Indie-henkinen lyhäri olis tarkoitus tehdä tuossa viikon päästä. Eihän siitä kokopitkästä mitään tullu kun oli sairastumisia, nirunarubudjetti, ylikireet aikataulut ja suuruudenhullut avaruuslaivastot. Joten lyhytelokuvalla mennään vaikka oonkin julkisesti sanonut, etten arvosta sitä taidemuotoa vähääkään. Kuka tuntee edes yhden tunnetun lyhytelokuvaohjaajan saati kuuluisan lyhytelokuvan? Siinä näette!


Aloin tätä suunnitteleen jo vuotta aiemmin. Sen pitäs sijoittua vuoteen 1963 tai niille main. Sinne suviseen heinälatoromantiikan aikoihin kumminkin. ja kun minä oon minä, luonnollisesti sen nurjalle puolelle jossa miehet on sodassa seonneita ja naiset alisteisia. Siinä on niinku ideana että ryhmä irtolaisuudesta tuomittuja naisia lähetetään läheiselle maatilalle ilmaistyövoimaksi. Jotain ajanhenkee siinä on nykypäivänkin asenteisiin verrattuna.

maskeeraus
Hyvä maskeeraus on aina paikallaan...

Sitten se mitä se elokuvan tuottaminen oikeesti on. Mun piti tehdä se omalla mökillä mutta kuinka ollakaan, että jouduin vaihtaan viikonloppua kun kuvaaja oli estynyt just sinä viikonloppuna ja velipoika – joka suhtautuu siihen kun omaansa – ei tietenkään tullu yhtään vastaan. Se kai kuvittelee että mä voin siirtää ihmismassoja ihan tosta vaan, ihan kun niillä ei olis omaa elämää menoineen ollenkaan. Löysinpä sitten Teiskosta vanhan tönön, jonka sain käyttööni kun tein siellä miestenhommia pari päivää. Raivasin mm. rannan risukot ja kaadoin parit isommat kuuset näkymää estämästä. Kyllä se tälläselle yli 50v pullukalle työstä kävi. Hyvä kun jakso jalkaansa nostaa.

Pelastin rouvan joka mökin omistaa aiemminkin pahasta kiipelistä. Se kun ei jaksanu itte laittaa pumppuja kaivoon/järveen niin mä sanoin et mä teen, kun paikalla olin, mut se esteli kun sano jo tilanneensa kallishintaisen putkimiehen. Se sit kaahas pihaan. Se putkimies ei sit millään saanu sitä pumppua imeen vettä ja sano et  pumppu on rikki ja hän voi soittaa tukkuun monellako tonnilla sais uuden. Mä sit siihen -  sieltä sivusta – kysyin et katoikko onko se letkunpää kaivossakaan. No eihän se ollu, tyhjän päällä se siellä roikku. Oli kyl lopunajaa harvinaisen nolon näköinen.

No sit mun luottonäyttelijätär ilmotti sairastuneensa vakavasti. Jopa niin vakavasti että vaatii vuoden kahden toipumisen minkä ymmärsin kyllä. Äkkiäkös sen korvaa. Pitkän aikaa kävin neuvotteluja netissä sen yhden ja ainoon hakijan kanssa joka ei sit johtanu mihinkään. Pääosanesittäjätär tunsi väkee teatterilta ja hommas sieltä kaverinsa ja bonuksena vielä äänityypin.

avustajat rannalla
Tämä kohtaus on aina jäänyt mieleen siitä että kun ohiajavasta poliisiautosta huomattiin pyssy, sieltä kuulkaas tultiin salamannopeasti. Jouduin sit (valehteleen) konstaapelille et me ollaan jo valmiita eikä enää sitä heilutella.

No sit tuli toinenkin sairastuminen, sekin sen verran pahaa kaliberia et oli pakko vaihtaa. Ikävä kyllä haussa oli ruskeasilmäinen kun piti esittää mustalaista mut kumma kyllä tuttavapiiristä löyty innokas. Sit jäi yks pois ihan muuten vaan, kun aatteli tarinan olevan sille vähän liian ronski. Hyvässä hengessä se. Löysin sillekin korvaajan. No sit ilmotti herra X et  perhana soikoon, hän oli luvannu olla just sinä viikonloppuna valomiehenä jollain festareilla. Jälleen löyty tuttavapiiristä sijainen ja vähän rooleja uusiks niin siinä se sitten.

