Silloin tällöin me luemme lehdistä juttuja kulteista ja meitä tarraa hihasta joku hihhuli. On menny maailma sairaaks ja uskonto sekoittaa päät me toteemme usein. Vaan raaka totuushan on että nykyisin meno on toivottoman kesyä tällä saralla. Nykypäivän hihhulit kun eivät enää keittele padassa ihmissilmiä ja jänteitä, ja lausu samalla kabbalistisia loitsuja. Oi aikoja. Tutustutaas nyt vähän tähän puoleen.



Jaakko ja Eerik Eriksson, eli Erikssonin veljekset, ovat ansaitusti ansainneet paikkansa historiassa. He ovat tiettävästi ainoat, jotka ovat karkoitettu maastamme puhtaasti uskonnollisista syistä. Tapauksesta käräjöitiin vuosikausia kunnes Erikssonien karkotuspäätös astui voimaan 1733, ja heitä seurasi maanapakolaisuuteen kaikkiaan 62 henkeä. Vaan mistä oli kysymys?

Varhaispietisit, alkemia ja kabbala

Tapauksen taustojen jännite selviää puhdasoppisen protestanttissuuden jälkilöylyissä vaikuttaneesta pietismistä. Se korosti kirkollisuuden sijasta vahvaa yksilöllisyyttä ja kirkottomuutta, ja jopa nykypäivän protestanttisuudessa on tämä sama kahtiajakautuneisuus. Tosin nykyisen kirkon ulkopuolinen haarauma on 1800-luvulla syntynyttä uus-pietismiä, jolla ei ole lähempää kosketuspintaa keskiaikaisen pietismin kanssa. Aidot ja alkuperäiset pietistit olivatkin värikkäämpää väkeä, sillä aatteelliset taustat olivat kabbalassa, alkemiassa ja ylipäätään siinä kaikessa hermeetisessä perinteessä, joita monensortin okkultistit ja maagikot harrastivat. On selvää, että tälläisen väen näkemykset uskonpuhdistuksesta tuskin vastaa puhdasoppisen kirkon näkemyksiä. Nämä kerettiläiset aatteet saavuttivat pohjolankin, ja Suomen tunnetuimmat varhaispietistit olivat Lars Ulstadius sekä Pietari Schäfer. Myöhemmin vielä Erikssonin veljekset. Ulstadius kenties näistä tunnetuin, hänen tiedetään pietistisessä hurmassaan räjäyttäneen isänsä kirjaston ruutipanoksella taivaan tuuliin, ja hänet vangittiin kun hän messusi täpötäydessä Turun tuomiokirkossa ilkialastomana. Sellaista väkeä.

Pahamaineinen Dippel

Ymmärtääksemme sitä pelkoa jota Erikssonit herättivät kirkonmiehissä ja rahvaassa, olennaista on ymmärtää minkä sortin pietistejä he olivat. Heitä syytettiin dippeliaaneiksi, vaikkakin Jaakko Eriksson joutuikin maanpaossa tanskalaisen poliisimestarin edessä kieltämään yhteydet jyrkästi. On kuitenkin todennäköistä, että Jaakko Eriksson oli tavannut Johann Dippelin henkilökohtaisesti Tukholmassa, ja mahdollisesti he olivat viettäneet kesän yhdessä, jossa Jaakko on kuunnellut mestariaan silmät pyöreinä. Aivan varmuudella Erikssonit tunsivat Dippelin kirjoituksia. Dippelin pietismi vetikin äärilaidoilla. Siinä missä pietistit vastustivat kirkkoa ja opettivat että ihmisen pitää suoraan lähestyä Jumalaa Raamatun välityksellä, Dippel totesi jopa Raamatunkin olevan turha välikappale ihmisen ja Jumalan välillä. Oikeastaan Johann Dippel kehoitti hylkäämään jopa Jeesuksenkin turhana välivaiheena. Tämän tason teologia on sitä luokkaa, että kirkkoisät kävivät ylimitoitettuun vastaiskuun kun kuulivatkaan jonkun hurahtaneen pietistiksi. Dippeliä pelättiin vielä erikseen, sillä hänen maineensa veti jo omana aikanaan täysin omilla laduillaan, ja häntä karkotettiin paikasta toiseen. Sattumalta hän ei päätynyt Ruotsiin, sillä hän oli ei-toivottu vieras kaikkialla, syistä että hänen maineensa kulki hänen edellään. Historiankirjoihin hän on päätynyt preussinsinisen maalin keksijänä. Ei ollut tavatonta, että alkemistit toimivat myös värien sekoittajina, ja erityisesti uskonnollinen taide – jonka piti kestää vuosisatoja kirkkojen seinillä – käytti värejä, joihin oli sekoitettu metalleja. Dippel tuskin itse mainosti, että hän kehitti preussinsinisen värinsä ihmisverestä, vaikka joutuikin myöntämään, että veri on siinä tärkeä ainesosa, mutta muuten puhui epämääräisesti vain eläimen verestä. Näinköhän?

