Sarjassamme propagandaa tutuksi …Ryssäviha on meemi joka tuntuu elävän kaikkien päissä. Se on kulttuurinen ilmiö, tottakai, jonka taustalla on vahvoja primitiivisiä viettejä, joita emme tiedosta. Ajattelin tehdä niistä läpinäkyviä ja sen vuoksi sukellamme ryssävihan alitajuisiin vivahteisiin joiden takana on evoluutiotakin suurempi voima: sota!


Ryssäviha – tai nykyisin russofobia – on kumma juttu. Sehän on rasistinen ilmiö. Eikä tämä ole mitään bäckmanlaisuutta vaan ihan vallitseva asiaintila.Valtiovalta on nähnyt paljon vaivaa kitkeäkseen afrikan- tai arabianmaan maahanmuuttajiin kohdistuvaa rasismia, aihepiiri joka tuskin kaipaa lisäselvitystä? Sen sijaan kun puhutaan venäläisiin kohdistuvasta rasismista, hallituspuolueet suorastaan yllyttävät siihen. Sitä lietsotaan, pidetään hyvänä ja tavoiteltavana asiana, joka todistaa että rasisminvastaisuuskin on yllättävän subjektiivinen käsite. Eron kyllä huomaisi, jos edes vitsinä sanoisi somalien olevan maallemme turvallisuusriski tai että heitä ei pidä missään nimessä päästää vaikkapa armeijan virkoihin, ja heidän roolinsa olkoon puolikansalaisuus. Jos tuollaisia sanoisi joku ministeri, se olisi hänen poliittisen uransa loppu. Vaan kun sama sanotaan venäläisistä, ja annetaan heidän ymmärtää olevan salamyhkäistä väkeä, niin sanojaa suitsutellaan ja pidetään viisaana.

leipc3a4c3a4 ryssc3a4lle


Ryssäviha on tietenkin enemmän kuin ajan hengessä leijuva rasistinen ilmiö. Se syntyi 1920 –luvulla valkoisen armeijan ideologiasta, joka näki ryssävihan suorastaan pyhänä ilmiönä, ja siitä tuli keskeinen osa lähes häiriintynyttä kansallishenkeämme. Ajatus muokkautui niin että periaatteessa suomalainen näkee kaikki naapurikansansa – oikeastaan kaikki maailman valtiot – vihollisenaan, joskin ruotsalaisten ja virolaisten kohdalla lievempinä. Se vuorostaan on synnyttänyt vääristyneen olemassaolon tarkoituksen, jossa vihaamisen negatiivinen energia ylläpitää alemmuudentuntoa, kateutta ja aina alempaa köyhyysrajaa kuin mitä naapurivaltioillamme. Olemme syntyneet tähän maahan henkisiksi kääpiöiksi, jonka tarmo menee vihan ylläpidossa jolla peitellään henkistä ja materiaalista onttouttamme. Jos minulta kysytään, niin kansakuntamme henkinen tila on jollain lailla sairas. Se mitä valtamedia suoltaa ja mihin se yllyttää ihmisiä, ei ole enää pitkään aikaan ollut millään muotoa tervettä.

Tietenkin ryssäviha on meemi. Se istutetaan meihin jo lapsina ja sitä aktivoivaan tasaisin välein. Valtaapitävät ymmärtävät hyvin miten ryssävihan varjolla on helppoa ajaa omia asioitaan jos sen vain valjastaa ryssävihan kaapuun. Meemi on kuin tietokonevirus. Se estää näkemästä maailmaa neutraalissa sävyssä ja jos tosiasiat puhuvat toista, ohjelmointipätkä aivoissa käynnistyy ja estää näkemästä mitään, mikä on ohjelmoinnin ulkopuolella. Lopulta kaikki jotka on koodattu, muodostavat samanhenkisiä ryhmittymiä, jotka yhdessä vastustavat vallitsevia tosiasioita. Miten tämän koodin sitten saa päästään pois? Oikea vastaus on, ettei mitenkään.

