Sarjassamme toisen maailmansodan tapahtumia tuli eksyttyä väliin kotomaankin kamaralle ja sodanjälkeiseen asekätkentään.  Varoituksen sana etukäteen. Tietoisena miten ”pyhänä” tiettyjä juttuja suomalaiset pitävät  isosta kakkosesta, tämä kirjoitus kyseenalaistaa virallisen narratiivin. Omalla vastuulla siis.


Asekätkentä  lienee suomalaisille  jotenkuten tuttu jo yleissivistyksen kautta. Loppuvuodesta 1944 alettiin pelkäämään, että Neuvostoliitto tulee valtaamaan Suomenkamaran, ja kun kenttäarmeija oli saatettu rauhanteloille, asevarikot lujasti valvontakomission tarkkailussa ja poliittinen yläkerta vaihtumassa vasemmistolaisempaan sävyyn, oli syytä tehdä jotakin.  Päämaja aloitti operaation, ilmeisesti itsensä Mannerheimin luvalla, vaikka alaisensa Airo ottikin sittemmin syyt niskoilleen. Kätkettiin aseita, materiaalia ym materiaalia pitkin maata salaisiin kätköihin,  jotka alkoivat ilmitulla vasta vuoden 1945 puolella, eli nk vaaranvuosina.  Kuuleman mukaan ilmitulo johtui eräästä  asekätkijästä jolle piilotetut säilyketölkit muodostuivat liian kovaksi kiusaukseksi, ja kateelliset naapurit  huomasivat hetikohta kompostiin ilmaantuvat tyhjät lihasäilykeputkit, joita oli kerääntynyt jo kunnioitettava keko.

asekatkenta


Oikeutta jaettiin aina vuoteen 1948 asti. Erityisesti punaiseksi muuttunut Valpo oli kärkäs näitä  asekätkijöitä jahtaamaan. Suomalaiset eivät tietenkään ole  koskaan pitäneet asekätkijöitä  minkäänsortin rikollisina vaan sankareina. On jopa väitetty että asekätkennän laajuus esti Neuvostoliittoa  edes miettimästä miehitystä, koska se tiesi edessään olevan vastaavanlaisen partisaanisodan jollaisia niihin aikoihin käytiin lähes  kaikissa  itä-euroopan valtioissa ja eteläisissä neuvostotasavalloissa,  jotka olivat olleet saksalaismiehityksen alaisia ja kääntyneet saksalaisten puolelle, kadoten sittemmin metsiin sotaonnen vaihtuessa.  Esimerkiksi  Ukrainassa tämä salainen sota jatkui pitkälle 1950-luvulle, joka osaltaan antaa osviittaa nykypäivänkin tapahtumille. 

Näin virallinen teoria. Siinä on kuitenkin kummallisuuksia jos asiaa katsoo puhtaasti sotilaalliselta kantilta. Varusteet ja aseet oli  järjestetty n. 35 000 miehelle, ehkä kuitenkin alakanttiin arvioituna. Määrä lienee vastannut täyttä kahta divisioonaa? Jos asiaa ajattelee voimasuhteiden kannalta, niin pitkin maata hajallaan olevat  divisioonat eivät muodosta  kummoistakaan sotilaallista voimaa, eikä niistä ole edes  pitelemään vihollista sen aikaa, että kenttäarmeija ehditään muodostamaan. Käytännössähän se vastaa pataljoonaa yhtä suojeluskuntapiiriä kohden.

Tietenkin on mieltäkohottava ajatus ajatella suomalaista sissipartiota tienvarressa väijymässä konepistooleineen kaikkineen. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä vastapuoltakin. Puna-armeija tiesi oikein hyvin miten edetään vihamielisen maaston halki – isolla joukolla. Käytännössähän puna-armeija oli mekanisoitu armeija jo vuodesta 1943 asti. Sen kolonnaan eivät kuuluneet heiveröiset kuorma-autot täynnä unisia sotilaita, vaan loppumaton jono IS2 –panssareita,  T-34 -vaunuja ja uusia KV-2 –panssareita, joiden kaikkien kannet pursusivat punasotilaita.  Varsin usein näillä kolonnilla oli ilmasuoja mukanaan. Jos sellaista voimaa vasten lähtee mittelöimään, saa olla onnellinen jos ehtii puolikin lipasta pärisyttämään, ennen kuin on aika ottaa jalat alleen. Rehellisesti sanoen, edes  pataljoonan vahvuinen yksikkö ei kykene  tarjoamaan kunnon vastusta, vaan se murskaantuisi välittömästi telaketjujen alle.

Jotenkin on vaikea kuvitella että Päämajassa 1944 ei tälläistä olisi ymmärretty ja epäselväksi jää,miksi koko asekätkentä edes aloitettiin.  Mitään sotilaallista merkitystä sillä ei voinut olla, miehitystä se ei olisi kyennyt edes  hidastamaan ja hajallaan olevat asekätkijät eivät kykenisi tarjoamaan minkäänlaista iskuvoimaa. Käytännössähän ne olivat jalkaväkijoukkueita, erillään muista yksiköistä, ja parhaimmillaan muodostamaan komppanian kokoisia yksilköitä joista ei olisi mitään vastusta puna-armeijalle.

sissit

Katse onkin käännettävä siihen ajatukseen, että asekätkennän olikin tarkoitus vastata yksinomaan suomalaisten kommunistien vehkeilemään vallankaappaukseen. Tätähän pelättiin tosissaan vaaranvuosina 1945-1948. Tällöin asekätkennän rooliksi olisi jäänyt pysäyttää kotimaisten kommunistien heikosti aseistetut ”punakaartit” eli koko asekätkennän perimmäinen idea olikin saada tasapaino tulevassa sisällissodassa. Päämajassa A.F. Airo että Valo Nihtilä laskivat kaiken tämän varaan, ja vasta jälkipyykissä siihen alettiin liittämään ulkopoliittisia ulottuvuuksia.   

