Minä olen ollut hiljaa. Olen tutkinut. Vertaillut muinaisia tieuria näihin 33-mittoihin. Nähnyt vahvan korrelaation. Samalla vähän pettynytkin, kun mystisen 33.3km mittaisen mitan esoteerinen osuus tippuu hissuksiin pois tarpeettomana. Toisaalta sehän on se hinta vakavastiotettavasta historiankirjoituksesta.


Kirjaa varten piti kaikki. Ja sitten tulee eteen koko ajan uusia ja uusia tutkimussuuntia  jotka vaatii huomiota. Päälinja on ollut miettiä että jos tämä kaikki kuului satakunnan historialliseen maakuntaan, niin minne asti nämä ylettyvät ts mitkä on tämän alueen äärirajat. Yksimielisyyttä siitä ei vallitse tutkijoidenkaan piiristä. Padasjoelle kumminkin. Miten syvälle hämeeseen? Vai onko ensinkään. On olemassa myös tietoa että tietyssä pakanakauden ajanjaksossa häme ja satakunta olivat samaa kulttuurivyöhykettä.



Tämän viikon kiistakapula on ollut 33-mitta Pälkäneen rauniokirkosta Hattulan pyhänristin kirkkoon. Siinä kulkee alla vanhempikin tieura josta Matti Vakkilainen toteaa:

”Tiereitin palautumisesta hamaan muinaisuuteen ei liene epäilystä. Uhrikivet, pyhitetyt lähteet ja kalmistot sen varrella kertovat jo pakanuuden aikana syntyneistä asujaimistoista ja piirtävät taustalle kuvaa niitä yhdistäneistä kaukopoluista... Hattulan seutua on otaksuttu muinaiseksi kauppa-  ja kokoontumispaikaksi ja sellaisten vaiheilla myös hiisilehdehtot ja käräjämäet”.  

”Vanajaveden seuduilla, Hämeen vanhimpien kirkkojen läheisyydessä, löytyy pari muinaistietä, jotka eivät sovi yhteen myöhempien paikallisteiden kanssa.  Toinen on Tyrvännön Anomaan mailla, ja toinen Hattulasta vanha, pensastunut, muistoissa säilynyt kirkkotie ns hauholaisten tie”. Näin taas totesi Väinö Voionmaa jo satakunta vuotta sitten.

vanhoja ovat. Vanhoja ovat sano. Ja niissä on 33-mitta. Teknisesti Hattulasta on menty kangasalan kautta tammerkosken sillalle ja siitä kokemäenjoelle. Vaan ei ole mittoja. Toisaalta matkan varrelta on kadonnutkin paljon raja- ja matkakiviä  jotka vain perimätieto tuntee. On ollut Immonkiveä, köykkäkiveä ja huovinkiveä jotka ovat aikaa sitten kadonneet. Etelään päin menee paremmin. Hattulasta on mitta Lammin kirkolle ja sen eteläpuolella Hämeenkosken kirkolta Janakkalan kirkkoon tasamitta. Se menee aikaa sitten kadonnutta muinaistietä pitkin sillä Janakkalasta on menty Lammille raakasti suoraan itään sysimetsien läpi Hämeenkosken kautta.

Vähän tuli skannattua vinoon joo... mutta onpahan jotain esittää varhaiskeskiajan tai rautakauden aikaisesta polkuverkostosta.

Lammilta pitäisi lähteä (myöhempi) Viipurintie Lahden kautta pitkin salpausselkää. Lahteen onkin Lammilta mitta mutta sen ongelma on sama kuin mitta Hämeenlinnaankin. Modernit kaupungit ovat peittäneet mahdolliset merkit alleen, eikä asiaa voi oikein todistaa muuten kuin vain teoreettisesti. Yhtä kaikki, pidän tätä  Lammia etelärajana satakuntalaisvaikutukselle vaikka myönnän että palasessa yhtenä viipurintien säiettä eli Myrskylän ja Elimäen etäisyyttä 33.2km ärsyttävänä koska se seisoo siellä yksin omassa ylhäisyydessään keskellä kymenlaaksoa.   

Toisaalta – yllättävästi nämä 33-mitat hämeessä tuntuisivat sijaitsevan kahden ley-linjan välissä. Läntisempi, Hämeenlinna – Hausjärvi -  Porvoo ja itäisempi pelkistä linnavuorista koostuva Siurosta Haminaan tuntuvat jättävän nämä 33-mitat väliinsä. Tietenkin rajaten ne vain hämeen puolelle.

Pari vähän pidempää ley-linjaa hämeen halki. karkeasti esitettynä tottakai. Näemme että 33-mitat jäävät  viivojen sisään. mutta mielenkiintoiseksi sen tekee kun sitä vertaa tähän murrekarttaan. Murteet tosin liikkuu kuten ihmisetkin jotka sitä puhuu ja ovat liikkuneet noista päivistä. Tästä voi kuitenkin aistia että murreraja 3 olisi alkujaan ollut punaisen linjan länsipuolella, 4B hallinnut keskustaa ja 4A sekä 4C pysytelleet mustan linjan itäpuolella. Pikanttina yksityiskohtana että murrerajat 3 4B ja 4A leikkaavat 33-alueen eteläpäässä. Mitä tämä kaikki tarkoittaa? Älkää minulta vaan kysykö - minä olen vasta alkumatkalla tämän ymmärtämisessä...


Joka tapauksessa olen hissuksiin vastakin kun pitää edelleen tutkia näitä vanhoja teitä, verrata missä määrin kuppikivien alue korreloi 33-mittojen kanssa – ja ovatko hämäläiset olleet jotenkin kahtia jakaantunut heimokunta, verrata eri aikakausia rautakaudelta keskiajalle, ja ennen kaikkea mitä murrerajat paljastaa. Tämä se on tietokirjailijan painajainen. Juuri kun luulet saaneesi homman pakettiin, löytyy uusia aiheita, jotka ovat kokoluokaltaan suuria ja tutkimisen arvoisia ja vievät aikaa. Jos tämän kaiken joskus vielä  kirjaksi pakkaa, tuskin sitä ainakaan kannattaa vielä keväällä odottaa vaikka näin onkin tullut vihjattua.eihän se päämäärä vaan se matka.

Jukkis