Muinaishistorian harrastaja tuskin voi välttää törmäämästä nimeen Sigurd Wettenhovi-Aspa (1870-1946). Jollain tapaa hän on aina kiehtonut omaa mieltäni, ja ajattelin ettei siitä nyt haitaksi voi olla, josko muutamalla rivillä hänestä jotain kirjoittaisin. Noin vapaamuotoisena pohdintana.

Wettenhovi-Aspan elämästä värittyy melkoinen renessanssi-ihminen jolla riitti inspiraatiota moneen puuhaan. Alun nouseva taiteilija oli kovassa nosteessa saatuaan uransa alkuvaiheessa kansainvälistä tunnustusta, mikä ei Suomessa ole koskaan ollut pikkujuttu. Tiedä sitten alkoiko kateus vaikuttamaan jossain kohtaa, mutta tielle tuntui nousevan paha seinä, jonka yli hän taiteilijana ei koskaan päässyt. Asiaan saattoi kylläkin vaikuttaa myös hänen poliittinen puolensa, joka oli suhteellista oikeiston äärilaitaa. Sellaista ihmistä luontaisesti karsastaa perusporvarit ja aivan taatusti työväki. Ainoa kummallisuus Wettenhovissa onkin, että niin originelli taiteilijasielu kuin olikin, häneltä puuttuu kokonaan kyky ajautua skandaaleihin yksityiselämänsä puolella, eikä hän ole ollut ilmeisesti niin hanakka tarttumaan pulloon, kuin boheemitaiteilijat keskimäärin.

On kuitenkin myönnettävä että taiteellisilta kyvyiltään, mitä hänen taulujaan on nähtävissä, ei hän aivan mestarisluokkaakaan ole. Ilmiselvästi hän on enemmänkin julistetaiteilija kuin taidemaalari, ja ilmeisesti hän meni hautaansa saakka oivaltamatta, että on synnynnäinen mainoskuvittaja. Toisaalta jos hän olisi lokeronsa löytänyt jo tällöin, maailmankirjat olisivat nykyisin aivan toisenlaiset. Sillä kuolemattomaksi hahmoksi hän nousi Kultaisen kirjansa ansiosta. Luonnollisesti vasta kuolemansa jälkeen, mikä on tässä maassa ominaista. Allekirjoittaneestakin on meinaan useaan eri kertaan todettu useassa eri yhteydessä, että minua ja työtäni arvostetaan vasta kuolemani jälkeen, mutta aikalaiset eivät niistä mitään tajua. Eikä tämä minuun jää. Voisin luetella pitkät rimpsut eri alojen ihmisiä jotka on noteerattu vasta kuolemansa jälkeen - oikeastaan melkein kaikki lahjakkuudet – tai jos ovat elinaikanaan arvostusta saaneet, ovat joutuneet muuttamaan ulkomaille sen saadakseen. Se on tämän maan suuri tragedia, ja se on ollut näin Aleksis Kiven päivistä saakka aina nykyiseen vahvaan brandiin Tom of Finlandiin, eivätkä allekirjoittanut saati Wettenhovi ole olleet säännöstä poikkeuksia. Ei kukaan.

sigurd
Sigurd Wettenhovi-Aspa ei ollut poikkeus siinä säännössä, että aikalaiset eivät tunnustaneet häntä millään muotoa, kansa ei ymmärtänyt mitään, ja mainekin tuli vasta kuoleman jälkeen. Tässä hän muistuttaa sitä kaavaa joka koskee suomalaisia suurneroja ym laajemminkin.

Kultainen kirja oli ensimmäinen hitti jonka ruotsinkielinen painos katosi alta aikayksikön – polttoroviolle. Tähän on syynä että ruotsinsuomalainen älymystö oli tällöin ruotsalaisen kansallisromantiikan eli uus-gööttiläisyyden lumoissa, jossa todisteltiin ruotsalaiset vähintään alkukansaksi joka on rodullisesti kaunista ja ylivertaista, keskellä naapurimaiden moukkakansoja ja barbaareja. Asiaan kuuluivat tottakai vahvat kvasitieteelliset kieliteoriat. Wettenhovi-Aspaa tämä ylimielisyys ärsytti niin, että hän väänsi aiheesta vahvan parodian, josta samaiset ruotsinsuomalaiset piirit tietenkin suuttuivat. Kultainen kirja oli karkeaa pilaa, suoranaista provoseerausta jossa Venetsiat oli väännetty veneensijaksi, jotta kaikki näkisivät suomalaiset kaiken kulttuurin kehdoksi. Koska vastaanotto oli myrskyisä, ja leimautti vanhat kieliriidat taas kehiin, ymmärsi Wettenhovi-Aspa saavuttaneensa jotakin sellaista, jos ei nyt hittiä, niin ainakin ajanhermolla olemista. Jatko-osaa hän väänsi tietenkin välittömästi sillä tunsi viimeinkin osuneensa johonkin.

