Kun nyt elämme jälkitotuudellisessa ajassa, niin kaipa tuota meitin hybridikeskustakin voisi katsella siltä  näkökantilta. Tämän salamyhkäisen laitoksen roolista ei oikein pääse  selville mutta sen pääagenda on tuottaa propagandaa ja sen mukana sitten eletään. Eikä suinkaan Venäjää vastaan vaan Sinua vastaan.


Venäjän uhkiin laitos sanoo vastaavansa eli tämän voi ymmärtää että hybridikeskuksen rooli on toimia vastapropagandana. Tähän nyökkäilevät  kaikki: kyllä! Juuri venäläinen vaikuttaminen näkyy. Sitten kun menee ja kysyy että missä tämä venäläisvaikutus näkyy, ja ketkä sitä levittävät ja mikä sen sanoma on, tuleekin yleensä hiljaista. Mutta onhan sitä oltava kun kerran hybridikeskus näin sanoo. Olihan noitiakin olemassa koska piispa itte näin totesi ja kommunistit piti kellareissa kokouksiaan kun kerran senaattori McCarthy näin totesi.

Oikeassa elämässähän mitään venäläisvaikuttamista ei tunnu olevankaan, mutta vastapropaganda on sitten konkreettisempaa laatua. Eli kyseessä näyttäisi olevan kansalaisten manipulointiin erikoistunut valtiollinen taho, joka käyttää verukkeenaan hypoteettista venäläisvaikuttamista.

hybridwar
Kuva hybridikeskuksen sisältä: Achtung! Havaittu venäläismielinen mielipide Vauva.fi -sivustolla. Yleishälytys!

Sellainen varmaan on täytynyt perustaa niistä kuuluista ”ulkopoliittisista syistä” eli lähinnä naton vaateesta, ja vastaava löytyneekin lähes kaikista natomaista? Tosin natomaissa nämä toimivat naton sisällä mutta meillä niiden täytyy toimia erillisenä tahona.

Jokin kutina on miten homma toimii. Tähän mennessä ne ovat tupanneet järjestämään mediatempauksia, aika tasaisesti 6-8 viikon välein jotta ihmiset pysyisi vastakin houreessa. Tämänviikkoinen on ollut tämä GPS-heikentämis –juttu, vaikka on ilmiselvää että Naton harjoituksissa on testattu häirinnän eri ulottuvuuksia, ja se on sitten vaan pantu venäläisten piikkiin.  Kyseessä on siis perinteinen mediatemppu, jolla saadaan huijattua ihmisiä. Sitä edellinen oli Airiston Helmi jolla saatiin taas vähän peloteltua, ja näitähän voi jatkaa taaksepäin vaikka kuinka. Seuraavaa mediatemppua varmaan valmistellaan jo, sen sisältöä ei tohdi vielä arvata, kuin että se putkahtaa tuossa joulun alla.

Syytä on kysyä; miksi? Syy on harvinaisen yksinkertainen. Venäjän talouspakotteista juontuen maamme budjetti kärsii alentuneesta venäjänkaupasta, ja alijäämän määrä on ollut valtiollinen salaisuus Stubbin ajoista saakka, mutta liikunee pysyvästi jossakin viiden miljardin luokassa. Tämä summa pitää tietenkin kattaa velanotolla.

matti koossa
Kotomaan budjetti. talouspakotteista johtuvan alijäämän vuoksi myös seuraava hallitus on pakotettu vyönkiristyksiin joten piina ei ole lähelläkään loppuaan...

Velanotto vuorostaan pakottaa pitämään ulkomaanlainan koron alhaalla, joka vaatii tiettyjä tehostamistoimia jotta vaikuttaisi velanantajan silmissä uskottavalta. Juuri näitä ovat nämä Kikyt, lomarahaleikkaukset ja aktiivimallit ym joihin on saatu tottua. Säästöä  säästön perään.

Tästä alkaa ketjureaktio joka näkyy työmarkkinoilla työnantajan markkinoina. Seuraa nollatuntisopimuksia, määräaikaisia työsuhteita, osa-aikatyön kasvua ja lähes orjatyötä ja sen vastapainona olematonta sosiaaliturvaa.  Sekä tietenkin massiiviseen työttömyyteen ja sitä seuranneeseen sosiaalisiin haittoihin.Mikä vuorostaan on johtanut siihen, että  kun perusturva on näin heikoilla, se näkyy olemattomana syntyvyytenä. Radikaalisti alentunut syntyvyys sitten vastaavasti heijastuu ulkomaisen työvoiman maahantulona ja hyväksikäyttönä kun suomalaiset itse ovat päättäneet tuhota itsensä sukupuuttoon.

Tietenkin talouspakotteet pitävät vaarin, että yleisestä noususuhdanteesta ei saatu koskaan kiinni, eikä elvytykseen uskalleta lähteä koska luultavimmin talouspakotteet jatkuvat niin pitkään, kunnes Yhdysvallat on saanut Venäjän täydelliseen kauppasaartoon. Mikä meillä tarkoittaa että  talousvaje moninkertaistuu väistämättä.