Koodi on syntynyt herkkeämättömän valtiovaltajohteisen aivopesun seurauksena ja se on syy miksi Venäjästä ei koskaan pysty keskustelemaan asiallisesti. Eikä pysty analyyttisesti pohtimaan edes viimeaikojen tapahtumia kuten nyt vaikka Krimin ”miehitystä”, MH17 –koneen pudottamista, Skripalien myrkytystapausta, venäjätrolleja tai venäläisvaikutusta amerikan presidentinvaaleissa. Aina kun yrittää, voi olla varma että kaikissa toisissa ohjelmakoodi käynnistyy ja alkaa aggressiivinen peli. Jos kuitenkin vetoaa siihen, että mistään näistä ei ole todisteita siinä valossa kuin valtamedia on ne esittänyt, ympäristössä  oleva ohjelmanpätkä toimii vain entistä aktiivisemmin. Olen muuten aivan vissi, että  jokainen sanoo asiat itse tutkineensa ja pohtineensa, ja muodostaneen oman itsenäisen mielipiteensä asioihin, mutta jos niiden sisältöä katsoo, havaitsee että  ne ovat suoria meemejä valtamedian manipulointikampanjoista – mitään omaleimaista niistä on turha etsiä.

Tämän jo tiesimmekin. Olen tästä  pamissut. Mennään lupauksen mukaisesti todella syviin vesiin, eli siihen mihin ryssäviha pohjimmiltaan nojaa –sotaan!

Prioni 2
Pakko tähän on yhyttää omia elokuviaan...Prioni 2 näyttää miten sotakenttä jyskää. Sodan filosofia suorastaan tihkuaa ellusta läpi.

Oletteko seuranneet koskaan vaikkapa 5-vuotiasta pikkupoikaa, miten suvereenisti lapsi tekee puukalikasta itselleen pyssyn. Mistä se sukupuolirooli oikein ilmaantuu? Pikkupojat kuin luonnostaan valitsevat nuken sijasta pikkusotilaan, ja leikit ylipäätään jäljittelee aina sotaa jossakin muodossa. Se on geeneissä, se  on luonnollista ja riiipumaton kasvatusihanteista. Poikalapsen ei tarvitse kuin kerran -  vilaukselta -  nähdä sotaleikki, ja hän ymmärtää kontekstin silmänräpäyksessä. Sota on odottanut häntä. Lapsen syntymää. Sota on täällä, se on kaiken ympärillä ja kietoo paulaansa jo ensileikistä  lähtien.

Sanassa sanotaan että se joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu, sanoi musta mies.
Tuomari hymyili naama rasvasta kiiltävänä. Kuka kunnon mies muuta sääntöä tahtoisikaan? hän sanoi.
Sanassa sottaa pietään kyllä pahana, Irving sanoi. Mutta silti siellä on monta veristä sotatarinaa.

On samantekevää mitä ihmiset sodasta ajattelevat, tuomari sanoi. Sota on ja pysyy. Sama kuin kysyisi ihmisiltä mitä mieltä he ovat kivestä. Sotaa on ollut aina. Jo ennen kuin oli ihmistä, sota odotti häntä. Mahtavin toimi odotti mahtavinta toteuttajaansa. Niin se oli ja niin tulee olemaan.

Ylläoleva sitaatti on Cormac McCarthyn romaanista Veren ääriin, jota pidän kenties maailman parhaansa romaanina. Tuomari Holden, paholainen ihmisruumiissa, palvoo sotaa. Se on hänen uskontonsa. Hän tietää  että sota on maanpäällä leijuva henki joka ei odota ainoastaan syntyvää pikkupoikaa, vaan se oli olemassa jo ennen ihmiskunnan syntyäkin. Tottahan se on.  Tiettävästi ensimmäinen skalpeeraus on tehty miljoonia vuosia aiemmin ennen koko nykyihmisen syntyäkään. Kuka se teki? Joku apinamainen olento johon tarttui sodansiemen ja sai sen käyttäytymään itseään älykkäämmin? Ajatus ei ole mahdoton. Tuomari Holdenin maailmassa sota on konkreettinen, elollinen ja tietoinen alkuvoima, eräänlainen planeetan henki, pahantiedonpuu joka odotti  kärsivällisesti ihmiskunnan kehittymistä sotimisen asteelle.  Sota on tuomarille jumala.

