Löytöretkeilymme aikain taakse jatkuu vielä yhdellä muinaissaarella. Se sijaitsee Kutemavuorellla joka on käytännössä Tampere-Jyväskylä –tien varressa, suurinpiirtein Teiskon Viitasaaren risteyksessä. Toistaiseksi tämä oli viimeisin muinaissaari jonne ehdin vielä kavuta, ja sarjan seuraava osa iskee vasta keväämmällä, jahka ensin on satanut talvilumet ja sulaneetkin.

Tämähän oli siis saari jonka valitsin tieten pannen maineen peliin. Etsiessäni ihmisen nostamia kiviä vakuutin että niitä löytyy tältä saarelta. Tai siis eihän se saari enää nykyisin ole vaan oli sitä 11 000 vuotta sitten, ja jos jossain on silloin ihmisiä ollut, tämä saari oli potentiaalinen etsintäkohde. Se kun on ollut kohtuukokoinen saari asutettavaksi, saarella on suosta päätellen ollut makeaa vettä, ja sijainniltaan oiva hylkeenpyyntiin. Joten otin ja panin maineen peliin, että täältä se löytyy ja mainostin asiaa etukäteen että omaan maagisen silmän näiden löytämiseen.

kutemavuori
Kutemavuoren tienoo on ollut muinainen saari 9500 eaa. Vihreällä täplällä kivilintu ja violetilla kotapohja.

Nousen hiekkatietä kohti radiomastoa. Mäki on niin jyrkkä että enemmän tarttisi vuorikiipeilijän hakkua kuin nostella reisiä. Tienpohja on lähes vitivalkoinen juontuen valtavasta määrästä `ukonkiviä´ sillä kvartsia alueella riittää, eikä ihme että alueella on useitakin kultakaivoksia. Kutemavuori on helppokulkuinen, kaksi perhosta lepattaa ympärilläni, ja aurinko lämmittää. Eikä sieltä sitten mitään löydy. Näinkö se maine meni ja puheet maagisesta silmästä menevät silkan rehvastelun piikkiin?

Ainoa erikoisuus mikä Kutemavuorelta löytyi, olivat kivet jotka olivat aseteltuja koko vuoren mitalta megalomaaniseen puolikaareen. Seuraan näitä kiviä ja selvästi ne ovat ihmiskäden nostamia, vaikken yhtään tiedä miltä aikakaudelta ja vielä vähemmän miksi. Oikeastaan kun ajattelee, niin ei niissä ole mitään järkeä. Ne tuskin ovat rajamerkkejä, vielä vähemmän minkäänlaisia aitauksia eikä niille mieli kehitä mitään järkevää käyttötarkoitusta. Olen kyllä nähnyt näin massiivisia kivikehiä, joiden läpimitta huitelee sadoissa metreissä ennenkin, mutta en keksi niille edes kultillista käyttötarkoitusta. Ne vain ovat ja sillä sipuli.

kutemavuori 0 pieni
Kutemavuorella seurasin puoliympyrään aseteltuja kiviä, joita oli aseteltu satojen metrien matkalle.

Retki oli siis hukkareissu mutta tyhmänylpeys ei anna periksi. Saatoin vain olla väärällä puolen saarta, sillä ammoin tämä puoli on ollut laaja ja autio avokallio, joka ei ole paljoa tarjonnut. Niinpä palaan asiaan kuukauden päästä tutkimaan saaren keskikohtaa, jossa on potentiaalinen merenlahti, joka nykyisin on Koukkujärvi. Sinne pääsee autolla käytännössä perille, väistäen ensin Jyväskylän tien rekkoja ja nostamalla riista-aita portin tieltään. Koukkujärventietä eteenpäin, silmät tiukasti kaikissa kivissä, ja lopulta käännös vasemmalle jollekin autiolle hakkuutienpätkälle. Maasto on avoin, kuten se näillä korkeuskäyrillä on, mutta myös petollinen kosteikko jossa pikkukengät lumpsahtavat vedellä täyttyneeseen traktroriuraan, joten katson viisaimmaksi nousta ylängölle.

Ihmeellisen sattuman oikusta istahdan kaatuneen puun päälle ja panen nortiksi. Suoraan jalkojeni alla on kvartsikimpale joka on epäilyttävästi linnunmuotoinen. Jos tämä kelopuu ei olisi kaatunut juuri tähän kohtaan, en sille olisi istahtanut, enkä sitä näin ollen olisi huomannutkaan. Se että se on pinnassa eikä sammalen alla, kielii etten ole alkuperäinen löytäjä, vaan joku toinenkin on sitä kummastellut. Selvästi se esittää leppälintua jos on esittääkseen. Mäntykankaat ja kalliomänniköt ovat tämän lajin erityisessä suosiossa, eli juuri sellainen maastotyyppi jollaisia nämä paikat olivat, kun ne vielä olivat saaria. Ei se voi millään olla sattumaa.

leppalintu
Kivikautinen lintufiguuri. Tästä voi päätellä että leppälintu on asuttanut näitä saaria jo kauan sitten.

leppalintu 1
Leppälintu vertailukohteena...

Olen näemmä laajentanut repertuaaria linnunmuotoisista maakivistä pienempiin versioihin, joka on loogistakin. Olen tainnut ennenkin nähdä tälläisen. Tutkiessani aiemmin Kivikeskun muinaissaarta, huomasin erään maakiven päällä pikkukiven joka oli niinikään kuin ilmetty lintu, joka kurkisteli maakiven päältä. Tuskin sekään sinne sattumalta on päätynyt, mutta silloin en nähnyt sitä valokuvaamisen arvoiseksi, enkä sinne enää aio palatakaan. Tämä kivilintu antaa kumminkin vihjeen, että lähellä ollaan.

Löydän jäljet ihmisestä vasta vaihtamalla suuntaa. Olen matkalla tutkimaan karttaan merkittyä maakiveä, joka tosin paljastuu tavalliseksi kiveksi, ja matkalla sinne on oja välissä. Ollaan loppukesässä ja se on kuivunut kuru ja sen toisella puolen on pieni kalliotasanne, jossa on irtokiviä tasaisen kauniina ympyränä. Ei epäilystäkään, etteikö ne ole ihmiskäden asettelemia ja koosta ja muodosta näkee, että se on kotapohja. Asian varmistaa vielä keskellä oleva kivikasa, joka on toiminut joko nuotiopohjana, mutta ilmeisemmin kodan tukipuuta pystyssä pitämässä. Tässä kohtaa on joku asunut, joko tilapäisesti tai pysyvästi. Vieressään puro josta on saanut makeaa vettä. Tämä riittää minulle. Saaren pohjoiskärki jää näkemättä koska se on mökkeinä, enkä viitsi niihin tunkea.

Seuraavana kesänä sitten lisää näitä tutkimusmatkoja ja uskon että sen kesän jälkeen ollaan taas viisaampia. Enkä muuten pane pahaksi jos ystävälliset sielut haluavat auttaa urakassa, eli samota muinaissaaria ja jos jotain löytyy, voisivat kirjoittaa tämäntyylisen matkakertomuksen ja panna minulle sähköpostiin muutaman kuvan kera, niin mielelläni julkaisen toistenkin löydöksiä.

Jukkis
Piilota kommentointilomake