin muutkin ruotsalaistutkijat suhtautuvat tähän retkeen yhtä epäilevästi kuin tähän ensimmäiseenkin. Tässä kohtaa kotikutoinen sensuuri sitten pääsikin iskemään. Eli polemiikki ei edes lipaissut toista ristiretkeä, eli tätä sotaretkeä Hämeeseen. Tähän on syynä että tämä on liian keskeinen kulmakivi maamme historiassa, vaikka sille ei koskaan mitään todisteita olekaan esitetty. Itse asiassa Eerikinkronikkakin puhuu vain hämäläisten satamasta, ja tunnettu ruotsalaistulkinta antaa ymmärtää, että ruotsalaisilla – silloisilla svealaisilla – olisi ollut siirtomaansa Suomen lounaisrannikolla jo viikinkikaudelta saakka. Sikäläisen tulkinnan mukaan Birger jaarli olisi parhaimmillaankin tehnyt vain pelkän vierailun täkäläiseen ruotsinkieliseen yhdyskuntaan, joka olisi sijainnut jossakin Aurajokilaaksossa. Linnoitus minkä hän olisi varustanut, olisi sama kuin Liedon vanhalinna, ja kiistatta arkeologia on vahvistanut sen rakentamista näihin aikoihin, kuin senkin että tavarat ovat epäilyttävän ruotsalaisia. Mitään retkeä Hämeeseen ei olisi koskaan ollutkaan, vaan kyse oli yhden siirtokunnan ottamisesta uuteen komentoon. Asia joka ei oikeastaan edes liity suomalaisiin millään tavalla.

 

Suomen akateemisissa piireissä tämä kaikki oli tietenkin hirveän kiusallista. Sillä kotimainen näkemys lähtee siitä, että Birger olisi rakennuttanut Hämeenlinnan, olkoonkin että se todellisuudessa on rakennettu vasta vuosisatoja myöhemmin saksalaiskäsien kautta. Niinpä on sitten koetettu ympätä Hakoisten linnavuorta sen edeltäjäksi, vaikka mikään arkeologinen evidenssi ei puhu sen puolesta, että Hakoisella olisi historiansa aikana ollut mitään senkaltaista roolia. Tässä Birgerin ristiretkiteoreemamassa on outoa sekin, että hän vissiin soti hämäläisten kanssa nevalla aseveljinä 1240, ja sitten tuli käännyttään näitä kristinuskoon 1248 joka ilmentää tiettyä epäloogisuutta. Tahdotaan tai ei tahdota, mutta Birgerin retken on oltava tapahtunut ennen vuotta 1240 eli jäljelle jää vaihtoehto 1237, joka sopisi yhteen paavillisen ristiretkikehoituksenkin kanssa. Vaan kuten sanottua, ei Birger ollut vielä siinä asemassa, että olisi moisia johtanut, sillä näihin aikoihin hän ei vielä ollut kummoinenkaan tyyppi. Ja enemmänkin. Kun tiedetään Birgerin kuolinvuosi 1266 ja hänen pääkallostaan on otettu ikämääritys, ilmenee että hän olisi silloin ollut n. 19-vuotias. Vaikka ei siinä mitään kummallista, olihan se pohjois-koreankin Kim Il Sung paikallisen historian mukaan jo 15-vuotiaana kenraali. Kerrankos sitä teini-iän jälkeen jo yhden Tavastiankin alistaa valtaansa.

 

tack

 

 

 

 

 

 

 

 

Ruotsinkielistä sensuuria

 

Lindkvistin tutkimuksista ilmenee että meillä on tässä maassa akateemisissa piireissä jonkinsortin suodatin. Jotkin ulkomaan havainnot pääsee läpi melkoisen kohujulkisuuden saattelemana, mutta toiset pysäytetään liian kerettiläisinä, koska uhkaisivat liikaa paikallisia oppineita. Syntyy manipuloinnin mittatilaustyö; tuo tieto kelpuutetaan, tuo piilotetaan, tuo hyväksytään, tuosta otetaan osa ja tuo piilotetaan kokonaan etc kunnes on saavutettu haluttu lopputulos. Näin tätä peliä vaan pelataan. Näin suojellaan kotikutoisia vääristyneitä tulkintoja. Pisti muuten silmään sellainenkin uutinen, että Ruotsissa uutisoitiin laajasti siitä kiukusta jonka taannoinen Kuninkaittemme jäljillä – tv-sarja aikaansai esittelemällä liudan ruotsalaiskunkkuja suomalaisten ikiaikaisina hallitsijoina. Ymmärtäähän tuon – koko sarja oli ihan täyttä paskaa ja jos sen virheitä tässä rupeis ruotiin, ei elinaika piisais. Luonnollisesti sarja nähtiin nöyryyttävänä ja tuskin on yllätys että asiantuntija-apua antoi nää Åbo Akademit – kuinkas muuten?

