Tossa tuli kuvailtua pitkin pohjoishämettä ja keskisuomea, joten annetaan matkaraportti nyt samoin tein. Korostettakoon etten ole minkäänsortin luontoihminen ja metsiä en lähde koluamaan muuten kuin että olen saanut hajua jostakin tärkeästä, joka täytyy todistaa käytännön kenttäkokeella. Tällä kertaa on kyse megaliiteista, valtavista siirtolohkareista jotka eivät olisikaan jääkauden vaan ihan ihmisvoimien asettamina. Otetaan selvää missä mennään.

 

logan stone

Kiinnostus heräsi kenties tästä Bo Westlingin sivustosta, jota jostain syystä en saa tähän artikkeliin toimivana linkkinä mutta kun itse etsii ja löytää, niin asennoituukin jo uudella tavalla :) Sivustoa kannattaa selata jo senkiin takia, että Westling on tämän alan pioneeri jolle kuuluu kaikki kunnia. Westling on päätellyt että muinaiset ihmiset Ruotsissa ovat siirrelleet kiviä tiettyihin asentoihin tietynlaiselle kohdalle. Suomessa nämä on tulkittu tämän ns. jääkauden tekemiksi. Kenties ne muuten voisivatkin olla luonnonoikkuja, mutta ongelma on, että ne ovat liian identtisiä. Kun kerta toisensa jälkeen löytää vaikkapa maakiven, joka on asetettu kolmen pikkukiven päälle, niin väkisin alkaa usko mennä luonnonvoimiin. Ymmärtäisi sen jos sellaiseen törmäisi kerran, törmäisi toistekin, mutta jos samaa alkaa löytää kymmenittäin, niin onhan sen sanottava ääneen; ne ovat ihmisen tekemiä. Eräs tuttuni – Lefa – on niitä tutkinut kauan. Hän tietää että ne sijaitsevat usein kalliokielekkeillä, ja jos ne on pönkitetty kolmella pikkukivellä irti maaperästä, etumainen kivi on usein punervaa kivilaatua kun takana olevat harmaita. Vaikka tämän arkijärjellä ymmärtääkin ihmiskäden tekosiksi, on olemassa kuitenkin muunkinlaisia kivityyppejä.

 

Jostain kumman syystä olen vakuuttunut että mitä isompi kivi – suoranainen siirtolohkare – sen varmemmin se on kivikauden megaliittikulttuurilta. Luultavasti saman kulttuurin tekosia joka on tehnyt myös kalliomaalaukset. Mitä pienempiä ne ovat ja ”vain” sadoissa kilossa punnittavissa, ne ovat nuorempia ja nuorimmat metsälappalaisten aikakaudelta rautakaudella. Sillä suurimmat megaliitit menevät vieläpä maantieteellisessä linjassa jostakin Venäjän karjalasta halki pohjois-karjalan, keskisuomen ja päättyvät pohjoishämeeseen. Jatkuen kuitenkin Ruotsin halki aina Norjan läpi Britanniaan, jossa näitä pidetään ilmiselvinä muinaiskohteina – dolmeneina. Meillä ne on tietenkin jääkauden tekosia. Sama pätee ns. kiikkukiviin, jotka muualla tunnetaan nimellä rocking stone, ja joita yleisesti pidetään megaliittikulttuurin tekosina, ja meillä tietenkin niin ikään jääkauden siirtäminä. Juuri näihin kiikkukiviin iskinkin silmäni.

ollinkivi

Ollinkivi on maamme ensimmäinen suojelukohde. Kivessä oleva pusuhuulinen kasvokuva on kameran luoma optinen illuusio. 

 

Ruoveden Ollinkivi oli tutkimusretkeni ensimmäinen kohde. Tiettävästi maamme ensimmäinen suojelukohde. Ollinkivi tuijottaa edelleen alas tielle, jossa on kulkenut keskiaikainen Vaasantie. Ajamalla sitä pitkin saa karkean aavistuksen millainen tieverkko oli 1100 –luvulla. Ruoveden Ollinkivi on niin helppolöytöinen että autolla pääsee suoraan sen alle. Edellyttäen ettei ole maanpetturi sillä Topeliuksen mukaan se putoaa sellaisen niskaan. Ajo-ohjeeksi Riittää kun ajaa ryövärinkupalta vähän etelään, ja kääntyy sitten armeijan varikoilta lähtevää hiekkatietä. Se ei sijaitse vesistön lähellä, eikä edes näkyvällä paikalla, mutta pidän sitä silti aitona muinaiskohteena.

Seuraava etappi olisi sitten Pihlajaveden heiluvakivi, mutta epäonnekseni töppään jotakin sen sijainnin suhteen, ja se jää löytymättä. Myöhemmin selviää että olin topannut matkanteon kilometriä liian aikaisin. Ei ole viittaa eikä polkua. On oja jonka yli hyppään tutkimaan tavallisia lohkarekiviä ja palaan paitsi pettyneenä, myös vaatteet märkinä. Ajelen eteenpäin kunnes kyllästyn, ja käännän auton päättäneenä pyyhkiä tämän kohteen listaltani. Tietämättä että viitta olisi ollut enää 600m eteenpäin. Toisaalta luulen että Heiluvakivi saattaa olla puhdas luonnonoikkukin, vaikka sen muoto on tyypillinen rocking stone. Samassa syssyssä jää näkemättä Hartikankivi Keuruulla. Joskus toiste sitten. Ehkä eniten harmittaa sadan kilometrin lisälenkki ilman erityistä hyötyä. katson bensamittaria ja pieni vitutus tulee takaraivoon.

