Joskus sentään vielä pääsee metsään. Tämä on nyt turhaakin turhempi seikkailuni tuolla Oriveden länsipuolella, joka on niin autiota seutua kun se vaan olla voi. Megaliitteja ettimässä tottakai.


Tuumasta toimeen. Kun alkaa tuo Nokian Kivikesku olla  jo melko koluttu, on aika katsastella uutta tutkimuskohdetta, joka sijaitsisi säällisen matkan päässä kotikulmilta. Sellaiseksi on löytynyt Ollinsaari akselilla Ruovesi-Orivesi-Teisko joka on aikanaan ollut muhkea muinaissaari. Sen rantoja ovat ammoin liplattaneet suolaiset merivedet ja valaan ulinat ovat selältä kuuluneet kauas. Nythän se on vain sarja kallioisia kukkuloita keskellä erämaa-aluetta, jossa harvoin ihmisiä  käy.

mega 2
No eipä ollut tämän löytäminen turhan vaikeaa kun autolla ajoi parin metrin päästä ohi. Yleensähän tälläinen laiskimus oivaltaa että mistä vaan on ihminen polun ammoin tallannut, se saattaa elää tänä päivänä muurhais- tai riistapolkuna ja ihminenkin sitä ylläpitää. Joskus siihen tulee hiekkatiekin.

Ollinsaari ei ole mikään wirallinen termi. Minä nyt aina annan näille omaperäisiä nimiä. Tällä kertaa nimi tulee muinaissaaren pohjoispuolella olevasta Ollinkivestä, jonka liepeillä on sitten Jaakonkivi ja naapurisaarella Lakukivi. Kaikki tunnettuja turistien bongauskohteita kenenkään aavistamatta, että niitä ihasteltiin jo 9600 eaa kun ensimmäiset ihmiset näille saarille eksyivät. Silloin Ollinkivi oli pitkän vuonomaisen lahden perällä, Jaakonkiven jäädessä  sen varrelle.

ollinsaari
Ollinsaari kuten sen olen nimennyt. Punaisella pohjoisosassa merkittynä tunnetut kivet, länsilaidalla alhaalla punaisella uusimmat megaliittilöydät ja vihreällä ns hukkareissut. Niitäkin pitää välillä tehdä että oppii nöyryyttä. Tälläiseltä se näytti vuonna 9500 eaa. 

Joka seudulle eksyy, kannattaa myös painella hiekkatietä sillä  sehän on vanha keskiajan postitie, jossa meno on vankkureilla ollut haipakkaa kurveineen ja ikävine alamäkineen. Varsinkin liukkailla vuodenajoilla. Itse tiekin on ollut pohjaltaan hyvin keskiaikainen. Eihän se salaisuus että se on ollut sellaista tärinäkyytiä että kuskinpukilta on ohjastaja piankin vaihtanut paikkaansa suoraan hevosen selkään vankkureiden kolistessa perässä.

Vaan asiaan. Pala palalta, karttaruutu karttaruudulta tämän muinaisen saaren rantamat pitäisi tutkia. Ensimmäinen retkeni iski Kaanaantien siihen kohtaan missä länsiranta on ollut. Mukava poukama johon voisi kuvitella asutuksen eksiytyvän. Eikä siitä sitten pettymystä tullutkaan sillä vaisto pelaa ja peräti kolme megaliittia löytyi lähes autotien vierestä. Sinne täytyy toki mennä uudelleen, josko sieltä lähtisi muinaispolku kohti pohjoista.  Yleensähän ne on irtokivet maakiven päällä  jotka kielii mistä  reitti on ammoin kulkenut.

mega 1
Tää on oikeestaan aikas komee...


Toisella reissulla sitten iskin Lauttakulman tietämille jossa ammoin on mennyt syvä merenlahtinen repeämä   syvälle saareen. Tottakai se oli tutkittava muodostaisiko tämä vuono ytimen jossa ihmiset ovat olleet. Kartta jo pelottelee puomilla mutta auki se oli ja  jonkin väärän häveliäisyyden takia jätin kumminkin auton tienpäähän ja kävelin kilsan pari. Se oli tietenkin virhe sillä on aivan typerää  väsyttää itseään etukäteen ja tietenkin se kostautui metsähallituksen puolella. Pahinta että Hirvimäki seutuineen oli juuri ollut harvennushakkuiden kohteena ja risua ja närettä sitten riittikin kompasteltavaksi. Eikä mikään kielinyt ihmisasutuksesta.

Sitten löytyi se kotapohja. Maasto ei kyllä yhtään tukenut ajatusta, ja jotenkin siinä oli jotain väärin. Osa kivistä  oli kuin traktorilla tuupattuja ja jurtan keskuspalkki enemmänkin nuotiopohja. Ottaen huomioon että se sijaitsi heinittyneen tukkitien varrella, päätin lopulta että se 30-luvun tukkimiesten eväspaikka. Nuotio siinä loimunnut keskellä, istuinkivet ympärillään ja on puhuttu huonosta palkkapussista ja naisista -  aiheita jotka taatusti panevat kumpikin veren kiertämään talvipakkasella.

Paremmin ei mennyt Rimmintiellä. Kintut oli poikki ja lähinnä ajelin autolla. Kerran nousin paahtavan kallion päälle pettymään. Ei täällä ole ollut ihmisiä silloin kuin ei nykyäänkään.  Lähempää muinaisrannikkoa ne löytyvät kuin sisäsaaresta.

Aina ei voi onnistaa ja olihan se vähän harmi. Mutta kuten sanottua, karttaruutu karttaruudulta ja joskus aikaa pitää varata useampikin kesäkuuma. 

Jukkis
Piilota kommentointilomake