Kerron teille nyt jotakin täydellisen yliluonnollista. Tiesittekö että Suomessa on asunut yliaistillisia taitoja omaava noita joka julkaisi ennustuskirjansa tämän kansan tulevaisuudesta jo niinkin aikaisin kuin 1914 – ja että siinä kuvaillaan myös Venäjän johtaja Vladimir Putin. Mitä ihmettä?



Kyse on ihmeellisestä vihkosesta jonka on kirjoittanut W. Holmberg ja sen nimi on Ennustuksia Suomen tulevaisuudesta. Kirjoittaja ei mainitse muuta kuin että kun kuuluu yliaistillisia taitoja kuuluvaan kerhoon jonka tarkemmasta luonteesta ei ole käsitystä. Hän tosin mainitsee kirjoittaneensa vihkosensa jo vuosikymmentä aiemmin, mutta julkaisseensa sen vasta 1914. Mikään myyntimenestys tämä kirjanen on omana aikanaan tuskin ollut, sillä se käsittelee asioita aina 1970-luvulle ja pääosin 2000-luvunkin paremmalle puolen – erehtymättä yhdessäkään ennustuksessa.

Te sanotte; mutta kun todisteita yliluonnollisista ilmiöistä ei ole. Väärin! Tämä kirjanen todistaa aivan muuta. Itse pidän itseäni edes jotensakin täysjärkisenä ja suhtaudun sen vuoksi näihin väitteisiin terveen epäluuloisesti mutta minunkin on pakko myöntää että tämä kirja on toistaiseksi ainoa jonka voin täydellä sydämellä sanoa olevan yliluonnollista – kaukonäkemistä – alkuperää. Sillä vaikka me kohautamme olkiamme ja sanomme että on siinä kaveri ollut hyvä arvaan asioita, on rehellisen miehen pakko tunnustaa ettei kukaan voi arvaamalla kertoa seuraavan sadan vuoden tapahtumia suoranaisen kronologisessa järjestyksessä, sillä se vaan on mahdotonta. Vertailun vuoksi että kaikki muut ennustuskirjat joita olen lukenut, ovat tämän rinnalla naurettavia.

vaalijuliste sdp5
Sosiaalidemokraattien "Jo Riittää" vaalijuliste vuodelta 1947 oli se symboli joka käänsi maamme ns. toisen tasavallan aikaan joka sitten päättyi vasta 1991. Luonnollisesti Holmberg ennusti suoraan että sos.demit tulevat voittamaan vaalit juuri ko. vuonna.

Tämä tästä ja nyt te kysytte mitä tämä kirjanen sitten ennustaa. No ainakin se kertoo miten armeijan torpedovene tulee kaatumaan syysmyrskyssä 1925 vieden matruusit mukanaan, taloudellisen nousukauden 1927-1931, talouslaman 1931 alkaen, Stählbergin muilutuksen että Meksikon suurlähettilään närkästyksen tapauksen tiimoilta, vuoden 1928 satamalakon, ilmailualan kehittymisen 1930 –luvulla ja lopulta Stalinin vainot Karjalassa, Karjalan kysymyksen nousemisen tapetille 1936 että sitä seuranneenTalvisodan.

kekkonen
Kekkonen hiihtää...Kekkonen kalastaa. Holmberg kuvailee Kekkosen nousun niin tarkasti ettei siitä puutu enää kuin itse nimi.

Tämä kaikki on tietenkin vasta alkua. Kirjanen jatkaa esittelemällä sosiaalidemokraattien vaalivoiton 1947, transistorin kehittämisen, 2000-luvulla alkavan kirkostaeroamis –aallon, ruumiillisen työn vähenemisen ja sen myötä seuraavat toimeentulokysymykset. Sitten siirrytään Kekkoseen ja mainitaan jopa hänen alhainen syntyperänsä, ja sekin että 28v astuu näkösälle – SVULin johtoon – ja muuttaa maamme kurssin vuosien 1943-1945 välisenä aikana ns. paasikivi-kekkosen –linjan syntyaika. Kuvaavaa on että ennustukset eivät ole luonteeltaan mitenkään epämääräisiä a´la Nostradamus jotka voidaan tulkita miten halutaan vaan selväsanaisia kulloinenkin vuosiluku esitellen ja mitä silloin tapahtuu. Kaikkiaan kirjassa lienee n. 15 ennustusta jotka kaikki osuvat kohdilleen. Yliluonnollista alkuperää sanon minä.

