Arkeologit-keskustelussa tutkitaan Suomen muinaisuutta, historiaa ja vähän muutakin.

Bosnian pyramidit

Lisää
5 vuotta 3 kuukautta sitten #38305 : Jukkis
Vastaus käyttäjältä Jukkis aiheessa Bosnian pyramidit
Joo, minä en epäile ollenkaan etteikö Semir olisi saanut tietonsa tunneleista paikallistiedosta, sillä jokuhan tunneleita on salaojittanut asbestiputkilla. Kun asiaa katsoo Semirin näkökulmasta, niin onhan siinä tiettyä logiikkaa. Kun kerran itse pyramidit ovat hänen mukaansa ajalta 30 000 eaa niin tottakai niiden välissä olevat yhdystunnelitkin silloin ovat. On vain valitettavaa että nyt löydetyt tunnelit sijaitsevat tämän kolmion ulkopuolella - oikeastaan aikas kaukanakin niistä - mutta yrittänyttä ei lannisteta. Lisäksi pullat ovat sikäli hyvin uunissa ettei kukaan voi sanoa koska ne on alunperin kaivettu - mahdollisesti jo niinkin aikaisin kuin pronssikaudella 1000eaa - vaikka niitä onkin hyödynnetty tavalla tai toisella nykypäivään saakka.

Tutkijat tietenkin ovat tyrmänneet tunnelit suoralta kädeltä vedenmuovaamina onkaloina joka on jo kuvien perusteella naurettava debunkkaava väittämä. Tämä tuokin esiin sen ikävän tosiasian, että Semir ei tunnu saavan missään välissä nk reilua oikeudenkäyntiä jossa löydökset ja niiden asiallinen analysointi olisi etusijalla ja kaikki henkilöön menevät epäilyt jätettäisiin ulkopuolelle.

Yksi asia on kuitenkin hyvä tietää kun puhutaan ajoituksista, käytetään sitten perinteistä C14 -menetelmää tai muita metodeita jotka ovat käytettyinä kun tutkitaan vanhempia asioita. Kun Semir sanoo että Oxford on ajoittanut jonkun 30 000 vuoden ikäiseksi, häntä ei kannata epäillä. Pitää vain kuitenkin ymmärtää konteksti.
Arkeologian saralla on melko tavallista että hiili-14 voi antaa mitä tuloksia tahansa sillä kosmisen säteilyn mittaamisessa saattaa olla lukuisia häiritseviä tekijöitä. Käytännössä jokainen mittaus antaa aina eri tuloksen ja ainakin meillä suomessa arkeologit ottavat lukuisia eri näytteitä ja koostavat niistä esiin sen mikä on mittausten keskiarvo ts. mitä mittaustulosta saa eniten. Joskus käy niin valitettavasti että jokin tietty esine, jonka ikä tiedetään muuten, antaa väärän aikakauden joten silloin keskiarvo hylätään ja valitaan se lukema joka on lähimpänä oikeaa. Joissakin tapauksissa mikään lukema ei anna mitään jolloin on vain sanottava että "mittaustulokset antavat epävarmoja tuloksia".
Onpa joka tehty tutkimuksia että esine jonka ikä tunnetaan, on näyte lähetetty seitsemään eri laboratorioon ja saatu seitsemän tyystin erilaista mittaustulosta.

Tarkoitan että hiili14 on äärimmäisen epävarma metodi ja parhaimmillaankin vain tukeva metodi koska aineistosta saadaan aina haluttu tulos. Jos menee päin prinkkalaa, voidaan ottaa toinen näyte joka antaa vastaavasti erilaisen tuloksen ja koe-otoksia voidaan tehdä niin kauan kunnes haluttu lukema saadaan. On suoranainen kumma että kyseinen menetelmä edes on tieteenkirjoissa niinkin keskeisesti.

Tämä on myös syy miksi Semirin kimppuun ei ole käyty näissä ajoitusasioissa. Koska häntä debunkkaavat ammattiarkeologit joutuisivat silloin kritisoimaan omia työmetodejaan ja syömään omaa arvovaltaansa. Siihen he eivät lähde. Sen sijaan he jotka tuntevat näiden menetelmien heikkoudet, osaavat kyllä jättää ajoituskysymykset omaan arvoonsa ja suhtautumaan niihin terveen kriittisesti.

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
5 vuotta 3 kuukautta sitten #38306 : Tuujoo
Vastaus käyttäjältä Tuujoo aiheessa Bosnian pyramidit
Mulla on jääny jotain huomaamatta, koska en tiedä mistä asbestiputkista puhut. Sen tiedä, että tunneleista on osaa jouduttu tyhjentämään vedestä mutta en sen enempää.
Miten se on valitettavaa, että tunnelien sisäänkäynti ei sijaitse kolmion sisällä?

Juu, tiedän myös, että nuo ajoitukset ei ole mitään ehdottomia ja heittoa voi olla hyvinkin paljon.

Tunnelit löytyi, kun Semir kyseli paikallisilta pikkupojilta mahdollisista luolista. Läheisen joen toiselta puolelta on myös löydetty tunneli mikä vie mahdollisesti pyramidille. Sitä ei ole päästy tutkimaan kunnolla, koska sinne tulee vettä ja romahdusvaarakin on olemassa.

Se, että tunnelit ja pyramidi olisi rakennettu samaan aikaan, on vain yksi ehdotus muiden teorioiden joukossa. Ja niinhän se on, että totuutta ei kukaan tiedä.

Henkilökohtaisesti mulle on aika sama koska ne on rakennettu ja kuka ne on rakentanut. Mutta paikka on näkemisen arvoinen ja osallistuminen vapaaehtoistyöhön oli hieno kokemus.

Niihin energioihin ja "healing powereihin" en ota mitään kantaa. Itse en ole koskaan tuntenut minkäälaisia energioita, kivistä tai paikoista tai ylipäätänsä. No kaksi kertaa olen energioita kunnolla tuntenut, kun iskin ruuvimeisselin suoraan pistorasiasta tulevaan johtoon.

Oli miten oli, niin ainaki Visokon kaupunki hyötyy pyramideista ja tunneleista turismin myötä.

Juppe laitoi kuvan missä näkyy pyramidin etelärinnettä. Etelärinne on kärsinyt maavyöryistä jossakin vaiheessa ja siksi ei ole yhtä symmetrinen kun kolme muuta sivua.
Yksi ajatus on, että juuri etelärinteen puolelta saattaa löytyä myös sisäänkäynti tunneleihin.

Ehkä sitten kun pyramidin sisäänkäynti jostain joskus löytyy, löytyy myös vastauksia kysymyksiin. Siihen asti pitää vaan arvailla.

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
2 vuotta 2 kuukautta sitten #47248 : juppe
Vastaus käyttäjältä juppe aiheessa Bosnian pyramidit
Liikemies kehitti erikoisen teorian bosnialaisesta kukkulasta ja alkoi pumpata rahaa matkailijoilta – tiedeyhteisö pitää näkemystä mahdottomana hyväksyä

www.is.fi/ulkomaat/art-2000007651943.html

Mitä mä katoin, niin Osmanagic on alkanu rekonstruoida muinaisia rakennelmia silleen, että ne on muurattu alhaalta asti tuoreella sementillä.

Jos se oli aito pyramidi, niin nyt se on kyllä ehditty väärentää niin tarkkaan, ettei sitä enää voi tunnistaa aidoks.

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

ykskertayks
Sivu luotiin ajassa: 0.271 sekuntia