Jokohan viimein pääsisimme kronologiamme viimeiseen osaan ja voitaisiin panna tällekin vihdoin viimein loppu ja aamen? Toivotaan ainakin, huokaa kaikki. Nyt katselemme enää kaikkea yleishärpäkettä mitä on tullut touhuttua.

zombie zoneZombievyöhyke on edellleen saatavissa Mediapinnasta.

Jotenkin sitä oli jossain kohtaa syytä laajentaa populaarikulttuurin puolelle, ja tein – pikemmin sutaisin – tuollaisen kun Zombievyöhyke. Nimi jo kertoo olennaisen ja aika taktisesti se oli laskelmoitu siihen hetkeen kun walkingdead alkoi pyöriin telkkarissa ja zombbareista tuli ns. päävirtaa. Ei siis ihme ettei se flopannut ollenkaan – päinvastoin. Sain jopa siitä Satakunnankansaan pienen puffijutun joka piristi kummasti näkyvyyttä. Se oli lupaava alku tälle saralle, joka tuli tehtyä lähinnä jonkinlaisen ohimenevän inspiraation vallassa. Zombievyöhyke on omissa silmissäni jotenkin keskinkertainen, aloittelijatapaan ohut ja sisällöllisesti tuttuja latuja seuraava. mutta ihmiset pitää just tälläsistä perinteisistä tarinoista koska ne voi uppoutua kontekstiin samoin tein.

Jattihamahakit
Jättihämähäkit oli puistattava kirja vailla vertaa ja samalla myös flopannein teokseni. Kuka tuollaista haluaisikaan lukea? Kauheaa tarinaa alusta loppuun. Loppuunmyyty - onneksi.

Joten aloin sitten miettiin laajemmin mikä kauhukirjassa on sitä pelottavaa ja tein puhtaana omakustanteena tuollaisen kun Jättihämähäkit. Kirja joka iski suoraan itsekunkin araknofobiseen sieluun, ja sitähän kavahdettiin niin, että ei sitä kukaan iljennyt lukeakaan. Tästä ainakin opimme että vaikka kauhukirjaa mainostetaan pelottavana, todellisuudessa puhutaan jännittävästä mielentilasta mutta oikeaa pelottelua ei kannata harrastaa. Vielä vähemmän mainostaa että tää kirja tulee uniin… Pidetään tota jättihämähäkkiä vaikka psykologisena kokeena, joka lienee myös flopannein kirjani kautta aikain. Ainahan ei voi onnistua. Se mikä näissä oli uutta, oli kirjahahmot jotka on ihan todellisia ihmisiä. Kovin montaa kertaa ei yksikään kirjailija ole tätä kikkaa käyttänyt.

apokalypsi
Jättihämähäkkeihin tilasin mainoskampanjaksi myös täydellisen kauhean kuvituksen...

Omasta mielestäni Jättihämähäkit on äärimmäinen kuvaus äärimmäisistä tapahtumista. Vaikka itse sanonkin, niin se on mulle rakas koska se tuli suoraan sydämestä. tai pikemmin siitä ihmissielun pimeältä puolelta, mutta sen suurin tragedia on, että oma makuni ja suuren yleisön maku eivät juurikaan kohtaa. Omalla tavallaan se oli liian radikaali ja pitkälle viety viritys. Hämäri on flopannein kirjani kautta aikain, johtuen monista virheistä joita silloin tein, kun kokeilin omia siipiä. Joten kovin suurta intoa ei sitten ole ollutkaan jatkaa kauhukirjailijana. Jotenkin se vaan siitä lipsui sitten tuolle elokuvapuolelle.

zombie kuvaus
Zombievyöhykettä tehdessä oli ainakin saakutin hauskaa. Lyhytelokuva Zombievyöhyke että Suomalaisten Tuho ovat katsottavissa youtubessa. Alkujaan ne olivat mainoselokuvia jotka alkoivat muodostamaan omaa elämäänsä

