Populaari

Kaikenlaisia arvosteluita
Meillä kaikilla on kuva Aleksis Kivestä todellisena hengenpalon jättiläisenä, joka kohosi maineeseensa  syrjäkylien harmaista tölleistä. Tavallinen ihminen tavallisista – eli köyhistä – olosuhteista. Näin myytti kertoo. Tämä voidaan myös kyseenalaistaa, sillä Kiven kirjassa kulkee omituinen koodinpätkä, joka saattaa olla kirjan oikeiden kirjoittajien allekirjoitus. Kaarlo Marjasen teos Näkökulmia, vuodelta 1958 paljastaa tämän koodin.

Me ollaan niin pieni maa, ettei meillä ole tilaa seurata rock-tähtiä, urheilustaroja tai vaikkapa filosofeja. Sen sijaan meillä on politiikkoja, ja niitä me joudutaan päivittäin seuraan – halutaan tai ei. Joten turha potkia tutkainta vastaan vaan tartutaan härkää sarvista. Tehdään katsaus puoluejohtajiin.

Esittelen teille elokuvan joka käsittelee skinhead-liikettä ajalta ennen kuin siitä tuli rasistiliike. Voi tuntua hullulta sanoa että olen ollut kaupunkimme ensimmäisiä skinheadeja. Eli kevätalvesta 1982 saakka, ja siltikään en ole koskaan ollut minkäänsortin rasisti. Löysinkin tubesta elokuvan joka tavallaan käsittelee näitä meikäläisiä aatemaailmoineen. Sitä ennen teen pienen läpivalaisun, mistä leffa puhuu.

Luitte otsikon aivan oikein. Ihan kokeiluluontoisesti aion panna leffojani näytille youtubeen tietyksi ajaksi. Lähinnä kyse on mainostempauksesta uutukaisen kohdalla, ja antaas katsoa miten tulee puremaan. Pysykää siis kanavalla kuten sanotaan, sillä heti pääsiäisen jälkeen rytisee.

Varmaan tuo Jussi –gaala tuossa oli metoo –kampanjan huipentuma ja nyt aihepiiri alkaa hissuksiin hiipua pois. Joten otan ja kirjoitan sille jäähyväissanat omasta puolestani. Laajennan tietenkin konktekstia ylipäätään naispuolisten elokuvanäyttelijöiden saralle – tai sen mitä siitä luulen tietäväni.

Alkaa jo vähän kaduttaankin eilinen bloggaus tähän Louhimiehen metoo –juttuun. Raaka totuus on, ettei mun olis parantanu työntää siihen kärsääni ollenkaan. Sillä kun kattoin mitä elokuvia Louhimies on aiemmin tehnyt, tein järkyttävän havainnon – en ole nähnyt niistä ensimmäistäkään. Itse asiassa olen tainnut jopa vältellä niiden näkemistä viimeiseen asti.

Otanpa kantaa tähän elokuva-alan Metoo –kampanjointiin. Perjantaina onkin luvassa varmasti kaikille kiusallinen tilanne kun Tuntematon koppaa monia Jussi –pystejä ohjaajansa iloksi – ja samaan aikaan gaala on omistettu Metoo  -teeman kiusaamiselle ja kopeloinneille.

Ei pitäisi sanoa sanaakaan kirjasta jota ei ole lukenut, mutta… Tässä piipahti Suomessa tämä norjalainen kirjailija Hege Storhaug jonka teos Islam – yhdestoista vitsaus on noussut Norjassa bestselleriksi ja saattaa tehdä sen Suomessakin. Aihe on niin tulenarka – nämähän ne avaa suupielet jos mitkä – että kaiken uhallakin aihetta on katsasteltava.

Ei talvea ilman susikeskustelua. Joskin on iloksi todettava että vuosi vuodelta se alkaa olla yhä väljähtyneempää ja pahin keuhkoaminen alkaa olla takanapäin. Mutta kunhan pamisen tässä omaa kantaani, joskin ei mun kanssani tartte aina samaa mieltä olla.

Vaikea sanoa onko tämä kirjoitus humoorista sarkasmia vai vakavasti otettavaa pohdintaa. Mietin tässä miksi politiikot tekevät tyhmiä päätöksiä tämän tästä – ovatko he oikeasti tyhmiä. ja se oleellisin: ovatko he tyhmempiä tai älykkäämpiä kuin äänestäjäkuntansa. vai ovatko molemmat samalla viivalla?