Pitkästä aikaa ilmaantuu kirja-arvostelukin kun törmäsin kirjaan nimeltä Ylegate. Ostopäätökseen ei yksinomaan vaikuttanut se, että olen aina ollut heikkona kaikenlaiseen mediakriittiseen tutkimukseen, vaan myös se että se löytyi Prisman alehyllystä vitosella. Se nyt ei ole paha hinta se.



Eikä se sitten niin hyvä kirja ollutkaan vaikka siitä ehkä onkin iloa jollekin tutkijalle, joka joskus vielä kirjoittaa jotain YLEn poimuilevasta historiasta. Vaikka onkin sanottava että kirja on ilmestyessään varmasti vaikuttanut YLEn dirikan Atte Jääskeläisen irtisanoutumiseen.

yle

Eikä teos tästä Jääskeläisestä annakaan mitään mairittelevaa kuvaa. Hän tuntui ottaneen linjakseen että aina kun on jotain tutkivaa journalismia joka liittyy Keskusta-puolueeseen, juttu hyllytetään ja varoitusten jakelu tuntui olevan talon vallitseva käytäntö. mehän kyllä tiedämme että tarina päättyi sittemmin tähtitoimittajien ja toimituspääliköiden laajaan irtisanoutumiseen aina siihen saakka kunnes tuli loppujen lopuksi Jääskeläisen omakin vuoro.

Luonnollisesti kirja on – kunnianloukkauskanteiden pelossa – raporttimaisen kuiva, asiallisen viileä ja kiistatta sen vuoksi pitkäveteinen. Vain se tulee selväksi että aina kun Sipilä soittaa YLEen, Jääskeläisen suonissa virtaa lastenlimsaa. Muuta siinä ei oikeastaan olekaan.

tai no… se tärkein lause on tietenkin kirjan viimeisellä sivulla, eli maininta että historiansa ajanhan YLE on ollut poliittisessa ohjauksessa, eikä tämä kerta ollut mikään poikkeus säännöstä. Omasta puolestani näkisin mieluusti joskus laajemmankin esityksen ja ihan vaikka lähivuosista kun Repo-radion aikakausi nyt kumminkin jotenkin jo tunnetaan. Itseäni kiinnostaa esimerkiksi että vaikka Jääskeläistä ei ole, niin miksi YLEllä on ihan valtaisa mielistelyn tarve Sipilän hallitusta kohtaan, vaikka muut mediat sitä lyövät  - ansaitusti – kuin vierasta sikaa. Sen sijaan YLEssä hallituksen aktiivimallit saavat lujaa ymmärrystä ja Jan Vapaavuoren kaupunkikapina –liike vain marginaalista huomiota. Laajemmassa mitassa en panisi pahaksi vaikka silloisen pääministeri Aleksander Stubbin rooli venäjä-trollien luomisessa kaiveltaisiin esiin – sehän oli estotonta hallituksen ulkopoliittista linjanvetoa aina groteskiuteen saakka.

Onko sitten syynä nykymenoon että ennen poislähtöään Jääskeläinen ehti kuitenkin nimittää luottotyyppinsä keskeisille ohjelmapaikoille. Viittaan esimerkiksi Pressiklubiin josta Ruben Stiller sai lähteä ja tilalle nimitettiin Sanna Ukkola joka tämän kirjan mukaan oli Jääskeläisen suojatti ja teki sen takia rakettimaisen nousun YLEn sisällä. Mutta se siitä… sanoin tän ihan sen takia että Stilleriä on ikävä.

Mitä tästä kirjasta sitten jäi käteen? Ei kai oikein mitään sellaista jota ei olisi ollut netistä luettavista muutenkin. Vähän turha kirjahan tämä oli mutta kyllä sen nyt tietenkin luki vaikka sisällön liiallinen asiassa pysyminen teki siitä kiistatta tuskallisen lukukokemuksen. Erityisesti olen aina inhonnut kun kirjan sivuilla esitellään kappaletolkulla erinäisiä sähköpostikeskusteluja, jotka rumasti rikkovat jäsentelyn ja ovat tarpeetonta rekvisiittaa.Olisin kyllä odottanut että kun kolme journalistiikan kovaa ammattilaista alkavat tehdä kirjaa, siitä olisi tullut jännittävä ja kutkuttava tietokirja.

Jukkis
Piilota kommentointilomake