npn transistori 2n3904 to 92
Holmbergin kyky kuvata tulevaisuuden keksintöjä on kenties laadukkainta hänen kirjassaan. Transistorin ilmaantuminen 1970-luvulla on kuvattu tarkasti ja myös sen yhteiskunnalliset seuraukset, sillä onhan kiistatonta että nykyinen yhteiskunta ei olisi mahdollinen ilman tätä pikkiriikkistä oivallusta. 

Olen kirjoittanut tästä kirjasesta ihan laadukkaan artikkelin kirjaani Suomen Mysteerit jota voi koettaa lainastosta lainaan, mutta tokihan uteliaille vastaan vaikka tuossa palstan puolella tämän kirjasen sisällöstä tarkemmin. Ymmärtäähän sen ettei kukaan tuosta vaan purematta niele väittämää että maailmassa oikeasti on jotakin yliluonnollista ja selittämätöntä. Vaan ei juututa tähän vaan mennään viimeiseen ja toistaiseksi ainoaan toteutumattomaan.

Viimeinen ennustus suorastaan hätkähdyttää:

Me tulemme ensimmäisinä toivottamaan tervetulleeksi suurta Mestaria. Hän tulee syntymään kansan keskuudessa joka on läheisessä yhteydessä Suomen kansan kanssa. Tämä tapahtuu n.1952..."

Kuka on siis tämä mystinen mestari joka syntyy 1952 ja on lähes naapurimaan poikia..? Ettei vain muuan Vladimir Putin jonka synnyinvuosi on juuri tuo, arvovalta on kiistaton ja joka herättää respektiä jo länsimaissakin. Jatketaan mitä Putinista sanotaan:

Hän omaa ne ominaisuudet joita yksi ja toinen kansa on odottanut löytävänsä mestarissaan. Tämä tulee vaikuttamaan suuresti Suomen kansan elämään, silloin kun aika on tullut. Ainoastaan eräs "saarivaltakunta" tulee loittonemaan hänestä ("Saarivaltakunnalla") ei tarkoiteta yhtä saarta tai sellaista joka löytyy rajojemme sisällä, vaan itsenäistä maata, joka sodalla koettaa ehkäistä hänen vaikutustaan, jota pidetään vaarallisena valtion tavoille. Mutta siihen kuluu meiltä lähes sata vuotta.

Jätän tulkinnan tottakai lukijan harteille. Hän pohtikoon mikä on tuo saarivaltakunta (Britannia? USA?) vai onko se jokin vertauskuva (NATO?). Mitä tarkoittaa lähes sata vuotta, onko se konkreettinen vuosiluku eli 2014 (Ukrainan kriisi) vai onko siinä liukua esim pian alkava Venäjän ja USAn ohjussota Syyrian yläpuolella joka voi johtaa kolmanteen maailmansotaan?

Mitä ovat ne ominaisuudet joita yksi ja toinen kansa haluaisi löytää omasta johtajastaan? Putin on kiistatta parantanut tavallisen venäläisen elämää kun taas meillä markkinaliberalismi on heikentänyt sitä.

Totean vain loppukaneetiksi että haluaa tai ei halua skeptinen ihminen myöntää mutta tämä on todellakin yliluonnollinen kirja jonka kaikki muut ennustukset ovat toteutuneet paitsi viimeisin – saarivaltakunnan sota. Minun on valitettavasti todettava että sitä ei näemmä voi estää mitenkään päin koska se asia on ennustettu jo kauan ennen isovanhempiemmekaan syntymää. Pahinta siis peläten. 

