Ei pitäisi sanoa sanaakaan kirjasta jota ei ole lukenut, mutta… Tässä piipahti Suomessa tämä norjalainen kirjailija Hege Storhaug jonka teos Islam – yhdestoista vitsaus on noussut Norjassa bestselleriksi ja saattaa tehdä sen Suomessakin. Aihe on niin tulenarka – nämähän ne avaa suupielet jos mitkä – että kaiken uhallakin aihetta on katsasteltava.



Olenhan minä Hege Storhaugille kade. Kuka tahansa leena ei tee kirjaa jota revitään käsistä 20 000kpl. Enkä usko että siihen olisi kyennyt kukaan muu. Vasemmistolaiseksi itseään tituleeraava nainen kuvittelisi olevan viimeisiä joka lähtee islaminuskoa kritisoimaan, joten hänellä on painoarvoa markkina-arvonsa puolesta. Parempaa mannekiinia ei aihepiiri voisikaan saada.

hege
Hege Storhaug on kiistatta iskenyt kultajyvään.

Minun tekisi mieli lukaista se, mutta toisaalta on paha pelko, että kirjan sisältö on jokin propagandapläjäys. Mitä olen sen sisältöä koettanut kurkistaa eri blogeista ja arvosteluista, on Storhaugin silmissä muslimi ihminen joka tuntee syvää vihaa ja halveksuntaa länsimaisia kristittyjä mutta myös sekulaaria ateisimia kohtaan. Sekä tietenkin toisia (vääräoppisia) muslimeita kohtaan ja erityisesti kaikkia naisia joita pieksetään niin että tuntuu.  Sanalla sanoen kaikkia.  Tähän sopisi oivaksi loppukaneetiksi mainita myös  perinteinen rituaaliteurastus, koska muslimi vihaa luonnollisesti myös eläinkuntaa. Jos asiat on näin, niin tuskin kannattaa kuluttaa aikaansa kirjaan, joka aiheuttaa vain mielipahaa demonisoimalla jotakin ihmisryhmää. Sitä en tietenkään sano onko sisältö todellakin näin härski kuin sen lukeneet antavat ymmärtää?

Hege Storhaugilla on asiassa etuvoitto koska hän on vieraillut ja asunut useissa muslimimaissa ja tuntuu omaavan silmää ainakin muslimimaiden naistenoikeuksiin, joka luonnollisesti on kunnioitettava luonteenpiirre. Sieltä hän on sitten ronkkinut yksittäisiä esimerkkejä luoden niistä yleiskuvan. Ja koska muslimien määrä nousee lähivuosina 2.7 miljardiin, voi tapausesimerkin hakea vaikka joka päivä, aina löytää jotakin.

Tästä me pääsemmekin populistiseen totuuteen. Populismi on kykyä luoda monimutkainen asiakokonaisuus yhdeksi lauseeksi. Uskon että jollekulle muslimille olisi helppoa luoda vastaavanlainen kirja meistä kristityistä. Esimerkkejä voisi kaivella vaikka takaviikkojen amerikkalaisista painajaistaloista joissa lapsia on pidetty nälässä ja väittää kirkkain silmin sen olevan kristityille tyypillistä käyttäytymistä. Tuskin mistään löytää hurskaampia roomalaiskatolisia kuin Meksikosta joten helppoa olisi sälyttää Kolumbian ja Meksikon väkivalta ja huumekartellit roomalaiskatolisen kirkon viaksi ja lisätä vielä että huumekartellien toiminta pohjaa Paavalin opetuksiin. Tietenkin me tiedämme että asiat eivät ole niin, eikä kristinusko ole niistä vastuussa millään muotoa vaan asian taustalla on monimutkaisia tapahtumaketjuja. Jotenkin tämä kuitenkin toimii näin kun islamilaisista valtioista puhutaan ja populismi siinä on se mitä ranskalaiset filosofit kutsuivat simulakrumiksi – mielikuva josta tulee aidompi kuin alkuperäinen.

Täytyisi olla korni jos kiistäisi islamilaisten valtioiden epäkohdat. Ne ovat länsimaisin silmälasein puhtaan pöyristyttäviä. Vaan siinäkin on osattava kysyä juontavatko nämä ongelmat islaminuskosta itsestään vai yleisestä kehitysmaiden habituksesta? Kehitysmaiden yleisongelma liittyy varsin usein ilmastoon joka estää mitä tahansa yhteisöä kehittymästä, koska kuivuus sekä trooppiset taudit estävät sen tehokkaasti. Kehitysmaiden ongelma sosiaalisessa mitassa on se, että kehitysmaan asukkaan tarmokkuus ei johda parempaan lopputulokseen, koska näistä maista säännönmukaisesti puuttuu omaisuudensuoja. Voit raivata vaikka kuinka lisäpeltoa ja luoda kastelujärjestelmiä mutta sadon korjaa joku muu kuin sen viljelijä. Omaisuudensuojan puute luo automaattisesti myös kehnot ihmisoikeudet, ja kehnojen ihmisoikeuksien myötä yleinen oikeus ei aina toteudu parlamentaarisin keinoin, vaan lähinnä aseiden piippujen voimalla. Islamilaiset valtiot – kuten kehitysmaat yleensä – ovat sillä tasolla jossa oma Suomemme oli 1600-luvun tai 1800-luvun agraarisena aikana; patriarkaaninen, hierarkkinen, uskonnollinen aina taikauskoon saakka, ja jossa omaisuudensuojaa ei ollut nimeksikään vaan kuninkaan veronkantaja ja papisto otti mitä halusi.

