Tuossa kun piipahdin Hengen- ja tiedonmessuilla, ja kun pöytäni oli täynnänsä muinaissuomea käsittelevää kirjallisuutta, niin puheenaiheet oli tietenkin ennalta-arvattavia. Hölpötin ja kuuntelin ja yksi teema nousi tietenkin ylitse muiden, ja sehän on Kalevala. Minulla ei ollut tähän asiaan muuta lisättävää kun mitä Vaietussa muinaisuudessa on käsitelty, eli runouden varsinaista syntyä.

Olen oikeastaan aikas jyrkkä ajatukselle, että muinaissuomalainen runous voisi syntyä yksittäisissä savutölleissä – vaikkakin siellä sitä vaalitaan. Runous on omanlaisensa kulttuurijuttu, joka voi syntyä vain ja ainoastaan jonkinlaisessa korkeakulttuurisessa viitekehyksessä. Asia on helppo tajuta seuraamalla toisten maiden perinnerunoutta joka yleensäkin vaatii liudan oppineita, kirjureita – jos kirjoitustaito on hanskassa – ja sitä tarvittavaa ylijäämää jonka avulla kulttuurintuottaminen on mahdollista. Lyhyesti sanoen, puhumme siis hovista. Niistä samoista hoveista joissa kuninkaat ja ruhtinaat ovat suosineet monenkirjavia trubaduureja, bardeja, musikantteja ja runonlaulajia.

Lähin vertailukohta – ideansa puolesta – lienee Germaniassa vaikuttanut Hallstatin kulttuuri. Siinä idea oli, että yläluokkainen ylimys karautti hummallaan vääntämässä jonkun uroteon, jolla sitten kerskui lopunelämäänsä, kun katsoi olevansa sankariteon tehnyt. Tai itse asiassa, eihän hänen arvolleen sopinut itseään kehua, vaan sitä varten oli pestattu hoviin joku tyyppi, joka teki lauluja ja runoja tästä tyypistä, ja mielisteli tätä soittimen kielet vinkuen. Jokin tälläinen hovi on Kalevalankin takana, ja on hyvin luultavaa että Kalevalan keskeiset hahmot ovat kauan sitten eläneitä historiallisia henkilöitä.
panelia

Länsirannikon muhkeat kuninkaanhaudat tarjoavat oivalliset puitteet yläluokkaiselle elämänmenolle joka tarjoaa myös runokulttuurin synnylle oivalliset puitteet.

Vaan ketkä? Itse kun olen länsisuomen koulukuntaa, näen että ainoa reippaan yläluokkainen kausi on ollut pronssikaudella, jossain siinä vuosien 1500 – 900 eaa. tietämillä. Näkemys eroaa radikaalisti yleisestä tulkinnasta, jonka mukaan Kalevala on ns. päivitettyä runoutta johon on takertunut useita aikakausia. Merirunous tulkitaan herkästi viikinkikaudelle, raudansyntyrunous tietenkin rautakaudelle jne. Minä en tätä purematta niele. Maanviljely on aloitettu tässä maassa ainakin neljä kertaa historiansa aikana, merillä on liikuttu aina, ja metallurgian varhaishistoriasta meillä ei voi olla kuin hataria käsityksiä. On aivan perusteltua sanoa, että kaikki runotyypit aina maanviljelyrunoudesta sotarunouteen on ollut olemassa myös pronssikaudella. Kalevalaa ei ole sen jälkeen runoiltu, mutta yllättävän sitkeästi kuitenkin ylläpidetty vuosisadasta toiseen. Oleellista on tässä asiassa ymmärtää, että runous ei voi syntyä ilman ylituotantoa joka mahdollistaa yläluokan syntymisen, ja yläluokan perässä syntyy kulttuuria. Tätä pohdintaa on aina vältelty, koska se sisältää kiellettyjä asioita – vaiettua muinaisuutta.

Lyhyesti sanoen, Kalevalaa on tulkittu eksegeettisin menetelmin, joka voi olla relevantti keino tutkia Vanhaa testamenttia, mutta Kalevalaan sama tutkimusmenetelmä ei istu kuin keinotekoisesti. En silti sano, etteikö sen uskonnollinen puoli voisi olla vanhempi. Sillä uskontojen kakkoskysymyksenä on vasta mitä meille tapahtuu kuoleman jälkeen, ja ikuinen ykköskysymys on; miten maailma on luotu. On tiettyjä viitteitä että luomiskertomus saattaa jollakin salaperäisellä tavalla periytyä jo aiemmalta kalliomaalauskulttuurilta.
hartikankivi 1 etu pieni
Kalevalaisen luomistarun mukaan maailma luotiin kun sotka muni rautamunan - eli punaisen munan. Onko tässä luomiskertomuksessa laajempikin avain megaliittien puna- ja harmaakivisiin jalkakiviin?

Yhtä kaikki, Kalevala on siitäkin huolimatta kaiku kaukaa menneisyydestä. Se kielii että maassamme tuntuu vallitsevan oivallinen korkeakulttuuri aina kun keskilämpötila nousee nykyistä korkeammalle, ja tämä kulttuuri myös romahtaa ilmaston kylmenemiseen. Ilmiö on toistunut ainakin viisi kertaa, mutta pronssikautinen jakso jätti jälkeensä myös suullisen kulttuuriperinteen. Ottaen huomioon rautakautisen kivimonumentti –jakson, se kielii että kivillä on yritetty ylläpitää edellisen kulttuurin jäänteitä, jonka kunnian päivät tosin olivat enää etäisiä muistoja nuotiotulilla.

Jukkis

Piilota kommentointilomake