Teinpä se minäkin löydön, tai pikemmin oma osani oli asian julkistamisessa. Hepehän sen huomasi, ja laittoi mulle valokuvan Finlaysonin palatsin puistosta ja kyseli onko Tampereella muitakin kuppikivipaikkoja kun tämä? Häh? Eihän Tampereella ole yhtään kuppikiveä… mistä se puhuu? Kävin sitten paikanpäällä, vakuutuin ja otin yhteyttä toimittajaan.

kuppikallio finlaysonilla light
Allekirjoittanut on tunnettu linssilude joka osaa hyödyntää sen ns. mediatilan

Ei sitä vaan tahdo uskoa. Että Tampereen ydinkeskustassa vois olla kokonaan löytämätön kuppikivikallio, jonka päältä lukemattomat jalkaparit ainakin kesäajan tallailee. Eikä kukaan huomaa mitään. Se on vaan niin uskomatonta, ettei mene järkikultaan. Kun sitten kävin paikanpäällä, ilmiselviä kuppejahan ainakin osa oli, joten uskottava se on. Suomalainenhan on luonne, joka epäilee periaatteestakin, ja tässä kävi silti pitkällistä jaakobinpainia itsensä kanssa. Mitään ongelmaa ei olisikaan ollut, jos tämä olisi löytynyt jostain sysimetsästä, jolloin muodot olisivat heti kertoneet mistä on kysymys. Taajamassa tulee ekana mieleen itsensä nolaamisen pelko. Mikään ei tunnu inhottavammalta kuin että joku sitten tietää että noitahan hakkas yks koikkalainen kuuskytluvulla kun tähän piti saada joku kyltti pystyyn. mutta jos jotain aikoo maailmassa saada aikaan, pelko pois.

Ei siis ihme, että kun olin aikani paininut omien epäröintieni kanssa, kävin paikalla toimittajan ja valokuvaajan kanssa. Koetin vedota siihen, että on näitä nähty useita kymmeniä, ja jonkinlaista harjaantunutta silmää on asiaan tullut. Kehotin silti tekeen jutun kieli keskellä suuta kaiken varalta. Voi kai sanoa, että siirsin pelkoaspektin toimittajan korvien väliin. Hänelle tuli mieleen sama asia: entä jos tälle kaikelle löytyy jokin toinen selitys – silloin on nolannut itsensä ammatillisesti, ja vaikuttaa vähän yksinkertaiselta heppulilta. Viisaasti hän olikin tehnyt toisen reissun arkeologin kanssa, jolle nyt työnnettiin mustaapekkaa kouraan, ja jonka rooli samaan aikaan oli olla innokas että epäilevä. Miltä se nyt vaikuttaisi jos alan ammattilainen erehtyisi, ja munaisi.

Niille jotka eivät ole rampanneet kuppikiviä läpi, he eivät välttämättä tunnista sitä tunnistamisen problematiikkaa. Oikeastaan tämä kallio tarjoaa parhaat eväät asiaa tutkia.

Kallio jakaantuu oikeastaan kolmeen kenttään, jossa on nähtävissä kolme eri kuppityyppiä.
tampereen kupit
Sitten aletaan olla lähellä kuppikivityyppiä, joka saa epäilyksen heräämään - sittenkin kuppikivikallio?

Alimman kentän muodostavat pienet – vain muutaman senttimetrin halkaisijaltaan – olevat kolot, joiden syvyyskin on hyvin vaatimaton – jotkut vain muutaman millimetrin. Niitä pitää helpolla luonnontekeminä, mitä ne kyllä voivatkin olla. Toisaalta niissä on se kupeille tyypillinen saippuainen pinta, tumma pohja ja kiinteän pyöreä muoto, jollaisia kuppikivissä tapaa nähdä. Se liittyy niiden tekotapaan johon kuumentaminen on oleellisesti kuulunut. Mikäli museoviraston rekisteriportaalia jaksaa selata, yleensä maininta ”epäselvät kupit” vihjaavat tähän tyyppiluokkaan.

