Viime kesänä kun tuli käytyä  lapissa,  paluumatka meni kertaheitolla Inarista Tampereelle eikä ajomatkaa ollut kun hikiset 13 tuntia nelostietä etelään.  Alkumatkasta oli jotain kummallisia lapinsodan muistomerkkejä jotka jäi mieleen kutkuttaan. Kerron nyt yhden muistomerkin tarinan kun sain hankittua tuon Mika Kuljun teoksen Lapinsota 1944-1945 joka muuten lieneekin ainoita alan kirjoja. Siinä se selitettiin.


Tämä nyt menee vähän tuonne "vähäntunnettuja taistelupaikkoja" jatkokertomukseen koska en usko kovinkaan monen tästä kuulleen? Olkoonkin että on muistomerkki mutta sehän ei itsessään paljoa vielä kerro. 

Jossain siellä Rovaniemen eteläpuolella, ennen Narkausta, oli joku levähdyspaikka johon muijan kanssa jäätiin limsatauolle. Oli siinä  joku lapinsodan muistomerkkikin jota piti sitten käydä katsastaan. Enkä sit ottanu kuvaakaan kun kivipaasi ei tehny kummoistakaan vaikutusta. Mutta selvittää sen tarina piti.

pudasjarvi
Ainoa kuva jonka otin ko. tieltä ja tämäkin on jo jonkinmatkaa edelliseltä levähdyspaikalta. Kuvan motivaatio oli osoittaa että nyt ollaan lestadiolaismafian sydänmailla, todellisella raamattuvyöhykkeellä jossa olet joko osa lestismafiaa tai luuseri. 

Ollaan syksyssä  1944. Saksalaiset suojasivat vetäytymistään pitämällä Narkauksen eteläpuolella olevaa  Kivitaipaleen kylää hallussaan. Eversti Schuler oli jättänyt sinne tiedustelupataljoona 99 jonka piti pitää kylä hallussaan aina 14. lokakuuta kunnes Tornion ja vähän Ranuankin suunnasta olevat saksalaiset olisivat ohittaneet Rovaniemen.

Schuler ei ollut eilisen teeren poikia, hän tiesi hyvin suomalaisten tyylin harrastaa koukkailuja joten pohjoisemmas hän jätti Vuoristojääkärirykmentti 218 jonka piti estää koukkaukset.Tästä  muodostui sitten eräs lapinsodan eriskummallisimmista taisteluista,kuten kohta kuulemme. 

Suomalaisten kärkijoukkona oli Jalkaväkirykmentti 33 joka yritti ensin hyökkäystä suoraan rintamasta Kivitaipaleen kylään. Taistelu käytännössä alkoi siitä kun toisen pataljoonan komentaja majuri Veikko Kiiveri ajoi polkupyörällään ohitse etuvartion – jotka turhaan huusivat varoituksia – suoraan saksalaisten kiväärinpiippuihin. Hänestä tulikin sankarivainaja alle aikayksikön. Varsinainen taistelu alkoi 12.lokakuuta kun kylmäveriset saksalaiset päästivät  suomalaiset 20 metrin päähän asemistaan ennen kuin avasivat murhaavan ammunnan konetuliaseillaan. Silti vain kolme suomalaista kaatui ja saatiin yksi vanki.  Saksalaiset löysivät siltarummun sisästä haavoittuneen vänrikki Valtasaaren, joka päätyi sotavankina Norjaan, henkensä pelastaakseen liittyi SS-joukkoihin, päätyi pitkin keskieurooppaa ja lopulta jäi liittoutuneiden vangiksi Italiassa. Valtasaaren sotaretki kesti aina vuoteen 1948 ja viimeinen säestys oli kotiinpalussa sotaylioikeuden tuomio 4 kk vankeutta astumisesta vihollisen armeijaan,  tosin lieventävien asianhaarojen vallitessa.

Selvää oli, ettei rintamasta päästä eteenpäin joten rykmentti 33:n komentaja Kurenmaa lähti koukkaamaan kolmella pataljoonalla.  Koukkausreitiksi valittiin tien länsipuolella kulkeva oleva vanha kylätie,  ja samalla hän lähetti harhautuspartioita itäpuolelle. Suomalaispartiot eivät sitten kuitenkaan löytäneet tietä länsipuolelta kun taas itäpuolelta löytyi, joten suunnitelma vaihdettiin päinvastoin. Saksalaiset vastaavasti arvelivat länsipuolella nähtyjä suomalaisia harhautukseksi ja päättelivät – sinänsä oikein –päähyökkäyksen tapahtuvan itäpuolelta.

