Palaan vielä – ties kuinka monennen kerran mystiseen MH17 –tapaukseen. Koska tapauksesta ei selvästikään tunnu tulevan valmista, olen perustanut aiheen tiimoilta Jukkis –työryhmän, joka tässä nyt sitten julkistaa yhden väliraportin ja seuraavassa osassa loppuraporttinsa. Uskokaa kun sanon, että tämä raportti pesee mennen tullen ne oikeat ja viralliset tutkimukset. Se on kylläkin tehty puhdasverisesti ärsyttämään kaikkia `oikean totuuden´ uskovaisia.

Ennaltahaetut syylliset...

Niin…ne oikeat ja viralliset tutkimukset… ne pitää tietenkin läpikäydä mitä aiemmin on tehty vai onko mitään. Pitää muistaa että maailmassa tehdään kahdenlaisia tutkimuksia; niitä joissa tutkitaan ja niitä joissa peitellään. Myös tässä asiassa on kova poliittinen paine. Mikäli oli kuten länsimaiden yhteisö on todennut että koneen pudottivat itä-Ukrainan separatistit BUK-ohjuksella, todisteita riepoteltaisiin ympäriinsä, annettaisiin lausuntoja, tuomioita, sanktioita, kaikki olisi avointa ja julkista eikä tyhmimmällekään jäisi epäselväksi kuka koneen pudotti ja millä.

Mikäli asialla taas olisikin ollut separatistien sijasta Ukraina, eli vastuupuolella Kiovan hallinto, se olisi kaikille enemmän kuin noloa. Länsimaat jotka ovat poliittisessa sidoksessa tähän hallintoon kyynärpäitään myöten, joutuisi myöntämään asettaneensa talouspakotteet Venäjää kohtaan väärin perustein, Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry - joka ensimmäisenä puhui BUK-ohjuksesta vedoten hämäriksi jääneisiin satelliittikuviin – paljastuisi luikurinpuhujaksi, ja venäläiset saisivat riemuvoiton propagandan saralla, kun heitä olisi syytelty aiheetta. Poliittinen paine on siis olemassa että Ukraina – Kiovan johto – ei missään tapauksessa saa olla vastuussa MH17 –matkustajakoneen pudottamisesta.

Ylläolevasta poliittisesta asetelmasta voi siis jotakin päätellä että hollantilaistutkimuksen johtoon nostettiin Tjibbe Joustra, vanha poliittinen kehäkettu ja kabinettijuonittelija, joka ymmärtää puolesta sanasta ulkopoliittiset realiteetit. Lentoturmien ammattimaiseen tutkintaan erikoistunut IATA pidettiin kokonaan ulkopuolella, mustanlaatikon sisältöä vähäteltiin, ja tyydyttiin ylimalkaisesti puhumaan vain `korkea-energeettisistä kappaleista´ koska ei haluttu sanoa, mikä koneen pudotti. Hollantilaisraportti jauhaa kaikenlaista epäoleellista sivutolkulla ja tyytyy loppukaneettina vain toteamaan, että kone pudotettiin, aivan kuin se olisi jollekin vielä epäselvää. Tähän meni alun toista vuotta, ja koko aikana ei julkaistu edes yhtäkään väliraporttia, mikä on vastoin yleistä protokollaa. Välttääkseen sanomasta ääneen millä MH17 pudotettiin, hollantilainen tutkimusryhmä halusi pelata aikaa aloittamalla erillisen rikostutkimuksen, joka tulisi antamaan raporttinsa vasta viiden vuoden kuluttua. Kun sitten omasta syyttömyydestään vakuuttuneet venäläiset vastustivat tätä vetkuttelua, länsimainen media aloitti välittömästi kampanjan, että venäläiset vastustavat rikostutkimusta, jotta lukijalle jäisi mielikuva, että venäläiset koettavat peitellä jälkiään.

