Joko te  alatte tympiintyä näihin loputtomiin metsäraportteihin?  Itselläni ainakin virtaa piisaa näihin juttuihin heti vaan kun aika antaa myöten. Tällä kertaa tuli eksyttyä tuonne Teiskon maastoon jossa näitä muinaissaaria on niin ikään.



Paalisaareksi minä sitä sanon. Samankokoinen kuin Kivikeskukin yhtä runsaine vesipaikkoineen, joten yhtä lailla tässä on oltu yoldia-meren aikaan kuin muissakin. Oli oikeastaan tarkoutus tehdä tästä ihan spesiaalikeikka. Hissuksiin olen koettanut opetella miltä kvartsi-iskos näyttää ja sellaisenhan löytää parhaiten asuinpaikoilta eli just näiltä kiviympyöriltä. Vanhoista käynneistäni muistin melkein komeimman kivikehän Rakkarinsuon tuolta puolen, joten ajatus oli mennä sinne pöyhimään jäkäliä ja niiden alla olevaa avokalliota. Sitten se ruokahalu taas kasvaa ja aattelee että yhtä lailla voisi koluta muutaman paikankin.

rakkari 1
Tälläinen saari Paalijärven alue oli 12 000 vuotta sitten. Violetti ympyrä kuvaa aluetta jonka sieltä löysin.


Reitti on tuttu: Pulesjärventieltä Paalijärventielle ja tällä kertaa väännän rattia Tokamontielle. Kyllä, juuri sille samalle jonka tienpäätä koristaa komea keltainen ajoneuvolla ajo kielletty –kyltti. Ohitan parit mökit ja toisen pihassa mökinomistaja tsiigaa corollan ohikulkua harvinaisen kiukkuisesti. Pää kii äijä. Nyt ollaan tieteen asialla ja silloin ei yhdet yksityistiet paljoa merkkaa. Tie on kylläkin sen luokan perunapeltoa että  päätän jättää biilin tiensivuun ja jatkan kävellen. Mystisesti tiepohja muuttuu jo ensimmäisen mutkan jälkeen ajokelpoiseksi. Ilmeisesti se on kunnan hoidossa ja hoidettu samansuuntaisen tien kautta? Joten takaisin rattiin.

tokamontie
Tälläinen odotteli tiensivussa. Oikeaoppisesti punaisella aluskivellä ja joku kivimötti pantu päälle hatuksi.

Ensimmäisenä piti tutkia järvikannas jonne reitin sulki hakkuuaukea. Pyörin hetken sen sivussa ja tajuan ettei tässä kohtaa ole ihmisiä ollut – sen verran paksuna sammalmattona on kaikki. Piti mennä yhdelle avokalliollekin keskelle mettää kun katsoin että sinne pääsee trakoritietä vähän matkaa, mutta tämä metsäura oli harvennushakkuiden tuottamien risujen peitossa. Koko pöpeliköstä jäi vähän luotaantyöntävä mielikuva joten annoin suosiolla olla. Jäi kallio näkemäti. Yleenä kun näitä etukäteen tutkii karttojen avulla, ne on vaan suuntaa-antavia neuvoja. Kyllä se on paikanpäällä se maasto kun sanelee ehdot.

Nyt tulee samalla paljastettua ammattisalaisuuksia. Olen tolkuttoman laiska miehenkutale, enkä ota mielelläni yhtään turhaa askelta – kaikkein vähiten ryteiköissä. Olen laskenut sen varaan että jos minä en viitti mennä mistä tahansa kohdasta, tuskin ovat nuo alkusuomalaisetkaan viitsineet. He ovat suosineet helppokulkuisia, avaria maastoja ja mieluiten avokallioiden päältä kuin puskien tiheikköjen ja louhikkojen läpi. Tämä on ollut menestykseni salaisuus näitä etsiessä. Koska tie menee muinaissaaren läpi, näkee laiska mies auton ikkunasta yhtä lailla kuin kävellenkin, ja kun tiepohja on kerran tasainen, ajaa köröttelen kohti tienpäässä  olevaa kääntöpaikkaa.

tokamon tie 1
Näitä yksijalkaisia - harmaalla aluskivellä - tuntui olevan niin monta etten kaikkia kuppasempia viittiny enää valokuvatakaan. Ei niille tuu koskaan käyttöä.