Lieksa final
Rekunstroitu kuva reippaasta 1600-luvusta jolloin ihmisruumiiden keittely muuripadassa oli suosittua oppineiden puuhia.

Frankensteinin esikuva

Tässä ei ole kuitenkaan kaikki. Johann Konrad Dippel oli aikakauden mystisessä hengessä kiinnostunut alkemiasta, juutalaisesta kabbalismista ja vaikka mistä. Hän eli ja vaikutti Frankensteinin linnassa, ja allekirjoitti kirjeensäkin vain kirjaimella F viitaten Frankensteiniin. Tosin varsin monet tiukkaan mystikkoliikkeeseen Rosenkreutzilaisiin (Ruusuristeihin) kuuluneet käyttivät myös tätä kirjainta, viitaten rosenkreutzilaisissa kirjoituksissa olevaan tekstinpätkään ”ruusu-kruunattu F”. Kuten arvata saattaa, 1800-luvulla kirjailija Mary Shelley oli hyvin kiinnostunut Dippelin elinkaaresta, ja hän käytti Dippeliä luodessaan klassikkonsa Frankensteinin hirviöstä. Hullussa tiedemiehessä Victor Frankensteinissa ja esikuvallaan Johann Dippelillä oli yllättävän paljon samaa.  Sillä Dippel tosiaan yritti siirtää sielua ruumiista toiseen, ja herättää kuolleen sielun jonkun toisen ruumiissa. Arvattavasti hänen alkemistinen pajansa oli täynnä alastomia ruumiita, joita hän leikkeli, siirteli elimiä ruumiista toiseen, yritti manata henkiin tai suoritti niillä muita kokeita. Yksi oli elämän eliksiirin valmistaminen ihmisluista, joita hän keitteli padassaan. Siellä kiehuvien silmämunien ja reisijänteiden keskeltä pitäisi valmistuman ikuisen elämän eliksiiri, johon Dippel ainakin itse uskoi. Hän oli jopa laskenut etukäteen oman kuolinvuotensa, arvattavasti hän oli maistanut omaa tököttiään ja laski sen vaikutuksen keston. Dippel tosin kuoli jo 1734, virallisesti aivohalvaukseen ja epävirallisesti hänet myrkytettiin. Pelkoa hänen kokeensa tietenkin herättivät lähipiirissä, se on selvää. Eikä ainoastaan paholaismaisten kokeidensa takia, sillä sitkeän huhun mukaan hän oli historiassa ensimmäisiä, joka onnistui kehittämään nitroglyseriinin. Ainakin Frankensteinin linnan erään tornin sanotaan räjähtäneen ilmaan näiden kokeiden seurauksena.