Mun tieni elokuvantekijäksi on edennyt kognitiiivisesti. Se on alkanut jostain videohaastattelusta jossa sitä huomas että haastattelijan kanssa kemiat synkkaa. Ehdotin sitten että voitas tehdä noista mun kirjoista mainoselokuva. Syntyi tää suomalaisten tuho –mainoselokuva joka on jopa yllättävän hyvä, ja heti peräänhän sitä alettiin tekeen tota Zombievyöhykettä. Se taas ilmestyi vasta muutama vuosi sen jälkeen kun kirjakin oli jo nähnyt parhaan päiväyksensä, mutta itselleni se oli tärkeä kolmiminuuttinen lyhytelokuva, koska opin itsekin sivusilmällä jotain elokuvanteosta. Mulla oli onnea tässä asiassa, sillä elokuvanteosta en tiennyt yhtään mitään, enkä tiedä vieläkään, mutta onnekkaasti tyypit teki siitä mulle elokuvat. Lisäksi on sanottava että indie-piireissä on tapana että tulokkaita autetaan kykyjen mukaan, eikä siellä niin suurta tähteä olekaan, etteikö se uhrais aikaansa noviisin auttamiseksi. Se jotenkin kuuluu siihen genreen. Vastaavasti olen sitten itsekin ollut jeesimässä muutamassa opiskelijatuotannossa. Kävin sitten lisäopissa avustajana jossain poliisit –kotihälytys –sarjassa. Toisella kertaa ei näkyky kun käsi ja toinen vissiin sensuroitiin kokonaan, kun ei ole telkkarista tullut. En minä häneen puutu mutta ei avustajia sais kohdella ihan kun karjaa, siitä jää kaikille vaan paha maku suuhun.

vaivaistalo
Vaivaistalo oli kunnianhimolla tehty kartanokummituselokuva. Video on loppuunmyyty mutta alustavasti se on päätetty vapauttaa youtubeen jossain kohtaa.

Joten oli aika tehdä oma elokuva ja syntyi 40 minuuttinen Vaivaistalo. Se on sellainen klasssinen kartanokummittelu koska ..äh… rakastan sitä lajityyppiä. Ei se mun mielestä huono ole, ehkei se kestä montaa katselukertaa mutta harva muukaan elokuva. Ihme kyllä, se ei edes ole campia, vaikka on amatöörien tekemä ja kuitenkin ihan tosissaan. Viikko sitä väännettiin Kangasalan Lepopkodilla ja sen keikan jälkeen huomasin itsessäni tiettyjä erityiskykyjä. Yksi on tuo aikatauluttaminen joka on kerta toisensa jälkeen mennyt nappiin. Jos sanon että joku juttu kestää kaksi tuntia, niin se yleensä on kestänyt kaksi tuntia, eikä esim kuutta tuntia tai jopa kahta päivää. Nyrkkisääntö kai on, että kun tekee 10-12 tuntista päivää, saa valmista elokuvaa aikaan n. nelisen minuuttia. Jotenkin onnistuin kiertämään tämän säännön. Tiettyä luonnonlahjakkuutta olen itsessäni huomannut.

niina
Niina - palkkionmetsästäjä saattaa sisältää väkivaltaa ja voimakkaan feministisiä kohtauksia. Tulossa keväällä 2016.