Upseerikunta ei tietenkään voinut hyväksyä ajatusta että punaisen vallankumouksen käynnistyttyä, punakaartien kuolemanpartiot hakisivat heidät kotoaan aivan kuten samaiset upseerit olivat nuorina miehinä hakeneet punikkeja kotoaan vuonna 1918. Oli oltava jotakin kättä  pidempää ja kiistatta yksi jalkaväkijoukkue olisi riittävän kokoinen vastavoima näille kuolemanpartioille. Neuvostoliiton kanssa asekätkennällä  ei olisi eikä ollut mitään tekemistä.

Oliko tämä skenaario muuten mahdollinen? Tässä täytyy tietenkin takertua myös  asioiden henkisiin puoliin. Jääkärisukupolvi ei katsonut sinänsä palvelevansa Suomea vaan se oli Suomi itse.  He olivat itsenäisyys.  Juuri nuo militaarit upseerit saksalaisihanteineen, kovettuneina vuoden 1918 veritöissä. Harmaissa vanhoissa valokuvissa suu tiukkana viivana, silmät tuijottaen kovina. Vakuuttuneina omasta ihanteestaan ja sen oikeutuksesta. Kunnes talvella 1945 heitä ei enää tarvittu. Kaikki oli ohi.  Masentuneina katsoen maailmanmenoa, työläisten nousua, uutisointeja keskitysleireistä, tajuten olevansa ulkopuolisia ja ymmärtäessään olevansa vanhoja ja levon tarpeessa. Eikä ollut vuottakaan kun he vielä polleina karjuivat käskyjään, ollen varmoja asiasta, myös omasta korvaamattomuudestaan. Omalla tavallaan asekätkentä oli myös yritys kiinnipitää ns. saavutetuista eduista, puolustaa omaa lahtarimaista maailmankuvaa ja kuvitella ennen kaikkea homman olevan vielä omassa kontrollissa.

Tulkinnat ovat nykypäivänä tabu: kielletty aihepiiri. On paljon mukavampi kuulla patrioottien puolustavan maataan viimeiseen patruunaan kuin että oli olemassa armeijan salaliitto joka tähtäsi kotimaisten kommunistipiirien eliminointiin. Lisäksi vieläpä aivan tarpeeton ja tyhmä idea joka nojasi kuvitelmaan että asiat toistuisivat vuoden 1917 malliin spontaanisti ja maanalaisena toimena, kun todellisuudessa vasemmistolaisuus muutti poliittisella kentällä jo yhteiskunnan rakenteita ja niin perusteellisesti, ettei vanhaan 30-luvun valkoiseen suomeen ollut enää mitään paluuta.

Asekätkentä on kuitenkin enemmän nykypäivän historiankirjoituksen ongelma.  Joudutaan ratkomaan ikiaikainen kysymys; halutaanko tietää jostakin asiasta totuus, vaikka se ei olisikaan mairitteleva?

Jukkis
Gravatar
Antero
Meillon edelleen tuo kätkentäpaikka kartanolla katosalan päädyssä. Kooltaan noin metrin leviä ja kaksi korkea ja nykyisin pelkkää sahajauhoa täynnä. Irrotin muutaman laudan ja käsikopelolla sekä metallinilmaisijalla tunnustelin löytyisikö sen sisältä rautaa. Nauloja lukuunottamatta tyhjä tuntui olevan. Aikoinaan talon isäntä oli ennen sotia konstaapeli ja sodan aikana toinen käsi jäi rintamalle. Sotamuistoja ukolle kyllä kertyi ja silloin kun muutimme plassille, myyjä toimitti virkavallalle kaiken löytämänsä sotamuistot.
Gravatar
TarJa
Juu tuskin noilla asekätkennän aseilla mitään rintamasotaa miehittäjiä vastaan edes ajateltiin tehdä. Toinen asia sitten sissisotaa metsistä käsin. Ja niin kuin itsekin totesit, näinhän tapahtui Virossa ja Ukrainassa ja toiminta jatkui 50- luvulle...

Yksi selittävä tekijä on myös upseeriston tai sotarikoksiin tms. syyllistyneiden pelko joutua valvontakomission hampaisiin. Siinä saattoi olla henki löysässä tai vähintään Siperian keikka tai kuritushuonetta tiedossa. Tiedän yhden kovan luokan sissipäällikön, joka teki keikkoja itärajan taakse hyvällä menestyksellä. Niin vain hänestä tuli kovan luokan kommunisti ja näin varmaan pelasti itsensä. Ja suku ei todellakaan ollut mitään punikkeja. Päin vastoin.

Mielestäni operaatio Stella Polariksen motiivi on täsmälleen sama. Tiedustelupäälliköt halusivat pelastaa oman nahkansa ja se naamioitiin tiedusteluhenkilöstön, -laitteiston ja -materiaalin siirtämiseksi turvaan länsinaapuriin.

Piilota kommentointilomake