Jälkipolvet ovat ottaneet Wettenhovi-Aspan pilakirjat omituisen tosissaan. Tietenkin se on inspiraation lähde hurmahenkisille kansankynttilöille, mutta esimerkiksi Inkeri Koskisen Villi Suomen historia tarkastelee Wettenhovia kuin tämä olisi tosissaan ollut kielitiede-hörhö. Mainitsin tämän akateemisemman kirjan ihan sen takia, että samaisessa kirjassa vastaavasti itseäni tarkastellaan kuin olisin ilkikurinen pilailija, ja koomikko. Ihmeellistä kyllä, itse olen tosissani mutta sitä vastoin Wettenhovi ei, ja jotenkin meidän roolimme ovat vain onnistuneet tässä kirjassa vaihtumaan. Saattaa tietenkin olla että hänen arkkivihollisensa tietoisesti brandasivat hänen huumorinsa tosissaan tehdyiksi, ja näin saivat ujutettua hänen niskaansa hörhönviittaa. Maine joka tässä maassa ei tunnetusti ole kunniaksi, vaikka tarjoaakin itsekullekin sen kylähullun roolin, jossa saa puhua vapaasti mitä huvittaa, mutta kukaan ei vain ota enää vakavasti.

sigurd aatu
Sigurd Wettenhovi-Aspan paljonpuhuva maalaus. Taiteellisesti ei ehkä niinkään korkeatasoinen mutta sisältönsä puolesta kuolematon.

Asialla on kuitenkin vakavakin puolensa. Kultaiset kirjat saattoivat olla tervehenkinen vastaveto uus-gööttiläistä suuntausta vastaan, sillä mehän tiedämme, että 1800-luvun ruotsalaiset kansallisromantikot eivät olleet turhan kriittisiä itseään kohtaan. Juuri he loivat illuusion Ruotsista ikiaikaisena kuningaskuntana, viikinkikaupan keskuksena, jopa Bysantin hovin henkivartiokaartina, ja armoittetuina ristiretkeläisinä – erityisesti Suomen länsirannikolle. Mikään näistä ei tietenkään kestä kritiikkiä. Toisaalta on sitten sanottava, että maamme omakin historia on kirjoitettu tämän pohjalta, ja ns. ruotsi-suomen –historiassa on paljon puolia jotka eivät kestä lähempää tarkastelua, mutta Eerikinkronikan pohjalle kirjoitettu Suomen wirallinen historia on tietenkin aihepiiri, johon on vaikea saada kriittistä jalkaansa oven väliin.

Ironista muuten että samaiset piirit tuomitsevat herkästi esim puheet muinaisista suomalaiskuninkaista gööttiläiseksi historiantulkinnaksi, mutta itse ylläpitävät vastaavaa hegemoniaa wiralllisen historian puolelta.

Wettenhovin Kultaisissa kirjoissa on hyvin vakavasävyinen pohjavire, jota harva on oivaltanut. Se on parodiana protesti ylilyövää ilmapiiriä vastaan, joten seuraava kysymys tietenkin on, mikä tuo aatesuunta on, ja sehän on em. uus-gööttiläisyys. Kun sitten tutustuu näihin uus-gööttiläisiin käsitteisiin havaitsee pian, etteivät ne jääneet rantaruotsalaisen yhteisön sisään itseään täynnä olevan kerhotoiminnan puitteisiin. Päinvastoin, mitä enemmän oppii tunnistamaan mitä vastaan Wettenhovi-Aspa esitti parodiansa, alkaa ymmärtämään että uus-gööttiläisyys vaikuttaa yliopistoissamme tänä päivänä, ja muodostaa koko kulttuurihistorialle vankkumattoman kivijalan - huomaamatta että kriittisesti pohtien hurmahenget ovat periaatteessa samalla viivalla akateemikkojen kanssa historiallisen realismin kanssa. Kultaiset kirjat ovat vain avain ymmärtää tämä kaikki. Ilman niitä ei tiedosta mihin on syntynyt ja mitä on hengittänyt ikänsä. Tietenkään se ei ole kirjan sisällössä ensinkään, vaan sen tarkoitusperässä.

Wettenhovi-Aspa ei siis ollut mikään turha jätkä.

Jukkis
Piilota kommentointilomake