Mihin pohjaa väite että MH17 turmakoneen pudotti ukrainalaishävittäjä?  Uskoisin että valtaosalle hävittäjä-teoria edustaa vain venäläiskantaa jolla salaovelasti koetetaan sekoittaa venäläisten roolia BUK-ohjuksen laukaisijana. Asia ei ole aivan näin yksinkertainen.


Voi tuntua yksinäiseltä kun väittää yleistä mielipidettä vastaan jonka takana seisoo kokonainen kansanliike erilaisine virallisine tahoineen. Periaatteeni onkin tässä  asiassa Sapere Aude – uskalla olla viisas. Jopa silloinkin kun tuntuu että on yksin koko maailmaa vastassa. Valtaosallehan MH17 turma on kuitenkin maailmankatsomuksellinen, arvopohjainen kysymys jonka ratkaisee oma asettuminen itä-länsi –kiistassa, oikeistolaisuus tai vasemmistolaisuus jne eikä suinkaan varsinainen turmakoneen tutkinta objektiivisesti ja niin tieteellisesti kuin mahdollista. Tieteellinen lähestymistapa olisikin tarpeen koska se on kuin matematiikka - asianesittäjän statuksella ei ole merkitystä. Valitettavasti tätä on myös äärimmäisen vähän saatavissa. 

Pitää muistaa että tieteellistä, tai edes perusteltua näyttöä BUK-ohjuksesta ei ole. Taannoinen hollantilaistutkimus julisti kaiken tieteellisen evidenssin salaiseksi eikä niitä ole julkistettu. Vain tutkimus jonka ovat tehneet venäläiset insinöörit sekä anonyymit venäläiset ilmailu-alan ammattilaiset ovat takertuneet aiheeseen vakavasti. Jälkimmäisestä  teen yhteenvedon kirjoituksen lopussa koska se ei ole Suomessa yleisesti tunnettu.

Hyökkäys 1: 30mm konetykki.

Teoria sanoo että matkustajakonetta lähestyi SU-25 –ukranalaishävittäjä. Tämän mahdollisti Ukrainan lennonjohto joka ohjasi boenigin sotatoimialueelle, ilmasotakielessä  ”vapaan metsästyksen alueelle” jolloin boenigin nopeus hetkellisesti putosi 280km/h. Hävittäjän nopeus oli kolminkertainen (900km/h) joten se sai nopeasti boenigin kiinni ja ilmeisesti oli vähän aikaa sen takana kunnes siirtyi sen alapuolelle. Tutkadata kertoo tämän. Venäläisessä tutkamateriaalissa näkyy lähestyminen hyvin,  sitten täplien yhdistyminen kun koneet olivat mahdollisesti allekkain, mutta poistuminen on ollut haastava todistettava, koska räjähdyksen jälkeen taivas oli täynnä alas leijailevaa irtoromua joiden seassa hävittäjä on väistämättä ollut. Venäläiset ilmavoimien upseerit epäilivät erästä tiettyä täplää joka pysytteli paikallaan (sen ilmeisesti syöksyessä alaspäin tutkakerroksen alapuolelle) mutta länsimaissa tämä on kiistetty.

tutkakuva mh17
Venäläinen tutkadata kertoo lähestyvästä hävittäjästä joka on päätelty olevan ukrainalainen SU-25 hävittäjä.Tästä aiheesta taannoin Venäjän ilmavoimat pitivät kaksituntisen lehdistötiedotuksen. Tavallinen pulliainen on saattanut myös kuulla että tutkakuvat olisivat venäläisten väärentämiä. Tätä nettihuhua levittää ainakin trollitehdas Bellingcat sekä pseudotieteellinen propagandasivusto whathappenedtoflightmh17.com mutta kummankaan takaa ei tunnu löytyvän mitään asiallista perustetta väittämälle. 
siipi
Vasemman siiven vaurio on kenties kiistanalaisin sillä se voi olla ohjuksen tekemä, ohjaamon irrotessa siihen osuneen kappaleen aiheuttama tai maahansyöksyssä vaurioitunut. Sitä on kuitenkin arvioitu olleen 30mm konetykin osuma koska se sijaitsee samalla luotisuoralla mitä oli ampujan ja kohteen välissä.