 

Eihän se kytkentä Åbo Akademin ja RKP:n välillä mikään suuri salaisuus ole. Siinähän ne pomppii puoluesihteeristä vararehtoreiksi ja toisin päin. Eikä RKP;n intresseihin taatusti kuulua pöyhiä ruotsi-suomen historiaa vaan päinvastoin pitää keskiaikatutkijoiden määrä mahdollisimman minimissään. ja tää turkulainen jutska on niskan päällä.Eikä sekään salaisuus että ammoin puolueet jako ministeriöt eri puolueiden ohjaukseen ja opetusministeriö jäi RKP;n käteen, ilmeisesti varmistaakseen pakkoruotsin aseman. Sattumoisin myös Museovirasto kuuluu tänne suuntaan ja ainakin 80-luvulla oli ihan tavallista että muinaismuistoraportit tehtiin ruotsiksi ja kaikilla oli RKP; jäsenkirja taskussa.

 

Ja nyt siirrymme sitten tarkastelemaan miten nämä birgerin ja erikin ristiretket on edelleen niin valoivoimaisia teorioita. Pitää mennä Ruotsiin 1800-luvulle tai 1900-luvun alkuun, jossa suurvalta-aseman menettäminen aiheutti kollektiivisen shokin, ja tapahtui radikaali historian uudelleenkirjoittaminen puhtaasti uber-kansallisista lähtökohdista. Yllättäen ruotsalaiset nähtiinkin Itämeren kiistattomina valtiaina, Suomen alistajina ja pakkokäännyttäjinä, ja bonuksena vielä mahtavina viikinkeinä. Kaikkea aikansa, ja nämä tulkinnat varmaan kertoo enemmän ajan hengestä kun varsinaisesta tutkimuskohteesta. Ainoa vain että nykyruotsi on sanoutunut aikaa sitten irti mahtipontisimmista väitteistä, ja etsii kokonaan toisenlaisia teorioita, miten Suomi silloin aikanaan ajatutui Ruotsin syliin kulttuurisen yhteneväisyyden kautta.
Vaan tietenkin kävi niin, että kun Suomi joutui Venäjän keisarikunnan alaisuuteen niin se oli shokki myöskin suomenruotsalaiselle säädylle. Vielä kun isovenäläisyys alkoi nähdä suomenruotsalaisen kulttuurin vihollisenaan, tämä suojautui näihin sen ajan ruotsalaisteorioihin. Suomenruotsalaiset oppineet näkivät itsensä suurvallan ex-edustajina ja ihan mielellään nappasivat tämän Eerikinkronikan kulmakivekseen. Puhtaasti suomalaiselta kantilta nämä ruotsi-suomen alistamisteoriat nähtiin – ja nähdään edelleen – nöyryyttävinä, ja sanonpa että tämä on edelleen suurin skisma kahden kieliryhmän välillä. Tavalliset suomenruotsalaiset – kaikki ne kalastajat – on tietenkin viattomia asiaan, vaan syyllinen löytyy suomenruotsalaisesta akateemisesta yläkerrasta. tai jos halutaan asia niin ilmaista, niin tämä sääty joka näki itsensä ja perintönsä muita parempana, ei missään nimessä halunnut integoitua valtaväestön ehtoihin, koska se näki ne halveksittavana väkijoukkona. Tämä on vissiin se pääsyy, miksi keskiajan historia on edelleen blanco.

 

No jaa, tämä olisi voinut jäädä tuonne 1860 –luvun kielisotien ja 1920 –luvun svekomaanisiin teorioihin, mutta ei se jäänyt. Sillä vielä tänä päivänä tämä suomenruotsalainen sääty, joka nykyisin nuohoaa RKP;n jäsenkirjalla hankittuihin yliopisto-opettajien ja rehtoreiden viroissa, ei ole nähnyt mitään syytä päivittää tietojaan saati maailmankuvaansa. Sille ei merkkaa mitään edes se, että sen ihannoima emämaa on muuttanut kurssiaan reaalisempaan suuntaan historiantulkinnoissaan. Niinpä se on jäänyt tai ainakin kovaa kyytiä jäämässä tulkintoineen yksin, ja ylläpitää jotain ihan omaa akateemista maailmankuvaansa.

