Tiesittekö että Suomen löylynlyömä tasavalta on vielä niin nuori ja näkemyksissään ohut, että se heijastuu lähes kaikkeen.  Erityisesti tämä yhden totuuden politiikka joka ulottuu kaikille elämänaloille. Meidän ihan virallisessakin historiassa on paljolti paikkansapitämättömiä juttuja ja tällä kertaa otan teemaksi vuoden 1808 sodan.


Nuori kansa silloin joskus halusi runebergiläisen historian Sven Dufvineen jotka ei yl päästä perhanaa, mutta jotka tulivat silti. Se kansallinen onnettomuus kun hävittyjen taisteluiden seurauksena ruotsi-suomen ryysyläisarmeija repaleisine univormuineen ja kastuneine ruuteineen ei vaan enää voinut mitään, vaan Suomi irrotettiin tylysti emämaa Ruotsista ja liittyi Venäjän keisarikuntaan. Loppujen lopuksi mikään ei voisi olla kauempana totuudesta ja siitä miten asiat meni, vaikka kokonaisia sukupolvia on kasvatettu tämän näkemyksen tueksi.

sota
Onhan tää uljas kuva vaikka muuten onkin vaan silkkaa mielikuvitushistoriaa.

Se mikä  oli Suomen sota 1808 oli todellisuudessa salaliitto, vieläpäse kuulu vapaamuurarillinen salaliitto, seikka jonka takia historiantulkinta onkin niin vääristynyt, koska oikea tulkinta olisi myös häpeäleima silloista yläluokkaa vastaan. Suomen siirtyminen Venäjän alaisuuteen oli sarja vehkeilyjä, jotka olivat aloitettu jo vuosikymmeniä  aiemmin. Siihen lliittyi päätahona Kaarle herttua, Kustaa III veli, joka järjesti kuninkaan salamurhankin noustakseen itse valtaan. Tiellä oli Kustaa IV Adolf,Kustaa III poika, jonka sai näppärimmin tieltä  antamalla venäläisten vallata suomen. Tämä olikin Ruotsin puolella niin kova shokki, että istuva kuningas syrjäytettiin ja Kaarle nousi seuraavaksi Ruotsin kuninkaaksi.

Siihen liittyy Herttuan alaisuudessa ollut salamurharyhmä, joka pakeni Hampuriin ja sinnehän pakenivat aikanaan myös Anjalanliiton miehet. Siihen liittyy kotimainen upseeristo jotka tulisivat muodostamaan vapaamuurareista erillisen Valhalla-seuran, ja oli salaliiton yksi organisaatio. Sota itsessään oli vain sodaksi naamioitu vallankaappaus, jonka lonkerot ulottuivat Tsaarin hovista Ruotsin kuningassaleihin, Viaporin upseeristoon ja tietenkin sinne Hampuriin. Seassa oli Aurora-seuraa, Sprengtportenia ja kuka tietää ketkä kaikki siihen olivat liittyneet. 

Suomen sota 1808 oli samanlainen sota mitä vuoden 1944 Lapinsota oli alkuvaiheessaan. Tällöinhän suomalaiset ja saksalaiset upseerit istuivat torniolaisessa kabinetisssa kertomassa kartan ääressä että suomalaiset hyökkäävät  tästä, ampuvat tähän tykillä ja vetäytykää te tuonne. Aikaa myöten venäläisten Valvontakomissio alkoi haistamaan palaneen käryä kun sodassa ei tuntunut kukaan kuolevan ja vankejakaan ei saatu.

korkkari
Korkkari sen kertoo ja kasvattaa taas uuden sukupolven uskomaan taruhistoriaan.

Suomen 1808 sodassa ei ollut valvontakomissiota. Oli vain vapaat kädet saanut ruotsalaisten ylipäällikkö Klingsborg joka vetäytyi venäläisten edestä niin ripeästi, että venäläiset pystyivät ylläpitämään vakiintunutta marssitahtiaan.

Venäläiset tulivat Loviisaan ja Svartholman linnoituksen edustalle. Linnoituksen komentaja Gripenberg olikin jo odottanut venäläisten saapumista, antautui välittömästi, ja luovutti venäläisille linnoituksen kaikki ruuti-ja elintarvikevarastot,jotta näiden marssi kohti Viaporia ei hidastuisi. Hän oli värvännut puolelleen linnoituksen upseeriston perustamalla sinne erillisen salaseuransa tätä varten –Amore Proximin. Viaporissa vastaavasti oli sielläkin oma salaseuransa Valhalla-seura  joka sekin odotti kuumeisesti venäläisiä voidakseen antautua.

Pääarmeija vetäytyi ensin Hämeenlinnaan, pakeni Tampereen ohitse kohti pohjoista. Joitakin pieniä  kahakkatyyppisiä otteluita saatettiin käydä,  mutta ensimmäinen taistelu käytiin vasta pohjanmaalla. Tämä siksi että loputtomasta vetääntymisestä sisuuntunut Adlecreutz hyökkäsi venäläisten kimppuun ja aikaansaikin oivan tilaisuuden jatkaa hyökkäystä. Ylipäällikkö Klingspor,kuultuaan omavaltaisesta hyökkäyksestä, määräsi hyökkäyksen välittömästi pysäytettäväksi, ja varoiksi antoi jokaiselle sotilaalle  viikon loman, jotta eivät purnaisi hyökkäyksen keskeytystä. Seuraavat taistelut käytiin vasta Oravaisten suunnassa, kun ruotsalaisarmeija huomasi joutuneensa saartoon, ja joutui taistelemaan hetkellisesti tiensä auki, että  pääsivät Ruotsiin pakoon.

Se oli sellainen sota. Sitä  mukaa kun silloinen yläluokka kuuli, että Tsaari turvaa heidän omaisuutensa ja vaurautensa arvon, ei ollut syytä olla vaihtamatta puolta.Venäläisiä  vastaanotettiin vähänkin paremmassa paikassa juhlin ja tanssiaisin.

Tätä kaikkea te ette lue historiankirjoista ettekä ole opiskellut sitä kouluissakaan. Te tunnette vain Sven Difva –version. Historioitsijat eivät halua tätä  mainostaa koska se asettaisi yläluokan so. vapaamuurarit epäilyttävään valoon ja tarjoaisi heitä vastustaville joukoille oivan lyömä-aseen. Tätä tulkintaa eivät olisi taatusti sulattaneet itsenäisyyden alun valkovalta, joka puhui ryssästä vain hampaita kiristellen. Eikä se tavallinenkaan kansa tästä puolesta tykkää. Sitä puhuttelee keskellä siltaa pistin tanassa oleva Dufva, aivan kuten sitä puhuttelee lumipukuiset miehet, jotka vääntävät rautakangilla venäläispanssareiden piippuja vinoon.

Niinpä tappion kärsii se itse totuus. Se miten asiat oikeasti olivat, eikä se miten jälkipolvet haluavat sen nähdä. Suomen historia on sikäli erikoinen, että kun sitä vähänkin raaputtaa, huomaa miten asiat ovat olleet oikeasti ihan toisin mitä yleisesti esitetään. Koko historiamme on valitettavan keinotekoinen, päälleliimattu ja vääristelty. Nuoren ja pienen kansan tarkoitushakuinen kertomus, jossa totuudella ei aina ole sanansijaa.

Jukkis
Piilota kommentointilomake