Sainpahan tehtyä elämäni toisen ns. mallivideon. Katsokaa tai olkaa katsomatta, eihän se minun päätökseni ole se. Näitä on kiistatta kiva väsätä kun noi oikeet elokuvat on raskastekoisia, kalliita ja hitaita, niin saa jotain korviketoimintaa siihen väliin. ja kyllä, tämä on taidetta.


Taidetta taidetta. tehty ihan vaan taiteen itsensä vuoksi. Sen takia päätin etten ala rautalangasta väsäämään mistä tässä on kysymys, vaan jätän sen katsojalle. Jotain siinä niinku kostetaan ainakin nimen perusteella mutten selitä mitä.


Venaan avustajaa pohjois-Haagan asemalla. Ankea betonikolossi ja rakko on haljeta. Kapuan metsäisen mäen päälle etsimään risukkoa mutta harvapuinen mäennyppylä on täynnänsä koiria kuskaavia neitokaisia. Siunattu olkoon tsaarin linnoituspataljoona, jonka vanhat juoksuhaudat ovat edelleen syviä näköesteitä ja saan hommat hoidettua häveliäästi.

S-market Lassilan edessä istuu vanttera, komeanoloinen nuorimies muki kädessään. Sopertaa jotakin älämölöä  mutta kundi on kyllä niin suomalaisen näköinen, että taitaa vaan teeeskennellä jotain ukrainalaista tai mitä nyt on esittävinään. Kaupasta tulee neekerinainen joka pudottaa almun kuppiin.

Jos jotain aattelen niin se on siteeraus romaanista Veren Ääriin:

Glanton sylkäisi. Ois pitäny ampua tuokin, hän sanoi.
Tuomari hymyili.
En tykkää nähä valkosia miehiä tuommosessa tilassa, Glanton sanoi. Vaikka olis hollantilaisia tai mitä. En tykkää nähä tuommosta.

Avustaja tulee kulman takaa. Päästään kuvaushommiin.

koston aika kuva
Kuvakulmaa haettu seisomalla huteran tuolin päällä ja toivomalla ettei putoa sieltä ennen aikojaan. mutta lopputulos oli kyllä vaivan arvoinen.

Tablettivideo – taas. Se vaan kieltäytyy antamasta terävää kuvaa ja lopputulos on aina saippuainen. Automaattitarkennus joka takaa että kuva muuttuu sutuksi tämän tästä ja saa venailla kunnes se  löytää oikean etäisyyden. Ironista. Kolme ja puoli sataa maksas sellanen videokamera jota tarttisin, mut mun tuloillani se on jo suursijoitus. Toisaalta tunnen sit tyyppejä joilla on komerossaan kokonainen elokuvastudio kameroineen, lamppuineen ja tallentimiin ja joita ne koskaan ei hyödynnä. Tehny ehkä  kerran kaks jotain alle keskinkertaisuuden. Saatanan kalliita tietokoneita jättimuisteineen ja kalliine editointiohjelmineen, takana jokin kolmivuotinen mediakoulu jota ei ole hyödynnetty kertaakaan. Hukattuja kykyjä, hukattuja lahjakkuuksia. Ja sitten minä jolla intohimo on palavaa mutta jolla ei ole varaa,  kykyä tai laitteita toteuttaa itseään siinä mitassa kun haluais. Ei pidä siis olla ankara kuvanlaadun suhteen.




Tosiaan.  En viitsinyt selitellä mitään. Katsoja saa ihan itte pohtia mistä tässä oikein on kysymys ja mitä tällä halutaan sanoa. Uskon että turhempaankin on tuhlattu pariminuuttinen. Enkä  ikinä saa varmaan fanijoukkoa youtubeen koska se mikä on seuraava – voi sitten olla taas jo jotain ihan muuta.

Jukkis
Piilota kommentointilomake