Ouramoinen on sen verran omintakeinen kirja, että ansaitsee tulla mainituksi ihan tässä etusivullakin. Myönnän että kirjatyyppi hämmentää edelleen, ja on vieläkin vähän puulla päähän lyöty, mitä siitä sanoisi. mutta koetetaan.

 

Tehdään heti alkuun selväksi että kirjailija Juha Jyrkäs on kirjoittanut soturieepoksen, joka tyyliltään ei montaa esikuvaa omaa, sillä lähinnä Kalevala taitaa olla sen lähin hengenheimolainen. Tehdään sekin selväksi, ettei itselläni ollut mitään aikomusta lukea sitä missään kohtaa, ja olen vältellyt sen ottamista edes ilmaiseksi, sillä runous nyt on viimeisintä mitä lukea aion. Nähdessäni kirjailijan itsensä sitä kauppaamassa, onnistuin pitkään vilahtamaan pylvään taakse, tai vetoamaan rahattomuuteni. Vaan niinhän siinä kävi, että jäin ns. mottiin kirjailijan kanssa yhteen terassipöytään ja käytännössä se pakkomyytiin allekirjoittaneelle.

 

ouramoinen juha jyrkas

 

 

Ei se silti tarkoita, etteikö se olisi lojunut auton takaikkunalla sen verran kauan, että alkoi jo aurinko käpristää sivuja. Seuraava vaihe olikin sitten kun venasin muijaa töistä ja kun muutakaan luettavaa ei ollut, otin sen käsiini ja aloin sitä hajamielisesti selaamaan. Sieltä täältä, värssy kerrallaan. Kyllähän se tuli kuitenkin selväksi, että selvä finno-ugristi tämä Jyrkäs on. Vielä sen heitin takaisin takapenkin kätköihin. Runoutta. Sehän nyt on vihoviimeistä mitä ihmispolo lukea saattaa.

 

Seuraava näytelmä nähtiinkin sitten Jyväskylän sci-fi –messuilla jossa Jyrkäs myi teostaan kun häkää. Sivusta seurasin että lähes joka toinen sen osti, osaksi varmaan siksi, että Jyrkäs kiistatta on hyvä myyjä, sillä huippumyyjä uskoo aina siihen tuotteeseen, jota kauppaa. Mutta kai tässä on jotakin muutakin takana – ehkä se oikeasti on hyvä kirja, mutta minäpoika toivottoman ennakkoluuloisena en vaan tiedosta mestaria keskuudessamme. Siitähän piti sitten ottaa selvä.

 

Luin sen sitten vihdoin viimein, ja luin viimein toiseenkin kertaan. Runoudeksi se oli yllättävän helppotajuinen ja riimitasoltaan svengaava. Vaikeita sanoja ei ollut, ja myönnetään etteivät riimit kompastelleet missään kohtaa. Niissä tuntui olevan oiva rytmi, tarina pysyi kasassa, ja olihan aihepiirikin riittävän omintakeinen, jotta se kiinnosti sittenkin omintakeisella kertomuksellaan. Siinä oli siis joku soturi nimeltään Ouramoinen, jota en tässä läpikäy sisällöllisesti sen enempää. Tarinaa voisi kai kuvailla kovinkin arkkityyppiseksi, lähes jungilaiseksi metaforaksi, joka on kirjan yksi tasoista. Kovinkaan laskelmoidulta tämä ei kuitenkaan vaikuta, sillä piirre joka siitä tuntuu erottuvan on sen vilpitön asenne, ilman että se vaikuttaa lapselliselta. Tämä on kirjan toinen taso. Kirjailijan oma asenne paistaa runojen lävitse.

 

Kyseessä on kumminkin kai runokirja. Olkoonkin että viitteitä voi tosiaan hakea fantasia-kirjallisuudesta, tai kuten minä; Kalevalasta, mutta se on jotakin ihan omaa lajityyppiään. Ei se oikein puhtaana runokirjanakaan istu. Tässä kohtaa pitäisi kai sanoa jotakin sen postmodernista ulottuvuudesta, sillä nykypäivänähän on tapana sekoittaa eri lajityyppejä keskenään kun luodaan jotakin ihan uutta. Silti postmodernismi on tästä hyvin kaukana, sillä enemmän se on klassista koulukuntaa, jollaiselle edesmenneet fennomaanit olisivat taputtaneet suomettaren iltamissa. Se on puhdasveristä supisuomalaista ugrilaisuutta sana kirjaimellisessa merkityksessä. Jotakin joka haastaa kansallisella tasollaan, ja joka ei välttämättä istu nykypäivän aatehenkeen. Silti se ei haasta vaan on – kuten sanoin – hyvinkin vilpittömässä mielessä tehty soturirunoutta.

Teos on siis monessakin mielessä anarkistinen.

 

pohdittavahan sekin on – onko Jyrkäs hyvä runoilija? Sehän tämän kirjan viime kädessä kuitenkin ratkaisee. Omasta mielestäni on, sillä värssyt todellakin rimmaa. Runoushan on käsittääkseni kuitenkin melkoisen monisyväinen juttu, joskaan en ole paras asiantuntija siitä mitään sanomaan.

mutta kuitenkin luin sen ahmaisemalla, ja luin vielä toiseenkin kertaan. Pääosin kai siksi että pohjimmiltaan kyse on viihtymisestä kirjan parissa, ja kyllähän tämän parissa tavallinen lukija viihtyy jos kerran minäkin.

 

Selatkaa jos törmäätte. Ostakaa jos viitsitte

Jukkis

Piilota kommentointilomake