Paljonhan sitä on kysytty,  miksei ihminen ole apollo-ohjelmien päätyttyä juurikaan kuussa käynyt, ja marsinkin retki tuntuu olevan vuosikymmenien mittainen suunnitteluprojekti. Minulla on ollut tähän aina selityksenä että Kuussa käynti oli yhdenlaisen historiallisen kehityskaaren synnyttämä ja siihen oli keskeinen henkilö ja innostaja Werner Braun. Hänen myötään avaruusohjelmatkin lopahtivat. Teoreettisen puolen ja alustavat käytännön kokeet rahoitti Hitler, joka joutui Braunin lumoihin siinä missä Kennedy myöhemmin.


Oli oikeastaan ihme että Braunin rakettiohjelma sai rahoitusta ensinkään. Kateet Luftwaffen upseerit tekivät osuvia havaintoja tästä Peewemunden rakettiaseman salaisista V-raketeista. Niiden koneisto oli liian monimutkainen, käytettävä polttoaine liian outoa ja koko raketin hyötykuorma – yksi tonni räjähdettä – liian pientä ohjelman kokoluokkaan nähden. Luftwaffe tekikin kilpailevan ohjelman jossa hyödynnettiin miehittämättömiä lentokoneita rakettien sijasta. Siitä huolimatta kallishintaisempi V-1 –raketti peri voiton aseiden välisessä  kilpajuoksussa. V-1 raketin suunnittelutyö sitoi parhaat insinöörit vuosikausiksi, budjetti oli niin tähtitieteellinen että nykäisi maton alta koko Luftwaffelta ja joudutti sitä kautta saksan ilmavoimien tuhoa.

vee yksi
Tästä se alkoi. Torsoksi jäänyt V-1 -raketti jonka tarina ilmasotakentällä ei ole turhan mairitteleva.
 

Tuloksena saatiin V-1  raketti joka hitaana ja tasaisella radalla lentävänä oli brittihävittäjille kuin riekon ampumista taivaalta. Luonnollisesti koko ase tuntui olevan todellinen hehtaaripyssy joista vain alle 10% pääsi Lontooseen asti – ja vielä harvempi edes osui koko metropoliin. V-1  raketti olikin täysi fiasko. Sen tehottomuus tuli lopullisesti todistettua kun saksalaiset yrittivät syksyllä 1944 tuhota niiden avulla belgian ja hollannin satamia, jotta liittoutuneet eivät niitä pystyisi hyödyntämään. Yksikään ei tiettävästi osunut maaliinsa. Tähän saumaan iski sitten von Braun suunnitellessaan järeämmän V-2 raketin joka haki vauhtia aina ilmakehän ylimmistä kerroksista saakka ja putosi suoraan alaspäin ja jota vasten ilmatorjunta oli tehoton.

Kokeet olivat kalliita, työvoimaa tarvittiin ja siltiki  voitiin alussa esitellä vain sarja raketteja jotka nousivat parhaimmillaan vain muutaman sata metriä kunnes alkoivat kieppua ja pudota rämähtivät laukaisupaikalleen. Hitler alkoi epäröidä ja von Braun joutui luovimaan sotilasbyrokratiassa yrittäen hyödyntää varusteluministeri Albert Speeriä puhemiehekseen, kunnes lopulta Braun joutui vetoamaan Himmleriin asti, josko SS ottaisi projektin suojelukseensa. Sillä V-2 raketin strateginen ongelma oli, että se oli pelkkä kostoase Saksan mattopommituksia vastaan, sillä ei tultaisi ratkaisemaan sotaa eikä se muuttaisi yhä huonontuvaa rintamatilannetta miksikään.

Toisekseen Lontoon tuhoamiseksi oli olemassa vaihtoehtoinenkin suunnitelma eli Ranskan rannikolle maan alle rakennetut supertykit jotka ylettyivät Lontooseen asti. Ne ehtivätkin ampumaan muutaman kerran kunnes Normandian maihinnousu teki niistä lopun. Sotahistoria ei muuten yleensä mainitse näistä jättitykeistä mitään koska britit tuhosivat ne tieten siltä varalta, että tulevaisuudessa ranskalaiset saattaisivat käyttää niitä Englantia vastaan, ja luonnollisesti ranskalaiset pahastuivat tästä epäluottamuksesta paljonkin ja diplomaattisista syistä aihepiiri hienotunteisesti ohitetaan.

von Braun teki oikeastaan jo tuolloin, vuodesta 1942 alkaen, jonkinlaista kauaskantoista natsi-Saksan avaruusohjelmaa. Hitlerin siipien suojassa tottakai, vaikkakin näennäisesti sotaponnistelujen varjolla. Ratkoen monia polttoaineeseen ja rakettien työntövoimiin liittyviä ongelmia ja kun Apollo –ohjelma käynnistettiin Yhdysvallloissa, monet peruskysymykset olivat jo tuolloin ratkottu. On varsin helppo nähdä miten helppo oli  luvata ihminen kuuhun, sillä apollo-ohjelma oli suoraa jatkumoa V-raketti –ohjelmasta. Olisi ollut jopa suoranaista tuhlausta jättää  tilaisuus käyttämättä kun se kultalautasella tarjottiin, mutta yhtä lailla olisi ollut turhaa sitä jatkaa Mars-ohjelmaa varten, sillä monet kysymykset olisi pitänyt aloittaa alusta.

apollo braun
ja tänne päättyi vuonna 1927 alkanut rakettitiede joka synnytti pienen ja tiiviin 25-vuotiaista nuorukaisista koostuneen ryhmittymän joka lumosi Hitlerin ja päättyi lopulta Apollo 11 kuukävelyyn. Heidän jälkeensä ei ole löytynyt jatkajaa. 


Luonnollisesti Neuvostoliitto oli työntänyt nuuskivat nenänsä Peenemundeen vaikkakin von Braunia itseään ei sentään neuvostolaisille aiottu jättää. Siihen hän oli liian arvokas. Mutta kenelle kuuluu kunnia Kuussa käynnistä, von Braunille, se on selvää, ja tietenkin myös NASAlle sekä Kennedylle, plus muille yhdysvaltain presidenteille. Kuuluuko toisaalta osa kunniasta sitten myös Albert Speerille, Heinrich Himmlerille ja itselleen Hitlerille, jotka hekin omalta osaltaan olivat luomassa resursseja ohjelmalle, joka tultaisiin viemään loppuunsa aivan eri maassa eri ihmisten toimesta.

Jukkis
Gravatar
KimmoK
Kuulennot oli järjettömän riskialtista touhua ja puhtaalla tuurilla ruumiita tuli niin vähän.
Sitten NASA hukkasi matkojen vaatiman käsityötaidon ja tappoi Apollo lennoista alkunsa saamalla riskeeraus -menttaliteelillä kaksi sukkulamiehistöä.

Samanlainen jäjettömyys voi alkaa Mars lentojen alla.

Piilota kommentointilomake