Kun ei näitä kukaan muukaan tee, niin minä teen. Kartoittelen vanhoja rauta- ja/tai keskiaikaisia tienpohjia, ja vertaan niitä näihin 33-juttuihin.  Tylsää ehkä mutta hyödyllistä sille, joka on historiasta kiinnostunut. Tällä kertaa palaamme vielä tuohon Yläneen ja uudenkaupungin väliseen muinaistiehen.


On heti todettava että Yläneen länsipuolelta kohti rannikkoa  mennessä ei mikään kieli siellä olleen kuin ratsupolkujen verkoston, ja ns. pitkäätietä ei kukaan perinnetutkija ole onnistunut muisteloista tai kirjalähteistä kaivamaan. Vaikka seutu on ollut pitkään asumatonta erämaata, ja on sitä valtaosin edelleen, on sinne syntynyt joku matkapainanne sinne tänne.

Vanha suvitie on mainittu Matti Vakkilaisen teoksessa Vanhoilla valtateillä, jonka onnistuin saamaan käsiini hetkellisen hakemisen jälkeen, koska se avasi nämä 33-jututkin kokonaan uudelta pöydältä.

ylaneen talvitie
Netistä löytämäni jäljennöspiirros Vakkilaisen kirjan kartoista.Tästä näkee että matkaa Yläneeltä Laitilaan ei ole tiedetty tarkkaan vaan reitti on piirretty pelkkien etappipisteiden avustuksella. Tuntemattomasta syystä  karjalan rujoushuone on jäänyt kartasta pois, vaikka väistämättä reitin on täytynyt kulkea sen kautta. Ainakin alkuunsa, oikotiet syntyvät sitten vasta ajan kanssa.


Yhtä  kaikki, Yläneen vanhankirkon paikaltahan on 33.1 km Euran kirkkoon ja 22.2 km Karjalan rukoushuoneelle. Tämä rukoushuonehan on se alkuperäisempi ja nykyinen Karjalan kirkko, joka sijaitsee kaukana kaikesta, on vasta 1800-luvun luomus. Euran ja Yläneen välinen tieyhteys on tietenkin selviö, ja tämä etappihan on osa PyhänHenrikin tietä, joka polku-urana on edelleen olemassa mäntykankaan seassa.

Yläneeltä on sitten lähdetty kohti länttä seuraten Henrikin tietä. Ensimmäisenä  tulee vastaan Kapakanmäki, joka kielii muinaisen kievarin olemassaolosta. Tästä on jatkettu kohti Vaskijärveä ja ylitetty Valastensuo, iso rahkasuo jossa yllätys kyllä, keskiaikainen tieura on edelleen olemassa retkeilyreittinä – ja on siellä laavukin. Ensimmäinen varsinainen johtolanka on sitten paikka nimeltään Kalatienrahka  sillä po.  tietä on todellakin kutsuttu kalatieksi. Sitten tulee taas suo Nukinrahka  jonka sivuitse on käännytty pohjoiseen jolloin pääsee kiinni Laajoen päähän. Laajokea seuratessa ei tietenkään enää eksymisen vaaraa ole, vaan se vie suoraan Laajoen kylään.

Laajoen kylä ei ole kovin vanha, syntyisin ehkä keskiajan loppupuolella ja ilmiselvästi  tämän tieuran tuotteena. Laajokea pitkin on sitten päässyt vanhempaan kylään Katinhäntään. Joki luonnollisesti kiemurtelee pitkin poikin, joten jonkinlaisia oikoteitä on täytynyt olla olemassa. Yhtä lailla ei ole vaikea kuvitella, että välttämättä ei ole  tarvinnut suunnistaa Karjalan kyläänkään ollenkaan, vaan on voinut oikoa sen pohjoispuolelta suonreunoja pitkin.  Tässä pitää tietenkin osata erottaa suvi- ja talvitiet toisistaan. Kesätie seuraa väkisinkin maastonmuotoja ja niitä  pitkin on mahdoton mennä viivasuoraan, jota estettä talvitiellä ei taas ole. Kunhan on hakattu kirveellä ura metsään jotta hevonen ei puhko silmäänsä joka oksaan, sen kun viillettää vaan kompassisuoraan. Lumiset suot ovat vain eduksi ja mikä on jolkotellessa jäätynyttä jokiuomaa, vaikka se vähän kiertäisikin.

valastensuo

Valastensuon läpi kulkee kaksikin retkeilyreittiä jotka saattavat jopa molemmat pohjata ikivanhaan tiepohjaan.Mukavahan se että jotkut niitä vaalii. 


