Pääsi kun pääisikin pitkästä aikaa metsään, tällä kertaa Hollolan puolelle. On edellisestä samoamisesta sen verran aikaa että tuttu maitohaposta aiheutunut päänsärky muistutti taas aamulla, joka on melkein tavaramerkki näissä kimpparetkissä. Itsehän liikun yksikseni paljonkin verkkaisempaan tahtiin.


En olis tietenkään jäänyt pois, sillä yhteisretket alkaa olla tätä nykyä harvinaisuuksia. Silloin, tämän palstan alkuaikoina niitä  tehtiin paljonkin, kun jotenkin tänne muodostui sellainen omanlaisensa porukka, joka nyt on tietenkin hajaantunut pitkin maailmaa omien työaikojensa ja perheidensä pariin. Olihan tässä siis nostalgiaa vaikkei meitä ollu kun kolme. Itselläni ei ollut tämänkertaiseen paras aloitus kun jostain syystä en saanut yöllä unta, ja hiihtelin corollalla paikalla muutaman tunnin unien jälkeen. Päätin kumminkin etten heittäydy vaisuksi. 

kiikunlahde
Kiikunlähde tuntui olevan turisteilta eristetty mutta me hyödyntäen jokamiehenoikeutta - tai pikemmin rehellistä kansalaistottelemattomuutta - eksyttiin rantamille tutustumaan tähän ihmeelliseen turkoosinväriseen veteen.

Tapaamispaikka oli sovittu Kiikunlähteelle.  Se on Hollolassa suht iso kirkasvetinen lähde, joka oli ovelalla tavalla vihertävä, ilmeisemmin sinilevän vaikutuksesta. Sen verran puhdas vesi että taimenet näkyivät hyvin uimassa siksakkimaisia kaariaan.

Muuten paikka oli jotenkin perseestä. Maanomistaja joka asustelee siinä lähteen niemenpäässä oli kyllä ahkerasti muistanut vetää piikkilankaa ja yksityisalue –kylttejä joka kohtaan. Oli sentään säälistä rakennettu joku näköalatasanne josta sai viiden metrin päästä ihailla lähdettä, mutta rantaan ei ollut mitään asiaa. Eikä ole kuntakaan sanottavasti tukenut asiaa. Ajattelee kai että jokainen kävijä  on potentiaalinen ilkivallantekijä joka täyttää lähteen muovilla ja heittelee sinne valuttavia täytekyniä. Kauhean negatiivinen paikka.

Jos olisin itse tilanomistaja niin olisin aikaa sitten tehnyt sinne kunnon rantapolun joka luonnollisesti johtaisi vanhaan navettaani jossa muija leipoisi ja minä keittelisin sumpppia.  Jos sadalta turistilta saisi sunnuntaisin nyhdettyä vaikka vaan vitosen per kärsä  olisi se kannattavampaa kun olla joku ihmeen lampuri. Mutta eihän nämä täällä asioita niin ajattele.

pirunpesa hollola
Hollolan Pirunpesä. Olen melkoisen vissi että takanani oleva allas on hiidenkirnu. Jää ikuisesti selvittämättä saisiko paikasta paremmankin turistirysän jos sen voisi tyhentää sillä halkaisijan perusteella ei se mikään ihan pieni ole. Kaiteet vaan ympärille.

Tuli sitten käytyä siellä Pirunpesälläkin. Sellainen rotko joka laskeutuu outoon lampimaiseen suppaan, jota ainakin itse epäilin hiidenkirnuksi. Olihan se nätti paikka, ei sillä. Sen päältä muuten viimeksi käydessäni löysin pari mesoliittista asuinsijaa ja megaliittia. matkalainen oli sieltä löytänyt palan piikiveäkin. Sanoin suoraan että pidän sitä vallankumouksellina löytönä. Onko nyt niin että täällä oli asutusta jo 9200 eaa, kuten korkeuskäyrä edellyttää, ja maankohoamisen myötä siitä on siirrytty Lahden Ristolaan 8600 eaa. Vai onko asia kuten se viralllisesti esitetään; on tultu baltiasta 8400eaa ja käyty tänne tiputtamassa piikivenpala? Mahdoton sanoa kummin päin asia on ollut, mutta tietty epäilyksen siemen voidaan kylvää viralliseen teoriaan. Aika selvää että kallion päällä on megaliitteja joiden tyyppiluokka korkeuskäyrineen ilmentää Ristolaa vanhempaa -  ja tuntematonta – asumisjaksoa.

