Tänään Jukkis  on oudon neutraalilla päällä  ja valottaa asiaa jonka taustoja hyvin harva tietää. Eli mistä  tämä  meitin puolueettomuuspolitiikka on siinnyt. Meillä on tietenkin nykyisin harvalukuinen – joskin äänekäs -  vähemmistö joka ajaisi maatamme läntiseen intergaatioon, aivan kuten heidän isänsä aikanaan ajoivat maatamme itäiseen lohkoon.


Kun Suomi siirtyi aikanaan 1809 Venäjän keisarikunnan alamaisuuteen varsin ovelalla, sodaksi naamioidulla, vallankaappauksella, jota johti Ruotsista käsin edesmenneen Kustaa III vallanhaluinen velipoika, oli Venäjän tsaarin Aleksanteri I kädet varsin sidotut Suomen suhteen.

Erityisesti tähän vaikutti että Itämerestä ei haluttu venäläisten sisämerta, sillä tavara kulki niin silloin kuin nykyäänkin meriä pitkin.  Tämän johdosta Aleksanteri I oli puoliksi pakotettu Wienin konferenssissa myöntämään Suomen autonomiseksi alueeksi. Autonomiaa tuskin tarvitsee enempiä esitellä  mitä se käytännössä merkitsi.

Se polku kuljettiin sitten loppuun Leninin bolsevikkikumouksen myötä, ja kun saksalaisetkin epäonnistuivat maamme muuttamiseksi siirtomaakseen, oli maa itsenäinen, mutta kuitenkin rajoituksin. Ahvenanmaa – jota ruotsalaiset silloin himoitsivat – jäi Suomelle ihan sen takia, että siitä  tehtiin demilitarisoitu vyöhyke merenkulun turvaamiseksi, ja samalla Suomen laivaston koko määriteltiin pieneksi ja lähinnä rannikkopuolustuksen kokoiseksi.

Sen ainoan kerran kun tätä ylikansallista roolia rikottiin, oli tietenkin Talvisota. Suomalaiset itse olivat osallisena talvisodan syttymiseen, sillä he olivat kuin eivät olisi tajunneetkaan että suursota oli syttymässä,  ja venäläisille Leningradin turvallisuus oli etusijalla. Moneen kertaan Stalin yritti tolkuttaa paksupäisille suomalaisille, että mikäli kannakselta ei luovuteta Inon linnaketta ja sitä  ympäröivää maa-aluetta, seurauksena on sota, jossa venäläiset valtaavat sitten koko maan. Tämä  tulkinta saa muuten joka kerta suomalaiset aina raivoihinsa koska se antaa ymmärtää, että talvisota -  joka johti jatkosotaan –oli yksinomaan suomalaisten omaa poliittista kömpelyyttä ja kaikki ne 85 000 kuollutta olisivat jääneet kuolematta jos kortit olisi pelattu toisin.

nato neuvottelut
Nato-neuvottteluissa joita on käyty vasta vuodesta 1991 alkaen. Tältä neuvottelut näyttävät nyt mutta se ei tietenkään ole este sille, että natosta puhutaan medioissa toistuvasti ja on tehty viikottain viimeiset 20 vuotta - ainakin. Eikö tosiaan ole mitään muuta jutunjuurta?

Talvisodassa Neuvostoliitto erotettiin kansainliitosta koska se rikkoi tätä ikiaikaista perinnettä suojella itämeren kauppaa. Brittiläinen imperiumi joka ehkä eniten oli huolissaan itämeren menettämisestä lopulta pakotti Stalinin tekemään rauhan suomalaisten kanssa, uhaten muuten pommittaa Neuvostoliiton öljykentät  Irakista käsin.

Teheranin konferenssissa 1943 Stalin lopullisesti pakotettiin hyväksymään Suomen erityisasema, koska se samalla takasi Itämeren merenkulkuvapauden.  Tietenkin sillä  varauksella että saivat turvata Leningradin turvallisuuden valtaamalla karjalankannaksen ja tavoitteena oli ilmeisesti siirtää raja Kymijoelle saakka – joskaan venäläiset eivät tänne asti koskaan päässeet.

