Tiesittekö että olen yksiä harvoja joka on kokonaan lukenut MH17 –raportin? Nyt kun ilmatilassa on ollut juttua myös taannoisesta JIT –ryhmän lehdistötilaisuudesta, ajattelin sanoa aiheesta muutaman sanasen noin yleistasolla.

Se mikä tutkimuksessa on ollut koko ajan vallitsevana linjana – jo ennen tutkimusten alkuakaan – on ollut leimallisinta todistaa MH17 pudotetuksi nimenomaan BUK-ohjuksella. Ei millään muulla aseella eikä muilla keinoin. Tämä väite kietoutuu sitten suurempaan kuvaan että asialla ovat olleet itä-ukrainan separatistit ja sitä kautta voidaan rakentaa yhteys Venäjän valtioon. Muita tutkintalinjoja ei käytännössä ole ollutkaan.

savu buk
JIT-tutkimusryhmä ja BUK-ohjuksen jättämä savuvana. Kyseessä on Bellingatin julkaisema kuva joka on moneen kertaan todettu tykkitulen aiheuttamaksi savuhattaraksi. Se että kansainvälinen tutkijaryhmä on valinnut moisen kuvan todisteeksi, kielii vain että todisteita koetetaan haalia lähes epätoivoisesti jotta pääteoria pysyisi kasassa.

Tähän on syynä että lähes välittömästi koneen putoamisen jälkeen Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry ilmoitti koneen pudotetun BUK-ohjuksella joka tuli selväksi amerikkalaisten oman satelliittikuvan perusteella. Tästä eteenpäin onkin kulutettu miljoonia ja taas miljoonia puheenvuoroja ja spekulointeja BUK-ohjuksen puolesta ja vastaan. Varsinaista satelliittikuvaa ei ole kukaan nähnyt ja on myös todennäköistä, että Kerry puhui puppua. Kerrylle kiinnijäänti ei olisi yksinomaan ammatillinen nolaus, vaan koko Obaman hallinto on sitonut kätensä tähän valheeseen, joten tämä on myös kapeuttanut hollantilaisen tutkimusryhmän toimintavapauksia.

Toinen rajoittava tekijä liittyy tekijään. Mikäli koneen olisi pudottanutkin Ukrainan ts. Kiovan hallinto, se olisi käsittämätön nöyryytys länsimaille. Nehän ovat tämän hallinnon nostaneet valtaan, tukeneet sitä, sen varjolla rikkoneet välinsä venäläisiin ja tämän vuoksi tälläistä skenaariota ei ole otettu esiin edes leikillään. Sen sijaan jos asialla olisivat olleet separatistit, se olisi länsimaille suoranainen riemuvoitto. Ikävä kyllä separatisteilla ei tiedetä BUK-ohjusta olleen, asia joka on varmistunut aasteittain, joten myös teoriaa on sitä mukaa tarkistettu, ja JIT-ryhmä lähtee liikkeelle venäläisestä `aavelavetista´ .

Hollantilainen tutkimusraportti rakentaa BUK-teoriaa kahdella keskeisellä todisteella.

Toinen on kaksi sirpaletta jotka ovat muodoltaan rusetinmuotoisia, joka on tyypillistä BUK-ohjukselle. Nämä kaksi sirpaletta ovat kaksi näytettä 70 sirpaleesta, ja raportti ei näytä loppujen 68 sirpaleen muotoa. Ilmeisesti ne ovat vääränmuotoisia ja 2 / 70 –suhdeluku vaikuttaa enemmän sattumaprosentilta kuin keskeiseltä todisteelta.

Toinen todiste on sitten putoamispaikalta löytynyt BUK-ohjuksen kappale. No nythän on tietenkin niin, että jos ja kun kone pudotettiin BUK-ohjuksella, palasen pitäisi tietenkin olla räjähdys- eikä putoamispaikalla, ja näiden kahden välillä on matkaa likemmäs 8 kilometriä. On ilmiselvää että räjähdyksestä ei pitäisi putoamispaikalla olla minkäänlaisia todisteita, ja tämä todiste on luonteeltaan hämärä, ellei suoranainen lavastus.

sumea buk
Separatistien BUK-lavetti a´la bellingat. Tosiasiassa kyse on Ukrainan omasta lavetista ja Kiovassa on kuvaa sumeutettu, jotta lavetin sarjanumero ei tulisi näkyviin.

On tietenkin myös metallurginen väittämä että konevaurioista on löydetty metallipaloja jotka ovat vastaavia BUK-ohjuksen kanssa. On kuitenkin sanottava että pelkät metallilajit (teräs, alumiini etc) eivät mitään kerro, koska kaikissa ammuksissa sekä räjähteissä on aina samoja sotametalleja. Sen sijaan kaikissa ammuksissa, ohjuksissa ja kranaateissa on niin yksilöllinen koostumus, että ne voidaan jäljittää jopa tietyn tehtaan tietylle tuotantolinjalle. Näin syvälle ei raportti mennyt – ilmeisesti vastaus oli kaikkea muuta kuin tyydyttävä.

