Populaari

Kaikenlaisia arvosteluita
Alkaa jo vähän kaduttaankin eilinen bloggaus tähän Louhimiehen metoo –juttuun. Raaka totuus on, ettei mun olis parantanu työntää siihen kärsääni ollenkaan. Sillä kun kattoin mitä elokuvia Louhimies on aiemmin tehnyt, tein järkyttävän havainnon – en ole nähnyt niistä ensimmäistäkään. Itse asiassa olen tainnut jopa vältellä niiden näkemistä viimeiseen asti.

Otanpa kantaa tähän elokuva-alan Metoo –kampanjointiin. Perjantaina onkin luvassa varmasti kaikille kiusallinen tilanne kun Tuntematon koppaa monia Jussi –pystejä ohjaajansa iloksi – ja samaan aikaan gaala on omistettu Metoo  -teeman kiusaamiselle ja kopeloinneille.

Ei pitäisi sanoa sanaakaan kirjasta jota ei ole lukenut, mutta… Tässä piipahti Suomessa tämä norjalainen kirjailija Hege Storhaug jonka teos Islam – yhdestoista vitsaus on noussut Norjassa bestselleriksi ja saattaa tehdä sen Suomessakin. Aihe on niin tulenarka – nämähän ne avaa suupielet jos mitkä – että kaiken uhallakin aihetta on katsasteltava.

Ei talvea ilman susikeskustelua. Joskin on iloksi todettava että vuosi vuodelta se alkaa olla yhä väljähtyneempää ja pahin keuhkoaminen alkaa olla takanapäin. Mutta kunhan pamisen tässä omaa kantaani, joskin ei mun kanssani tartte aina samaa mieltä olla.

Vaikea sanoa onko tämä kirjoitus humoorista sarkasmia vai vakavasti otettavaa pohdintaa. Mietin tässä miksi politiikot tekevät tyhmiä päätöksiä tämän tästä – ovatko he oikeasti tyhmiä. ja se oleellisin: ovatko he tyhmempiä tai älykkäämpiä kuin äänestäjäkuntansa. vai ovatko molemmat samalla viivalla?

Tarjoan tässä varttisen elokuvan. Ei ole omasta kädestäni mutta näyttelenpähän sentään. Se on jopa yllättävän hyvä kun aattelee että se on pelkkä lukiolaistyö joten hatunnosto noille 16 -kesäisille. Samalla valotan vähän aatoksia joita tarina allekirjoittaneessa herätti.

Turhaa on ihmisen taisto taivahan voimia vastaan. Tämä Eino Leinon runonpätkä on väistämättä tullut mieleen kun on Prioni II uutta traileria väsännyt. Aattelinkin että kerron nyt poikkeuksellisesti tämän tarinan niin saadaan kerrankin vähän inhimillistäkin näkökulmaa tärkeievien juttujeni vastapainoksi.

Puhutaas vähän leipäjonosta. Ei sen viitekehyksestä eli yleisestä sosiaaliturvan riittämättömyydestä, tai miten se antaa kontrastia oikeistohallituksen leikkauspolitiikkaa vasten, tai edes siitä miten se on kansallinen häpeä (sitähän se kyllä on) vaan puhutaan ruoka-avusta itsestään. Puhutaan Hurstin ruoka-avusta.

Tässä kun silloin tällöin innostuu tutkiskelemaan Natsi-Saksan historiaa sieltä ja täältä vastaan kävelee kaikenlaista joka on sinänsä kutkuttavaa, mutta ei kuitenkaan käyttökelpoista. Eikä tästä syystä näitä ole juuri tutkittukaan sen erityisemmin. Vaan voihan niistä tietenkin täällä pamista. Hyvät naiset ja herrat: Inga Ley !

Toteen tossa että panen ainakin talvenajaksi ton kirjamyyntini säppiin eli ei kannata tilailla täältä mitään. Vaan ei hätää, uudistetun tavaran kanssa tullaan kyllä palaamaan aiheeseen. Samalla voisin mainita että ainakin koetan elvyttää tota vanhaa pienlehtijuttua tossa keväällä jos vaan inspiraatio kantaa loppuun saakka.