Minä niin toivoin näistä vaaleista jotakin. Sellaista jota voi seurata kun urheilukilpailuja jossa jännätään mutta rehellisesti sanoen – ei ole paljoa puhutellut vaaliteemat. Tylsää, latteaa ja itsestäänselvää. Mieltäkuohuttavia aiheita ei ole sanottavasti seassa vilissyt mutta onneksi on sentään yksi – vastapuolen mustamaalaaminen.


Näihin vaaleihin on lähdetty reippaalla demonisoinnilla. Se kenellä valtaa on, sillä on myös mediavalta ja osaa takoa isoja otsikoita ja pelotella  äänestäjäkuntaa. Tottakai se on selvää että  jos kerran meillä on nykyisin amerikkalaistyylinen valtamedia, niin tottakai pitää olla amerikkalaistyylinen vaalipropagandakin. Sehän on nojannut historiansa ajan pelotteluun, uhitteluun ja jyrkkiin näkemyseroihin.

Tikunnokassa on tietenkin SDP. Jos se voittaa, kuuleman mukaan verorasite nousee niin hirveälle tasolle,  että verotoimistossa ottavat nilkoista kiinni ja ravistavat kolikotkin lattialle. Palkansaajan ostovoima putoaa nollaan, yritykset karkaavat maasta ja jopa vähään tyytyväinen virolainen halpatyövoima pysyttelee suomenlahden eteläpuolella.  Seuraa kurjuutta, lopulta ruttoa ja heinäsirkkoja. Kannattaa siis äänestää  vaan oikeistoa joka kyllä  sekin on pitänyt verorasitetta mukavan korkealla, ainakin köyhimpien osalta, jotta saa kantaa ne rahat Sipilän sukulaismiehille, Talvivaaran hukkakaivokseen ja tietenkin Bernerin mitä erilaisempiin liikenneprojekteihin, joissa ei ole mitään mieltä missään kohtaa.

teista puhutaan


Saman pelottelukampanjan uhrihan on luonnollisesti myös SDPn kylkiäinen Vasemmistoliitto. Kun Li Andersson tuossa totesi että yritystukia pitäisi leikata radikaalisti, koska niistä on enemmän haittaa kuin hyötyä (yritykset eivät  sijoita tuotekehittelyyn koska saavat rahaa muutenkin valtionsossusta) ja yritysmaailma on itsekin sitä mieltä, että  ne ovat aivan turhia. Uutinen tulkittiin tottakai niin että Li aikoo nostaa veroja.  Ollakseni rehellinen, ei ole tainnut yksikään politiikonketku puhua mitään verojen nostamisesta sinänsä, vaan rahavirran uudelleenohjaamisesta. Rahaahan tulee valtionkassaan jonka sitten politiikot päättää mihin ne laitetaan eteenpäin. Nythän ne menee ökyrikkaiden verohelpotuksiin jotta niistä tulis entistäkin rikkaampia.Sen sijaan ne voi ohjata vaikka vanhustenhuoltoon ja hoitajien palkkaamiseen ökyrikkaiden sijasta, jolloin alkaa tottakai parku verotuksen kiristämisestä.

Toinen taho mihin tämä kohdennetaan on tietenkin Vihreät, jota ilmastoverottamisen lisäksi panevat ihmiset kulkeen apostolinkyydillä autojen sijasta, rauhoittavat kaikki suomen metsät, ja vievät  vielä koululaisetkin tutustumaan homoklubin arkeen. Oletteko muuten huomanneet että Vihreillä on yleensäkin tavattoman huono imago? Tyypillinen Vihreä ymmärretään koulutetuksi naiseksi joka on tavattoman kanamainen city-vihreän habitus ja joka tietää että sähköä saa töpselistä  ja että ilmasto on jotakin kauheaa.  En sitten tiedä miksei Vihreät itse koeta esittää  vähän älykkäämpää vaan antavat ymmärtää että tälläsiä me ollaan.

