Ensiksikin, hän on psykopaatti. Sitä ei pidä unohtaa. Tämä Eisenhowerin luonnekuvaus englantilaisesta kenraalista Bernard Montgomerystä kuvastaa paremmin kuin hyvin Eisenhowerin kiukkua, jota tämä joutui sietämään brittikenraalista vuosikausia. Tämä nyt on vähän pidempi kirjoitus kenraali Bernard ”monty” Montgomerystä, jota virallinen sotahistoria ei mielellään sano ääneen.


Monty ja ike

Montylle oli luonteenomaista töykeä ja ylimielinen käytös, lähimpiä alaisiaan tämä kohteli lähinnä halventavasti ja kenraaliluutnantti Arhtur Tedder puki sanoiksi kaikkien tunteman vastenmielisyyden; hänen maineensa on kasvanut sellaisiin mittoihin että hän kuvittelee olevansa Napoleon – mitä hän ei ole. Montgomery oli äärimmäisen itsekeskeinen ihminen.  Alun Chalfontin mukaan hänen turhamaisuutensa oli vailla vertaa…  hänen ylimielisyytensä oli potenssiin neljä. 

Amerikkalaiskenraali Eisenhower kohtasi Montgomeryn ensimmäistä kertaa 1942 Britanniassa. Monty piti amerikkalaisille luentoa opeista saksalaisten sodankäynnistä. Heti tilaisuuden alkajaisiksi hän ylimieliseen tapaan ilmoitti yhdysvaltalaisten olevan vain joukko kokemattomia keltanokkia joiden vuoksi voidaan koko sota hävitä, elleivät britit opasta amerikkalaisia kädestä pitäen. Eisenhoweria hän käski sammuttamaan savukkeensa koska ei sallinut tupakointia. Eisenhowerin autonkuljettaja muistelee miten tilaisuuden jälkeen Eisenhower suorastaan kiehui raivosta autonsa takapenkillä ja sieltä erottuivat sadattelun seasta sanat ”paskiainen.” Eisenhower ei olisi enää ikinä halunnut Montya nähdä, mutta toisin kävi. Heidän yhteistyönsä kesti vielä vuosia, ja vasta kun Montgomery julkaisi sodan jälkeen elämänkertansa, jossa useaan otteeseen arvosteli liittoutuneiden sodankäyntiä. Eisenhower pisti kokonaan välit poikki. Tämä kirjoitus käsittää ne syyt, mistä Eisenhower suuttui lopullisesti.

monty
Bernard Montgomery, kappale brittiläistä sankarihistoriaa, johon nykypäivä suhtautuu yhä kriittisemmin. Montgomeryn sotataidot eivät olleet häikäisevät ja luonteensa oli aivan sietämätön.

Alameinin sankari

Montgomery ponnahti brittikansan tietoisuuteen voitettuaan Afrikassa el Alameinin taistelun. Montgomery oivalsi heti Afrikkaan saavuttuaan että hänen käytössään oleva sotavoima oli Rommeliin verrattuna täysin ylivoimainen. Elettiin sitä vaihetta jossa Rommelilla oli käytössään enää ”vain muutama hassu panssarivaunu, ja nekin lähes liikuntakyvyttömiä  ankaran polttoainepulan vuoksi”. Tämä oli tietenkin totta. Rommel oli edennyt viimeiset kilometrinsä tuhotuista brittipanssareista saamillaan polttoainetipoilla ja hänen edessään oli seinämänä  valtava materiaalinen ylivoima. El Alameinin taistelu oli niin epätasainen että kenen tahansa kenraalin olisi ollut vaikea olla lyömättä Rommelin erämaankettuja. Monty pelasi tämänkin asian varman päälle: riskittömästi ja suuren tulituen turvin. Tämä tulisi olemaan hänen tavaramerkkinsä: äärimmäisen tavanomaisia menetelmiä ylivoiman turvin. Elettiin myös aikaa jossa brittien moraali oli pohjamudissaan ja voitto teki Montysta tähden. Käytännössä hänen maineensa nojasi yksinomaan brittilehdistön luomaan mielikuvaan.

