Kerrankos sitä ihan oikeaakin tiedettä tehdään.  Kuten aina omalla kohdallani, ei koskaan vaatimattomin panoksin. Takerrutaan oikein kunnon mysteeriin eli siihen millaisilla paateilla alkusuomalaisemme seilasivat muinaisella Yoldiamerellä. Uskokaa tai älkää – olen kuin olenkin kyennyt selvittämään asian.



Aika itsestäänselvää että  kun puhutaan näin kaukaisista ajanjaksoista, eivät ammattitutkijat ole voineet olla kuin valistuneiden arvausten parissa. Mitään jäänteitähän ei voi näin kaukaisesta aikakaudesta jäädä. Ensimmäiset vihjeet tulevatkin vasta kalliomaalauskulttuurin parista, venetyypistä joka on pitkä kanoottimainen – tai kaleerimainen – muoto,  joka jossain määrin muistuttaa eskimoiden käyttämiä.

Ehkäpä niin. Vain se voidaan päätellä että kun mennään todella syvälle muinaisuuteen, on materiaalina ollut ilmeisemmin nahka. Niinhän ne eskimotkin ovat tehneet. Loput voidaan päätellä, sillä ei ole vaikea arvata millaisin venemuodoin rannikko- tai jokipurjehdukseen on tarvittu. Vaan nyt ei pysytellä rantavesissä ensinkään vaan mennään pelottaville avomerille. Paikkoihin jossa mainingit ovat toista luokkaa ja jos ollaan miehekkäästi valaanpyynnissä, vaaditaan veneeltäkin jotain ihan muuta kuin kapeat kanoottimaiset venetyypit.

nuijalammi
Kiven löytää kun menee vähän matkaa Nuijalammin laavulta tietä pitkin ja antaa vaistonsa johdattaa. Rantaviiva on 13 000 vuoden takaa jolloin saari on ollut jo asuttu.

Tarina alkaa Nokian Kivikeskulta. Etsiessäni megaliitteja, pisti silmään irtokivien päälle nostettu kivi joka ei muistuttanut muodoltaan näitä tunnettuja megaliitteja ensinkään, vaan muoto oli kuin ylösalaisin olevan veneen. Vieläpä ison veneen ja tämä  kivi valtasi mieleni älyllisen puolen pitkäksi aikaa. Tutkiessani asiaa ilmeni, että nahkaveneet ovat tehty niin, että vastakuorittu ja märkä valaannahka on voitu pingottaa moisen kiven päälle ja kun aurinko sen kuivaa muutamassa päivässä, syntyy kova, pingoittunut ja taatun vettähylkivä vene, joka pitää muotonsa kaikissa olosuhteissa. Tämän takia kivi on asetettu ylöspäin.

kivikeskun avomeri
Muinainen kivikeskun muinaissaari on läntisin sen aikaisesta saaristosta. Siitä eteenpäin lainehtii loppumaton avomeri.

Ja se kivi todentotta tuntui veneenmuotoiselta. Sillä oli terävä kokka, kaarevat laidat, laajeneva kolmiomainen perä ja purjeveneille tyypillinen köli.  Lisäksi huomio kiinnittyy sen sijaintiin. Se on niemennokassa jonka vieressä on lähes pystysuora pudotus, eli silloin se on ollut poukama jossa syvyyttä on piisannut – mitä mainioin paikka vesillelaskuun. Sillä kuten nykyisilläkin purjeveneillä, syväystä on niin ettei sillä ole ollut matalikolle asiaa. Paikka on siis Kivikesku, silloisen Yoldiameren aikaisen saariston lähes läntisin saari jonka länsirannalta avautuu rannaton ulappa. Siitä eteenpäin ei ole kuin vettä, vettä  ja vielä kerran sekä tietenkin – ryhä- ja sinivalaita.