Keskimmäisen kentän muodostavat sitten jo ehdat kupit. Samaan kiinnitti näemmä arkeologikin huomionsa. Periaatteessa koko kalliota voi pitää luonnonmuodostelmien ja modernien kivityökalujen synteesinä, mutta keskellä olevat kupit ikään kuin sotivat ”ei se mitään ole” –ajatusta vastaan. Kiistatta ne ovat liian matalia mutta se selittyy ajan saatossa tapahtuneella hioutumisella – päältähän on kävelty vuosisatojen ajan, ja kun ajattelee että ko. niemennokka on ollut myös saari, se on voinut välillä olla myös vedenalla, jossa vesi sitä silottaa. Vaan voisivatko ne olla luonnollisia? Verrattuna kallioissa tyypillisesti oleviin tafoneihin, eli kalkkitaskuihin, tafonit ovat pitkulaisempia, ja vähemmän symmetrisiä. Kyllä ne ovat ihmisen tekemiä, ja ilmeisesti nämä kupit aiheuttivatkin sen, että arkeologit palaavat apajalle.
kupit
Nämä kupit ovat kiistatta ihmisen tekemiä, mutta ovatko moderneja vai muinaisia - siinäpä kysymys

Kolmas eli ylin kenttä on sitten aurinkokellon ympärillä. Siinäkin on muutama selkeä kuppikolo, mutta myös muutama liiankin täydellinen kuppi. Kaivoin ne esiin, ja niiden syvyys on melkoinen. mutta ne eivät ole kivikiilojen tai porien tekemiä, asia jonka vahvistaa toisessa kupissa oleva kvartsisydän joka on kupin sisällä korkeammalla kuin reunat. Tahdotaan tai ei tahdota – kolot ovat kaiverrettuja, eivät porattuja. Ontelomainen, syvä kuppi ei ole tavaton. Pälkäneen Lassilan kuppikivi on sitä lähellä, mutta vastaavat identtiset kupit löytyvät vasta Ruotsin puolelta. En kuitenkaan sulje pois kokonaan poran mahdollisuutta, mutta tohdin epäillä, onko koskaan käytetty poraa tai kivikiilaa jonka halkaisija olisi useita senttimetrejä. Käytännössä sen pitäisi olla ontolla putkella lyöty, jotta kvartsiydin jäisi koskemattomaksi, mutta sehän on mahdotonta. Paradoksaalisesti nämä kolot ovat selkeästi ihmisen tekemiä, mutta ovatko ne moderneja, onkin sitten selvittämisen arvoinen kysymys.

Sitten on vielä kallion vieressä yksittäinen kivi jonka pinnassa on syvä pyöreä reikä. Myönnän että itsekin suhtaudun siihen aavistuksen epäillen, sillä se on liian tyylipuhdas ja voi hyvinkin olla luonteeltaan moderni. Yhtä kaikki, yhteenvetona tuon esiin että kyseessä on enemmän kuin varmuudella kuppikivikallio, mutta sen tunnistaminen vaatii ns. ammattisilmää, ja sen takia sitä ei ilmeisesti ole koskaan löydettykään. Kuten huomaatte, aavistuksen varauksellinen tuppaan oleen itsekin, mutta se johtuu vaan tuosta pelkoaspektista. Tälläistä suurlöytöä ei vaan voi niellä kylmiltään vaan tarvitaan ns. pureskeluaika. Sen verran tunnen aihepiiriä että omaan kyllä silmää erottaa luonnonmuovaamat moderneista porausjäljistä, ja kuppikalliot siinä väliissä. Kallion ongelma on vain siinä, että periaatteessa kaikkia näkemyksiä voidaan painottaa. Kallio on sen verran haastava että lopulliseen päätelmään tarvitaan kokemusta ja harjaantunutta silmää, mutta kun ne on - se on sitten ehta muinaismuisto.


Piilota kommentointilomake