Kun sitten historioitsija Correlli Barnett puhkaisi tämän myytin vuonna 1960 kirjassaan Desert Generals, sen sanoma oli se, että Montgomery oli parhaimmillaankin sotataidoiltaan vain keskinkertaisuus. Kirjasta nousi valtaisa kohu. Nykyisin sen anti tunnustetaan. Montgomery itse oli tietenkin omana aikanaan eri mieltä. Hän nimesi kolme historian suurinta sotapäällikköä ja tokaisi siihen että ne kaksi muuta olivat Aleksanteri Suuri ja Napoleon. Sanomattakin selvää että hän oli se kolmas. On kuitenkin oltava rehellinen. Näin narsistinen kenraali, jolla oli ilmeinen kyvyttömyys nähdä omia puutteitaan ja tappioitaan, kopea, voittaessaan lähes sietämätön kerskuri, jonka ego oli pohjaton, ei ollut aikalaisissa mitenkään poikkeuksellinen. tähän maailmanaikaan kenraalit olivat julkkiksia, ja he osasivat turhamaisuuden ja mahtipontisen itserakkauden taidon kuin rock-tähdet nykyään.

Normandia

Normandian maihinnousu on kenties eniten kulutettu aihepiiri sotakirjallisuudessa. Lukijakunnalle tarjotaan tavallisimmin sen dramaattisimpia hetkiä, eli maihinnousun kriittisiä hetkiä, ja pohditaan miten onni oli osaltaan myötä saksalaiskenraalien ollessa karttaharjoituksissa, Rommel vaimonsa syntymäpäivillä, sää välttävä ja että päästrategia, nousuveden aikaan suoritettu maihinnousu välttäen vedenalaiset ansarakennelmat toimi paremmin kuin hyvin. Ei se ihan noin mennyt. Liittoutuneilla oli niin valtava arsenaali että vaikka saksalaiset olisivat tienneet maihinnousupaikan etukäteen, kellonajan ja siirtäneet joukkojaan sen mukaan, maihinnousua tuskin olisi kyetty pysäyttämään millään ilveellä. Yksin laivatykkien tuhovoima oli suunnaton ja taivaan pimensivät kaikenkokoiset lentokoneet. Meren takaa tuli tyystin pysäyttämätön sotakone ja sinänsä turhaa edes spekuloida, olisiko oikeaan aikaan alkanut vastahyökkäys ajanut liittoutuneet takaisin merelle. Sellainen tehtiin ja hyöty oli yhtä tyhjän kanssa suhteessa siihen voimaan joka koko ajan rantautui vahvojen hävittäjävoimien suojeluksessa.

ike eisenhower
Omalla tavallaan Eisenhower oli liian sovitteleva ja johti Overlordia enemmänkin kuin toimitusjohtaja eikä kenraali. Tiettävästi hän ei koskaan antanut suoraa käskyä joka antoi Montylle tilaisuuden johtaa joukkojaan kuin sattui huvittamaan - kokonaisuuden kustannuksella.


Vähemmälle on jäänyt se kohta voittajapuolen sotahistoriassa, että seuraavat kaksi kuukautta menikin sitten ”normandian motissa” ja tuskastuneet liittoutuneet olivat jo valmistautumassa talvehtimaan sillanpäässään, kun Patton vihdoin viimein pääsi elokuussa saarroksista murtautumaan. Epäonniseen tilanteeseen heti maihinnousun jälkeen on lukuisia syitä. Amerikkalaisten lohkolla niitä oli kaksi. Ensiksikin heidän hylätystä maihinnousuveneestään löytynyt etenemissuunnitelma joka päätyi vastapuolen, tarkennettuna iäkkään tykistökenraali Erich Marcksin käsiin, joka välittömästi käsitti aarteensa arvon. Tietoisena missä ja milloin, hän pystyi siirtämään vähiä joukkojaan tulpaksi avainkohtiin. Toinen oli tietenkin maasto eli bocage joka käsitti peltotilkkujen välillä olevaa pensasaidastoa, joka oli kuin labyrintti jossa pienetkin saksalaisjoukot kykenivät ihmeisiin.