Tuli mainittua asiasta Megaliittikirjassakin ja asia mietitytti todella pitkään – voisiko se olla että Jukkis tekee hienon tieteellisen löydön ja on todellakin löytänyt venemuotin ja sen avulla kykenee rekunstroimaan jotakin näin kaukaista asiaa? Enemmin tai myöhemmin asia oli selvitettävä. Ensin tietenkin yhteys itseensä tohtori Olutkoskeen, tuohon purjehdustieteiden huippuasiantuntijaan, joka on itselleni ollut kätevä  ystävyys, koska hän on aina niin näppärä käsistään kun taas itse olen ollut koko ikäni peukalo keskellä kämmentä. 

megavene 1
Jukkis poseeraa kun ollaan kiveä tutkimassa ja mittaamassa.

Yksi ehtoo me sitten menimmekin ja mittasimme kiven kauttaaltaan. Vettä satoi – tietenkin – kun mittanauha pyöri kiven ympärillä ja astemitta heilui kädessä kuin vanhalla vapaamuurarilla ikään. Sitten märkä pahvinpala johon oli tuherrettu lukuja, me poistuimme.  Sanomattakin selvää että  seuraava järkevä  työvaihe oli valmistaa kivestä pienoismalli, tässä tapauksessa pienennystä tapahtui 1:300 –suhteella. Sen ympärille sitten vaan varsinainen vene, joka nyt ei tinapaperisena mitenkään nätti ole, mutta eihän tässä nyt ahtaa pienoismallia tehdä, vaan tutkitaan veneen varsinaista purjehdusominaisuutta.

megavene 2
Kivi rekunstroituna 1:300 pienennyksenä.

Kun sain pienoismallin käsiini, jännitti. Olenko vain nolannut itseni? Onko se kulkukelvoton, kaatuuko heti kyljelleen ja on parhaimmillaankin niin vino, ettei sillä pääse kuin täyttä ympyrää?  Se nyt oli selvää että tottakai noin korkea vene kaatuu kyljelleen,  ja tästä saattoi päätellä että köli on aikanaan täytetty kivillä. Laskujen mukaan 38gr pikkukiviä pisti sen lavuaarissa kellumaan vakaasti. Joten jos suhdeluku pysyy samana, oikea vene on ollut vakaa jo 11 kg kivimäärällä.

Painomäärä selittää miksi tässä venetyypissä köli on pohjaltaan tasainen, mutta tokihan kölin ominaisuudet ovat muutakin. Se pitää purjeen vakaana ja myös auttaa venettä liikkumaan eteenpäin. Köli on tässä tapauksessa niin syvällä että jos ihminen seisoo pohjalla hän saisi suorastaan hypätä päästäkseen kurkistamaan laidan yli. Joten seuraava päätelmä on, että  veneessä on ollut välikansi suurinpiirtein veneenrungon puolivälissä. Terävänokkainen vene onkin varmasti mennyt lujaa riippuen paljonko sen uppouma on ollut – sehän on ollut säädeltävissä oleva asia, jos painona käyttää vaikkapa arkista merivettä. Levenevä perä joka on samanmuotoinen kuin keskiajan koggeissa ilmentää siinä olleen peräsimen. Kyllä – se on merikelpoinen purjevene ja kivi on täysin sen muotoinen mitä on pienoismallilla rekunstroitu.

megavene 3
Siinä se komeasti sitten kelluu. Kyllä, tämän pitäisi todistaa kiistattomasti että ajattelee kivestä mitä tahansa siitä voidaan täysin varmuudella todeta kaksi asiaa; 1) Kivi on ihmisen manipuloima koska se on nostettu irtokivien päälle. 2) Kivi on täysin merikelpoisen veneen muotoinen.

Seuraava työvaihe – ja samalla viimeinen – on tehdä pienoismallista säällisen näköinen. Tehdä siihen jostain kintaasta nahkalaidat ja lisätä purje ja askarrella peräsin edes näön vuoksi. Valitettavasti siihen ei päästä koskaan että voisi valmistaa oikeankokoisen mallikappaleen kun ei sattumoisin ole veneveistämöä ja kaikkein vähiten päästään siihen, että  voitaisiin kiven avulla valmistaa ihan oikea nahkavene ja seilata sillä jossain länsirannikolla. Uskoakseni tarvittaisiin jokin vastakuorittu valaannahka jostain joka on tietenkin kaiken mahdollisen ulkopuolella.

