Prioni II tilattavissa.

Luitte aivan oikein. Prioni II – viljasodat – on todellakin saatavissa DVD:nä. Hinta vain 7 euroa. Uunituoreena, vastailmestyneenä uutuutena, mutta katsotaan nyt ensin mitä te oikein olette ostamassa. Vain sen voin sanoa heti, että laatua. Eikä tätä ole edes heitetty sarkastisena vitsinä tai itseironisena toteamuksena.


Prioni on maailma joka on syntyisin pääni sisällä. Se on post-apokalyptinen lopunaika jossa prionit ovat tarttuneet jokaiseen kasviin maailmassa, ja tuottanut mammuttimaisen sukupuuttoaallon. Jäljelle jääneiden ihmisten pääasiallinen ravinto ovat toiset ihmiset, edellyttäen että ovat vielä puhtaita eivätkä prionien saastuttamia.

prioni2

Katstaanpa ensin mitä videon takakansi sanoo:
On kulunut 813 vuorokautta katastrofista. Yllättäin sankarittariemme korviin kantautuu huhu suuresta viljavarastosta. Orastava toivonpilkahdus himmenee, kun ilmenee, että ruoka-aarteen omistajat eivät ole ihmisiä mukavimmasta päästä. Osingoille hamuaa myös raakalaisarmeija, jota johtaa itsensä Suomen kuninkaaksi kruunaama sadisti murhanhimoisine upseereineen. 

Prioni II on jatko-osa kulttiklassikoksi nousseelle Prionille. Elokuva yllättää draamallaan ja jykevillä taistelukohtrauksilla.

Prioni II ponnistaa siis pois kannibalismin teemasta kohti maailman viimeistä viljavarastoa, joka kipailee vähäravinteisen synteettisen ravinnon kanssa. Sen omistaja, ilkeämielinen isäntä on lisäksi keksinyt, miten sitä voi viljellä ilman että prionit tarttuvat oraaseen, joten ensi kesänä on odotettavissa kymmenien tonnien viljasato. Se tuo tietenkin paikalle myös raakalaisarmeijan, itsensä Suomen kuninkaaksi kruunanneen sadistin murhanhimoisine upseereineen. Yksin tämä takaa että elokuvan teema on paitsi orastava toivo, myös nihilistinen väkivalta. Sillä elokuvamme sankarittarilla on luonnollisesti myös puolustettavaa näissä viljasäkeissä, kuin luovia niiden ilkeiden omistajienkin silmien alla.

Toisaalta juonenkulku ei sitten näin yksinkertainen olekaan. Alku voi olla eksyttävä mikäli ykkösosaa ei ole nähnyt, sillä elokuva jatkuu suoraan siitä mihin edellinen päättyi. Siitä se lähtee kasvamaan uusien hahmojen myötä uudenlaiseen juonirakenteeseen. Idylliin joka toisaalta muistuttaa niitä tuttuja asetelmia, jotka voivat olla mitä vain perinteisen kotimaisen sotaelokuvan, heinälatoidyllin ja draaman väliltä. Moniulotteinen, syvällinen juonenkulku yhdistettynä uskottaviin hahmoihin takaa että lopputulos ei ole mitä tälläiseltä voi perinteisesti odottaa; halpaa jatkista, B-luokan rymistelyä, harrasteleffaa ja puoliaivotonta actionia. Tätä kaikki tosin osaavat odottaa mutta osaan minäkin yllättää kaikki tekemällä parempaa mitä luullaan. Omaperäistä mutta ei liian omaperäistä. Draama joka imaisee mukaansa.

Jätän tämän nyt teidän harkintaanne aiotteko tämän hankkia vai ette. Voin kyllä luvata että olette kuin liimautuneena koko 99 minuuttisen ja aiotte katsoa kaikki sotakohtaukset toiseen tai jopa kolmanteenkin kertaankin, koska sen rytmitys vain jotenkin lumoaa. Toinen että ymmärrätte että nämä ovat harvinaista herkkua. Kyseessä kun on omakustanne-elokuvaa jollaista ei mikään taho edes vahingossa rahoittaisi koska se on liian omaperäistä, liian syvällistä pelkkää viihdettä etsivän silmille ja ennen kaikkea liian älykästä jota kanavapäälliköt ainakin karsastavat, ja suojelevat niiltä teitä. Eikä sen väkivaltakaan ole kuvattu tavalla jota yleensä hyväksyttäisiin. Se kun luo väkivallalleen puitteet, syyt ja seuraukset sekä vastaa kysymykseen miksi ihmiset käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät. Näin se toimii minun käsissäni. Ja voin sanoa puolitoista vuotta hinkanneeni sen tarinaa, luonut kullekin hahmolle omat luonteenpiirteensä ja kasvutarinansa ja vieläpä valikoinut oikean ihmisen oikeaan rooliin, vaikka se onkin se vaikein hommeli.

En minä tätä nyt tämän enempää puffaa. Jos hankitte tämän videon kokoelmiinne, voitte olla varmoja että naapurin uolevilla ei ole samaa, ja teillä on käsissänne aito keräilykappale kotimaista indie- tai harraste-indie –elokuvaa, joita kokonaisuutena tässä maassa on tehty ehkä tusina kappaletta aiemmin, ja niitähän tehdään yksinomaan hengenpalon voimalla. Täältä, pohjamudasta, syvistä vesistä, nousee kotimaisen elokuvan uusi aalto ja olkoon tämä ensimmäisiä sen lajin suunnannäyttäjiä.En minä tätä nyt tämän enempää puffaa.

Pääosassa: Miia Nurmi, Mika Syvänen, Neea Laitinen, Siri Saarilahti, Eppu Kupila, Mirja Oksanen, Annika Kangasniemi, Kimmo Kylliö, Pia Vallenius, Sirpa Helin.
Ohjaus ja käsikirjoitus Jukka Nieminen.

Täältä, pohjamudasta, syvistä vesistä, nousee kotimaisen elokuvan uusi aalto ja olkoon tämä ensimmäisiä sen lajin suunnannäyttäjiä.Tekniset tiedot siis että pituus on 99min, K-18, ja elokuva kolisee postiluukusta välittömästi kun tilauksen on tehnyt ja mukana seuraa muhkea seitsemän euron lasku.

----
Kiitos, tilaan elokuvan Prioni II - Viljasodat hintaan 7 euroa.  Tähdellä (*) merkityt kohdat ovat pakollisia. Tilauksen jälkeen saat vahvistuksen sähköpostiisi, jossa on myös antamasi tilaustiedot.
Powered by BreezingForms