Samaan aikaan kun pataljoonat etenivät kohti Peräjärveä josta piti kääntyä  jyrkästi länteen, tapahtui Kivitaipaleen kohdalla varsin merkillinen antautuminen. Kapteeni Pentti Railio yksinkertaisesti vaihtoi puolta ja liittymislahjanaan paljasti suomalaisten koukkausyrityksen. Tämän tiedon pohjalta Schuler päätti antaa suomalaisille varsin lämpimän vastaanoton. Saksalaiset ryhmittyivät koukkauskohdan etelä- ja pohjoispuolelle muodostaen pussin, johon varomattomat suomalaiset kävelisivät. Lopputuloksena olisi armoton yksipuolinen teurastus johon jäisi kaatuneita suomalaissotilaita tuhansittain. Vastaavia tappiolukuja ei olisi nähty sitten kannaksen suurtaisteluiden.

8f1e80746b674348aefe03a040e99c80
Vasemmalta kapteeni Pentti Railo, legendaarinen Lauri Törni ja Holger Pitkänen. Sekä Railo että Törni olivat armottoman saksalaismielisiä ja sydämeltään SS-miehiä. Oli siinä ja siinä, ettei Railo aiheuttanut tuhansien suomalaissotilaiden tuhoa luopiohommissaan. Turha edes mainita että hän selvisi käytännössä rangaistuksetta myyräntyöstään.

Vaan sitten tulikin jo Rovaniemen esikunnasta käsky että Vuoristorykmentin olisi välittömästi peräänyttävä Rovaniemelle ja Schuler joutui toteamaan että suurvoitto jäi saamatta. Mistään mitään tietämättömät  suomalaiset etenivät tielle ja katkaisivat sen. Kenraaliluutnantti Krakaun antama käsky oli kaikkea muuta kuin rationaalinen, sillä nyt Tiedustelupataljoona 99 jäi varmuudella mottiin Kivitaipaleen kylään.  Motti syntyikin 14. lokakuuta 1944. Schuler käänsi pataljoonansa omatoimisesti ja lähti paluumatkalle. Joukko otti käyttöönsä kaikki mahdolliset ajoneuvot ja Mika Kuljun kirjassa todetaan tarina jonka mukaan volkswageniin mahtuu kevyesti kahdeksan miestä  varusteineen ja aseineen.

ranuantie
Tilannekartta noin suurinpiirtein. Muistomerkin ympärillä saksalaisryhmitys odottamassa tstosasto Kurenmaan ajautumista surmansuuhun.

Nyt sitten syntyi se taistelu josta muistomerkki muistuttaa. Saksalaisten kärkijoukkona ollut kolmas pataljoona aloitti hyökkäyksen johon pian yhtyi koko rykmentti. Kokonaisen rykmentin voimin suoritettu hyökkäys työnsi suomalaiset tieltään ja taistelu oli ohi alle tunnissa. Ei siis suomalaisittain mikään voitontaistelu,  sillä metsään työnnetyt suomalaiset joutuivat katsomaan avuttomina kun tiedustelupataljoona 99 marssi motista pohjoiseen, eivätkä saksalaiset nähneet mitään syytä  palata näille seuduille. Pisteenä iin päälle taistelussa rasittununut suomalainen JR33 saikin marssikäskyn edetä kohti Rovaniemeä jonne jälleen saavuttiin liian myöhään, ja matka  tyssäsi muutenkin räjäytettyihin Kemijoen siltoihin.

Jotta edes jotain kunniaa jäisi suomalaisillekin, voidaan mainita tien länsipuolen harhautusyritys. Siitä  erkani 31-miehinen partio tavoitteenaan edetä aina Rovaniemen eteläpuolelle polttamaan Kursunkijärven parakit. Perille päästyään suomalaiset huomasivat saksalaisten itsensä jo polttavan niitä  kovaa kyytiä. Saadakseen edes jotain aikaan, järjestettiin tielle väijytys johon sitten astuikin Schulerin vetäytymiskäskyn saanut rykmentti jonka etujoukot saivat osakseen konepistoolitulta. Ymmärrettävästi tämä jäi pelkän sissipiston tasolle, sillä  suomalaispartio joutui äkkiä vetäytymään kokonaisen rykmentin hypätessä kuorma-autoista.

Enkä minä tiennyt tästä silloin mitään. Turisti hymähtämässä levähdyspaikalla jollekin muistomerkille tietämättä millainen näytelmä täällä nähtiin vuosikymmeniä aiemmin.

jukkis
Gravatar
Saku
Toinen kuvaus Lapin sodasta on kirjassa "Olin saksalaisten vanki". Siinä järkyttävintä oli niiden suomalaisten kohtelu Suomessa, kun olivat päässeet pakenemaan saksalaisten vankileiriltä kotimaahan. Lisäksi kirjan kirjoittaja joutui pelkäämään koko loppuelämänsä sitä, milloin valpo/supo tulee taas hakemaan kuulusteluihin/vankilaan. Kirja onkin kirjoitettu peitenimellä.



https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%3Aateos_23829

Piilota kommentointilomake