Golemit

Lyhyesti sanoen Dippel puuhaili vähintään Golem-mystiikan parissa. Tämä Prahassa 1600-luvulla juutalaiskabbalistien kehittelemä idea luoda sieluton olento, oli jo pitkään yritetty harraste alkemistien piirissä. Tarkoitus oli luoda elottomasta elollista, eräänlainen savesta tehty zombie, joka tottelisi vain luojaansa. Kukaan ei vain ollut vielä onnistunut luomaan tuota sielutonta hirviötä, joka heräisi henkiin ja tottelisi isäntäänsä. Perimätieto golemeista oli toki vanhaa, sillä jo Abrahamilla tiedettiin olevan taito tehdä elottomasta elollista ”isämme Abrahamin luomilla aakkosilla”. Toorassa onkin viittaus asiaan, kun se mainitsee ohimennen että Abraham ja Saara ottivat mukaansa ”sielut jotka he olivat valmistaneet Harranissa”. Kabbalistisen legendan mukaan Abraham olisi kirjoittanut tämän pohjalta Sefer Yetzirahin; Luomisen kirjan, jossa taitoon viitataan. Onko siis mikään ihme, jos Dippel herätti lähiympäristössään kauhua? Kuka lähikylän yksinkertainen talonpoika haluaisi laahustamaan uutimensa taakse Dippelin pajasta karanneita golemeita. Eläviä kuolleita, tai pikemmin eläviä elottomia. Tätä kautta on ymmärrettävissä myös asenne Erikssonin veljeksiä kohtaan, ikinähän ei voinut tietää olivatko he imeneet yksinomaan Dippelin teologiset kerettiläisyydet vai jotakin vakavampaa. Parempi oli päästä koko porukasta eroon.

Kultti

Tavallaan Dippeli ja Erikssonit kulkivat saman matkan eri suuntiin. Sillä myös Dippelistä haluttiin eroon, ja hän matkustikin Frankensteinin linnastaan Hollantiin ja siitä Tanskan halki Tukholmaan – jossa ilmeisesti siis tapasi Jaakko Erikssonin, josta tuli hänen opetuslapsensa. Sitä vastoin kun Erikssonit lähtivät maanpakolaisuuteen, Dippel itse kuoli samoihin aikoihin, he kulkivat Dippelin käyttämiä etappeja toiseen suuntaan. Ruotsin kautta Tanskaan ja siitä Hollantiin ja viimein Saksaan. Tosin Jaakko Eriksson itse ei päässyt Altonaa kauemmaksi, vaan kuoli matkalla, ja johtajuuden otti hänen veljensä Eerik. Homma ei ollut helppo, sillä he pyrkivät olemaan erossa kaikista ulkopuolisista, mutta Eerik vahti myös silmä kovana kulttinsa puhdasoppisuutta. Saksassa päädyttiin erottamaan yhteisöstä muutama seksiin hairahtunut, mutta myös noituuteen hurahtanut, mitä käsitteellä tarkoitammekaan, mutta näihin aikoihin magia ja pietismi kulkivat vielä vähintään avoliitossa toistensa kanssa. Dippel oli varmasti kiusallinen esikuva Erikssonille, sillä he imivät hänen teologisen tulkintansa, mutta koettivat pitää etäisyyttä hänen noituuden ja nekrofilian sekamelskaansa. Tietenkin näillä etapeilla oli käytännön syyt. Puhdasoppisen protestanttisuuden maailmassa pietistien piti käyttää samoja turvapaikkoja ja etappeja, eli väkisinkin ajautuivat aina samaan paikkaan. Yleensä viimeiseksi sitten kaikki päätyivät kreivi Zinzendorfin kommuuniin, jonne kokoontuivat Euroopan viimeiset kabbalistit, alkemistit, mystikot, Ruusuristit jne – sama paikka jossa pietismi virallisesti syntyi. Erikssonit tosin kieltäytyivät tänne menemästä, ja viettivät eristynyttä elämäänsä Neuwiedissa, jonne saapuivat 1746. Ihan loppuvaiheessaan kultti haahuili siellä täällä Itämeren rannikolla, ja viimeiset jäsenet päätyivät lopulta Saarenmaalle, tosin jo harmittomina ikäihmisinä.

Erikssonit olivat lyhyesti sanoen todellakin ainoita jotka ikinä on karkotettu uskonnollisin syin, mutta tiettävästi he ovat myös maailman ainoita dippeliaaneja.

Jukkis
Ps, Kirjoitus + kuva julkaistu aikanaan nyttemmin loppuunmyydyssä kirjassani "Suomen Mysteerit" jonka valikoituja artikkeleita näemmä silloin tällöin julkaisen täällä.
Piilota kommentointilomake