Storhaug

Hege Storhaug on varmasti sanavalmis ja älyllinen nainen. Sen sijaan hänen kanssaan samaan potrettiin eksyneet Arto Luukkanen ja erityisesti Marko Hamilo epäilyttävät. Mitä aikanaan lueskelin tiedetoimittaja Hamilon kirjoituksia Tiede-lehdestä, vakuutuin että siinä on tämän maan tolloin älykköryhmään kuuluva. Mutta se on tietenkin vain oma näkemykseni. 

On kiistatonta sekin, että muslimiväestön integroituminen länsimaissa ei ole ollut mikään toivemenestys. Kuten ei pakolaispolitiikka kokonaisuudessakaan.  Tässäkin asiassa on kuitenkin kaksipiippuinen tulkinta, jota ei voi yksinomaan sälyttää tulijoiden niskoille. Muslimien heikkoon integraatioon johtuu varmasti oikeistopopulistien korostamat syyt, mutta yhtä hyvin siihen vaikuttaa syrjintä, tuskin on salaisuus että jos etunimi on Mohammed, työhakemukset lentävät työnantajapuolella roskiin. Laajemmassa mitassa -  esimerkiksi Ranskassa -  myönnetään avoimesti että muslimimaiden asukkaat ovat sosiaalisen apartheidin uhreja. Heidät on eristetty omiin lähiöihinsä jonne ei ole julkista liikennettä, postinkantoa, hissit ovat rikki, ja johon poliisi tulee vain voimalla tekemään ratsioita jättäen muuten arkielämän rikollisliigojen harteille. Malmö on ruotsalainen esimerkki jossa muslimiväestö on eristetty Rosengårdenin lähiöön, joka estää tehokkaasti ruotsinkielen opiskelun ja sen myötä sulautumisen. Ja työnantajat, jotka arvostavat pimeää halpatyövoimaa, tämä käytänne sopii ja yhtiöt nettoavatkin mittavia tuloja hyväksikäyttäessään tilannetta – piittaamatta tietenkään pätkääkään käytänteen aiheuttamista sosiaalisista haitoista.

Terrorismi ja jihadismi ovat teemoja joita kannattaa lähestyä omana kokonaisuutenaan.  Riittänee varmaan kun sanon että islamilaisuus sinänsä ei ole terrorismin lähtökohta vaan se on sodankäynnin väline joka ilmaantuu aina kun lähi-itä joutuu liikkeeseen sodan tai konfliktin vuoksi. Jihadismi vastaavasti on saudi-arabian luotsaama militaaripolitiikka, ja sinänsä valtiojohtoinen. Eikä sitä saa poistettua, elleivät  länsimaat jossakin kohtaa ala painostamaan saudeja ihmisoikeuskysymyksissä ja valloitushenkisessä ulkopolitiikassa.

Kaikki tämä mikä on tullut mainittua, lietsoo vihaa. Viha on yhteinen nimittäjä ihmiskunnalle ja erityisesti sen kaksilahkeiselle väestölle. Takakuukausien ja –vuosien vihapuhe meilläkin, jota vittuuntunut äärioikeisto lietsoi, omasi hyvinkin tuttuja teemoja em. nais- ja liberalismivihassa, ja jopa siinä määrin että vakka on valinnut kantensa. Pitkälti nämä ilmiöt johtuvat paineeseen joutuneista sukupuolirooleista kun mies tuntee itsensä tarpeettomaksi, ja yrittää ylläpitää rooliaan väkivallan uhalla. Vaan tämäkin olisi paljon laajempi kokonaisuus ja paljastaisi senkin takaa vielä uuden ulottuvuuden: uskonnot eivät lietso väkivaltaa vaan me kaikki.Me vain hankimme synninpäästöä  projisoimalla sen johonkin instituutioon tai toiseen ihmisrotuun.

Storhaugin kirja toimii varmasti yhdellä tasollaan synninpäästönä. Se näyttää norjalaisen – ja skandinaavisen – miehen paremmuuden jopa kaikenmaailman breivikien ja kirkonpolttajien jälkeen. Se armahtaa mieslukijansa ja osaa hivellä itsetuntoa. Olisi suuri erhe olla väittämättä  että sen lukijakunta koostuu 95% miehistä, joille teksti on täyttä mannaa. Jotenkin siis itseni tekisi mieli se lukea yleissivistyksen nimissä mutta toisaalta pelkään että siinä kosiskellaan halvoilla totuuksilla, kuten mielistelyllä ja luomalla toisenvärisistä ikäviä stereotypioita.

Itse pakolaispolitiikasta voin toki olla samaa mieltä. Kyllä minusta millä tahansa kansalla pitää olla oikeus säilyttää etninen ilmeensä ja olla ottamatta tulokkaita kuin sen verran mitä  se asiakseen katsoo. Mutta siitäkin olen sitä mieltä että ne jotka otetaan, heillä on muitakin oikeuksia kuin päätyä B-kansalaisiksi. Storhaug kylläkin iskee varmasti strategiseen totuuteen mutta epäilen että myös pilaa sen yksinkertaistamalla asioita eli irrottamalla ilmiöitä niiden kontekstistaan. Varaan oikeuden olla väärässä jahka saan sen jossakin kohtaa käsiini.

Jukkis
Piilota kommentointilomake