Teoria nojaa pitkälti venäläiseen tutkamateriaaliin mutta myös pyöreisiin reikiin koneessa, jotka ovat samalla ”luotisuoralla”. BUK-ohjukseen stanssataan tehtaalla 8000 sirpaletta, joista 4000 on kuutioita, 2000 pienempiä kuutioita ja 2000 kpl rusetinmallisia. BUK-ohjuksessa on siis tasan 0% pyöreänmuotoisia sirpaleita, ja koska kulmikkaalla kappaleella ei voi tuottaa pyöreää reikää, on BUK-ohjus enemmän kuin kiistanalainen – se on suorastaan luonnonlakien vastainen. Luonnon lainalaisuudet sekä fysikaaliset suureet ovat luonteeltaan absoluuttisia sekä näin ollen kiistattomia, joka ratkaisee oikeassa ja väärässä olon. Mikäli kuitenkin poliittinen instanssi esittää luonnonlakien vastaisen tapahtuman tapahtuneen, voi lähtökohtaisesti olla varma sen väärässä olosta. Se miten pitkälle ja syvälle kansalaiskerroksiin se on uponnut, kertoo vain valheen laajuudesta.

ohjaamo kuva 2
Kuva2. Lähiotos koneen ohjaamon vasemmasta kyljestä jossa on selkeitä ja kiistattomia pyöreitä reikiä  tiheässä ryppäässä.

Huomio kiintyy myös rusettimaisiin kappaleisiin jotka voivat osua kohteeseen joko suoraan tai poikittain/pituussuunnassa. Tällöin jälki voi olla vain tasainen viiru tai rusetinmuotoinen. Jälkimmäistä on turha turmakoneesta etsiä ja viirujakin vain muutama. Tämä on sikäli erikoista että loogisesti runkovauriossa pitäisi pelkkiä rusettimuotoja olla n. 500kpl ja viiruja kaksinkertainen määrä.

Venäläisinsinöörien mukaan hävittäjä SU25 otti ilmeisesti äkillisesti korkeutta ja hyökkäsi boenigia vastaan takavasemmalta. Ampuen joko 20mm tai 30mm konetykillä sarjan ohjaamoon. Tarkkuus on hyvin mahdollinen lasertähtäimen avulla.

ohjaamo kuva 3
Kuva3. Toinen kuva ohjaamon seinämästä. Kuvan vasemmassa reunassa on pyöreä ammuksen tuottama reikä jonka kulkusuunnan näkee metallista. Pinnassa oleva alumiininen metalli on vääntynyt ulospäin ilmeisemmin  paineen vaikutuksesta. Ammuksen kulkusuunta on täysin päinvastainen ohjusiskemien kanssa.

Luodinraapaleet ovat ilmeisesti naarmuttaneet koneen vasenta siipeä, joskaan tämä ei ole varmaa vaikkakin todennäköistä, sillä muita selitysmalleja on ohjusiskun sirpaleet tai ohjaamosta irroneet osat, mahdollisesti seinämästä alipaineistetun ohjaamon hajotessa. Kysymys täytyy jättää auki vaikkakin vauriot ovat samalla luotisuoralla. Luodit ovat menneet ohjaamon vasemmasta sivusta sisään, yksi on osunut lentokapteenin selkään ja luotiviuhka on tullut ulos ohjaamon ikkunasta ja ikkunanpuitteista. Tiettävästi ympyrän muotoisia reikiä ei ole muualla koneen rungossa?

pilot chair mh17
Kuva4. Ohjaamoon osunut luotirata on seuraavaksi mennyt  pilotin tuolista läpi. Oikealla ympyröitynä  on kuutiomainen reikä joka on syntyisin ohjusiskusta ja vasemman puoleinen luodinreikä jonka erottaa maallikkokin jo siitä, että metalli sen ympärillä on paljas. Ilmeisesti tämä nimenomainen ammus on alkanut dum-dum aisesti hajota joka selittää luodinreiän yläpuolella olevan pienemmän reiän. 
pilot chair 2
Kuva5. Sama toisesta suunnasta. Kepit näyttävät oivasti kuutiomaisten reikien tuloradan joka kielii räjähdyksen suunnasta. Keskellä istuinta on nähtävissä luodin ulostuloaukko joka on kirjaimellisesti räjäyttänyt istuimen - kuin myös siinä istuneen selän. Tämä tuoli mallintaa myös miksi ruumiista löytyneet fragmentit olivat kaikki erivärisiä (ja joita hollantilaistutkimus virheellisesti väitti kaikkia BUK-sirpaleiksi) sillä yksi pala on tullut tuolista, toinen ohjuksesta ja kolmas 30mm konetykin ammuksesta.

Toinen hyökkäys: Ilmasta -ilmaan -ohjus.