Kiovan hallinnon ensireaktio

Kun MH17 kone putosi taivaalta, Kiovan toiminta oli kaikin puolin epäilyttävää. Se käynnisti välittömästi maahyökkäyksen koneen putoamispaikalle, jonka separatistit torjuivat kiivaiden taisteluiden jälkeen. Välittömästi koneturman jälkeen separatistit pudottivat lähelle ukrainalaisen taisteluhävittäjän, jolla saattoi olla ohjeena pommittaa koneen jäänteet tutkimattomaan kuntoon. Kun tämäkään ei onnistunut, Kiovan joukot aloittivat kohti turmapaikkaa päiväkausia kestäneen tykistön rumputulituksen. Ilmeisenä tarkoituksena tuhota turmakoneen jäänteet pysyvästi, mutta välimatka oli liian pitkä eivätkä he ilmeisesti osanneet mitata täysin tarkkaa kohtaa. Joka tapauksessa tykkitulella oli se vaikutus, että tutkijat eivät päässeet päiväkausiin turmapaikalle. Tämähän uutisoitiin meilläkin että ”separatistit estävät tutkijoita”. On kuitenkin korostettava että nämä tutkijat eivät olleet varsinaisesti tutkijoita, vaan Hollannin tiedustelupalvelun virkailijoita, sillä kaikenlaiset siviili-viranomaiset pidettiin alusta asti tutkimuksesta kaukana. Ei tuntunut tapahtuvan mitään, joten sitten Malesia kyllästyi vetkutteluun ja ilmoitti palkanneensa yksityisetsiviä aloittamaan oman kansallisen tutkimuksen, ja estääkseen tämän kehityskulun koneen palaset kiikutettiin äkkiä junalla kohti Hollantia malesialaistutkijoiden ulottumattomiin.

sirpaleet
Hollantilaisraportin ihan tosissaan esittelemät "BUK-sirpaleet". Maallikko näkee jo päältä että siinä on aivan eri metallejakin ja kooste on lievästi sanoen hämärä.

Lopulta koetti kauan odotettu päivä että raportti julkaistiin. Se nojasi luonnollisesti teoriaan BUK-ohjuksesta, ja koetti rakentaa sen pohjalle suhteellisen hataraksi jäänyttä näkemystään. Keskeisiä todisteita oli kaksi, joista toinen liittyy itse BUK-ohjukseen ja sen koostumukseen. BUK-ohjukseen stanssataan tehtaalla 8000 sirpaletta, joista 4000 on kuutioita, 2000 pienempiä kuutioita ja 2000 kpl rusetinmallisia.
Hollantilaistutkijat kelpuuttivat 800 sirpaletta ohjaamosta, joista 70 otettiin tarkempaan tutkimukseen ja niistä vain muutama näytettiin suurelle yleisölle. Arvattavasti koska vain ne olivat halutun mallisia rusettimuotoja, tai edes niitä etäisesti muistuttavia. Tilastollisestihan rusetinmuotoisia sirpaleita yksin olisi pitänyt olla 2:1:1 suhteessa eli toista sataa. MH17 rungosta otetuissa kuvissa ei ole rusetinmuotoista reikää ensimmäistäkään, vaikka niitä ilmaantui paljon vertaavassa räjähdystestissä, joka suoritettiin Venäjällä. Tiettävästi myös Suomessa on tehty vastaava koejärjestely, ja ilmeisesti siinäkin runkoon ilmaantui niin paljon rusettireikiä, että koetta ei rikostutkimus JIT voinut kelpuuttaa.

sirpale vertailu
Hollantilaisraportin "BUK-sirpale" verrattuna vasemmalla puolen olevaan oikeaan BUK-sirpaleeseen. Eroa on kuin yöllä ja päivälllä mitä tulee muotoon, painoon ja kokoon.

Nämä sirpaleet ovat siinä ja siinä tunnistettavissa rusetinmuotoisiksi. Yhtä lailla ne saattavat olla myös vääntynyttä metallia, jotka ovat vain sattumalta sen muotoisia kuin ovat. Maallikkokin erottaa niiden punaisesta väristä, että ne ovat eri metalleja, lähinnä kai jotakin kuparinkaltaista metalliseosta jota BUK-ohjuksessa ei ole. Niiden koko, paino ja muoto eroavat radikaalisti BUK-ohjuksen sirpaleista ja suurin arvoitus on, mistä ne olisivat voineet mennä ohjaamon sisään kun rungossa ei ole sen muotoisia sisäänmenoaukkojakaan? Luultavasti ohjaamon 800 sirpaletta ovat kukin omissa muodoissaan, ja tästä on vain poimittu kirsikat kakun päältä. Tälläinen todiste ei ole missään suhteessa validi ja se että raportti niitä kuitenkin esittelee kielii enemmän raportintekijöistä kuin tutkimuskohteesta.