Jukkis
Gravatar
Koizilla
" eräät kristityt 'Kristuksena' "

Tuossa on jännä kun on käytetty "eräät" sanaa, sehän vois olla vaikka pelkästään ortodoksit joita on eniten Venäjällä. Onhan siellä toki noita muitakin Juutalaisia&Buddhia, mutta niistä ei ollut että "eräät". Ja jännä että Islam puuttui tuosta listalta. Ja kyllähän Putinilla tuolla maassa ihan tuohon verrattava kannatus on.

Gravatar
juppe
Suomalaisien pitäis tervehtiä sitä ensimmäisenä eikä se sovi kuvioon ollenkaan.

"Me tulemme ensimmäisinä toivottamaan tervetulleeksi suurta Mestaria. Hän tulee syntymään kansan keskuudessa joka on läheisessä yhteydessä Suomen kansan kanssa. Tämä tapahtuu n.1952"

Kolme kultaa yksistä kisoista on sellanen saavutus, että presidentiks pääseminen on siihen verrattuna vaan pikkujuttu.

Ton voi tulkita niinkin, että mestarin tervehtiminen tapahtuu 1952 elikkä menis olumppiavuodelle, ja sillonhan suomalaiset tervehti Zatopekia suurena mestarina ensimmäisinä maailmassa. Se oli jo rähmällään olon aikaa ja Tsekkoslovakia oli sitä kautta yhteydessä Suomeen.

Gravatar
Juppe
Mäkin pystyn ennustaan sen verran, että tilanne menee kohta vaikeeks, koska sillon löytyy aina tämmösiä tyyppejä, jotka on nähny ja kokenu paljon. Ne on vähän etäisiä eikä sovi kunnolla kuvioon, niin kun vaikka Bill Clinton, jonka tekninen käyttöikä olis vasta alkamassa.
Gravatar
Juppe
Putin ei oo noin suosittu, mutta kai se ylösnousemattomaks Jeesukses välttäis, koska se olis paljon suositumpi jos se hoitais vihollisiaan hengiltä. Ei olis tätä sen vastasta nettimekastusta kun sitä ei uskallettais rahottaa eikä tavikset jaksais näin kauan, vaikka ne jotenkin sais innostuun.

Bill Clinton saa sikailla rauhassa kun sen ympäriltä on kuollu aikasta paljon porukkaa.

Gravatar
Koizilla
Mestarin tervetulleeksi. Noin vuonna 1952 tämä Mestari syntyy kansan keskuudessa, joka on läheisessä yhteydessä Suomen kansan kanssa. Häntä juutalaiset tulevat tervehtimään 'Messiaana', eräät kristityt 'Kristuksena' ja buddhalaiset Buddhana." 

Mä en ymmärrä tota loppua.. mitähän se voisi tarkoittaa? Onhan tuo Putin kyllä mysteerimies. Ehkä maailmanrauhaa ajatellen kyllä melkoinen Mestari ja kylmäpää. Välillä tuntuu että kuka muu tahansa olis jo aikoja päiviä sitten menettänyt hermonsa, kun joka suunnasta tulee lunta tupaan. Jos sillä vaikka onkin jotai yliluonnollisia voimia? :)

Gravatar
Antero
Miten olisi uusintapainos?
Gravatar
kiinnostunut
Mistä tämän kirjan voisi löytää? Voisiko tätä kirjaa skannata .pdf -muotoon? Mitä tällaisia pihtaamaan kun Armageddon on jo käsillä?
Gravatar
Jukkis
Valitettavasti itellä ei enää oo sitä ees valokopiona kun itse K. Peitsamo oli kuullu kirjasta ja jouduin lähettään sen sit sille. Jollekin muulle jullille tuskin oisin ollu noin avokätinen mutta vanha viidakon sanonta sanoo et sillon kun Peitsamo pyytää, silloin annetaan. No joo... voishan sen lainastosta tietty hakea.
Piilota kommentointilomake