22.2 km Yläneeltä Karjalaan kielii, että matkan tekee talvellakin nippanappa päivänvaloisaan aikaan. Siitä on sitten linnuntietä yksi päivänmatka hevosella rannikolle. Tässä on tietty ristiriita joka vaatii tarkennusta. Kesätie on vienyt Uuteenkaupunkiin Laitilan kautta, joka luonnollista on. Sinne on päässyt menemällä Katinhännästä länteen/luoteeseen ratsupolkua pitkin päätymällä Ketunjoen latvoille. Ketunjoki vie sitten suoraan Laitilaan ja varsinainen erikoisuus on, että se ohittaa sekä Kirklinnan että Hautvuoren. Siellä on sitten piste, tarkalleen rautasuolla, joka on ollut tämän tien varressa,  ja josta on 33-mitta useaankin eri suuntaan, kuin jonkinlaisena myyttisenä risteysasemana. Laitilasta pääsee sitten uuteenkaupunkiin jo silloin vakiintunutta tieuraa pitkin, joka noudattelee Sirppujoen kulkusuuntaa.

Vaan se ristiriita. Viivasuoraan Uudestakaupungin kirkosta Karjalan rukoushuoneelle on jämpti 33.3km –eli yksi hevosmatka – mutta kierto Laitilan kautta tekee matkasta kuitenkin pidemmän. On siis oltava suorempi talvireitti, jota mikään perimätieto ei tosin tue.

Katinhännästä on täytynyt mennä suoraan länteen läpi Kuloistensuon, löydettävä Tommiojan pää, josta pääsee Kiili nimiseen paikkaan. Siitä samainen puro jatkuu Mäyränojana, sitten Puntarinojana, Viikinojana, kunnes lopulta yhtyy Härinänjokeen joka vuorostaan yhtyy Sirppujokeen Laitilan eteläpuolella. Jossain täällä on myös viivasuoraakin viivasuoremman ruumistien alku kohti Eurajoen Irjannetta ja Ulvilaa. Ojaa seuraten matka muuttuu kuin varkain viivasuoremmaksi, mutta tiettävästi se ei ole koskaan toiminut kesäreittinä. On ollut vain pappi joka saarnastuolistaan on joka kevät ja syksy ilmoittanut tämän talvitien alkamis-ja loppumiskaudet, ja kesähelteiden aikaan on sitten kierretty Laitilan kautta. Tämä salaperäinen talvitie valaisee myös miksi 33-mitta on siinä kohtaa olemassa.

Nämä 33-jutut ovat muuten yllättävän kätsyjä jos ne hitsaa päähänsä samalla tavalla kun minä olen ne hitsannut. Tietää aina vaistomaisesti paljonko mistäkin on matkaa mihinkin, ja jos valjastaa rekeään matkalla rannikolle, osaa aina laskea paljonko evästä tarvitaan mukaan ja koska palaa köllimään mamman viereen.

Jukkis
Gravatar
Antero
Hämeenlinnasta Parkanon kautta Aittomäelle eli muinainen talvitie oli oikotie Hämeestä Pohjanmaalle:

Pitkien matkojen aikana käytettiin vaihtoveneitä, jolloin matkan vaikeimmat osuudet kuljettiin veneeltä veneelle jalkaisin. Venevalkamia oli jokien suvantopaikoissa ja järvillä. Eräkaudella olivat tiet jo muodostuneet kulkukelpoisiksi reiteiksi eri asuinalueiden välillä. Linjaukset noudattivat kulloisillakin kulkuneuvoilla helppokulkuisinta ja tarkoituksenmukaisinta suuntaa maastoon mukautuen. Jos jäätilanne järvillä ja
joilla oli huono, käytettiin viereisiä hyväpohjaisia kangasteitä. Tiet merkittiin veistämällä puihin pilkkoja ja rakentamalla kivimerkkejä, pienempi kivi nostettiin isomman kiven päälle.

https://docplayer.fi/5072720-Leena-perala-kyronkankaan-talvitie-oikotie-hameesta-pohjanmaalle.html#show_full_text

Gravatar
Antero
Löysin jännän suoran Orisbergin ruukin kartanon ja Seinäjoella olevan Törnävän eli Östermyran ruukin kartanon välillä. Viiva on n. 28 km näiden välillä ja oletin että Pohjankyrön tien varressa oleva Könni jää puolivälissä viivan alle. Näin ei kuitenkaan ollut vaan se on hieman sivussa. Sitä vastoin puolivälissä onkin Pohdon talo, jossa eläkkeelle jääneet lukkarit ja kirkonrakentaja Salomon Kölhström suunnittelivat alueen uudisasutusta 1700-luvun puolivälin paikkeilla.
Piilota kommentointilomake