 

Väärä ja oikea tulkinta

 


Luonnollisesti tämä estää Suomen keskiajan historian asiallisen tutkimisen, ylläpitää jännitteitä tavallisten suomalaisten ja suomenruotsalaisten kieliryhmien välillä, ja on mielestään liian leuhkaa edes salliakseen minkäänlaista kansalaiskeskustelua aiheesta. Tai ainakaan tällä porukalla ei ole aikomustakaan jalkautua kansan pariin, saati sitten valistaa sitä missään kohtaa. Tavalliset ihmiset on muutenkin yliopistollisen eliitin silmissä pelkkää paskaa, jolle ei kannata tietoa jaella, mutta niitten velvollisuus on silti kustantaa niitten elättäminen verorahoillaan. Nämä ristiretki –teoreetikot on ihan oma suljettu yhteisönsä jonne ei päivänvalo paista. Sen sakin pahimmat ovat yllätys kyllä tietenkin suomea äidinkielenään puhuvat, jotka ovat kenties akateemikkoja, mutta siltikin vain lakeijan asemassa joka hankkii kannuksiaan ylistämällä ruotsalaisten roolia `suomalaisten kehityksessä´ eli puhetta joka herättää taatusti kiukkua. Tämä kuninkaidemme jäljillä tv-sarja oli hyvä tyyppiesimerkki kun historiaa tehdään propagandan ehdoilla.

 

Miksi ihmeessä kotikutoiset tutkijanplantut edes ajattelisi kehttävänsä omaa alaansa edes Ruotsin tasolle? Eihän kukaan mitään sellaista ole vaatinut vuosikymmeniin, ja verorahat kyllä juoksee muutenkin palkkapussiin. Aina väliin kyllä politiikko koettaa rahanyöriä kiristää ja silloin alkaa julkinen poru kotimaisen sivistystilan puolesta. Ihan kun joku ulkopuolinen tietäisi mitään mitä se salaseura siellä yliopiston kätköissä puuhailee. Ulkopuolisille ei kerrota mitään muutenkaan. Näitä leikkauksia vastaan tosin parhaiten toimii, että ollaan muodostettu yhden aatteen hyväveli –kerho, ja kun kaikki on samaa mieltä kaikesta – eli vaikka että Suomi oli Ruotsin siirtomaa – niin aina voi luottaa samanmielisen tukeen. Siinä sitten istutaan samoissa seminaareissa taputtelemassa toisiaan selkään. Veneenkeikuttajat kuuluukin jättää ilman rahaa, ja niitä ei kukaan kaipaa. Loput saa eläkeikäänsä saakka elellä suojatyöpaikan loistossa. Mitä nyt lehtiä lukee että muualla irtisanotaan mutta onneksi sentään on toi RKP estämässä ettei kotimainen tutkimuskenttä haavoitu. Ainakaan niin kauan kun laulut pysyy nuotissa.

 

Tähän loppuun on tietenkin vastattava, että kun kerran Suomesta tuli kiistatta osa Ruotsia, niin miten se oikeasti tapahtui. Pikkuhiljaa hivuttaen ja vapaaehtoisesti. Tämä siirtokunta joka perustettiin Suomen rannikolle ilmeisesti jo 1000 –luvulla, alkoi vain kasvaa kunnes alkoi saavuttaa valta-asemaa. Mitään pakkokäännytyksiä, ristiretkiä saati muitakaan sotaretkiä ei koskaan ollut. Ne on puhtaasti kotimaisen tutkimuskentän omaa fantasiaa, joka tuntuu irtautuneen täydellisesti tässä asiassa kansainvälisestä tutkimuskentästä. Enkä odota tässä asiassa mitään muutosta. Tunnetusti kotimaiset piirit raivostuvat valtavasti jos niiden näkemyksiä koettaa päivittää 2000 –luvulle. Silloin ne hyökkää voimalla koska kaikki uusi on aina pahasta. Jos jokin on pakko ottaa vastaan, se otetaan pitkin hampain ja vannoen salassa kostoa.

 

Ugh! Olen puhunut.

 

Piilota kommentointilomake