Kun kaikki oli suurinpiirtein vaihdettu, ilmoitti neiti X ettei saa töistä vapaata. No enhän minä uskonu, pikemmin sitä ettei halua menettää päivätyönsä palkkaa mutta yhtä kaikki alettiin aikatauluja sorvaan koska se pääsee ja minä  päivinä. Kuvausaikataulu meni ainakin uusiks. Ja sit neiti Y ilmoittaa että sama homma että yhtenä päivänä ei pääse kun iltasella ja minäpoika kärsivällisesti sitten teen uudet aikataulut. Kunnes herra Y ilmoittaa saaneensa kutsun häihin toisena kuvauspäivänä joten alan sorvaan hommaa jälleen uusiksi. Sitten ilmoittaa herra Z että hänelle ei sitten sovi sunnuntai mut muuten sopii, joten varapäiväksi ajateltu lakkasi olemasta varapäivä. Herra Å siinä kanssa valittaa lastenkaitsija –ongelmastaan joten ei tipu apuja sieltäkään ja hänetkin on pakko kuvauttaa yhden päivän aikana. Lopulta ilmenee että kun yhdelle ei sovi perjantai ja toiselle ei sovi lauantai, ja kun niillä on yhteisiä kohtauksia niin sorvaan sitten kuvausaikoja jonnekin klo 21 tietämille. 

ja sitten ilmaantuu neiti Z että  hän on jo autuaasti unohtanut koko jutun ja on työpäiviä kaikki kuvauspäivät, eikä saa vapaata ja vieläpä iltavuoroja. Eikä mulla oikein ole ymmärrystä tämänluokan oharia kohtaan ja sanoin suoraan että tähän saatto ny kaatua koko elokuva ja nyt kuumeisesti siitä äänitytöstä leivotaan näyttelijääkin ellei nettihaku tuota tuloksia. Muutama tyttö onneksi kierroksessa vaikka mä aina onnistun pilaan neuvottelut sanomalla jotain mitä ei pitäs sanoa.

Että sellainen juttu. Ihmisten ongelmien säätämiset ei pitäs kuulua mulle alkuunkaan, mutta jotenkin se vie sen 95% kaikesta työstä. Ja vaikka kuinka ilmottaa vuottakin etukäteen, alkaa siinä viikkoa kahta ennen se sama hullunmylly kerta toisensa jälkeen.

Tällä kertaa olen oppinut sen saman minkä ennenkin. hesalaiset on timantinkovia ammattilaisia. Kun ne lupautuu, ne panee sen päivyriinsä samoin tein ja ottaa palkatonta vapaata. Hesassa etsitään koko ajan malleja, avustajia ja näyttelijöitä ja siellä seulaantuu ne puoliksi mukana olevat pikkuprinsessat äkkiä pois. Hesalaisilla on se ammattimainen asenne ja kun ne jotain lupaa, niihin voi aina luottaa. Eikä ne erottele maksullisia ja maksuttomia tuotantoja – molemmat hoidetaan rautaisella ammattitaidolla. Ja hyvin harvoin hesalainen romahtaa armottoman kamerasilmän edessä, niillä on kanttia ja itsevarmuutta ihan toisessa määrin.

tampereella media-ala on niin uusi että se näkyy silkkana amatöörimäisyytenä. Kuten lukija arvaakin, mun kaikki mun ongelmat on tähän mennessä olleet tamperelaisten kesken. Niitten kanssa on aina jotain säätämistä, lähes jokaisen kanssa. Hesalaiset on sitten aina hommanneet luotettavat sijaisnäyttelijät paikalle sitä mukaa kun tamperelaiset sekoilee.

Se on ilmeisesti niin että tamperelaiseen mentaliteettiin kuuluu toi päivätöiden kulku etusijalla. Ne ei halua luopua päiväpalkastaan vaan aattelee et näitä voi tehdä iltasella töitten jälkeen tai sunnuntaisin. Voihan toki, mutta melkoista säätämistä ne on muiden kesken. Toinen että varsinkin avustajakaartissa kuvitellaan et se on niinku päivätyötä, soittaa vaan pomolle ja on päivän poies. Ei ne ehkä arvaa, että siellä on kokonainen kuvausryhmä ja rekvisiitat lavasteineen ja sit sitä vaan soittaa ja sanoo ettei pääse. Tää on ihan tamperetta. Prionin kuvauksiin oli aikaa enää toista tuntia kun sain tamperelaistytöltä tekstarin et on yks työjuttu päällekkäin ja että sori. Keskeinen rooli vieläpä.

Jos vertaa sitten hakijakuntaan jyväskylästä ja ennen kaikkea Turun suunnalta, on tamperelaiset sitten jo täysverisiä ammattilaisia. Näiden kaupunkien hakijakuntaa välttelen kun ruttoa. Niissäkin on jo media-alan koulutusta ja sääliksi käy sen alan opiskelijoita, jota haalii paikallista avustajakuntaa. Avustajilla ja harrastenäyttelijöillä ei tunnu olevan mitään käsitystä mihin ne on ryhtymässä. Ne aattelee et se on joku normi festari/mökki viikonloppu jossa vähän hullutellaan kameran eessä kunnes aletaan ryyppään. Yleensä ne kysyy saako poikaystävän ottaa mukaan ja vielä useemmin pitäs tulla lemmikin kanssa. Näitten koiraihmisten kanssa saa aina säätää. Ihmisistä alkaa olla vaikeuksia niitten loputtomien ehtomääriensä kanssa että siinä vaiheessa mieleen tulee vanhan grandoldman –ohjaajan viisaus: jos ihmisestä on ongelmia ennen kuvauksia, kuvauspaikalla sitä on varmasti. Eikä ne ole koskaan näytellytkään, eikä ole varmoja sitoutumisasteestaan. Yks sanoo ettei se voi olla kameran eessä kun muutaman tunnin kun sillä on jotain psyykkisiä ongelmia. Niinpä niin. Näillä kaupungeilla on vielä pitkä matka edessään.