Pariisin rauhansopimus 1947 määritti Suomen samaan asemaan jossa se oli iänkaiken ollut, eli vahvoja rajoituksia raskaisiin aseisiin ja merenkulun vapaus. Meri- ja ilmavoimat ovat nekin rajoitettuja joten käytännössä puolustusvoimat ovat  pelkkä maajoukkojen keskittymä. Ulkopoliittisesti asian vahvisti YYA –sopimus joka kiistatta on paras sopimus mitä maamme on koskaan tehnyt, koska sen ylläpitoon satsasi Neuvostoliitto niin paljon että siinä sivussa loi maahamme hyvinvointiyhteiskunnan puhtaan neuvostolaisella rahalla. Tämä voittoputki sittemmin katkesi 1991 ja idänkaupan romahdus suisti maamme lähelle konkurssia. 

Puolueettomuuspolitiikalla on siis pitkät juuret. Eikä se asia taida olla kertaakaan suomalaisten itsensä päätettävissä. Nythän tätä on viime vuosina pyritty murentamaan nato-sopimuksin, mikä on pitkässä juoksussa hyvin vaarallinen liitto. Historia on osoittanut että maamme ei ole joutunut sotaan kuin massiivisten suurvaltapoliittisten, käytännössä maailmansotien, vetäminä. Tällöinkin on asiaan tietty diplomaattinen liikkumatila puolueettomuuspolitiikan avulla, mutta sotilasliittoon kuuluminen vie tämänkin valttikortin. Samalla historia on opettanut että keskieuroopan suurmaat eivät ole koskaan nostaneet tikkua ristiin Suomen eteen. Jopa  Churchillin avustusretkikunta 1940 oli tarkoitettu enemmänkin Norjan miehittämiseen ja ruotsalaisen rautamalmin epäämiseen Saksalta. Suomi oli vain oiva tekosyy vallata skandinavia.Eikä Mannerheim tämän takia olisi ottanut retkikuntaa vastaankaan.  Yksin tästä voi oppia ettei ole luottamista vieraan apuun, ja että joku Yhdysvallat alkaisi sotimaan suomen puolesta Venäjän kanssa, onkin sitten jo tyystin utopistinen ajatus, johon voi uskoa vain joku korpimetsässä  asustava suuruudenhulluja aatoksia itsestään omaava.On hyvin luultavaa että natottaminen tulee epäonnistumaan sillä se on räikeässä ristiriidassa maamme oikean ja alkuperäisen roolin kanssa.

Jukkis
Gravatar
juppe
Toi puolueettomuus on keksitty sitä varten, että muut voi vedota siihen sillon kun suomalaiset yrittää ettiä liittolaisia, koska siitä ei kuitenkaan tuu yhtään mitään.

NATO-miehet ei oo saavuttanu muuta kun jenkkien vastasen mielialan ja sen että vasemmisto panee Tuomiojan ulkoministeriks heti kun se on mahollista. Se ajaa kyllä kunnon syrjäytymispolitiikkaa, jolla ei oo mitään tekemistä nykymaailman kanssa, mutta se osaa kanssa 70-lukulaisen jenkkien vastasen liturgian ja se on tärkeintä.

Ihan samalla tavalla oikeisto heittää kapuloita rattaisiin jos alkaa nättää siltä, että vasemmisto on löytämässä Suomelle kavereita, niin että niitä ei sitten ole.

Jopa Ruottin hyvät välit Suomen kanssa muistuttaa Suomen roolia YYA-sopimuksessa, koska nekin keksii jonkun tekosyyn olla auttamatta heti kun pitäis tehä oikeesti jotain. Muullon kaikki on jätte mycket kiva bra ja poliitikot hymyilee niin kun suomalaiset kollegat aikonaan neukuille.

Piilota kommentointilomake