Toinen todiste nojaa länsimedioissa paljon esiteltyyn kuvaan BUK-ohjuksen palasesta, jonka on annettu ymmärtää löytyneen koneen putoamispaikalta. Siinä on vain jäänyt havaitsematta, että koneen putoamispaikan ja pudottamispaikan välinen ero lasketaan kilometreissä, ja on tyystin mahdotonta että mikään sirpale olisi voinut kulkeutua moista välimatkaa – kahdeksan kilometriä – räjähdyspaikalta putoamispaikalle. Näihin kahteen teesiin hollantilaisraportti kuitenkin nojaa, ja sanomattakin selvää, että näin epäkelvot todisteet tekevät koko raportista naurettavan ja kömpelön. Tosin on sanottava että itse raportti mainitsee vain kappaleen löytyneen ”Ukrainasta” ja tarkennus putoamispaikalta on tehty lehdistötilaisuudessa. Tälläistä todistetta ei missään nimessä pitäisi kelpuuttaa mihinkään vakavasti otettavaan tutkimukseen.

Buk rocket DN 560x315

Hollantilaisraportin esittelemä BUK-ohjuksen palanen joka mystisesti kulkeutui räjähdyspaikalta ilmassa 8.8 km päähän. Jokuhan voisi pitää tälläistä jo lavastuksena? 

Surkuhupaisa "rikostutkimus" JIT

Todelliseksi limboksi jää sitten hollantilaisen rikostutkimuksen JIT:n ensimmäinen väliraportti. Se nojaa BUK-lavetin matkareittiin Venäjältä itä-Ukrainaan, ja on alkuperältään Bellingat –tutkimusryhmän aineistoa. Niille jotka eivät tiedä mikä on Bellingat, kerrottakoon että se on lontoolaisen Elliot Higginsin yhden miehen tutkimusryhmä, jonka tämä työttömänä nettissurffarina aikanaan perusti, ja hänen kuviinsa on liitetty laajemminkin vahva manipuloinnin leima. Mainita voi esimerkiksi Der Spiegelin päätoimittajan, joka joutui julkisesti pyytämään lukijoiltaan anteeksi, että oli haksahtanut Higginsin kuvamanipulaatioihin. Ottamatta kantaa ovatko Higginsin kuvamateriaalit todellisia tai eivät, koska alkuperäistä filmimateriaalia hän ei ole suostunut näyttämään, ovat ne ainakin epäilyttäviä. Millä todennäköisyydellä 5-6 eri ihmistä toisistaan tietämättä kuvaisivat samaa lavettia eri paikoissa, ja vieläpä laittaisivat ne kaikki youtubeen samalla kellonlyömällä? Toisekseen on syytä huomauttaa että oli tämä venäläinen aavelavetti todellinen tai ei, se voi olla parhaimmillaankin vain epäsuora aihetodiste. Pitää muistaa että itse koneen pudottaminen BUK-ohjuksella on todisteiden puolesta pelkkä hypoteesi, joten väliraportti ohjaa yleistä mielipidettä kokonaan epäoleellisille teille.

snizhne fake
Bellingcatin yksi videoista Snizhestä joissa salaperäinen venäläinen aavelavetti huristelee. Tarkennus osoittaa kuvamanipulaation tai sitten itä-ukrainassa vain kasvaa puolikkaita puita. Mikään vakavasti otettava rikostutkimus ei kelpuuttaisi moista materiaalia missään muodossa vakavahenkiseen tutkimukseen. JIT kuitenkin rakentaa koko tutkimuksensa tälläisten varaan.