Siinähän se seisoo. Hyljekivi. Tavallinen maakivi jolla on nokkamainen kuono. Mikään ei paljasta että se olisi muutakin kuin tavallinen maakivi mutta kello alkaa kilkattaa päästä vaiston merkiksi. Täällä se on jos on. Maaperäkin on kanervaa ja harvaa männikköä.  Lähden saapastelemaan ja huomaan ihmeekseni että tie tuntuu jatkuvan – vaikken yhtään tiedä miksi. Karttaan ei ole tietä merkitty. Tienposkessa onkin sitten tavanomaista tyylikkäämpi megaliitti ja sitten niitä alkaa löytymään. Astun mettään. Yksijalkaisia on maastossa jo niin paljon, etten viitsi ottaa kaikista niistä edes valokuvaa.

tokamontie 2
Omalla tavallaan hyvinkin tyylikäs. Pienemmän kiven päällä oli sitten nämä salaperäiset pikkukivet josta leipätekstissä juttua.

On tietenkin kuuman hiostavaa. Iänkuinen paksu maastotakkini ei asiaa helpota, mutta sitä tarvitsee pitää taskujen takia. Hiki virtaa. Tutkin yhtä kivenpintaa ja näen siinä kymmeniä , ei, satoja, hirvikärpäsiä. Sitten ne tulevat. Kaivan yhtä korvasta ulos, toinen yrittää silmämunaan. Nypin niitä vielä kotimatkallakin ja suihkualtaaseen valuu niitä hiuksista. En ole löytänyt tietäni ainoastaan hirven, vaan kokonaisen hirvilauman makuupaikalle, ja jos aattelee että yhdessä hirvessä niitä on tuhansittain, tällä mäellä niitä täytyy olla puolisen miljoonaa – ainakin. Menee sentään aurinko pilveen joka vähän auttaa. Sataa ripsuttelee ja jossain jyrisee ukkonen.

Selviää tienkin mysteeri. Sen toki tiesinkin että veloissaan oleva Tampereen kaupunki on myynyt maitaan ja mantujaan ja teiskon tontit menee mökkiläisten tarpeisiin samoin tein kun  niitä vapautuu. Äijä on tehnyt hirsimökin ja vieläpä tiheimmälle megaliittialueelle. Siitä halkovajan takaa niitä sitten kuvailen. Ei ole onneksi isäntä kotosalla. Pitäisi selittää millä  asialla liikkuu ja sehän kävisi ne välittömästi hävittämässä kaiken varalta. Asuinpaikkaa en löydä. Silmät sirrillään katselen ukon hirsihuvilaa. Vaistomaisesti se on varmasti pykännyt sen parhaaseen paikkaan ja parhaana paikkana sitä on pidetty jo 12 000 vuotta aiemmin. Täytyy olla tuhottuina jossakin pihamaan kohdilla. En minä sille katkera ole, ei se voi tietää, ja toisekseen niitä kivikehiä riittää näillä saloilla. Nyt jäi kvartsi-iskokset löytämäti.

tokamontie 3
outoja pikkukiviä... niin ympyrässä että joku ne siihen aikanaan laittanut.


Yksi kivi kiinnittää huomion. Normi hattukivi jossa terävänokkainen kivi nostettu maakiven päälle. Sen päällä on pikkukiviä ympyrämäisesti. Vaisto sanoo että tätä kiveä on käytetty maagisen onnen saavuttamiseksi ja jotenkin nuo pikkukivet ja niiden asettelu on ollut jonkinlainen rituaali. Jos ymmärtäisin sanoman, joka noihin pikkukiviin sisältyy, tietäisin rituaalin nimen ja merkityksen. Jollain tavalla se on tärkeää mutta taidoilleni ulottumattomissa. Kivissä ei sinänsä ole merkitystä, eikä niiden määrässä. Niillä on ollut kenties merkitystä vain asettajalleen joten asia ei ikinä selviäkään. Uskoisin kuitenkin nähneeni palasen jostain ammoin kadonneesta taikamenosta.

tokamontie 4
Loppu hyvin...kaikki hyvin...


Yhtä kaikki, megaliittiaueeksi tämä on keskimääräistä komeampi ja suhteellisen tiivis. Antaa ymmärtää että kun jatkaa pohjoiseen, törmää siihen mun kivikehääni joka ilmeisesti onkin ollut isomman megaliittialueen reunamaa. Kokonaisuus varmaan muodostuu näiden pikkujärvien ympärille kehämäisesti. Ehkä palaan alueelle toisesta suunnasta toista tietä pitkin? Paluumatka kävi kuitenkin jouhevasti rinnakkaista tietä joka oli parempikuntoinen kuin uus-mökkiläisten perunapelto.

Jukkis
Gravatar
sape
Kiitos tarinoista, ei nämä kyllästytä -päinvastoin.. Iteäni kiinnostaa siinä mielessa, kun tulee liikuttua metsissä vaihtelevasti. Monesti sitä jää katselemaan, ihailemaan ja ihmettelemään kaikenlaisia juttuja tuolla luonnon helmassa.
Jatka toki tutkimuksia ja tarinoita!

Piilota kommentointilomake