Ampumisen jälkeen SU-25 –hävittäjä on ampunut pienen ilmasta-ilmaan –ohjuksen ja tämän jälkeen pilotit ovat retkottaneet kuolleina istuimissaan kunnes alaspäin osoittanut koneen nokka on murtunut rasituksesta ja irronnut. Ohjukseen on vahvat perusteet sillä valtaosa jäljistä on selkeästi räjähdyksen aiheuttama. Anonyymit venäläistutkijat ovat tutkineet koneen rungossa olevien reikien mittasuhteet, muodot ja niistä saatavat lähestymiskulmat. Erityisesti niiden tihentymät joka kielii räjähdyksen keskipisteen. Tihentymiä on verrattu oletetusta nollapisteestä 0.8m, 1,2m ja 1,6m välein. Tutkittavana on ollut 186 reikää joiden koko on päätelty kuvassa olevien niittien ja ruuvien perusteella. Reikien kokoluokka on 6-13mm. Ottaen huomioon että sirpale voi tulla missä kulmassa tahansa kohteeseen, ratkaisee reiässä  sen poikittaissäde.

MH17 cockpit right window frame bullet holes
Kuva6. Ammukset ovat säilyttäneet kineettisen voimansa ja tulleet ulos ohjaamon ikkunanpuitteista. Pienemmät reiät ovat irronneiden niittien paikkoja kun paine on ne irrottanut. Huomaa kuvan vasemmalla puolen olevat kolme reikää jotka ovat lähes identtisiä ylemmän kuva2 ryppään kanssa.

Muodoista voidaan päätellä että räjähteen metallipöly on ollut yksinomaan kuutiomaista ja kuutioiden koko 8x8x6 mm joten jos oletetaan että kyseessä on terästä, on yhden sirpaleen kokonaispaino jotakuinkin 2.4-3.7 gr. (Esim BUK-ohjuksen yksi kuutio painaa 8.1gr) Tihentymistä voi laskea että räjähteen kokonaismäärässä on ollut 2000-4000 kpl tälläistä teräskuutiota jonka painoluokka kokonaisuutena on ohjuksessa tällöin ollut 4.88-14.80 kg. Ottaen huomioon yleisempien ohjusten rakenteen, on ohjuksen kokonaismassa ollut 10-40kg luokkaa. Tämä sulkee maasta-ilmaan –ohjukset -  kuten BUK-ohjuksen – pois, sillä mikään niistä  ei ole näin kevyt.

Tihentymistä, muodoista ja tulokulmista voidaan yhtäkaikki laskea räjähteen sijainti turmakoneesta joka koordinaatistossa on X=1.5-1.9m Y=0.8-1.3m ja Z=1,8-2.2m. Suomeksi tämä tarkoittaa että räjähdepaikka on sijainnut 0.8-1.6m päässä ohjaamon ikkunasta. Ihan tarkkaan ei voi laskea koska ohjus on pitkulainen. Tästä voi päätellä että ohjus on ollut tutkahakuinen joka on tähdännyt ohjaamon edessä olevaan tutkalaitteeseen joka on siihen asennettu radiota läpäisevälle  kaistalle ja joka on aktiivinen koko lennon ajan.

Kuitenkin - venäläisten mukaan R60-ohjus ei aivan vastaa räjähdyksestä saatua informaatiota joten on päädytty Python -ohjukseen. Sinänsä erehdys on ymmärrettävä koska python ja oletettu R60 omaavat lähes identtisen ulkonäön ja SU-25 -koneessa on vakiaseistuksena nimenomaan R60. Kuitenkin - julkisuudessa olleiden tietojen mukaan - 2000-luvun alussa Georgiassa SU-25 koneita nykyaikaistettiin Python -ohjuksilla.

Näin minä sen ajattelen tapahtuneen ja yksinomaan siksi, että tämä on hyvin perusteltu väittämä ja siinä on pyritty tarkastelemaan asiaa tieteellisessä diskurssissa.

osumakulma
Pyöreiden reikien suhteet toinen toisiinsa. Vasen siipi - ohjaamon vasen seinämä - pilotin tuoli - ohjaamon ikkunanpuite. Kaikissa pyöreitä  reikiä joita ei ole muualla koneen vaurioissa.

Toivottavasti tämä riittäisi tästä aihepiiristä hetkeksi aikaa. ja toivottavasti tästä kirjoituksesta on monelle iloa?