Tässä on ilmestynyt vielä muutama muukin. Ihka aito kalkkuna tehtiin harjoittelumielessä eli lyhytelokuva Niina – palkkionmetsästäjä. Se piti tehdä harjoitustyönä ennen varsinaista kokopitkää elokuvaa. Vähän kun treenimielessä. Niina on kaikkea sitä mitä kunnon kalkkunalta voi odottaa. On olemassa juttuja jota elokuvantekijät ei tee koskaan ettei se joudu telkkarissa sensuuriin haaviin. Kunnon kalkkunassa ei taas sit muuta olekaan kun alastomuutta, kiroilua ja hillitöntä väkivaltaa, joten siltä pohjalta lähdettiin. Kyllä siinä näkyy vahva kunnioitus kreivi Splattensteinin tuotantoa kohtaan, jota olen aina pitänyt alakulttuurielokuvan nerona.

prioni
Kauhuelokuva Prioni kuvattiin kesällä 2015 ja ilmeisemmin se tulee valmiiksi kesällä 2016. Kyseessä on vahva eeppinen draama maailmasta jossa ruoka on loppu, ja ihmisliha ei ole ylenkatsottua.

Heti sen perään lähdettiinkin sitten kokopitkän kimppuun, sillä alusta oli selvää, että ennemmin tai myöhemmin teen ihan oikeankin elokuvan. Siitä tuleekin sitten melkeen kaksituntinen raina ja sen näkee sitten miten se otetaan vastaan. Sen nimi on Prioni ja se tulee edustaan melko harvinaista post-apokalyptista lajityyppiä ja vielä harvinaisempaa näkökulmaa. En sano siitä tässä yhteydessä tämän enempää kun on vielä niin keskentekoinen.

Yhdistävä tekijä on ollut kai jonkinlainen kauhuaiheinen juttu. Olen oppinut että se on suomessa suhteellisen alkeellisella tasolla ja lähinnä tuontitavaran varassa. Meidän kulttuuri ei vaan oikein ole orientoitunut tälle puolelle, enemmän se on toi sci-fi joka vetää väkeä. Aika näyttää nouseeko tässäkin suunnassa vielä tie pystyyn, sillä en minä ole suinkaan pyrkimässä tusinatekijäksi vaan isken aina inspiraation vallitessa. Toisaalta tiedostan liiankin hyvin että alan olla liian vanha näihin juttuihin, nimeähän näissä saa jos jaksaa tahkota muutaman kymmen vuotta ja kerätä faneja hissukseen. Eli kyllä tää tuntuu kans sellaiselta jolla on loppu näköpiirissään. Mutta ei kaikella ole aina tavoitetta – kyllä sitä kannattaa tehdä mitä vaan, jos se tuntuu oikealta tai hauskalta.

Mitäs muuta olen tehnyt? Olen ainakin kovasti kiilannut tuonne Tampereen UFOn huvitoimikunnan puheenjohtajaksi, eli järkännyt tampereella rajatiede- ja muinaishistoria aiheisia luentoja. Tää on pakko mainita koska nyt ei ole itsekehulla rajaa. Meillähän on ollut mielenkiintoisia teemoja ja väliin on väkimäärää ollut yli sadankin. Vaikka tosiaan itse kehun, niin harva yhdistys pystyy kehuun moisella väkiryntäyksellä. Salaisuus on ollut mediaseksikkäät aiheet ja kutkuttavimmat puhujat jota vaan maasta löytyy joten selvää että tässäkin tulee vielä pää vetävän käteen – tai oikeastaan tuli jo, ellei sitten lähde kierrättämisen tielle. mutta ei tän homman pitänyt ollakaan kun väliaikainen juttu, sillä itsehän en ole koskaan tajunnut näitä rajatieteen yleisöluentoja jossa istutaan perskannikat hiessä tuntitolkulla kuuntelemassa jotain jorinaa. Itsehän välttelen sellaista kun ruttoa.

