Ihan vaan leppeitä kesätarinoita tältä viikolta koettuna ja nähtynä. Ekaks pohditaan tälläsen nikotinistin murheita ja sit pelastetaan ihmispolo harvinaisen tukalasta tilanteesta. Muuten on oltu lähinnä sisällä hellettä piilossa. Kuuma on juu.


Tupakanhinta on taas noussu ja lähenee sitä maagista kymppiä. Sehän on allekirjoittaneelle sit iso elämänmuutos.Kun neljätoistakesäisenä aloin polttaan, tein pyhän valan, että kun maksaa yli kympin, lopetan polttamisen. Mikäs oli luvatessa kun aski sillon makso jotakuinkin kaksi markkaa ja rapiat. Vaan niin se inflaatio nakersi hintaa ylöspäin ja kun makso jo 9.75 markkaa, muistin pyhän valani, ja olin jo henkisesti valmistautunut pitään lupaukseni. Ja sit tapahtu se ihme, että suomi liitty euroon ja yllättäin aski makso taas kaksi euroa. Sain 25 vuotta lisäaikaa mut viimeks kun kattoin, hinta oli jo 8.5 euroa ja korkeintaan vuosi kaksi armonaikaa. Kello siis tikittää.

Onhan se paljon jo nytkin. Me hämäläiset ja keskisuomalaiset ollaan tän hinnankorotuksen armoilla. Jos asuis tuolla Oulussa, ei olis temppu eikä mikään hakea ällämänsä haaparannasta, turkulaiset voi tehdä risteilyn kerran kuussa ja äkkiäkös hesasta käy tallinnassa. Itärajalaiset luonnollisesti piipahtaa venäjän puolella ja koettaa muiluttaa kartonkia rajan yli.

aamunkoi
Kuva jonka ottaminen Tohloppijärvestä klo 04.15 johtikin sitten melkoiseen seikkailuun.

Tänä vuonna en sanottavasti ole ostanu tupakkia kaupasta. Turunlinjalta ostanu röyhkeesti seittemän kartonkia kerralla tietoisena että tulli ei saa pysäyttää pistotarkastuksilla ja tämän takiahan varustamohan suorastaan yllyttää salakuljetukseen tarjoamalla kolme kartonkia kerralla alennuksella. Siis jo menomatkalla. Paluumatkalla toiset kolme. Kun vielä appiukkokin tykkää reissata laivoilla, on tullut tää koko vuosi alennettua tupakkaa. Taitaa olla vaan ihan muutama aski jonka olen kaupasta ostanut. Onhan se tuolla laivalla ollu vähän sellasta nuohoomista mutta kun muija siitä kerran tykkää, olen menny kolmen kuukauden välein.

Mutta joku suunnitelma silti tarvitaan. Olen koettanut vähentää. Päivittäinen annostukakkamäärä on ollut 7-10kpl hujakoilla joka on onnistunut enemmän tai vähemmän retkahdellen. Myönnän kyllä että aina kun on linja pitänyt, on ruvennut haistaan ilmasta kaikkia niitä vivahteita joita normaalisti ei haista. Hajuaisti paranee. Toinen että happisaturaatio on parantunut, jotenkin hengästyy vähemmän. Sit kun alkaa mennä hyvin, tulee yleensä retkahdus ja homma alkaa alusta. En minä tästä paineita ota. Loppujen lopuksi motivaatiota lopettamiseeen ei ole ollenkaan, vituttaakin vähän että joku tuolla pakottaa hinnankorotiuksilla muuttaan tyyliä eikä se ihmisluonne taivu pakottamiseen. Tää vaatii aikaa. Seuraava taso on sitten jo kunnon tupakkalakko.

Oli kaunis kesäaamu ja kylläpä Tohloppijärvi näytti aamusella kauniilta. Kyllä te tiedätte,aamuauringon säteet, peilityyni järvi eli just se kuulu suomen suvi. Aattelin topata tienlaitaan ja ottaan kunnon kuvan. Sit mietin et sais vähän paremman pensaan toiselta puolen ja siirryin sinne toista kuvaa varten. Siellä alhaalla, partaan pohjalla molski joku nainen rantaliejussa. Kaukaa näki että se on humalassa. Eikä tuota ollu vaikea arvata mitä oli tapahtunut. Tullu baarista niin tukevassa humalassa että on menny siksakkia ja murphynlain mukaan tietenkin pudonnut töyräältä alas suoraan järveen.

haaksirikko
Siellä neitokainen pulassa. Tämä jos mikä vaatii riuskoja sankaritoimia. Tuntuu kumminkin erikoiselta että onnistuin toppaan just tähän kohtaan aamuyöstä kuin sillä pysähdyksellä olis jokin elämää suurempi tarkoitus. On aikas varmaa ettei sitä olis tuolta nähny kukaan ennen kun joku aamulenkkeilijä olis ohi kulkenut - jos olis kulkenut. Jos olis ees huomannut.

