Tässä kun silloin tällöin innostuu tutkiskelemaan Natsi-Saksan historiaa sieltä ja täältä vastaan kävelee kaikenlaista joka on sinänsä kutkuttavaa, mutta ei kuitenkaan käyttökelpoista. Eikä tästä syystä näitä ole juuri tutkittukaan sen erityisemmin. Vaan voihan niistä tietenkin täällä pamista. Hyvät naiset ja herrat: Inga Ley !



Inga Ley on sekä aikalaistensa että valokuvien perusteella ollut melkoinen kaunotar. Ei siis ihme että hänellä oli sijaa Hitlerin lähipiirissä. Inga oli puoluejohtaja Robert Leyn vaimo ja tässä oli kaksi vastakohtaista hahmoa. Robert vastaavasti oli karkea, yleensä aina juovuksissa, ja tämä viinanlotraaminen oli sitä luokkaa, että häntä julkisesti nimitettiin valtakunnanjuopoksi. Vaikka Hitler sallikin uskollisille puoluetovereilleen kaikenlaista, oli selvää että Robert Ley menetti kännäämisen takia asemiaan Valtakunnassa. Hitlerin suosiota Robert ei sen sijaan koskaan menettänyt. Hän kuului vielä siihen sisärenkaaseen joka iltaisin keskittyi muistelemaan menneitä kun taivaanrannassa kumisivat jo puna-armeijan tykit. Robert sittemmin hirtti itsensä Nurnbergin vankiselliin.

inge Ley
Voi mikä sulotar vaikka siinä jonkun käppänän selkä onkin pahasti edessä.

On tietenkin täydellinen arvoitus miten moinen tursake on aikanaan voinutkaan saada noin nätin vaimon. Ingan sanotaan kärsineen synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ja ampuneen itsensä joulukuussa 1942. Asiasta on kyllä toinenkin versio. Eräissä muistelmissa – jonka nimeä en nyt saa päähäni – peloissaan oleva Inga kertoi muistelijalle, että tämä pelkäsi juoppoa miestään joka hillui heidän kodissaan pistoolin kanssa, ja sanoi olevansa varma, että hänen miehensä vielä ampuu hänet joku ilta. Muistelija lupasi kylläkin auttaa tämän pakoon mutta Inga oli varma, että hänen miehensä valjastaisi hänen peräänsä koko Natsien poliisikoneiston, joten pitkälle ei päästäisi.

Niinpä itsemurhasta voidaan olla montaa mieltä, tai ainakin epäilyksen siemen jää itämään. On sekin mahdollista että on tapahtunut murha joka vain on peitelty itsemurhaksi natsijohtajien julkisivun säilyttämiseksi. Aamulla on sitten Robert miettinyt mitä kaikkea on taas tullutkaan tehtyä.

Toisaalta on taas epäilty että Robert Leyn pyöriminen lähipiirissä olisi johtunut siitä, että Inga oli yksi Hitlerin rakastajattarista. Tällekin on tiettyjä viitteitä, ja varmaa on ainakin, että Ingan poismenon jälkeen Hitler tapasi Robertia yhä harvemmin ja ilman loppuvaiheen istuntoja, lähes yksinomaan virallisissa merkeissä. Itse en epäile ollenkaan Ingan ja Hitlerin salasuhdetta.

inge 2
Ingasta - tai joskus kirjoitettu Inge - ei kuitenkaan paljoa kuvia netissä ole.

Mikäli Inga oli Hitlerin rakastajatar ja teki sittenkin itsemurhan, se avaa kiintoisan polun siihen, että Hitlerin todelliset tai epäilyt rakastajattaret lähes poikkeuksetta päätyivät itsemurhaan tavalla tai toisella.

Hitlerin nuoruudenrakastettu oli ”Geli” Raubal, itse asiassa Hitlerin sisarpuolen tytär, ei aivan verisukua mutta niinhän sitä sanotaan, että mitä serkumpi, sen herkumpi. Geli tiettävästi tappoi itsensä mustasukkaisen, omistushaluisen ja Geliä eristävän suhteen seurauksena.

On siis epäilty että em. Inga Ley olisi ollut Hitlerin rakastajatar joka ainakin virallisesti ampui itsensä. On myös epäilty Hitlerillä olleen lyhytaikainen ja kuuma suhde aikansa elokuvatähti Renate Mulleriin joka vuorostaan hyppäsi ikkunasta. Tästäkin on versio jonka mukaan gestapo olisi tämän paiskannut, mutta murhaversio tuntuu aavistuksen epäuskottavammalta. Oli kuinka oli, huhut jatkuvat.

Erna Hanfstaengl, brittiläisen fasistipuolueen kannattaja oli Hitlerin seurassa jonkin aikaa, joutui sittemmin Hitlerin hylkäämäksi ja kun Britannian ja Saksan välillä syttyi sota, tämä ampui itseään päähän samalla helmikoristeisella pistoolilla, jonka Hitler oli tälle aiemmin antanut. Erna menehtyi lopullisesti luodin aiheuttamiin komplikaatioihin 1946. Motiivia ei tiedetä mutta hylätty rakkaus saattaisi olla sellainen. 

Varmuudella kuitenkin alkuvaiheen Hitlerillä ja Mitzi Reiterillä oli suhde, joka sekin päättyi siihen, että Mitzi yritti hirttää itsensä Hitlerin hylättyä hänet. Tiettävästi Mitzi kosikin Hitleriä jolla oli kauaskantoisemmat suunnitelmat, mutta kuten Hitlerin sisko sittemmin totesi, Mitzi olisi voinut olla ainoa joka olisi voinut kyetä hillitsemään Hitlerin tuhoisia impulsseja.

Jäljellä on enää varmuudella tunnetuin rakastajattarista eli Eva Braun – sodan viimeisistä päivistä sittemmin rouva Hitler. Hänen itsemurhansa nyt tuskin on kenellekään epäselvä. Yhteenvetona että onhan tässä draaman aineksia kun ajattelee miten kohtalokas hahmo Hitler oli useimmille rakastajattarilleen jotka lähes poikkeuksetta päätyivät itsemurhaan. 

Inga Ley heistä kuitenkin se kaunein.

Jukkis
Gravatar
Jukkis
Itse asiassa venäläisdivisioona otti mukaansa Hitlerin hiiltyneen ruumiin (jahka sille oli tehty ruumiinavaus) ja legendan mukaan sotilaat pöyhi arkun joka yö saaliin toivossa - ja aamusella sinne tänne viskellyt luut pantiin takaisin arkkuun. Lopulta A. Hitler haudattiin itä-saksalaiselle hautausmaalle mutta kun uusnatsismi alkoi nostaan päätään 1960-luvulla, silloinen KGBn päällikkö Juri Andropov määräsi haudan hävitettäväksi ja ruumiin poltettavaksi kreamatoriossa.
Gravatar
Pyry
Uusi tuttavuus tämä Inga Ley. Olen ilmeisesti hieman juntti...... Mutta foliohattua päähän: kuolivatko A. Hitler ja Eva Braun ( tai Eva Hitler) todella bunkkerissa? En väitä että olisivat paenneet kuuhun tai Antarktikselle, mutta ihmetyttää, mikseivät neukut esitelleet heidän jäännöksiään julkisesti voitonmerkkeinä? Vai oliko niin, että näytettävää yksinkertaisesti ei ollut, paloivatko ruumiit niin hyvin? Toisaalta esimerkiksi FBI tutki aikanaan väitteitä, että Hitler olisi paennut Argentiinaan, eli varmuutta tapahtumista ja Hitlerien kuolemasta ei ollut ihan heti.
Piilota kommentointilomake