Brittiläisellä puolella esteeksi nousi Montgomeryn komentajuus. Alkuperäisessä suunnitelmassa piti hyödyntää nopeutta ja vallata Caenin kaupunki vauhdilla, jolloin avautuisi tie Ranskan maaseudulle ja viimein Pariisiin. Tähän ei Montgomery kyennyt koska ei viitsinyt ottaa etukäteen huomioon Caenissa olevaa saksalaista panssaridivisioonaa, jonka lähelle ei brittiläisellä jalkaväellä ollut asiaa. Yllättäen, kesäkuun 11.  Montgomery siirtyi puolustukseen unohtaen koko strategian, ja parhaimmillaankin päätti vain saarrostaa Caenin. Tämä päätös tulisi lukitsemaan liittoutuneet normandiaan aina elokuuhun asti, ja jossa miestappiot tulisivat olemaan ensimmäisen maailmansodan luokkaa. Eisenhower luonnollisesti kihisi kiukusta ja hänen kirjeensä Montylle olivat yhtä tyhjän kanssa.  Olihan Monty sanonut ohjeekseen Pattonille jo Sisiliassa, että aina kun hän saa epämiellyttävän käskyn ylemmiltään, hän jättää sen vain huomiotta.

Sarja epäonnisia operaatioita

Lopulta kun koko Overlordin komentajakunta painosti riittävästi, Montgomery päätti valtaamisen sijasta saarrostaa Caenin ja lähetti liikkeelle 2. armeijan idästä länteen pihtiliikkeellä  jonka vasemman puolen muodostaisi 1. armeijakunta. Kesäkuun 10. päivä Rommel aloitti samaan aikaan vastahyökkäyksensä, joka vesitti Montyn suunnitelmat alkuunsa. Britit perääntyivät saksalaispanssarien edessä. Vielä oli kuitenkin jäljellä yksi 7. brittiläinen panssaridivisioona  joka on tullut kuuluksi siitä, että sen pysäytti käytännössä yksi ainoa mies SS-kapteeni Michael Wittman. Englantilaiset ajoneuvot kiilautuivat tielle niin sumppuun, etteivät ne kyenneet edes kääntämään piippujaan. Itärintamalla karaistunut panssariässä  ei aikaillut. Wittmann hyökkäsi ainoastaan yhdellä vaunulla marssirivistön kimppuun, tuhoten 14 brittien taisteluvaunua, 15 miehistönkuljetusvaunua ja kaksi panssarintorjuntatykkiä 15 minuutissa. Tämän jälkeen Wittman hyökkäsi brittien valtaamaan Villers-Bocageen ja tuhosi lisää panssareita, ja lopulta saksalaiset valtasivat kylän takaisin ajaen britit takaisin. Tämä episodi teki Wittmanista sodan menestyneimmän panssariässän.

wittmann
Wittmanin yksin tuhoama panssaridivisioonan koko kalusto sai kovaa kyytiä vain yhdeltä Tiger-vaunulta. Tapahtuma jää ansaitusti sotahistorian lehdille. 

