Terweiset perinteiseltä roskaelokuva –festareilta eli wirallisemmin Trash- ja Underground –tapahtumasta. Niitä on ylläpidetty Tampereella lyhytelokuvajuhlien kylkiäisenä ja allekirjoittanut on … äh… ollut niissä joka vuosi mukana. Parempiahan nämä kalkkunat yleensä ovat kuin ne oikeat ja tärkeät elokuvat, joita sitten se oikea kulttuuriväki katselee. Teen tässä pienen yhteenvedon mitä tuli taas nähtyä ja koettua.

Mennääs ensin siihen, että yleisökatoa tuntui olevan ilmassa. Tähän voi olla syynsä sekin, että perinteisesti yleisön muodostaa 70% elokuvantekijät itse, ja kun elokuvia oli tarjolla vähän, oli tietenkin yleisöäkin vähän. Oli kuitenkin. Toinen on aistittavissa oleva muutos, että varsinaiset kalkkunat loistivat lähes poissaolollaan, sillä elokuvantekijät selvästi ovat siirtymässä vaativampiin lajityyppeihin. Tehdään alan peruskauraa kumminkin, mutta vero näkyy siinä, että findie –tapahtumia on ilmaaantunut muuallekin maahan. Kemin indepented –elokuva on varmasti verottanut tarjontaa tampereellakin.

Ensimmäisen aloittaa TUFF 2017 tapahtumassa yllättävästi kokopitkä elokuva Lilian. Siihen en ota kantaa, oliko esittäjiltä virhetikki heittää raskassoutuinen puolitoistatuntinen heti alkuun yleisöä puuduttamaan. Katselunautintoa vähensi myös äänitöiden puolinaisuus, äänet löivät paikan päällä yleisöltä ns. korvat lukkoon. Lilian on post-apokalyptinen täyspitkä elokuva ja aattelin siitä sanoa sanasen. Enkä vähiten siksi, että itselläkin on ilmestymässä sen kilpaileva hengenheimolainen Prioni. Nyt arvelee jokainen, että tunsin mustasukkaisuuden piston sydämessäni, ja ajattelin sen arvostella lyttyyn. Ei suinkaan, post-apokalyptiikka on lajityyppi jollaisia on helppo tehdä Suomessa, koska yleensä ne eivät tarvitse kuin parit air-soft –aseet ja paikallisen autohajottamon taustaksi. On kuitenkin rehellisesti todettava – käsi sydämellä - että Lilianiin oli nähty uskomaton vaiva kuvauspaikkojen, lavasteiden, maskeerauksen ja tavaran suhteen. Miljöö todellakin näyttäytyi maailmanlopun jälkeiseltä ajalta. Sen näyttelijätyö oli uskomattoman hyvää, seikka johon yhtyivät vieruskaveritkin.
lilian
Jää tästä kirjoituksesta itselle paha mieli, että Liliania ei saisi indie-tuotantona  arvostella ollenkaan negatiivisessa mielessä, mutta koska se selvästi tavoittelee korkeampia sfäärejä kuin mitä perinteinen mutasarja on, sille saa osoittaa huomiota hyvässä ja pahassa. Mainitsinko jo että Lilian -elokuvan näyttelijätyö on uskomattoman hyvää, vaikka käsikirjoitus ei tunnu tietävän miten lahjakkuuttaan käyttäisi ?


Valitettavasti Lilian kompastuu perisuomalaiseen helmasyntiin, eli totaaliseen juonipuutteeseen. Se tuntui vain olevan ylipitkiä otoksia ihmisistä menemässä tai tulemassa rähjäisten tehdaskiinteistöjen pihassa M-16 kädessään. Väliin törmätään johonkuhun ja tähtäillään puolin ja toisin. Tarinanpuutteesta johtuvan haahuilun tekijäkaarti olikin sitten paikannut takaumatarinoilla, joka itse asiassa sekoitti elokuvaa niin että katsoja sai pinnistellä pysyäkseen kärryillä. Henkilöhahmoilla ei ollut luonnetta, ja pääosaa esittävä tyttönen, esitti hänkin jonkinlaisen reaktiivisen shokin riivaamaa mykkää, joka nyt ei kovin syvällistä ole. Raatimme oli yksimielinen että se olisi todella tiukka 40 min lyhäri mutta kokopitkä vaatii tarinallista otetta ihan toisissa mitoissa. Tuntuu että tässä on kelpo elokuva mennyt hukkaan onton tarinankerronnan myötä. Tiedän että tämä loukkaa Lilianin tekijäkaartia, mutta uskon että tuolla osaamisella seuraava elokuva voi olla jo se läpilyöntihitti, ainakin jos elokuvalle tekee kunnollisen juonen pikkukoukkuineen jollaisia täyspitkät vaatii, ja hyvät näyttelijät valjastetaan kunnon henkilöluonteilla. Ja siltä varalta ettei jää paha mieli, myönnän arvosteluni epäoikeudenmukaisuuden. Parhaat elokuvat ovat yleensä kirjojen pohjilta ja kun nyt itse olen kirjailija, osaan tietenkin tarinankerronnan aivan toisissa mitoissa. Jopa siinä määrin että omassani lavasteet ja asusteet ovat sivuseikka. Myönnän kyllä että ei ole korrektia edes arvostella kenenkään esikoisia, varsinkin jos ne on tehty narurahalla mutta pelkkää hyväähän minä... tiivistäminen,äänityöt ja ennen kaikkea juonikaaren terävöittäminen seuraavan rainan kohdalla ovat vain kehitysideoita eivätkä pelkkää vittuilua.