Tämä jättää tietenkin epäilyksen ilmaan, miksi kansainvälinen poliisiyksikkö ylipäätään käyttäisi resurssejaan jonkin kotikutoisen yksityisetsivän hämäräfilmeihin? Tämä on niin oikeaa rikostutkimusta pilkkaavaa, että piti oikein selvitellä mikä tämä JIT-ryhmä oikein on, mutta yllättävästi sen koostumus on tyystin salainen. Vain se tiedetään, että Venäjä on siitä ilmanmuuta suljettu ulkopuolelle koska sehän on ollut valtioista lähes ainoa joka on vaatinut avointa ja puolueetonta tutkimusta. Myös Malesia, joka valtiollisella tasolla on esittänyt epäilyksiä Kiovan roolista, suljettiin tutkimuksen alkumetreillä pois, mutta sittemmin sille on annettu oikeus lukea raportteja, mutta itse tutkimuksiin sillä ei ole asiaa. Ainoa vihje tästä salaisesta tutkimusryhmästä tulee pienestä maininnasta, että koneturman alkumetreillä, rikostutkimus annettiin Ukrainan hallinnolle, koska itse turmakin tapahtui heidän maaperällään. Sellaista vaihtoehtoa ei edes ajateltu että he saattavat olla myös syyllisiä. Ilmeisesti JIT onkin tyystin ukrainalainen rikostutkimus, joka näön vuoksi kokoontuu Hollannissa, ja tästä syystä sen väliraportti onkin enemmän tökeröä propagandaa kuin mitään vakavasti otettavaa tutkimusta.

Sen verran voi yhteenvetoa tehdä, että voidaan katsastaa myös mitä kaikkea oleellista tutkimuksessa on tähän asti pimitetty.

Korkea-energeettiset kappaleet ovat termi joka ei kieli mistään. Vain niiden metallinen koostumus on mainittu, ja ei ole suurikaan yllätys että metallit ovat yleisiä sotametalleja joita käytetään lähes kaikissa aseissa. Nykyisellä molekyylitason tutkimuksella voidaan toki välittömästi sanoa, minkälaisesta aseesta ne ovat, ja ne voidaan jäljittää jopa tietyn tehtaan tiettyyn kokoonpanolinjaan, mutta tätä ei ole kerrottu.

Lentokapteenin ruumis kuin ruumiinavauspöytäkirja ovat salaisuus, vaikka siitä totuuden näkisi yksin tein ilman mitään spekulaatioita. Koneen mustaa laatikkoa ei ole analysoitu julkisesti ollenkaan. Ukrainan hallinnolta ei ole pyydetty minkäänlaisia dokumentteja tuolta ajanjaksolta, ja lennonjohdon tiedot ovat edelleen antamatta. Venäläisten antamaa aineistoa, esim tutkatietoja, ei ole vastaavasti huomioitu millään tavalla ja ne on rajattu tutkimuksen ulkopuolelle. Silminnäkijöitä ei ole haluttu haastatella ensinkään. Koko episodista tuoksuu vahva peittelemisen mentaliteetti. Edes ulkoministeri John Kerry ei ole katsonut asiakseen julkistaa mainostamiaan ohjuskuvia – tokko niitä on oikeasti olemassakaan?

Yhteenvetona voi todeta että tällä hetkellä MH17 –koneen putoamissyistä ei käydä minkäänlaista vakavasti otettavaa tutkimustyötä. Siihen tuntuu enemmänkin liittyvän selkeää pimittelyä ja ajanpeluuta. Tämä tahti tuskin tulee muuttumaan seuraavan kymmenen vuoden kuluttua. Joten on aika tarttua härkää sarvista ja tutkia asia itse joka tapahtuu kirjoituksen seuraavassa osassa. Sitä odotellessa.

Jukkis
Gravatar
jotain tolkkua
https://www.youtube.com/watch?v=wIPkwhVHpJs

Elä enää jaksa..tuo on täysi tunnustus,tosin tuo venäläinen syyttää separatisteja..

Gravatar
sotilaspassi
Nyt en huomaa mistä lähteestä tuo harmaa kuva metallinpaloineen on otettu.

Oikeanpuoleinen ei näytä samalta kuin mitä DSB:n kuvissa.
Ja vasemmanpuoleinen ei näytä samalta kuin 9N314M taistelukärjessä.

vrt: https://pbs.twimg.com/media/C29Ao07WIAIL1kO.jpg

Gravatar
sotilaspassi
Tämäkin artikkeli oli ihan puppua ja propagandatekstiä.

BUK ohjuksesta ja kapinallisilla olleesta Venäläisestä TELAR 332 yksilöstä ei ole enään epäselvyyttä.

Ja Venäjän räikeät valheet puhuvat selvää kieltään.

Nyt vain pitää saada haastateltua miehistö jotta saadaan selville miksi matkustajakonetta luultiin AN26 rahtikoneeksi. Ja miksi siviililennoista ei välitetty.

Piilota kommentointilomake