JIT-tutkimusryhmä vetää todisteensa sitten jo todella ala-arvoisesti rakentaen päättelyketjunsa kokonaan Bellingat –ryhmän keräämiin todisteisiin. Näistä kuvista ja ääninauhoista mitä Bellingat on levittänyt, on ollut paljon juttua ja ne on yksitellen kyetty todistamaan manipuloiduiksi ja väärennöksiksi. Ilmeisemmin ne ovat alkunperin Kiovan turvallisuuspalvelun tekemiä, jotka Bellingatin päärahoittaja suursijoittaja George Soros on järjestänyt julkiseen levitykseen.

Puuttumatta kovin yksityiskohtaisesti näiden kuvien ja nauhoitteiden aitouteen on kiinnitettävä huomiota ite pääteemaan.

torez buk
Separatistien BUK-ohjus ottamassa aurinkoa Torezissa a´la Bellingat. Kuvan varjoista erottuu kahdesta suunnasta tuleva auringonvalo. Ilmeisesti itä-ukrainassa todellisuudessa maapallloa kiertääkin kaksi aurinkoa yhden sijasta?

Bellingat on käytännössä sama kuin harrastajaetsivä Eliot Higgins, alkujaan työtön lontoolainen ja kun tälläisen kaverin JIT –ryhmä valitsee päätutkjakseen ammattitutkijoiden sijaan, pitäen IATAn omat tutkijat visusti ulkopuolella, ollaan jo farssin puolella.

Kokonaisuutena tähän astinen tutkimustyö todisteineen, tutkimuskokoonpanoineen ja salassapidettävine materiaaleineen ei ole ollut millään muotoa vakavatiotettavaa. Se on ollut pikemmin auttamattoman lapsellista, suoranaisen naurettavaa, ja jälki on laadultaaan kuin vilunkia harrastavan murrosikäisen. Aikuisen ihmisen ei voi kuvitella ottavan moisia esityksiä edes tosissaan.

Tähän samaan nippuun menee varmasti myös Suomen ohjuskoe BUK-ohjuksen kanssa. Ilmeisesti kokeen antamat tulokset eivät olleet mieleen hollantilaiselle tutkijaryhmälle mitä tulee MH17 –vaurioiden kanssa, joten koetuloksia ei voitu kelpuuttaa, koska ne eivät ole ”oikeanlaisia”.

Toinen tutkimuslinja olisi pitänyt olla alusta saakka, ja siinä Kiovan hallinto olisi ollut suurennuslasin alla. Mehän muistamme että kun kone putosi, Kiova määräsi hyökkäyksen putoamispaikalle saadakseen putoamispaikan itselleen. Kun tämä epäonnistui, Kiova moukaroi putoamispaikkaa tykistöllä saadakseen todisteet tuhottua. Tykistötulen vuoksi tutkijat eivät päässeet päiviin paikallekaan, ja ironisesti länsimedia käänsi asian niin, että separatistit eivät päästä tutkijoita alueelle.

Samaten Kiovan turvallisuuspalvelu on tehtaillut lukuisia kuva- ja ääniväärennöksiä tehdäkseen separatisteista syyllisiä, mutta myös johdattakseen epäilyt itsestään muualle. Mitään tutkatietoja ei ole annettu, ja lennonjohdon data on pimitetty itselle. Ainoa ele jonka Kiovan hallinto on tehnyt turmatutkimuksen eteen on ollut asettaa tutkijaryhmään oma edustaja jonka tehtävä on varmistaa, ettei turmatutkinnassa nouse esiin mitään Ukrainaa raskauttavaa. Itse asiassa Ukraina vaati ja sai jopa syytesuojan ja oikeuden olla vastaamatta mihinkään itselleen kielteiseen. Erikoista käytöstä mikäli heillä ei tosiaan ole mitään tekemistä asian kanssa.

Toistaiseksi totuuden aavistaa hollantilainen kadunmies. Hänellä oli syynsä äänestää Ukrainan kanssa solmittavaa assosiaatiosopimusta vastaan. En minäkään tekisi kauppasopimusta valtion kanssa, joka on juuri murhannut kolmesataa kansalaistani.
Gravatar
sotilaspassi
Harvoin kohtaa näin paljon MH17 valheita Suomeksi kirjoitettuna, sen jälkeen kun verkkomedia.org loppui.
Pikavilkaisulla valhetta about joka sana!
Mykistävää.

Sinänsä auttava kooste tarkistuslistaksi kun koostan faktapohjaista yhteenvetoa Suomen venäjäröllien valheita vastaan.

Gravatar
jukkis
no mutta... jos koostat tuollaista tietokantaa niin kannattaa roikkua mukana.. lupaan että tätä kamaa tulee vielä jatkossakin,
Piilota kommentointilomake