Tämä kirjoitus käsittelee omaa suhdettani näihin Tuntemattomiin sotilaisiin ja taidan olla jo valmis sanomaan ennen kolmatta versiota että nyt alkaa jo piisata. Tästedes tyydyn vain romaanversioon. Se muuten on vuoden -55 elokuvaversio (eli kuvitettu romaani) jonka perin vaarivainaaltani.



En ole vieläkään saanut katsottua Aku Louhimiehen Tuntematonta sotilasta. Enkä oikein tiedä edes miksi, vaikka tavallisesti en skippaa yhtäkään sotaelokuvaa, sen verran meneviä ne tuppaavat olemaan. Onko takana se että kun on nähnyt jo kaksi aiempaa versiota, tuntuu jotenkin hoopolta katsella elokuvaa jonka on nähnyt jo ennen näkemistään? Osaa sen etukäteen ulkoa vuorosanojen tarkkuudella? Vai onko siinä sittenkin se, että  omasta mielestäni olisi hissuksiin aika päästää jo irti toisesta maailmansodasta ja alkaa kansana kehittymään johonkin suuntaan. Vai olenko niin kyyninen että haistan Edvin Laineen version ehtineen jo museoikään ja kotiteatterilla katsojat vaativat kalustonsa mukaista versiota jossa bassonjytkyt pääsee oikeuksiinsa, eli uusin versio olisi tehty laitevaatimusten eikä katsojakunnan ehdoilla. En minä tiedä.
vanhala 1
Kukkuluuruu

Sen toki tiedän että se `oikea Tuntematon´ eli Edvin Laineen version täytyy olla mestariteos jos se sinnitteli näinkin pitkään. Laineen versio oli vähän pidemmälle viety versio itse romaanista. Siinä missä Väinö Linna edusti modernismia joka halusi lytätä vanhakantaista paatoksellista runebergiläistä tulkintaa, purnaavilla ja epäpoliittisilla hahmoillaan, vei Edvin tulkintaa eteenpäin.  Hän otti suoraan kirjallisuuskriitikoidenkin salaa toteaman tulkinnan että seitsemän veljestä menee sotaan.  valkokankaalle ilmestyi liuta leukailevia tyyppejä, joilla oli huumori herkässä ja vaikka väliin käytiin sotimassa ammattimiehen ottein, palattiin pian normiin huulenheittoon ja sutkautteluihin. Tarkemmin kun asiaa katsoo, tajuaa että Edvinin Tuntematon on oikea komedia eikä niinkään sotaelokuva, ja tässä on sen voima aina ollutkin.

Turha kuitenkaan nostaa Edvin Lainetta neroksi. Ajan henki – sodanjälkeinen Suomi – oli ankea paikka jossa kansa halusi nauraa ja vaati viihdettä. Kansankomedia oli siten luonnollinen tulkinta. Eikä tätä tarvinnut edes erikseen kehitellä, koska pohjana toimivat 30-luvun sotilasfarssit, jotka tarjosivat lajityypin talon puolesta.

Kokonaan toista suuntausta edusti sitten Mollbergin Tuntematon sotilas. Täysin huumoriton ja hymytön tulkinta joka hämmästyttää raskaudellaan. En sinänsä ihmettele, että Laineen versio nostettiin arkusta takaisin itsenäisyyspäiviemme pakkopullaksi. Erityisen painostavaksi sen tekee, että elokuvassa ei tunnu olevan musiikkia ensinkään. Kuuleman mukaan joku oli sen musiikkia arvostellut ja suivaantunut Mollberg otti tästä niin herneen nenäänsä, että poistatti musiikin koko elokuvasta. Toinen poistatus liittyy petroskoin kukkaruukkuihin, sillä kun joku veteraani sanoi että Petroskoissa ei ollut kukkia, ne poistettiin. Tämä kuulostaa pieneltä mutta ei ole sitä. Sillä koko elokuvassa ei ole kuin kahta väriä.  Ensimmäisenä harmaa univormuissa ja taloissa ja toinen vihreää metsissä ja venäläisvormuissa. Ei yhtä punaista kukkaa tunnu näkyvän koko leffassa. Vihreä ja harmaa on teknisesti kai värielokuva mutta posketon se on.

Koska tekohetkellä elettiin rauhankasvatuksen vuosikymmentä, ei elokuvassa saanut olla mitään sotaa ihannoivaa tai edes kepeyttävää. Mollberg ei selvästikään ole uskaltanut mitään poistattaa tai lisätä, vaan on seurannut uskollisesti romaania lause lauseelta, synnyttäen lopulta ylipitkän pönöttelyn. Jos jotain yhteenvetoa Mollbergista sanoisi, niin hänen visionsa on ollut täydellinen visiottomuus. 