Nämä olivat niitä hetkiä jossa Montgomery alkoi ylemmilleen vakuutella kaiken olevan kunnossa ja etenevän suunnitelman mukaan. Todellisuudessa englantilaiset eivät olleet päässeet juurikaan rantaviivasta mihinkään, ja huolimatta vakuutteluista, Caen oli edelleen saavuttamaton unelma. Seuraava yritys koettaisi vasta kesäkuun 26. päivä jolloin käynnistyisi operaatio Epsom. Sen ainoaksi saavutukseksi jäi kukkula 112 valtaaminen, mutta Monty joka halusi pelata varman päälle, vetäytyi sieltä.  Muutamaa kuukautta myöhemmin tästä kukkulasta käytäisiin eräs normandian verisimpiä taisteluita, joka loppua myöten muuttui molemmin puolin lähes murhaavaksi. Montgomery pysäytti Epsomin 1. heinäkuuta. Syynä pidetään yleisesti että  montgomeryltä ensimmäisenä pettivät hermot kovapintaisten saksalaisten edessä. Ylemmilleen hän luonnollisesti jatkoi mahtipontista mahtailuaan. Tässä vaiheessa hänen komentajankykyihinsä ei enää juurikaan luotettu. Eisenhower pommitti yhä kirjeillä.

Heinäkuun 7. päivä käynnistyi operaatio Charnwoood jossa Monty oli ottanut uudeksi salaiseksi aseekseen raskaat pommikoneet. Tällä kertaa sentään päästiin jo Caenin laitamille, mutta se oli maksanut 80 panssarivaunua ja 3500 miestä, kun savupilven seasta toenneet saksalaiset kykenivät vastarintaan. Maastovoitto oli vielä niin pieni, ettei kanaalin toisella puolen odottava kanadalaisarmeija olisi vieläkään mahtunut sillanpäähän. Tässä vaiheessa Churchill joutui vakavasti puntaroimaan Montyn erottamista.  Montgomery käynnisti operaatio Goodwoodin, jonka hinta oli 400 brittipanssaria, 5000 miehen miestappiot ja – täydellinen epäonnistuminen.  Tuntemattomasta syystä Montgomery oli päättänyt hyökätä puolustajien vahvimmasta kohtaa sivuuttaen saarrostuksen. Myöhemmin Montgomery yritti pelastaa kasvonsa väittämällä sitä vain harhautushyökkäykseksi, mutta jopa liittoutuneiden mittapuulla mittava arsenaali puhuu toista; yksin lentopommeja pudotettiin 7000 tonnia, joista valtaosa meni ohi maalin.

Oli tietenkin selvää että ennemmin tai myöhemmin liittoutuneiden oli päästävä  vapaaksi. Saksalaiset olivat kenties tehokkaita ja sitkeitä,  mutta pitkän päälle heitä oli liian vähän.  Syy tähän valutetaan tavallisimmin Hitlerin harteille, mutta todellinen syy on länsirintaman komentajassa Gerd Runstedtissa, joka pidätteli reservejä Hollannissa liian pitkään. Normandiassa taistelleet saksalaiset joutuivat toistuvasti siirtämään vähiä panssarivoimiaan lohkolta toiselle. Amerikkalaishävittäjät pitivät vaarin, että näillä siirroilla oli niilläkin oma hintansa. Kun sitten Patton murtautui läpi, oli Montgomerynkin jotakin tehtävä.  Syntyi operaatio Bluecoat joka käynnistyi 30. heinäkuuta. Sitä kuvataan yleisesti termillä ”karmea epäonnistuminen” sillä Tigervaunut ajoivat britit lähtoasemiinsa.