kari
Prioni -elokuvassa roolihahmo Kari hakkaa miehen henkihieveriin. Ei siksi että tämä yritti raiskata naisen vastoin sotajoukon sääntöjä, vaan siksi ettei ottanut Rehtorin kaksintaisteluhaastetta vastaan. "Kaikki me palvomme sodan jumalaa ja tämä kaikki on hänen alttariaan" ja sellaisessa maailmassa pelkuruus, tai edes pelkääminen, kuoleman edessä on pahinta kuviteltavissa olevaa rienausta.

Tuomari hymyili. Ihminen syntyy pelaamaan. Ei mihinkään muuhun.  Lapsi kuin lapsi tietää että peli on jalompaa kuin työ. … mutta koeteltiinpa sitten onnea tai arvoa, kaikki pelit tavoittelevat sotatilaa sillä sodassa se mitä punnitaan nielaisee pelin, pelaajan, kaiken. … Sota on peleistä jaloin sillä sota perimmältään pakottaa olemassaolon ykseyteen. Sota on jumala! 
Brown tarkasteli tuomaria. Hullu sinä oot Holden. Hullu mikä hullu.
Tuomari hymyili.

Ohjaamissani kokopitkissä Prioni –elokuvissa käsitellään paljon sodan mentaalista filosofiaa. Kari on sodanjumalan luonnollinen palvelija; ottaa mitä haluaa, tappaa kenet haluaa eikä paljoa piittaa seurauksista. Sen sijaan Rehtori on vienyt aiheen pidemmälle, jopa tuomari Holdenia edemmäs.  Hän näkee ihmiskunnan tuhoutumisen ja viimeisen ihmisen merkityksen valittuna. Viimeinen voi tietenkin olla sotilaista paras, toisia nopeampi ja älykkäämpi joka viimeisenä kantaa sodansiementä ja se jää lepäämään – tai leijumaan – maaperään. Sitten joskus, miljoonien vuosien perästä, kun viimeinenkin ihminen on enää pölyä, evoluutio synnyttää autiolle planeetallemme kokonaan uuden lajin, siihen istutetaan jälleen sodan siemen. Sota kun odottaa planeetan pinnalla kärsivällisesti tulevia lapsiaan.

rehtori
Roolihahmo Rehtori opettaa verrauskuvallisesti sodan filosofiaa. Siitä miten ihmiskunta on siinnyt sodasta ja sen tarina päättyy apokalyptiseen sotaan - mutta sota itse ei koskaan kuole koska se on elollinen henki ja jatkaa tarinaansa seuraavassa lajissa.

Onko tämä hullua puhetta? Kaistapäistä? Rienaavaa? Olemme kansana sodasta siinneet. Sota on osa kansallista identiteettiämme, pääosa sen suuressa kertomuksessa. Sota ohjaa viihde- ja pelikulttuuria, valtamedia luo meille viholliskuvia, some mesoaa  sotahurmaa, analyysi toimii vain sodan suuntaan. Sota kaikkialla, jopa rauhan aikana. Sota! Sota! Sota! Sota mielissämme, jalostuen kenties arkisen lieväksi russofobiaksi mutta sotaa yhtä kaikki. Sota koko sukupuoliroolissa; miehisessä kilpailukulttuurissa, kasvojen menettämisen pelossa, pärjäämisessä, selviämisessä, ja sosiaalisessa arvoasteikossa – ja kaiken sen mieskuvan takana syvästi onneton ihminen. Onnellisuus varattuna vain sille joka sen kaiken pystyy ravistamaan niskastaan ja ymmärtämään että vihaamisella ei kalva kuin omaa terveyttään.

Miettikääpä asiaa, saatatte päästä kerrankin kiinni itsetiedostukseen...

Jukkis
Gravatar
koizilla
Kiitos hyvästä kirjoituksesta!
Gravatar
juppe
Tuo selittää tänkin mysteerin täydellisesti.

https://goo.gl/Y36JMZ

Piilota kommentointilomake