Jukkis
Gravatar
T
KimmoK, miten sitten selität nuo pyöreät reiät?
Gravatar
KimmoK
Ei niistä taida yksikään olla ainakaan täydellisen pyöreä jos niitä kyllin läheltä katsoo.

Mutta kuva voi kertoa enemmän kuin tuhat sanaa... varsinkin jos siinä ois tuhat sanaa, siis:
https://pbs.twimg.com/media/DfRrAcpXcAARkAs.jpg

Reikien koko vastaa tämän tietämäni mukaan vain ja ainoastaan 6mm, 8mm ja 13mm sirpaleita joita on 9N314M taistelukärjessä. Sen sirpalekokoonpano ja muoto lienee ainutlaatuinen.

Tuolla on muutama esimerkki joita ei voi selittää esim python ohjuksen ainokaisilla keskikokoisilla kuutiosirpaleilla:
https://www.metabunk.org/attachments/ab3c73fd2644973c447162e6daff66e4-jpg.15902/
Kuin myös tuossa omassa analyysissäni kojelaudan reiästä: https://pbs.twimg.com/media/DeQ-gZ6XcAEcfAV.jpg

Eli nuo on tyypillisiä rusettisirpaleen reikiä.

Gravatar
T
Kiitos vastauksesta. Harmi kun en mistään löydä lähikuvia noista rei'istä, niin en pysty itse arvioimaan onko ne täysin pyöreitä ja valitettavasti en myöskään löydä kuvia sen BUK-testin tuloksista jotta voisi vertailla.
Gravatar
KimmoK
Tuolla on ainakin Anteyn kokeiden videoita.
http://www.whathappenedtoflightmh17.com/what-almaz-antey-presented-on-october-13/
Katso myös ylävalikon linkit kuviin mh17:sta.

Gravatar
T
Ei löytynyt kovin helpolla joten en jaksa etsiä.
Gravatar
KimmoK
Puuhailen hiljalleen dokumenttia jossa käyn läpi pari prosenttia holeksista.
Esim. nuo vastaa aika makeasti 9N314M taistelukärkeä:
https://pbs.twimg.com/media/DgyL-j0W0AAmj6N.jpg

Gravatar
KimmoK
Päivitys.
Katso käyttäjän @sotilaspassi twiitti: https://mobile.twitter.com/sotilaspassi/status/1012613983860330496/photo/1

Gravatar
KimmoK
Asiavirheet on samat kuin ennenkin. Lukijat on koettaneet niitä oikaista usean vuoden ajan. Turhaan.
Gravatar
KimmoK
Kuvatekstistä "Venäläinen tutkadata kertoo lähestyvästä hävittäjästä" ...

Kuvassa ei näy hävittäjää vaan kolme siviilimatkustajakonetta. Kuvan hetkellä BUK ohjus on jo tuhoutunut koneen etuosan ja ohjaamo on irronnut.

Kuva on Venäjän 21.7.2014 julkaisemasta lennonjohdon tutkaruudulta tallennetulta videolta. Kaikki jotka perehtyivät siihen miten luetaan lennonvalvonnan kansainvälisten standardien mukaista tutkakuvaa ovat yhtä mieltä siitä että videolla ei näy sotilaslentokoneita (Vaikka Venäjän puolustusministeriö valheellisesti niin väitti).

Myös Venäjä myönsi sen hyväksyessään DSB loppuraportin tutka-analyysin 2015. Tutkan raakadatan Venäjä salasi eikä pyynnöistä huolimatta toimittanut tutkijoille (tämä on mm. YK:n päätöslauselmien vastainen teko).

1/3

Gravatar
KimmoK
2016 venäjä viimein julkaisi raakadataa toisesta niistä tutkista joilla oli näkymä tapahtumapaikalle. Puolitoistavuotta myöhemmin he toimittivat määräysten mukaisen datan tuolta asemalta, puuttumaan jää vielä Baturinskajan tutka-aseman raakadata joka Venäjällä myös oli 21.7.2014.

2016 data vahvistaa juuri sen mitä DSB raportissakin oli todettu. MH17 läheisyydessä ei ollut sotilaslentokoneita ja MH17 koneen tuho tapahtui juuri kuten DSB oli tutkinut.

Venäjän 2016 julkistamia tietoja on käsitelty esim tuolla:
http://www.whathappenedtoflightmh17.com/russian-mod-proved-it-lied-at-july-21-2014-press-conference-claims-no-buk-on-radar/
Sieltä voi katsoa myös alkuperäisen tiedotustilaisuuden videon.
2/3

Piilota kommentointilomake