Nää on niitä hetkiä jollon repästään supersankarivaatteet esiin ja käydään pelastamassa neitokainen. Jos oisin etukäteen tienny urakannimen, olisin suosiolla soittanu palokuntaan. Sieltä löytyy riuskoja ja vahvoja miehiä. Nostin kumminkin ensivedolla jalatkin irti mudasta ja sitten vaan töyrästä ylöspäin. Se sitten osasi olla jyrkkä, sitä astekulmaa joka täytyy vähintään kontata ja ruohokin sen päällä oli jo liukasta kun liukumäessä.

ja tietenkin muija oli niin tiltissä että se oli velttoa lihaa. Oli kun kuollutta olis vetänyt, ja niinhän ne sanoo että kuollut painaa aina enemmän kun elävä. Luonnollisesti kun jakelin ohjeita, niin niihin ei tullu mitään reaktiota. Toinen ei sit yhtään jännittäny käsiään, ei asettanu nilkkojaan pitävästi ja kaikkein vähiten avitti polvillaan. Sellasta vetelää torsoo sitten vedin ranteistaan ylöspäin. Luonnollisesti kaikki oli sellaista mutaisen liukasta ja kun tällänen trooppinen yö oli, omatkin kädet oli liukkaan hikiset josta ote luistaa.

Raakaa vetoa ylöspäin ja mun kunnolla ja voimilla noustiin kerralla rinnettä metrin puolitoista. Kantapää ei löytäny pitävää sijaa ja putosin pyllylleni. Vähänkin kun löysäsi kättään, toinen alkoi heti liukua takaisinpäin. Uusi yritys ja sitten kolmaskin ja sit läähätti jo niin ettei enää voimat riittäneet. Kädet alko täriseen rasituksesta. Toinen huusi että sattuu…sattuu… kun vedin koko 80kg ruhoa raakasti ylöspäin. Jossain kohtaa se kyllä avitti polvillaan ja päästiin sen avulla aina muutama kymmen senttimetriä ylöspäin. Mutta kyllä se sit niin nousi, että jouduin istuun ja vetään aina kymmenen senttiä ylöspäin ja taas siirtään takamustani ylöspäin. Arvioisin että kaiken kaikkiaan 25 minuuttia meni ennen kun sain ylävartalon tasaisen puolelle. Se oli aivan helvetillinen urakka.

Jos se ees oliskin ollu kuollut, olisin voinut heittää sen selkääni ja nostaan kuten merijalkaväen pojat. Kontata ylöspäin taakka olkapäillä. Se olis toiminut. Tajuttoman tai kuolleen kohdalla. tai hakea autosta köyden koska sillä hilais  kuolleen et vaan kylkiluut rutisis. mut kun tiesin ettei se siitä olis osannu pitää kiinni, se olis menny sähläämiseksi. Varmaa kumminkin ettei se sieltä olis noussu ominvoimin ennen olis selvinny riittävästi. Kävin meinaan hakemassa sen käsilaukun, joka siellä lillu rantavedessä ja kyllä sieltä töyrään alta nouseminen yksinkin vaati vähän kekseliäisyyttä ja siltikin sai kontata vaikka mielestäni loivimman kohdan löysinkin.

kotiinpaluu
Loppu hyvin, kaikki hyvin. Mutanainen palaamassa himaansa. Huomasin kyllä käsilaukussa puolikkaan pullon vodkaa joka varmaan maistuu aamusella.Kaikki muu siellä olikin vettynyt.

Heitin sen sit himaansa. Mutisi jotain poikaystävästään joka ilmeisesti oli se  jannu, jonka näin sammuneena edeltäneellä bussipysäkillä? Sellainen pariskunta. Ei tästä sen enempiä, olipahan hiljainen sankariteko josta ei vielä hengenpelastusmitaleja myönnetä. Myönnän että sellainen hivelis. Mullahan ei muuta mitalia tässä maailmassa ole kun Pyrinnön C-junnujen hopeamitali Hämeen piirimestaruudesta koripallossa, ja senkin olen kadottanut aikaa sitten.

Jukkis
Piilota kommentointilomake