Antero Mukka ja terävä pensseli oli sellainen perinteinen lyhäri jonka katselin sen humooripuolen takia. Se oli ihan kunniakas viritys mutta ei kovinkaan mieleenjäävä. Sen sijaan seuraava Hypnos oli varsin odotettu, eikä vähiten siksi että se pohjasi H.P.Lovecraftin teksteihin. Kuten tekijä itse lakonisesti totesi, se on kosminen homo-elokuva. Ja homoelokuvahan se oli, mutta pakko sanoa että pidin valtavasti sen tyylitietoisuudesta ja hillitystä asenteesta. Se muuten taisi olla tähän astisista ensimmäinen jossa äänityötkin oli tehty kunnolla, että sen saattoi katsella nautinnolla.

kung fu niina
Niina -  palkkionmetsästäjä -kuvauksissa. Niina näyttää roikaleelle mitä kaikkea puukko ja kung-fu voikaan tarjota.


Varsinaista kalkkunaa nähtiin vasta puolivälin jälkeen. Metsäkauhua edustava Axecutioner, oma Niina – palkkionmetsästäjä sekä Elää ja Kuolla Kouvolassa. Ei tietenkään pitäisi puhua omasta lyhäristään mitään, mutta sen verran kehaisen, että Niina oli koko tapahtuman ehdoton yleisösuosikki. Se oli juuri sellainen kalkkuna jota varten yleisö oli paikalle laahautunutkin; hurtin huumorin säestämä väkivaltamössö, joka ei ota itseään vakavasti missään kohtaa. Ensimmäistä kertaa koin miten svengaava tämä 39min raina oli, kun se esitetään yleisölle joka suorastaan heräsi sen kohdalla, ja nauroi ja taputti innostuneena suurin piirtein joka käänteessä. Taputuksia sateli jopa keskellä elokuvaa, varsinkin siinä kohdassa jossa Niina on listinyt liudan roikaleita, ja puukottaa vielä varoiksi elokuvan äänimiehenkin. Vitsi ilmeisesti toimi. Minun pitäisi kai sanoa sananen noista toisistakin, mutta valitettavasti Axecutionerin kohdalla kävi niin, että kun vetää pari lasia colaa tyhjään mahaan, rakko huutaa hoosiannaa muutaman minuutin välein. Kouvolan porukalle annan peukkuja, ja onnittelen muuten alun kuvauskopterinkin käytöstä – tälläinen ideavaras kyllä huomaa moiset vaivannäöt.


Viimeisenä oli The Defiler – Häpäisijä, joka oli kunnon exploitaatiota. Hyvin tehty, valtaisa vaiva lavasteissa ja bladerunner –tyyppistä hämäräkuvausta. Tässä kohtaa vasta havahduin huomaamaan, että ajan hengessä tuntuu tosiaan olevan, että naiset alkavat kunnolla astua pääosiin perinteisten miesten sijasta. Se kesti hyvin katsomisen ja tuijotin sen lähes liikahtamatta. Valitettavasti se ei ollut vielä valmis ja äänityöt oli sitä luokkaa, että oli mahdoton sanoa puhutaanko siinä suomea, englantia, ketsuaa vai swahilia. Englanninkielinen tekstitys onneksi auttoi seuraamaan juonta edes jotenkuten. Tämän kun korjaa, ihan kelpo leffahan se ja selvästi keskivertoa parempi.



Sellainen tarina tältä vuodelta. Tottakai menen ensivuonnakin.

Jukkis
Piilota kommentointilomake