 

Sen sijaan löydän etsimättäkin Kuoreveden kirkon ja sen takana olevan Jättiläiskiven. Polku lähtee kirkkomaalta kirkkoveneen luota. Kivi on kuuluisa siitä, että sen kyljessä on kalliomaalaus – joskin pelkkä läiskä. Se on valtava ja itse asiassa niin valtava, että sen väittäminen ihmisten nostamaksi alapuolella olevien maakivien päälle saattaa synnyttää epäuskoisia päänpudistuksia. Toisaalta juuri tämä samainen epäusko onkin ollut pääsyy, miksi näitä ei tiedosteta muinaiskohteiksi. Jättiläiskivi on ensimmäinen konkreettinen todisteeni että sekä kiikkukivi-kulttuuri että kalliomaalaus-kulttuuri ovat todellisuudessa yksi ja sama kulttuuri.

 

kuorevesi 1

Jättiläiskiven kyljessä on aitoa kalliomaalausväriä. On sitä tutkittukin mutta todettu vain väriläiskäksi - joka kyllä etäisesti on hirven muotoinen?

 

Harmitus mikä syntyi töppäilystäni Heiluvakiven luona ei ota laantuakseen. Pysähdyn rouvan kanssa syömään Jämsän Nesteelle. Verensokeri on aina kova juttu. Ruoka tasaa olotilaa eikä edes harmita että paistinperunat ovat loppu ja joutuu syömään keitinperiunaa. Kanankoipi on muhinut tuntitolkulla kunnes maistuu enää puulta. Huoltisruokaan ei voi olla kriittinen, se kuitenkin on nopeaa, täyttävää ja ennen kaikkea halpaa. On syynsä miksi olemme ajaneet tännepäin, sillä Luhangan tie, eli reitti Päijänteen itäpuolelta on aina ajamisen arvoinen. Loputtomien kurvien, ylämäkien ja laskujen jälkeen matka etenee kohti Sysmää. Ennen Heinolaa on Sysmän liikkuvakivi jota myöskään ei tarvitse etsiä, kivi löytää etsijänsä. Sen verran selvästi se on Onkiniemen risteyksessä. Käyn nappaamassa kuvan ja vastapäätä tietä on menossa iso liikenneratsia jossa sakkolappuja kirjoitellaan ja ajokortteja pannaan kuivumaan. Itse onnekkaasti – kiveä etsiessäni – ajoin saman ohituskaistan reippaalla alinopeudella. Kivi on muodoltaan, sijainniltaan ym ilmiselvä ihmistekele, olkoonkin että kaiken logiikan mukaan järvenranta olisi hyvä olla kohdassa, jossa seisoo poliisiautoja rinta rinnan.

 

keinukivi 2

Sysmän Keinukivi on sekin megaliitti.

Matka se vaan jatkuu. Asikkalan kannas vetää kevyesti vertoja itäiselle Punkalaitumelle, ja johdattaa Päijänteen toiselle puolen. Täältä löytyy Kuhmalahden Kiikkeräkivi, joka sen sijaan seisoo rantamalla. Se löytyy jättämällä auto Matinojan lepopaikalle ja dallaamalla muutama sata metriä Tuuloksen suuntaan. Näkyvillä on muitakin potentiaalisia kiviä, mutta rakentaminen on myös tiivistä. Lähes jokainen kivi seisoo jonkun pihamaalla, ja niin Kiikkeräkivikin.

kiikkera kivi

Kuhmalahden Kiikkeräkivi

Matka on nyt jatkunut yhtäsoittoa 12 tuntia, ja Kangasalan valot pilkottaa vastaan. Käyn ottamassa vielä yhden kuvan megaliitista joka seisoo kerrostalon takana olevassa metsikössä. Kiikkukivi se ei ole mutta jalustalla seisova kumminkin, ja muoto paljastaa sen muinaiskohteeksi. Sitä ei ole merkitty mihinkään, ja sattumalta sain sen tietooni kun Lehtosen Jussi sen kerran minulle näytti. Nimettäköön se nyt Jussinkiveksi.

jussinkivi

Jussinkivi - jonka olen nimennyt löytäjänsä Lehtosen Jussin mukaan - seisoo Kangasalan taajamassa. Jostain syystä en ikinä saa otettua siitä kuin epäselviä kuvia.

 

Sellainen reissu. Kyllä tästä maasta löytää edelleen muinaiskohteita joita ei ole sellaiseksi edes tajuttu. Miten laaja ilmiö tämä on, sitähän ei tiedetä. Se onko joku kiikkukivi päätynyt kunnan nähtävyyskohteeksi on sattuman satoa. Vielä enemmän sattumaa sattuuko sinne eksymään joku geokätköilijä tai blogitaitoinen erähenki-ihminen. Mitään virallista tutkimusta ei ole olemassakaan. tai korjataan - tämä päivitys on nyt virallisen tutkimisen alkuhetki mutta kauanko kestää ennen kuin asiaan innostutaan jää nähtäväksi

Jukkis

 

Gravatar
Sini Tinttinen
Mistä löytäisi kaikki Suomessa sijaitsevien megaliittien terävät kuvat ja eri suunnilta otettuina, että pääsisi tutkimaan niiden kuvioita? Ikivanhoja valtavia megaliitteja sitaitsee ympäti maapalloa, niiden merkitystä ei aina saada selville, mutta osa niistä esittää joko eläimiä, ihmisiä tai niiden yhdistelmiä eri suunnista katsottuna. Suomenkin megaliitit tulisi selvittää ja suojella kuten yleensäkin muinaismuistot suojellaan.
Gravatar
Saila Rintee
Raisiossa on kolmen kiven päällä seisova valtavan iso kivi. Nimeltään Tapionalttari.
Piilota kommentointilomake