Onhan mulla linjani että nää ihmiset on vapaaehtoisia ja niihin pitää aina suhtautua kunnioituksella ja kohteliaasti.  Minen koskaan räjähdä kuvauspaikalla enkä sitä ennen vaan aina kohtelias sävy vaikka selvästi kohdellaan kun kynnysmattoa.  Aattelen sen vaan niin, et toinen ei ole vielä henkisesti valmis. Mutta aikamoisen kasan paskaa sitä saa imuroida sisäänsä. Joskus on kumminkin se hetki jolloin pitää tulla tänne purnaan kun mikään ei koskaan mene niinku strömssöössä vai miten se sanotaan?

Mulla on nyt siis taas tää proggis kiikunkaakun ja yhdestä näyttelijästä kiinni. Jos se ei onnaa, niin sit vaan pillit pussiin. Ehkä mä joskus vielä opin tekeen niinku ammattituottajat; nimi paperiin ja jossei ilmaannu paikalle, velvoittuu korvaan kaikki kustannukset (20 000e/vrk) mut kai sit pitäs maksaakin jotain, joka kiistatta on oman maksukykyni ulottumattomissa.

Tulevan elokuvan nimi on muuten työnimeltään Kirous ja loppunimeltään Noita astui taloon tms ja pakko sanoo et tässä on ollu poikkeuksellisen paha karma, tai pikemmin murphynlaki päällänsä, että alkaa oikeesti jo uskoon yliluonnollisiin esteisiin. Jotenkin kutina että kaikki vastoinkäymiset ei vielä ole tässä. Ens viikon säätietoja ootellessa.

Jukkis
Gravatar
Antero
Ilmajoella Tuomikylässä oli irtonaisten työlaitos vielä 1970 luvulla, rakennukset purettiin kun irtolaislaki kumottiin ja sen jälkeen maat oli maatalousoppilaitosen käytössä. Nykyisin ne on yksityisellä vuokralla ja joka on kunnostanu aluetta. Tuttu kertoi olleensa siellä töissä ja kuvaili vankikoppeja maakuopiksi missä ei suorana sesomaan mahtunut. Maantien toisella puolella navetassa ja sen ympäristöstössä on armeijan juttuja. Tänään kuulin että jos jotain sotaan liittyvää tapahtuu, läpi menevällä leviällä maantiellä pätkitään valaisinpylväät poikki ja siitä saadaan 3km pitkä kiitorata. Työlaitoksen maita on viimeisen parin vuoden aikana kunnostettu ja puustoa harvennettu. Sitä on piruiltu kun 9 euron orjatyöläiset ovat olleet risusavotassa, jonain päivänä ympärillä on sähköaita ja ukot siellä. Sodan aikana siellä oli vankileiri joka tuplasi kunnan asukasluvun. Jos oikein muistan, sitä ennen paikalla oli punavankileiri kansalaissodan aikana. Kolkko paikka edelleen.
Gravatar
Jukkis
Jotain hyvääkin. Panin taas ilmoitukset pariin kolmeen elokuva-avustajat/näyttelijät -ryhmään ja se sama vaisu hiljaisuus. Pistin piruuttani Tampereen Puskararioon ja välittömästi rupes messenger kiliseen käpälässä ja kommenteissa naisimmeiset tarjoutu minkä kerkes. Tänään sit puran sumaa. Näkee ainakin missä ihmiset liikkuu ja mistä kannattaa kaivaa.
Gravatar
juppe
Jos sä haluat onnistua elokuva-alalla, niin ota mallia Charles Bronsonin 70-luvun leffoista. Rosvoks riittää vaikka joku geneerinen rötösherra ja taistelukohtauksiin välttää nyrkkitappelu, mutta yhteiskunnassa on oltava jotain vikaa ja sen takia tarvitaan joku kenellä on vielä munat.

Tällä tyylillä ei voi epäonnistua, koska ruottalaiset apinoi saman fiiliksen 70-luvulla dekkareihinsa. Tietty ne keksi sen muka ihan itte, vaikka kansa tykkäskin Bronsonin leffoista kun hullu puurosta. Sen jälkeen ne on kehitelly formaattia liikaa ja dekkareitten viehätys alkaa kadota, niin että sen vois taas esitellä uutena keksintönä.

Gravatar
juppe
Suomalaiset on tollasia, mutta sä välttelet sen tajuamista keksimällä ihmeellisiä salaliittoteorioita. Politiikan kulissien takana muka tapahtuu jotain suunnitelmallista ja sen takia päätöksenteko vaikuttaa hitaalta ja tyhmältä.
Piilota kommentointilomake