Alkaa sataa. Ollaan hetki kahden vierekkäisen kuusen alla. Katselen hypnoottisena miten kalliota pitkin muodostuu pieni vesijuova joka uurtaa neulasia tieltään. Tajuan miksi juuri tällä alueella on ollut ihmisiä, Pirunpesähän on ollut makean veden lähde.

Päätän avautua. Kerron miksi toinen megaliittikirja on ollut niin vaikea tehdä. Kirjailijan pitää itse myydä kirjojaan ja tietokirjat yleensäkin alkaa edustaa – jos ei nyt vanhahtavaa – niin ainakin marginaalista formaattia. Ei jengi lue paperikirjoja.  Niitä pitäisi mennä kirjatapahtumiin ja –messuihin myymään mutta ne ovat tässä takavuosina kupsahdelleet yksi toisensa perästä. Kustannukset ovat kasvaneet, halpakirjojen myyjät savustaneet kustantajat pois ja väki tympiiintynyt bulkkikirjoihin. Omalta kohdaltani sekin että käteiskauppa ei ole tätä päivää ilman korttimaksumahdollisuutta. Olenkin hypännyt elokuvantekoon tajuten karvaasti että DVD on auttamattoman vanhahtava formaatti sekin. Enkä ole tuntenut vetoa suoratoistopalveluihin jossa lataus maksaisi vaikka 1.5e ja sitten nyhräisi 10-20e kuukausituottojensa kanssa, joka on ihan turhaa nyhräämistä. Hirveä vaivannäkö parin kolikon takia. Sanoin senkin että  Sinikiven palstakin on armottoman vanhanaikaisen näköinen joka ei juurikaan houkuttele. Mutta se toki on ja pysyy koska jostain syystä olen saanut bannit kaikkialle muualle ja jossain täytyy saada ajatuksiaan levittää vapaasti ilman mielivaltaisten moderaattorien pelkoa. Modeista kun olen oppinut että meissä kaikissa asustaa pienenpieni hitleri mitä tulee hänen mikro-valtakuntaansa. Yhteenvetona että olen armotta vanhan koulukunnan kavereita ja jotenkin jälkijunassa vähän kaikesta.

hollolan kivi
Johan pisti paluumatkalla tälläinen silmään. Kolmijalkainen vieläpä ja omien löydösteni valossa tähän mennessä läntisin kolmijalka. 

Kapuamme kallion päälle ja kundi näyttää mistä  kohtaa löysi sen piikivenpalan. Kaivelen ja saan esiin outoja teräväkärkisiä kvartsinpaloja jotka  on vähän sellaisia nuolenkärkisiä. Rehellisesti sanoen ei ole minkäänlaista käsitystä erottaa kvartsi-iskosta tuiki tavallisesta ”ukonkivestä.” Kvartsiahan siellä  on luonnostaankin, jopa korukivien raaka-ainetta ruusukvartsia niin paljon kun noukkia viitsii isoina kimpaleina. Tässä näkee miten oman tietämyksen rajat tulevat vastaan.

Sen sijaan megaliitin kohdalla ei kyllä erehdy. On vieläpä  kolmijalkainen eli kiven leuan alla oleva kivi on -  ainakin ollut – punainen, josta punaväri on vuosituhansien aikana haalistunut. Takajalkakivet ovat oikeaoppisesti harmaat. Selvä  ihmiskäden tekemä  varhaismesoliittiselta kaudelta. Kyllä tästä Pirunpesän päällä  olevasta kalliosta on sanottava, että kun siellä on selkeä kiviympyrä  osoittamassa valaannahasta tehdyn jurtan paikkaa, piikiven pala ja mahdollisia kvartsi-iskoksia ja vieläpä kaksi tai kolmekin selkeää megaliittia – ja muutama tulkinnalllinen – on siellä ihminen ollut. Hyödyntäen tietenkin Pirunpesän makean veden allasta.

Sade lakkaa joten aika palata autoille.

Jukkis
Piilota kommentointilomake