Seuraava kehitysaskel onkin sitten jokin isompi tapahtuma joka olisi myös toiminnallisempi. Jotkut saattavat vielä muistaa Hermeetikko-päivän jossa oli varpushow, taikuri ja muuta actionia. Minähän olen nyt vuokrannut Haiharan kartanon lauantaille 19.03. ja aattelin et pidetään siellä täysin kajahtanut ohjelma. Mm. varvunkäytön SM-kisat, esp-kortti –bingo ja kattellaan toi Niina – palkkionmetsästäjä jos saan sen valmiiksi siihen mennessä. Koetan vielä järjestää paikanpäällä pienet kummitusjahdit, kun nyt klassiseen kummituskartanoon kerran on eksytty. Mut kai siinä on enemmän pelkona toi että kun on totuttu vaan luentoihin ja myyntipöytiin, ei sit osata enää rakentaa ohjelmaa joka perustuu kunnon hauskanpidolle. Ihan kaikkea en minäkään sinne sit voinut laittaa: tulikävely on vissiin liian iso järjestettävä ja Tesla-show olis kyllä makee, mutta käsitin että ne sähköpylväät on jollain lailla vaarallisia. Jos tää nyt menee putkeen, niin kaipa tätä muutama vuosi tässä voidaan järkätä.

hyppy voitto
Jukkis on voittanut yleisöäänestyksen vuoden rajatietokirjasta ja suhtautuu asiaan kirjailijan arvokkuudella...

Sivumennen sanoen on myös yksi varsin mielenkiintoinen aluevaltaus. Se miten olen alkanut elämään omaa elämää myös kirjojen sivuilla. Se alkoi kyllä ihan tosta itsetekemästä Zombievyöhykkeestä, jossa tein itsestäni satiirista pilaa, mutta sitten ilmestyi tollanen suomen daVinci-koodi kun Atlantiksen perilliset, jossa niinku ratkottiin jotain suurta arvoitusta, ja otettiin myös yhteys tamperelaiseen rajatieteilijään, joka oli tällänen polkupyöräilevä salaliittoteoreetikko. Sitten mun juttua on nähty myös Ufohauta –romaanissa. Yleensä se on toi tampereen pentagrammi joka kanssa kummittelee monessa paikassa; Iltasanomien Mysteerit –liitteessä, Aviisissa ja jopa kirjassa Kaiken takana on salaliitto.

Ehkä suurin pommi oli toi kun kuulin että musta on kirjoitettu kokonainen kappale yhteen kirjaan. Villi Suomen historia esitteli tän maan pahimmat muinaisteluhörhöt, ja vaikka kirjan teema ei niin ylistävä ollutkaan, niin itse tykästyin siihen. Lähinnä kai siihen että taisi olla eka kerta kun joku on ottanut tuotannostani ja sanomisistani oikeasti selvää, eikä lätkäise kasaan jotain vaan kuulopuheiden perusteella. Mun mielestä kirja oli muutenkin hyvin inspiroiva, ja vieläpä nasevasti kirjoitettu.

kirjakauppias
Myös sen olisii voinut mainita että liikuskelen enemmän tai vähemmän aktiivisesti erinäisillä kirjamessuilla kauppaamassa lähinnä omia hengentuotteitani. Hyvin on juttuun aina päässyt, 
Se kun on edelleen ainoa paikka tavata lukijakuntaansa livenä.


Nyt on tälläinen pieni esittely sitten lopussa, ja mitä tähän nyt sitten vielä sanoisi? Kovin palljoa en kertonut ittestäni kun pikemmin tuotannostani. Ei mussa ittessä mitään mielenkiintoista olekaan. Minä olen tämmöinen mies, en pitele kynttilää vakan alla, ja uskon oikeasti muuttaneeni tässä maassa jotain. En tiedä tarkalleen mitä, mutta jotain. Missä määrin tämä tie on muuttanut minua itseäni – en tiedä sitäkään. Tietty elämäntapa tai –asenne on tullut valittua, enkä voi tietää oliko se oikea vai väärä, koska en ole vaihtoehtomallia koskaan elänyt. Meillä kaikilla on kai oma kohtalomme ja tarinamme? Eikä olla lopussa vielä. Ainakin kymmenisen vuotta on vielä aktiivista aikaa, ja tässä kohtaa on mahdoton vielä sanoa, minne kohtalo kuljettaa.

Piilota kommentointilomake