Tein tuossa kiistatta vähän omituisen tuntuisen ali-elokuvan jolla  koetan valottaa varsinaisen elokuvan tiettyjä hetkiä. Olipahan pimeä idea mutta toivottavasti se auttaa teitä viihtymään muutaman minuutin joten kannattaa katsoa pois. Toivotaan nyt ettei näistä mun kokeiluista tule  mitään jokapäiväistä  rasitetta.



Prioni on ihan oma maailmani. Se on näkemys katastrofin jälkeiseen aikaan eli eräänlaiseen post-apokalyptiseen tilaan. Turha etsiä tälle eeppiselle kertomukselle mitään esikuvia mistään, sillä se on tyystin uniikkia lajityyppiään. Jopa niin erikoinen että kun jengi on sitä koettanut määrittää, he ovat jääneet vähän epätietoiseen tilaan onko tämä sci-fiä, kauhua vai pelkkää veristä campia. Itsehän näen ne vakavahenkisiksi draamoiksi joka vain tapahtuu lähitulevaisuudessa. Jokaista hahmoa on kehitelty, vuorosanoja hinkattu ja vaikka lopputulos onkin näissä tuotannoissa halvan näköistä – sisäisessä laadussa se ei häviä suurtuotannoillekaan.

Sillä pohjimmiltaan kyse on ikuisesta taiteen dilemmasta. Kuvitellaan taidemaalari joka maalaa taulun sielunsa pohjasta ja käyttää siihen kaiken taitonsa ja luovuutensa. Vaikka sitä osaavatkin arvostaa jotkin taidekriitikot, ei se tarkoita että sitä kukaan haluaisi ostaa edes halvalla. Se maksava yleisö kun haluaa seinälleen latomaalauksia ja taidekauppiaatkin tiedostaa kyllä sen asian että kaikki mikä menee yli ja ohi maisemamaalausten, on hyvin marginaalista. Samahan se pätee kaikkeen muuhunkin. Isäukkoni oli esim muusikko ja kun muusikot pääsivät keskenään jammaamaan, he soittivat jazzia. Jazz on älykästä musiikkia ja jokainen joka tietää musiikista keskimääräistä enemmän, osaa sitä kyllä  arvostaa.  Yleisö ei varmastikaan, se haluaa viihdemusiikkia tai kuten isäpappani aikaan – humppaa. Ikävä kyllä suuren yleisön maku on aina keskinkertainen.

alielokuva

Josta me pääsemme elokuvantekoon. Olen kiistatta hyvin pettynyt nykyiseen indie-genreen. Te ette edes tiedä monestako suusta olen kuullut että tehdään tälläinen `poika tapaa tytön´rakkauskomedia jonka ”YLE saattaa sitten ostaa”. Arvattavasti nämä kaverit päätyvät mainostoimistoon jossa ne sitten pohtii päivät pitkät  miten ihmiset saatais ostaan jogurttia enemmän….?

Olihan tää  vähän sarkastisesti ilmaistu, mutta sellaista se on kun menee suuren yleisön ehdoilla. Siihen yhtyvät kanavapäälliköt, mainostajat ja rahoittajat.

Kun tekee elokuvaa puhtaasti ja vain taiteellisin näkökulmin, välittämättä vittujakaan mikä on katsojan maku, ja heidän alkeellista makuaan suosiva päällystö, on selvää että sitä  jää kaiken ulkopuolelle. Olkoonkin että lopputulos saattaa olla parempi kuten se oli esimerkissäni muusikoiden ja taidemaalarien kohdalla, sillä sellaiset jutut menee normiyleisöltä ns. hilseen yli. Tämä on se kuulu taiteen dilemma ja vaikka tämä näin sanottuna kuulostaakin loukkaantuneen taiteilijan vuodatukselta, ei kukaan voi kiistää etteikö sillä olisi selkeä totuudellinen pohja.  Liian huono tai liian hyvä ei ole paikallaan.

Onhan tässä asenteessa kiistatta alaston olo.Kun kriteeri on vain oma itsensä, eikä kukaan sorki tai peukaloi tuotosta, ollaan sen varassa onko hyvä vai huono taiteilija. Sitä ei voi peittää millään tekosyyllä ja turha vedota että kun rahoittaja vaati näin ja noin. Oma osaamiskyky ja sen rajat tulevat ilmi liiankin selvästi.

Anyway, tämäkin pätkä on tyystin omaehtoinen viritys ja jossei ole Prionia koskaan nähnyt, näkee vain jonkun mellastavan karvanaaman eikä tiedä mikä liittyy mihinkin. Toivotaan kuitenkin että nautitte vaikkette mitään tajuaisikaan.




Kuten aina, kun ollaan tekemisissä halpisläppärin kanssa, on pakko rendata se ulos puhelinkoossa. Suomeksi se tarkoittaa että mitä pienemmältä kuvalta katsoo, sen terävämpi se on ja päinvastoin. Omasta puolestani olen pahoillani että kuvaterävyyttä menettää  mutta asialle ei nyt mitään voi.

Jukkis
Piilota kommentointilomake