Nyt astuu sitten kehiin hybridikeskus. Sen tehtävänä on pitää vaari, ettei kukaan vain kyseenalaistaisi itsetuhoista nykymenoa. Se luottaa tiettyihin kansalaispiireihin joille on jäänyt tämä taistolaiset/Stalin/Talvisota –levy pyörimään nuppiin. Tiedätte kyllä mitä tarkoitan. Tämä estää näppärästi toteamasta että varmaan näin, mutta mitä pitäisi tehdä nyt ja tässä –armon vuonna 2018. Tämä ryhmä vain tarvitsee polttoainetta tasaisin välein ylläpitääkseen hegemoniaansa, ja tätähän hybridikeskus mielellään tuottaa tasaisin välein.

Itsellänihän on näihin asioihin selkeä kysymys ja se kuuluu, että tuhosiko Venäjään kohdistuvat talouspakotteet Suomelta nousukauden kokonaan? Kielletty kysymys tietty ja jos sen esittäisi laajemmisssa piireissä. se pakottaisi hybridikeskuksen vain tehostamaan toimintaansa.

Jukkis
Gravatar
Juhnu
Aivan sama mielipide tästä hybridi touhusta. Ja kyllä taloudellisesti menisi paremmin ilman talouspakotteita. Maaseudun Tulevaisuuden isommissakin yrityshaastatteluissa elintarvikealalta on jotkin johtajat maininneet asiasta. Itse jututin muutama vuosi sitten suomalaista saha/sahalinjastojen valmistajan työntekijää ja talouspakotteista johtuen Venäjän kauppa oli silloin heidän osalta loppunut kokonaan. Eri alat ja niiden yhteen lasketut kerrannaisvaikutukset ovat suuri tekijä. Alkaa taas vituttamaan, kun näitä laskeskelee.
Gravatar
juppe
Hybridi syntyy siitä, että idiootit luottaa siihen, että ne tajuaa nettikeskusteluista jotain. Sieltä pitää löytää jotain suurta ja ihmeellistä, että pääsee kulkeen nokka pystyssä. Ei haittaa, vaikka todisteita ei löytyis, koska ei niitä löydä kukaan muukaan.

Venäjän osallistuminen muitten vaaleihin noudattaa sitä logiikkaa, että se on voimakkainta siellä, missä joku puolue on krisiissä ihan muista syistä. Jenkkien tilanne on kaikessa yksinkertasuudessaan sellanen, että otti demokraatit Wikileaksiin kumman kannan tahansa, niin ne saa vaaleissa turpaan, koska iso osa vasemmistosta haluais päästä valtionsalaisuuksista kokonaan eroon, mutta republikaanit menettää vastustamalla sitä muutaman äänen jollekin Ron Paulille.

Iso osa koulutetuista tutkijoista ei sovi oikeesti alalle ollenkaan, niin että jopa näin selkeet asiat jää huomaamatta ja vaalituloksia yritetään selittää sepustamalla jotain paskaa sen perusteella, mitä netissä mesotessa on sattunu tuleen mieleen.

Gravatar
jukkis
james Woodsin tähdittämässä Citizen Cohn -elokuvassa McCarthyn erikoissyyttäjänä toiminut Roy Cohnin suuhun oli pantu osuvat sanat: "Olen tuominnut tuhansittain ihmisiä vankilaan mutten kertaakaan ole saanut kiinni oikeaa kommunistia" Enteellistä jos aattelee että pian ilmestyy Jessikkankin kirja maassamme lymyävistä venäjätrolleista jotka niin ikään pitävät kellareissaan salakokouksia.
Gravatar
juppe
McCarthyä tähän on turha sotkea, koska sen vainoista on löytyny tähän mennessä yks ainoa syytön uhri. Se oli vissiin saanu infoa J. Edgarilta.

Me ollaan nyt Suomessa, missä ei pääse hyvästä maineesta eroon ees pitämällä sortona sitä, että tiedusteluvaliokuntaan haluavilta kansanedustajilta halutaan tarkistaa taustat, ettei tulis tietovuotoja. Kaikki on saatava myydä, mikä vaan kaupaks menee.

Hybridikeskuksella ei oo mitään väliä, koska jos hybridejä jahtaamaan ei panna ihan täysiä rosvoja, joita kiinnostaa kokonaan muut asiat, niin sitten turvaudutaan johonkin vitun vajareihin, jotka on suorittanu jotain huippuosaamiskursseja muutaman opintoviikon edestä. Osa on ehkä jopa ollu läsnä oppitunneilla. Ei oo mitään pelkoo siitä, että ne osais erottaa pään perseestä.

Jatkossakin voi ihan kaikessa rauhassa kuitata isäm maallisuudet sillä, että kattoo kerran neljässä vuodessa, että millasia vajaaälysiä nilkkejä kansa on taas onnistunu äänestään hallitukseen.

Piilota kommentointilomake