Falaisen epäonnistuminen

Siitä eteenpäin amerikkalaiset etenivät. Patton käänsi panssarinsa itään, ja Falaisen motti oli syntymässä. Sen oli tarkoitus saartaa kaikki saksalaiset kerralla. Tämän olisi voinut tehdä Pattonkin suoraan mutta ei saanut siihen lupaa, koska myös Monty halusi osansa kunniasta, joten brittiläisille jäi sen itäpuoli. Monty käynnisti operaatio Totalizen, joka suurieleisesti aloitti vahvoin pommikoneaalloin. kaikkiaan 500 raskasta B-17 pommikonetta pudotti lastinsa omiensa päälle ja käytännössä tuhosi sekä puolalais- että kanadalaisjoukot. Totalize pysähtyi kuin seinään vain 20km Caenista etelään. Monty ei tehnyt elettäkään jatkaakseen hyökkäystä sillä hänellä ei ollut kiireenhäivää. Avainasemassa ollutta 7. panssaridivisioonaa hän ei käyttänyt ensinkään, ja koko hyökkäys pysähtyi. Käytännössä  Montyn hermot pettivät samalla tavalla kuin Caenin taisteluissa. Vasta elokuun 14. hyökkäys käynnistyi operaatio Tractablen muodossa ja koska historia toistaa itseään, pudotettiin jälleen 3700 tonnia ilmapommeja omien päälle.

Samaan aikaan saksalaiset etenivät pienestä aukosta ulos Falaisen motista. Paljonko? Arviot vaihtelevat edelleen 20 000 – 300 000 tuhannen miehen välillä mutta varmaa on vain, että pian peräti kymmenen saksalaista panssaridivisioonaa nousi jaloilleen. Edelleen väitellään siitäkin, oliko Falaisen taistelu edes voitto? Varmaa on vain, että syypäänä oli Montyn päättämättömyys.

Sanotaan sivumennen että Pattonin vastaava täysmenestys johtui yhdestä vihollismiehestä, Heinz Guderianista eli salamasodan isästä. Patton oli aikanaan luodessaan amerikan ensimmäisiä panssarijoukkoja käännättänyt hänen teoksensa Achtung Panzer, ja sisäistänyt sen salamasotamaiset opit. Tätä hän sitten menestyksekkäästi noudatti ranskan maaseudulla, jopa niin menestyksekkäästi että  sodan jälkeen sotavankeudessa ollut Guderian antoi hänelle laajan tunnustuksen. Hitlerin lähin alainen Alfred Jodl jopa kutsui häntä amerikkalaisten Guderianiksi.

Menetettyjä tilaisuuksia

Osasi Montgomery yllättääkin. Britit etenivät – kiitos saksalaisten hajaannuksen – vain kuudessa vuorokaudessa muhkeat 400 km vallaten niin Brysselin kuin Antwerpenin. Tämän jälkeen tie Reinin yli Saksan Ruhrille oli täysin auki. Vastassa oli enää ns. vatsadivisioona, eli saksalaisdivisioona diabeetikkoja ja suolistovaivaisia, jotka eivät olleet sotaa nähneetkään, mutta joita hyödynnettiin ns. tyhjäntilan täyttäjinä. Tällöin, minuutin päästä suurvoitosta, Montgomery keksi pysäyttää  joukkonsa vedoten polttoainepulaan, vaikka yksiköillä sitä oli vielä 80km ja vuorokauden päästä polttoainetta saataisiin lisää toinen mokoma.

Jos oli aiemmin nähtävissä taisteluntasolla Montyn pohjattomat virheet, niin nyt siirryttiin epäonnistumisiin koko sodan mittapuulla. Liittoutuneiden polttoainetuotanto tuli edelleen Normandian kautta liian pienin määrin, ja Monty oli tälle operaatiolleen onnistunut viemään kaiken polttoaineen Pattonin nenän edestä. Samaan aikaan Patton olisi helpolla päässyt Reinin siltojen yli, ja vallannut syyskuussa 1944 puoli Saksaa jo ennen kuin Pariisikaan oli vapautettu. Tämä tilaisuus jäi ikuisesti käyttämättä, mutta niin se jäi Montgomeryllekin. 

Ironisinta että Monty oli saanut polttoaineen sen vuoksi että Antwerpenin satamaa ajateltiin huoltosatamaksi ja kiistatonta on, että se vallattiin ehjänä. Ainoa vaan että Antwerpen sijaitsee 200km syvässä jokiuomassa, eikä Montylle tullut edes mieleen miehittää sen suulahden saaria ja rannikkoa. Runstedt huomasi heti virheen ja siirsi välittömästi 60 000 saksalaista estämään sataman hyödyntäminen. Tilanne säilyi sellaisena vielä marraskuun alkuun. Polttoainepulan vuoksi liittoutuneet eivät kyenneet enää mittaviin operaatioihin.  