Pitäisikö minun ottaa tähän väliin vielä Parikan Talvisota? Se tuntuu tökkäävän monia jäyhine pohjalaisineen jotka kaikki sanovat aina vuorosanansa samalla rytmillä pitäen ajatuskatkon kaikkien sanomistensa välillä. ”Jos pakkanen vielä tästä kovenoo…. ei juustoa saa pienityksi kun kantopommilla”. Ei tämä omissa silmisssäni huono ole. Se on kunnon actionia ja tietyllä tavalla tajuan tarinan taustalla olevaa Antti Tuuria että hän on halunnut Talvisodasta realistisen kuvauksen, joka ei tarttuisi ajanhenkeen.

Siitä eteenpäin sitten alkoikin uusi aikakausi johon kuului tämä kuulu naisnäkökulma.  En ole tainnut katsoa niistä yhtäkään, sillä niiden kornius tulee ilmi jo trailerissa. Luulenpa että Paula Vesalankin heitto Tuntemattomassa oli otettu mukaan naisnäkökulman takia. Ei tämä sinänsä huonokaan asia ole, mutta se olisi sitten pitänyt viedä riittävän pitkälle. Itse jos olisin tämän tehnyt, olisin pannut nimeksi Rokka, ja aloittanut Rokan arkielämästä ja vasta kun astutaan sisään Lammion telttaan, se olisi seurannut romaanin juonenkäänteitä. Seuraten tietenkin Rokkaa loppuun saakka kirjan ulkopuolelle sotasairaalaan ja sieltä takaisin Lyylin luo. Loppunut siihen kun tämä käy Akseli Koskelalle selittämässä miten poikansa kuoli – kuten se Pohjantähti-trilogiassa taisi olla. Näin minä.


Onneksi Tuntemattomasta on sentään olemassa tämä neljäskin versio...

Oma ongelmani on että alkaa olla ähky näihin sotajuttuihin. Tai ei sotajuttuihin sinänsä vaan näihin sammakkotason tulkintoihin, jotka sotaleffamme genressä kiertää ikuista kehää. Hyvänä esimerkkinä nämä amerikkalaiset aavikkosotajutut jossa sotilaiden motiivit tuntuvat vain olevan pitää  toisistaan huolta.Näin voidaan kokonaan välttää asioiden yleispoliittiset sävyt ja aavikkosotien kolonialistinen luonne. Samaahan Tuntematon tekee tälle kansalle; se sementoi herooista tulkintaa ja näin estää sotiemme kriittisemmät tarkastelut isossa poliittisessa kuvassa. Se ikään kuin suojelee silloista maamme johtoa ja heidän tekemäänsä virhettä. Virheellä tarkoitan tietenkin ettei sotaan ajautumista mitenkään erityisesti vältettykään, eikä osattu hyödyntää sitä pientä diplomaattista liikkumatilaa joka kaikilla Euroopan reunavaltioilla on luonnostaan. Sen vaikutukset näkyvät edelleen. Mutta tämä olisi oma tarinansa tämä.

ja jotenkin ei vaan nappaa enää kolmatta kertaa sama ellu.

Jos minulta kysytään niin tottakai Prioni II –elokuvani taistelukohtaus on edelleen paras. Onhan se itse tehtynä juuri sellainen kun omiin silmiini sopii. Tiettyjä uhrauksia tämä tosin vaatii edelleen. Prionin yksi näyttelijätär  on tänään ja huomenna Salkkareissa ja se on siis kohteliaisuudesta pakko katsoa. Olkoonkin että tulen naamaltani vihreäksi kun joudun samaan huoneeseen sen sarjan kanssa.

Jukkis
Gravatar
juppe
Tuntemattoman piti alun perin olla Sotaromaani, koska se ei oo totta vaan alan parhaat kliseet samoissa kansissa. Se vaan valittiin totuudeks, koska oikee totuus on liian ruma.

Sekään ei oo totta, että jatkosotaan oli lähetty tekee Suur-Suomee vaan se oli jotain, mihkä herrasväki sai uskoa sen takia, että se saatiin innostuun. Ei sitä koskaan tosissaan yritetty.

Oikee totuus on se, että natseilla oli vaikka kuin vitusti neuvostosotilaita, vaikka ne oli lähteny hilluun yli-ihmisinä, mutta suomalaisilla ei ollu, koska ne oli lähteny kostaan talvisotaa. Niille ei vaan kannattanu antautua, vaikka olis tehny mieli vaihtaa puolta..

Jatkosota oli suomalaisian osalta alusta saakka helvetin ruma. Neukuilta otti aikaa vajota samalle tasolle, koska poliittisien upseerien piti ensin kyllästyä koko hommaan, mutta lopputulos oli sellanen, että sitä ei tulla valkokankaalla näkemään.

Piilota kommentointilomake