Julkisuuttakaan tuskin heruu. Siinä se on se julkisuus mitä tämän luette ja kommentoitte että hyvä  juttu hei. Jos olisin joku yliopistojannu, asia olisi tietenkin kokonaan toista kokoluokkaa,  vähintään se olisi jokin YLEn pääuutinen.  Vaan kissahan kiitoksella elää, sitä tehdään tiedettä ja rakennetaan muinaishistoriallista palapeliä ja sillä selvä.Tietenkin voi kysyä mitä tämä vene todistaa laajemmissa puitteissa? Ainakin sen että moinen kivimuotti on ollut keskeisessä  asemassa jo tuhat vuotta ennen kuin wiralliset tahot tunnustavat asutushistorian edes alkaneen. Kun nykytieteilijöiden mukaan alkusuomalainen asteli tälle kamaralle jostain Baltian suunnasta, merenranta oli jo vetäytynyt likemmäs 30m – maankohoaminen täydessä käynnissä – ja kivimuotti olisi ollut silloin jo liian kaukana rantaviivasta. Joten ketkä ikinä tämän kiven avulla merikelpoisia syvänmeren veneitä ovatkaan rakentaneet, he ovat olleet tyystin tuntematon kulttuuri.

Jukkis
Gravatar
Antero
Nahan parkintaan on hyvinkin käytetty pyhän pihlajan kuorta, joka sisältää runsaasti parkkiaineita. Ennen parkitsemista nahat tavattiin liottaa lipeävedessä ja sitä saadaan koivun tuhkasta. Ruodot taivutettiin puusta, josta on myös jäljellä maailman paras hevosen valjastusmuoto, eli luokkavaljas. Karjalassa oli Vemmeljärven pitäjä, jossa näitä vempeleitä tehtiin oikein urakalla. Ennen talojen aitanseinässä oli kaareva paininpuu, alhaalla hahlo johon luokalle painettava puu laitettiin ja paininpuun ympärillä reikiä, johon kiilamaisia vaarnoja laitettiin taivutettaessa puuta kaarelle. Kostea puu ensin pehmitettiin kosteana tunkion kuumuudessa, takan tai nuotion tulessa, höyryllä, sivut ja reunat veistettiin, päällypuolelle jätettiin kuori estämään puun riseentyminen. Kaarelle painettua puuta kiristettiin puusta punotulla narulla kiertämällä sitä väliin jätetyllä kepillä. Jalustalla olevia puikulamaisia kiviä on hyvinkin käytetty kaarien paininpenkkinä ja jonka päällä nahat pingotettiin.
Gravatar
juppe
Sun kannattais katella noita kiviä tarkkaan sillä silmällä, että ne vois olla veneveistämöitä. Kehikko olis rakenneltu siihen päälle ja sen päälle olis vedetty kusesta tai ties mistä parkitsemisaineesta läpimärkä nahka, mikä olis sitten jääny tiukasti siihen kehikon päälle. Varmaan se nahka on kyllästetty rasvallakin, ettei se imis vettä, niin että se olis sitten ollu kohtuullisen liukas käsitellä.

Kehikkoo varten olis sitten varmaan jotain uria, että se pysyis kunnolla paikallaan.

Tietty tää on vaan hakuammuntaa, mutta sen vois ajatella tälleenkin.

Gravatar
tarja
Korjaan 1000 kg. Eli 38g * 30 * 30 * 30.
Gravatar
tarja
Mittakaava näyttäisi silmämääräisesti olevan lähempänä 1:30. Vakauttavan painolastikivimäärän paino taas täysikokoisessa veneessä olisi noin 100 kg. En silti pidä noin korkealaitaista paattia merikelpoisena. Joko nahkaa ei pingoitettu pohjaan asti tai sitten valmiiksi kuivattu nahkavene levitettiin keskeltä laakeammaksi samaan muotoon kuin ns. viikinkilaivat.
Piilota kommentointilomake