Tästä pysäytyksestä seurasi myös inhimillinen katastrofi kun keskelle sotaa jäänyt Hollanti koki niin ankaran nälkätalven, että kansainvälinen Punainen Risti joutui ruokkimaan koko kansan talven ajan molempien osapuolten suostumuksella.

Luonnollisesti Montya vaadittiin avaamaan satama välittömästi mutta niille hän viittasi kintaalla koska oli mielessään jo operaatio Market Gardenin lumoissa. Tämä ”yksi silta liikaa” –episodi jää historiaan länsiliittoutuneiden pahimpana epäonnistumisena, kun brittiläiset kevyesti aseistetut laskuvarjosotilaat laskeutuivat suoraan kahden SS-panssaridivisioonan päälle tuhoutuen kuulussa Arnheimin taistelussa.

Sodan jälkeen Montomery julkisti muistelmansa, ja lähetti Eisenhowerille raakatekstin, ei silloin presidenttinä toiminut Eisenhower ollut uskoa lukemaansa. Monty oli kääntänyt asiat tyystin päälaelleen. Hän olisi yksin – ja vain yksin – ratkaissut koko sodan jo syyskuussa 1944 ellei olisi saanut taakakseen kelvotonta ylijohtoa, jota tämä arvostelikin sitten koko muistelmiensa mitalta. Hän antoi jopa ymmärtää että oli yksin johtanut sodan voittoonsa kun vastaavasti Eisenhowerin esikunta ei osannut tehdä päätöksiä. Eisenhower kiehui siitä samasta kiukusta jota hän oli kiehunut heidän ensitapaamisestaan, normandian rannikolla ja Antwerpenin satamalaitteiden edustalla. Todellisuudessa Montgomeryn ura koostui sarjasta lähes uskomattomia epäonnistumisia.  

Heidän viimeinen kohtaamisensa oli, kun monty kutsutti itse itsensä Eisenhowerin vieraaksi, ja sen jälkeen Ike löi yksinkertaisesti välit poikki; ”Minulla ei yksinkertaisesti ollut halua pitää yhteyttä patologisen valehtelijan kanssa”.

Jukkis

Päälähteenä; Totuus Normandian maihinnoususta  kirj. Edward E. Gordon & David Ramsay
Gravatar
Antero
Monty oli Saksan armeijan paras kenraali, mistäpä tuon tietää millainen pulvaani äijä oli, mutta ei Ike myöskään mikään pyhäkoulupoika ollut, vaan huono voittaja näännyttämällä sodan jälkeen Saksalaisia sotavankeja pellolla ilman ruokaa ja vettä.

Suomessa kukkuloiden valtaajia myös oli, jotka tapatti turhaan miehiä. Nurmolaisia nuoria miehiä kuoli Äyräpäässä vartin mittaisessa turhassa hyökkäyksessä lähes 40 miestä kerralla.

Jatkosodan alkuvaiheessa: - "Laurila puolestaan sai tylyn vastauksen pyytäessään ennen hyökkäystä vahvan tykistön tulta Kumuriin.

- Ei siellä ole mitään vastusta, sinne voi mennä vaikka kalikat kädessä.

Myöhemmin kävi ilmi, että Kumurin asemat oli ilmakuvattu ja kuvissa bunkkerit näkyivät.

Laurila ilmoitti puhelimitse eversti Hannukselalle, että oli joutunut uskomattoman petoksen uhriksi. Laurila kieltäytyi jatkamasta hyökkäystä ja vaati virallista tutkimusta asiassa."

http://brantberg.fi/Sotaupseerit - Matti Laurila.htm

Piilota kommentointilomake