Vaikka antaahan Li Anderssonkin levitä  tietoa että hän olisi osallistunut johonkin punamustien mellakkaan naamari päässään. Tämä lienee jonkun natsiryhmittymän käsialaa joka ei ole juurikaan uponnut suureen enemmistöön. tajuaahan sen tietenkin arkijärjellä että jos ihminen on puoluejohtaja on silloin myös harvoista kansakunnankaapin päällä oleva valtaapitävistä joka tapaa päivittäin kenraaleita, piispoja, yritysjohtajia ja ministereitä, ei silloin kuljeta mellakoissa kommandopipo päässä.

Sen sijaan se vasemmistolainen väkivalta on parempaa. Jos Litä itseään on uskominen, hän ei ole koskaan sanonut mitään tuollaisen tapaistakaan, eikä osaa sanoa mistä koko meemi on lähtöisin, mutta hyvin se on itsensä läpilyönyt.

kontula
Voisin tietty tamperelaisena äänestää Anna Kontulaa (Vas.) jolla tunnetusti on sydän paikallaan. Tässä kuvattuna kokoomusnuorten kameralla.


Kummallista kyllä, Persut on petranneet. Enää ei tarvitse tuntea sitä pahoinvointia jonka avoin vihapuhe ja rasismi synnyttivät. Pääosin siksi että facebook että moderaattorit ovat ottaneet kovan linjan, taannoinen Janitskinin korvaussumma pelotti pupun pöksyyn, mutta kunniansa pitää antaa myös Halla-aholle. Hän on saanut kenttäväen rauhoittumaan. Tähän on auttanut että vanha lietsoja Huhtasaari on eristetty omiin nettijuttuihinsa. Puoluekannatuskin nousee sitä mukaa kun jostain löytyy arabi- tai kurdirutku joka heiluttaa pippeliään jossain. Sellaisella on hyvä mesota ja todeta huokaisten loppuun että kohta on päällä ”ruotsin malli… jolla ilmeisesti viitataan siihen, että Ruotsissa on käynnissä jonkinlainen sisällissota jossa enää  hiekkasäkit ja panssarivaunut pitää ohjaksia yllä – ja Persuväkihän ainakin nielee tuon kaiken skeidan. Nyt ne vaikuttaa jopa mukiinmenevältä sakilta kun ovat olleet pitkään hiljaa. Jopa itse Hakkarainenkin saattaa olla katkolla, jotta kestää vielä yhden neljän vuoden ryyppyputken, kuka tietää?

Tämä hiljaisuus tarkoittaa että myöskään  Persuille ei ole viitsitty vittuilla enää kauheasti.Tämä on ihan hyvää asioiden kehitystä jos pesunkestävä rasismi korvautuu maahanmuuttokritiikillä.

Näillä mennään. Kun ei kunnon kiinnostavaa vaaliteemaa ole eikä synny, niin mennään sitten demonisointien ehdolla. Saas nähdä kantaako tää bloggausaihe tonne vaalipäivään asti. Tämänkin tekeminen oli ihan pakkopullaa.

Jukkis
Gravatar
Osma
Ruotsin "mallin" otit esille...kävipä näin, että reppureissattiin Lundiin pari viikkoa sitten. Rautatieasemalta Lundissa lähdettiin kävellen hienosta skoonelaisesta kevätsunnuntaista nauttien kohti hotellia. Kello oli jotain 13.40...Ihan siinä pikkukaupungin ytimessä jalkakäytävällä tuli 4 nuorehkoa ehkä afgaanipoikaa vastaan. Milliäkään eivät väistäneet, käännyin sivuittain, että pääsivät ohitseni. No huomasivat sitten repun selässäni ja yhtäkkiä ne kaikki meinasivat tulla päälle. Ajattelivat, että nyt lähtee mummolta reppu. No onneksi ukko oli siinä lähellä ja tajusivat etten oo yksin liikenteessä, kääntyivät taas menosuuntaansa. Keskellä kirkasta päivää. En kyllä halua suomen muuttuvan näin turvattomaksi, 2015 oli sama tilanne Pitäjänmäellä, iltaisin vastaan tuli kymmenen miehen ryhmiä, kasvoiltaan enemmän afgaaneja, mutta mistä maasta lienevät tulleet.
Piilota kommentointilomake